Pomo rupesi vaatimaan lääkärintodistusta koko sairasloman ajalta. Perusteena on kuulemma se, et Suomen lainsäädäntöä on muutettu siten, ettei enää riitä et firma seuraa sairaspoissaoloja. Nyt on sit seurattava myös niiden syitä. Onks tässä väitteessä mitään perää?
Saikut
Omat jutut
34222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Miksi yritit olla aiheetta pois.
Tästä taitaa olla kysymys http://jasentiedote.chamber.fi/index.php/jasentiedote_oulu/Lakiasiat/Tyoekyvyn-arviointi-90-sairauspaeivaerahapaeivaen-jaelkeen-lakiuudistus-voimaan-1.6.2012
kysy luottamusmieheltä
Kysy liitosta tai googlaa, luottamusmies ei tajua mistään mitään.
Työnantajalla on oikeus vaatia lääkärintodistusta sairausloman ajalta. Myös siinä tapauksessa vaikka alan tes määrittelisi omalla ilmoituksella poissaolon. Tällaisessa tapauksessa se tulisi kuitenkin vaatia etukäteen. Aina lääkärintodistuskaan ei ole palkanmaksun peruste vaikka oikeuttaa poissaoloon. Esimerkiksi alkoholismista johtuva poissaolo voi olla syy että sairauslomalta ei saa palkkaa.
Työnantaja voi vaatia ko. todistusta, mutta sitten pitää olla työterveyspalvelut kunnossa. Jos työnantaja vaatii sairaslomatodistuksen ja tällä ei ole sopimusta työterveyshuollosta mihinkään lääkinnälliseen firmaan, niin työntekijä voi mennä vaikka Mehiläiseen ja ottaa sinne tunnin ajan. Työnantaja joutuu maksamaan Mehiläisessä käynnin tai omassa tk:ssa käynnin sekä kilometrikorvaukset.
Muistakaa siis tehdä työnantajalle asiasta mahdollisimman epämiellyttävää ja kallista!
höpöhöpö, missähän rinnakkaistodellisuudessa työnantaja maksaa työntekijän yksityisellä (tai julkisella) lääkärillä käynnit, ja vieläpä kilometrikorvaukset päälle? Kas kun ei vielä lisäksi puolipäivärahaa ja kuittia vastaan ne tk:n kahviossa juodut munkkikahvitkin...
Kirjoitteleeko joku tälläisiä ääliömäisiä "totuuksia" täällä ihan tosissaan? Ei varmaankaan, sillä niin on paksua tekstiä, että kyseessä täytyy olla vitsi...
En tiedä laista, mutta moraalista kyllä. Itse olen maksattanut työnantajalla. Kerrankin sunnuntaina aamulla olin pskataudissa kun yövuoroa pukkasi, ja soitin yhdelle mulkkupäälle pyrkyripomolle ja kerroin tilanteen. No sehän käski mennä lekuriin. Sanoin, että selvä. Heidän työterveytensä ei ollut auki eli katsoin puhelinluettelosta sunnuntaina vastaanottavan yksityisen, ja varasin ajan. Meiltä oli sinne matkaa 60km/ sivu. Menin lekuriin, maksatin viulut ja kilometrit työnantajalla. Kun vein laskun johtajalle se vaan sanoi "no voi prkl, miksi näin" johon minä sanoin - pomo käski. Johtaja sanoi, että tottakait maksetaan, mutta jatkossa aina työterveyteen silloin kun se on auki vaikka joku latvalaho muuta käskee.
Pomi siis yritti kyykyttää, mutta toisin kävi.
Työtekijä voi olla toosi tooooosi veemäinen kun aletaan vitttuileen.
Hyvin työnsä tekevä työmies voi olla veemäinen, kun aletaan härnään :)
Jä tämä em. tarina on 1999 vuodelta eli ajalta kun työntekijän asema oli huonompi, ja itse olin vielä nuorimies jolla positiivinen kuva työelämästä :)
Pitäkää työläiset puolenne!! On sitä muutakin elämää kuin työ, vaikka työnantajalla ei olekkaan :)
"Muistakaa siis tehdä työnantajalle asiasta mahdollisimman epämiellyttävää ja kallista!"
Tällä asentella kun mennään on turha ihmetellä miksi yt-aalto on päällä...
Niin noh, kaikki ei nuoleskele.
Kyllä. Kun tuönantaja alkaa hankalaksi, niin samalla mitalla takaisin ja vähän isommallakin:)
Sekin on pirun hyvä temppu myökulle työnantajalle, kun kun esittää lijaalia, mutta kuitenkin soittaa 5min ennen työvuoroa, että olen täällä uudessa työpaikassa, että en pääse töihin ja otan loparit :)
Testatkaapas työläiset! :)
Teidänlaisten takia käytän vain vuokratyövoimaa. Otan kun tarvitsen ja irtisanon kun en jaksa katsella.
t: yrittäjä vuodesta 2003
...liittojen miehet ovat kalliita työnantajille...
Perseennuilijoilla taas unohtuu oleellinen eli työnteko mielistelyn takia. Kyllähän ne töissä on; tulevat aikaisin ja ovat pitkään, mutta kun ei tule jälkeä.
Mulle on ihan sama vaikka vievät kaikki työt Kiinaan. Sieltähän saadaan halpaa käyttötavaraa.
Liiton miehet on kokemuksestani laiskoja. En jaksa perseenuilijoita.
Liiton miehet napisee asioista jotka ovat kunnossa, kun eivä muuta keksi. Menevät henkilökohtaisuuksiin pienessä firmassa.
Kiinaan varmasti mennäänkin. Näin ne liiton miehet pitää huolta tulevista sukupolvista! Kun itsellä on kaikki hyvin, ei millään muulla ole mitään väliä. Jos työnantaja tekee näin on hän sika.
Turhaa tällä palstalla on kertoa totuuksia. Nämä jermut jotka ikänsä ovat änkyröineet eivät ota opikseen. Sen sijaan kirjoittamalla tänne totuuksia työelämästä hankit heille vain heikon erektion. Keskity omaan työhösi ja tee niinkuin tähänkin asti: Pysy änkyröistä eroissa.
Ei se änkyröintiä ole kun ottaa sen mikä henkilölle kuuluu.
Eikö tämä ole änkyröintiä? Mitä tämä sitten on? Otetaan vain asiallisesti se mikä kuuluu? Olette te veijareita :)
"Muistakaa siis tehdä työnantajalle asiasta mahdollisimman epämiellyttävää ja kallista!"
Ei ole änkyröitiä, se on vain lain sanomaa siitä mikä on kenenkin oikeus ja velvollisuus. Se maksaa kuka on tilaaja. Tietty!
Vähän kun pintaa raapaisee niin a vot miten änkyrät hiljenee :D
HA HA HA! Naurettavaa porukkaa sanon minä!
Kovia poikia ollaan mutta unohdetaan että työnantaja ANTAA työn ja työn TEKIJÖITÄ löytyy vaikkapa sieltä kiinasta.
Hommaa orjat Kiinasta sitten. Olisit jo varmaan hommannutkin jos laki antaisi myöten :)
Laki on laki veronkiertäjä-yrittäjällekkin.
Ei ole änkyröintiä kun valvoo etujaan.
Sinä olet änkyrä nyt tässä.
Tuollaselle mulqulle ei töihin kannata mennä edes pahimmassa tilanteessa.
1. En ole yrittäjä. Ymmärrän yrittäjiä varsin hyvin jos työntekijöillä on äidinmaidosta lähtien mukana kulkeva opittu työpahoinvointi päällä.
2. Kiinasta, tai vaikka Perusta voi hankkia työntekijöitä, jos paperipuoli on kunnossa.
3. Puhuimme sairaslomista ja työntekijöiden asenteista. Oma defenssi taisi nyt iskea päälle aika pahasti? "Veronkiertäjä-yrittäjä"? Mitä ihmettä? Onko tuo pahin loukkaus mitä keksit, kun et voi katsoa itseäsi peilistä ja edes anonyymisti myöntää olemalla väärässä? -Tähän riittäisi vain hiljaisuus, ilman että edes vastaat viestiin.
4.Mitä sellaista minä olen sanonut, että jos olisin yrittäjä ei minulle kannattaisi tulla "pahimmassa tilanteessakaan" töihin? Pitäisit mieluusti perheesi nälässä, kuin tekisit minulle tulosta korvausta vastaan? Mielestäni työn tekeminen on vain businesta, siinä se. Sinä otat asian aika henkilökohtaisesti, vieläpä perusteetta.
Joopa joo:) Vastaan sulle perseennuolijalle ja omaneduntavoittelijalle myöhemmin :)
On tässä muutakin elämää !
Oman edun tavoittelija on perzeen nuolija.
"Ei ole änkyröintiä kun valvoo etujaan." On kuitenkin reilua liiton miehen touhua jossa ei tavoitella omaa etua :D
EIHÄN TUOSSA NYT OMAA ETUA TAVOITELLA, KUN TYÖVÄEN ETUA. JOS JOKU LAITTAA TYÖNANTAJAN MAKSAMAAN LEKURIREISSUT, NIIN TILANNE VAIKUTTAA KAIKKIIN POSITIIVISESTI.
JOKAINEN PERSEENNUOLIJA SAHAA TOIMINNALLAAN OKSAA KOKO TYÖYHTEISÖN ALTA!
Aiemmin ketjusta vapaasti lainaten:
Työnantajalle pitää tehdä mahdollisimman ikävät olot
Jokainen joka tekee mitä työnantaja suosittelee on perseennuolija
Oman edun tavoittelija kuuluu automaattisesti ytk:hon. Liiton mies ei omaa etuaan edes ajattele?
Jepjep...
Vai "suosittelee"??
ainahan työnantaja on pahan alku ja juuri.. töissä ollaan ja palkkaa saadaan mutta paha asiahan tämä on...
Työ on korvausta menetetystä vapaa-ajasta.
Saikut maksaa Kela omavastuun jälkeen, siihen saakka, ja lääkärikäynnitkustantaa työnantaja.
Olkaa veemäisiä työnantajalle, se lisää työntekijän arvostusta.
Joo! sillälailla saa varmasti pidettyä työpaikkansa! Kaikki työnantajat haluaa katsella pienissä firmoissa kuzipäitä!
Se on vähän pakko katsella, jos ei tee ite töitään.
"Se on vähän pakko katsella, jos ei tee ite töitään."
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa :D
Totta vitussa saikusta pitää lääkärintodistus??
Ihme säätöä noilla sairauslomilla. Jos on kipee, ei töihin mennä, jos on terve, ei sairasta pidä leikkiä, sano.