Mikä ihme..

Tarkoitin suht ok ololla sitä, ettei ollut mitään riitoja tms, vaan tasaista arjen suorittamista. Liitto oli ensimmäinen "kunnon" parisuhteeni eli ei ollut mitään hajua siitä, millaista jonkun toisen naisen läheisyys voisi olla. Vaimo ihan ok ihminen, ei ruma eikä erityisen kaunis, no en minäkään mikään adonis. Jännitystä en kaivannut, tasainen elämä oli ok.
Olen kahden vaiheilla tällä hetkellä. Kuin rakastunut koulupoika, mutta omatunto kolkuttaa: voinko olla niin itsekäs, että rikon lasten ns ehjän kodin erolla... Rakkaus ja velvollisuus tappelevat. Ikävöin toista naista koko ajan, mutta toisaalta pelkään, etten saisi eron jälkeen olla lasten elämässä mukana niin paljon kuin haluan.

Itselläni on pitkässä liitossa ihan ok arki, tykätään toisistamme kovastikin. Seksiäkin on suht usein eli n. 4-6 kertaa kuussa. Minä miehenä tietysti haluaisin vielä paljon useammin ja kokeilla monenlaista, kunnon intohimoa, suuseksiä, eri asentoja, leluja mukaan, ym.Mutta kun se ei vaimoa vain lähellekään yhtä paljoa kiinnosta.

No kun epäsuhta ja torjumiset seksin suhteen vain jatkuivat, normi rutiinipanoon suostuttiin siis aina välillä, mutta ei mitään uutta.. Kyllästyin aina haaveilemaan intohimoisesta seksistä kokeilevalla asenteella. Lopulta löysin netistä salarakkaan, jonka kanssa kaikki tuo onnistui, hän about samassa tilanteessa kuin mäkin, eli virtaa riittää enemmän kuin puoliso jaksaa.

2-4 viikon välein siis vietetään villi yö jolloin poistetaan puutteet toisiltamme perusteellisesti, aamuun asti venyvillä sessioillamme. Melkein orgiaksi sanoisin tapaamisia, jos nyt 2 ihmisen välillä niin voi sanoa. Rakastumista kumpikin välttää, vaikkei sitä kokonaan voi tunnetta erottaa harrastaessaan niin antoisaa seksiä. Tämä siksi ettei rikota kummankaan kotielämää, joka laitettiin ehdoksi molempien taholta alun perinkin.

Toistaiseksi toimiva ratkaisu, johon on jääty koukkuun kumpikin. Kotona oma puoliso saa enemmän tilaa, kun en ole aina ehdottelemassa hänelle vastenmielisiä juttuja tai haluamassa esim aamuun asti rakastella. Tottakai omatunto soimaa, mutta jotenkin sen äänen on tähän asti saanut vaiennettua. Jos jompi kumpi rakastuisi niin paljon että haluaisi toisen omakseen, luultavasti koko juttu loppuisi siihen..

Eli siis vastauksena kysymykseesi, epäsuhta seksitarpeet, kokeilunhalu, intohimon kokemisen halu, pitkät rakastelut vetävät minua jatkamaan tätä kiellettyä suhdettani. Toisaalta vaimon kanssa rutiiniseksi kyllästyttää, vaikka senkin vähän ilolla otan vastaan mitä hän halujaan osoittaa. Koen että minulta riittää tunteita molemmille. Ja ehkä tämän liiton voi pitää hengissä, tekemällä ne kielletyt asiat sellaisen kanssa joka siitä erityisesti nauttii..

Lapsia on molemmissa perheissä ja varmaankin ovat molemmilla suurin syy siihe ettei erota tahoillamme. Myös että rakastamme kaikesta huolimatta omia kumppaneitamme, harmi kun ovat saaneet tällaiset kanit puolisoikseen. Harvoinpa nämä seksitarpeet vakisuhteissa tasan menevät kuitenkaan, ehkä ovat onnellisimpi ne joilla menee tasan.

Puutteen poisto! Ainaiset torjumiset kotona. Jos kumppani ei halua seksiä, sitä haetaan muualta.

Siis ihastuminen. rakastaminen on sitä, että tekee hyvää vaikka haluaisi paljon omaa kivaa jonkun muun kanssa.

Sekin on varmaan kivempaa, kun on joku joka ymmärtää kaiken. Ne pahat teotkin, jotka sille omalle puolisolleen aiheuttaa. Ja että on ihailtu ja että joku katsoo palavin silmin. Hulluksi meneminen ja valtava tunne, joka on unohtunut omassa liitossa.

Niin, ne kaikki tekevät hulluksi. Siis siksi aikaa, kuin sitä onnea kestää. Sitten tulee turvallinen arki. Sitten kyllästyminen ja inho toista kohtaan. Niin kävi edellisessäkin. Toisessa suhteessa kaikki käy paljon nopeammin.

Joka ei ole ollut koskaan pitkässä liitossa, ei ymmärrä miten käy. Joka ei kykene rakastamaan entistä, ei omaa kykyä vaalia rakkautta. Mitkä ovat ne keinot, jos ihminen menettää arvonsa suhteen pituudesta johtuen.

dzsfxgch kirjoitti:

Siis ihastuminen. rakastaminen on sitä, että tekee hyvää vaikka haluaisi paljon omaa kivaa jonkun muun kanssa.

Sekin on varmaan kivempaa, kun on joku joka ymmärtää kaiken. Ne pahat teotkin, jotka sille omalle puolisolleen aiheuttaa. Ja että on ihailtu ja että joku katsoo palavin silmin. Hulluksi meneminen ja valtava tunne, joka on unohtunut omassa liitossa.

Niin, ne kaikki tekevät hulluksi. Siis siksi aikaa, kuin sitä onnea kestää. Sitten tulee turvallinen arki. Sitten kyllästyminen ja inho toista kohtaan. Niin kävi edellisessäkin. Toisessa suhteessa kaikki käy paljon nopeammin.

Joka ei ole ollut koskaan pitkässä liitossa, ei ymmärrä miten käy. Joka ei kykene rakastamaan entistä, ei omaa kykyä vaalia rakkautta. Mitkä ovat ne keinot, jos ihminen menettää arvonsa suhteen pituudesta johtuen.

Tai siis tarkoitin sanoa, että ihminen menettää haluttavuus arvonsa suhteen pituudesta johtuen. Se on aika surullista, että ihminen voi ihastua vain yhden kerran samaan henkilöön. SItten sitä ei enää ole.

Rakastamisen taito on opittua ja selkärangassa. Vanhaa puolisoa ei jätetä. Se on arvot, joita ihminen kantaa. Jos puoliso ei ole tehnyt mitään pahaa, niin sitä ei jätetä, vaan pidetään huolta elämän loppuun asti, vaikke se enää niin ihana olisikaan... eikä vähääkän seksikäs, vaan karvaperse :)