Flamenco kitaraa hankkimassa

Jaajaajaajaaa

Hei!
Aion hankkia akustisen kitaran flamencon soittamiseen tässä lähiaikoina. Luultavimminkin tulen tilaamaan instrumentin netin kautta sillä tarjonta kotikaupungissani (Joensuu) ei ole kovinkaan päätä huimaavaa.

Hintahaarukka kitaralle on 300-450e.

Itsellä ei ole paljoakaan käsitystä flamenco kitaroista, sillä kitaransoitto on keskittynyt lähinnä sähkiksen soittoon. Joten apu ja vinkit olisivat ihan paikallaan

8

3430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jotain juttua

      Soittimen ostamista näkemättä ja kokeilematta ei kaiketi pidetä kovin viisaana temppuna. Itse tuli kumminkin semmoinen tehdyksi eikä vallan huonosti käynyt.

      Näin nimittäin eräässä helsinkiläisessä liikkeessa Fransisco Bros -merkkisen espanjalaisen flamencokitaran mallia 20F eikä se ollut hintaansa nähden ollenkaan hullumpi. Selvittelin netistä kyseisen merkin taustoja ja siellä oli aika hyviä lausuntoja ko. merkistä. Itseä rupesi kiinnostamaan pikkuisen kalliimpi malli 40F, joka oli vielä halpa sekin. Sitä vain ei missään päin suomea ollut nähtävillä ja ajattelin että ei siinä kovin huonosti voi käydä ja tilasin soittimen Tone Toys -nimisestä liikkeestä, ei maksanut laukkuineen kuin jotain 500 euroa.

      Hintaisekseen on ollut oikeinkin mukava peli. Pieni valmistusvirhe siinä oli mutta sen kyllä laskisin yksilöviaksi. Pariin pohjarimaan oli nimittäin tullut tehtaalla liimaa sen verran huonosti että olivat itse asiassa muutamasta kohden irti ja aina joskus tekivät pientä särinää. Oli sen verran epämääräinen vika että en aivan heti löytänyt mutta kun sitten keksin, oli aika helpppo korjata. Yksilöviaksi laskisin sen perusteella että kun kyselin asiaa sähköpostitse tehtaalta, vaivautuivat vastaamaan ja olivat itse asiassa hyvinkin avuliaita. Ei oikein vaikuttanut siltä että tuollaiset ovat vakio-ominaisuuksia heidän kitaroissaan.

      Kyllä tuossa hintaluokassa vielä uskaltanee netin kauttakin ostaa, onhan niissäkin kaupoissa palautusoikeus jos jotain aivan sutta sattuu saamaan.

      Aloittelevalla on sekin ongelma että vaikka soitinta saisi kokeillakin, ei oikein kunnolla osaa arvostella sen ominaisuuksia ennenkuin on sen verran soittanut että kaikki mahdolliset palautuspäivämäärät on jo menneet. Kalliimpaa ostettaessa olisi hyvä käyttää konsulttina jotakin enemmän kokemusta omaavaa.

      Mitä itse flamencokitaran ominaisuuksiin tulee, niin siihen pätevät samat perussäännöt kuin kitaroihin yleensä. Suora kaula pitää olla ja nauhajaon oikea että intonaatio on kohdallaan. Varsinaisiin flamenco-ominaisuuksiin kuuluu se että kielet ovat matalammalla ja rakenne kevyempi kuin klassisessa versiossa. Kielten mataluus asettaa klassiseen verrattuna vielä ehdottomamman vaatimuksen kaulan suoruudelle, pelivaraa ei juuri ole kun ne on niin matalalla. Ne on itse asiassa niin matalalla että aivan täydellisenkin kaulan kanssa tasapainoillaan kielten korkeuden ja hyväksyttävän särinämäärän kanssa.

      Ja tietysti flamencokitarassa on taputuslevy eli golpeador mutta se nyt ei ostettaessa mikään ongelma ole, saa sen myöhemmin itsekin laitetuksi jos ei valmiina ole. Perinteisesti flamecokitaran sivut ja pohja on sypressiä mutta se lienee enemmänkin puun helpommasta saatavuudesta tullut perinne. Sanovat että siinä on raaempi ääni kuin joissakin muissa vaihtoehdoissa ja sitä taas voi pitää "justiinsa flamencona" tai ei, makuasioiksi menee.

      Sellaisenkin ohjeen olen jossakin nähnyt että kun hyvää flamencokitaraa läimäyttää sivuun, ei kuulu pelkästään kopsahdus vaan se koko soitin helähtää soimaan. Jotain sellaista herkkyyttä siinä kaiketi pitäisi etsiä sen lisäksi että on muuten virheetön peli.

      • satasiaei

        Huutokauppakeisari keisari myi hyvän espanjalaisen kitaran hintaan 68 ekee. Eli alle satkun saa hyvän kitaran jos osaa ostaa. Hullut maksaa satasia.


      • niinpääniiiin

        HaHaHaaHahHaa

        Ensinnäkin Huutokauppakeisari kyllä tuntee tavarat ja toiseksi hyvää espanjalaista kitaraa et saa 68 eken hintaa edes huutokaupasta.

        Jotenka sun kirjoitus oli ns. BS


    • Jaukka

      Hiljakkoin sain flamenco-kitaran. Se on Yamaha CG182SF. Minulla on ollut yhteensä viisi erilaista kitaraa, jos mukaan lasketaan sekä metallikieliset akustiset että nailonkieliset. En toki ole ollenkaan kitaroiden asiantuntija, mutta noin hienosti soivaa kitaraa kuin tuo Yamaha, en ole koskaan aimmin käsissäni pidellyt! Olin aivan ällikällä lyöty! Lisäksi tuo Yamaha on, kuten jostain luin, todella hyvin käteen sopiva ja mukava soitettava. Eivät siis olleet ylisanoja nuo lukemani. -Flamenco-kitaroita ei ole hyvin paljon tarjolla meidän kaupoissamme. Klassisia kitaroita ja matellikielisiä on kyllä paljonkin tarjolla. Ja ammattikitarat ovat toki hurjan kalliita. WecoMusic tarjoaa Portugalissa tehtyjä flamencoja, joista halvin on siinä parisataa hinnaltaan. En osaa sanoa laadusta ja soitettavuudesta mitään verrattuna esim. tuohon Yamahaan. Joitakin muitakin merkkejä on kyllä saatavilla, mutta niistäkään en osaa mainita sen kummenpaa. - Olen tuohon Yamahaan niin mielistynyt, että mie taijan joskus hankkia, jos putjetti piisaa, metallikielisen Yamaha LL6 ARE-kitaran tai sitten LL16 ARE:n.

      • paraskaikista

        Yamaha on paras, suurin ja kaunein.


    • niinsevainon

      Tuolla hinnalla tarjolla pelkkää paskaa.

    • Anonyymi

      Vastaan tähän vanhaan viestiin, jos joku on näinä aikoinkin kiinnostunut halvasta Famecokitarasta.
      Ites ostin Fatzerin outletistä Yama C40, eli klassisen kitaran 60 eur.
      Särisee luki kitaran päällä. päällä.
      Eikös flamencon kuulukin olla vähän ronski ääneltään.
      Toi ei tietenkään ole org. flamenco, eli kopan hieman isompi n 2-3 cm,
      Vaihdoin uudet savarezin kielet ja laskin kieliä niin alas kun sain.
      Hyvin toimii ja kaunis ääni.
      Sanovat että aika hyvän klassisen saa samaan hintaan kuin keskiluokan flamencon,
      koska ovat kaliimpia.
      Huippumallit ovat oki erikseen.

    • Anonyymi

      "Flamenco kitaraa hankkimassa" - Flamenco on hankkimassa kitaraa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      284
      4755
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      971
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe