Voisitko deittailla liikakarvaista naista?

Tuolla etusivulla oli juuri naisten häiritsevästä karvankasvusta kasvojen alueella.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10989135

Siellä eräs nainen kommentoi näin:
"Minä olen ajatellut, että olen tällainen kuin olen enkä voi karvaisuudelleni mitään. Tämä karvaisuus tarkoittaa sitä, että en sinkkunaisena missään tapauksessa harrasta yhden yön juttuja ja ylipäätään miesten lähestyminen tarkoittaa sitä, että olen tosi ujo sellaiseen juuri nimenomaan karvaisuuteni vuoksi. Muuten olen ihan perusnätti nainen."

Hän kertoo myös, ettei hänellä ole varaa hoitoihin. Karvojen laserointi maksaa paljon. Julkisen terveydenhuollon piirissä sitä tehdään sukupuoltaan korjaaville, biologisesti miehinä syntyneille, joiden ulkonäköä korjataan naiselliseksi. Mutta (biologisesti naisena syntyneille) naisille tuon katsotaan olevan "vain kosmeettinen haitta", eikä he siihen mitään julkisen terveydenhuollon hoitoa saa.

Väitän, että naisellisilla piirteillä varustettujen miesten on helpompi tulla hyväksytyksi yhteiskunnassa, naisten keskuudessa ja kumppaniehdokkaana. Esim. manboobseja näkee todella paljon, eikä niitä kommentoida niin törkeästi, kuin vaikkapa tuossa em. ketjussa naisten liikakarvoja. Useimmat naiset tekevät kuitenkin valtavasti töitä, että saisivat karvaisuutensa peitettyä tai hoidettua kokonaan pois. Moni varmaankin syrjäytyy kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Mitä te ajattelette? Kuuluuko noiden naisten jättäytyäkkin treffailusta ja kumppanin hakemisesta? Voisitteko deittailla naista, jolla ehkä ne parta ja viikset kasvaa, mutta jota ette ehkä koskaan näkisi niiden kanssa, kun hän sheivaa ja meikkaa?

Minä naisena voisin seurustella manboobsit omaavan miehen kanssa.
7130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siis miten voit edes kysyä tuollaista? Minulla on kyseinen vaiva, eikä deittailu ja miessuhteet kyllä siitä ole kiinni!!! Tulee ihan huono olo, että joku edes ajattelee noin. Minä en ole kokenut, että naiseuteni olisi yhtään vähäisempää sen ongelman takia. Miesystäväni tietää tasan tarkkaan, kuinka paljon karvoja kasvaa ja missä kohdin ja mitä niille teen ja miksi käyn karvanpoistohoidoissa. Siis sinun ajattelusi mukaan on niin, että en olisi hyväksytty yhteiskunnassa kasvojen karvojen vuoksi!!! Ja kenellä olisi oikeus sanoa minulle, että minun on "jättäydyttävä treffailusta ja kumppanin hakemisesta"! Kysyn vaan MIKSI??? Nytkin on minulla on miesystävä ja kaksi muuta miestä haluaisivat minut omakseen. Ja minun pitäisi luopua parisuhteesta vain karvojen takia!!!???

Äänestä

"Siis sinun ajattelusi mukaan on niin, että en olisi hyväksytty yhteiskunnassa kasvojen karvojen vuoksi!!! "



Hmm... Missä kohdin aloitusta väitän ajattelevani noin?
Pitäisikö sun lukea aloitus uudestaan ja kokeilla sitten hieman toisenlaista keskustelutekniikkaa? Koen turhaksi käydä keskustelua tuolla tasolla, jota tuo kommenttisi edustaa.

Kiitos kommentoinnista kuitenkin.

Äänestä

Onhan näitä miehiäkin, joille kasvaa rinnat. Eikä suinkaan, minkään ylipainon
syystä. Ihmisillä voi olla mitä ihmeellisinpiä ongelmia, joista ei ulkopuoliset
tiedä. Katsoin yhden jakson "nolot vartalot" ohjelmaa ja mikään ei ole
mahdotonta.

Minä tosin en voi naisena, vastata aloitus kysymykseen, mutta karvathan voi
ajaa, toisinkuin kirurgin veitseä tarvitsevat, jos ei ole rahaa sellaisiin.

Äänestä
  • Naisille miesten rinnat ei oo mikään kauhistus, mutta miehet on kauhuissaan naisten karvoista jopa kainaloissa.... Miehet on suvaitsemattomia juntteja!

    Äänestä

Jos hiki ei haisisi karvoista huolimatta

Äänestä

Monipersoona on löytänyn omasta mielestään hienon konstin. Monipersoonan kehittelemä "syntisäkki" sivupersoona, jota koittaa käyttää hiekkasäkkinään omille vihan purkauksilleen.

Viitti jokaiseen monipersoonan ja monipersoonan sivuperoonan viestiin kirjoitella pitkiä lurituksia.

Tää yhden hyvän vastauksen jakelu jokaiseen monipersoonan tyhmään viestiin on tehokkaampaa.

Äänestä
  • No, ei tämä ollut mikään vihanpurkaus, vaan ihan vilpitön yritys keskustella aiheesta, joka on itsellekin tuttu.

    Aika mielenkiintoista, että näet aloituksessa vihaa. Keneen se näkemäsi viha kohdistuu? Kannattaa varmaan sun pohtia mistä tuo epäluuloisuutesi kumpuaa ja työstää sitä - saattaa helpottaa olemista ja elämistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ella elle la kirjoitti:

Tuolla etusivulla oli juuri naisten häiritsevästä karvankasvusta kasvojen alueella.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10989135

Siellä eräs nainen kommentoi näin:
"Minä olen ajatellut, että olen tällainen kuin olen enkä voi karvaisuudelleni mitään. Tämä karvaisuus tarkoittaa sitä, että en sinkkunaisena missään tapauksessa harrasta yhden yön juttuja ja ylipäätään miesten lähestyminen tarkoittaa sitä, että olen tosi ujo sellaiseen juuri nimenomaan karvaisuuteni vuoksi. Muuten olen ihan perusnätti nainen."

Hän kertoo myös, ettei hänellä ole varaa hoitoihin. Karvojen laserointi maksaa paljon. Julkisen terveydenhuollon piirissä sitä tehdään sukupuoltaan korjaaville, biologisesti miehinä syntyneille, joiden ulkonäköä korjataan naiselliseksi. Mutta (biologisesti naisena syntyneille) naisille tuon katsotaan olevan "vain kosmeettinen haitta", eikä he siihen mitään julkisen terveydenhuollon hoitoa saa.

Väitän, että naisellisilla piirteillä varustettujen miesten on helpompi tulla hyväksytyksi yhteiskunnassa, naisten keskuudessa ja kumppaniehdokkaana. Esim. manboobseja näkee todella paljon, eikä niitä kommentoida niin törkeästi, kuin vaikkapa tuossa em. ketjussa naisten liikakarvoja. Useimmat naiset tekevät kuitenkin valtavasti töitä, että saisivat karvaisuutensa peitettyä tai hoidettua kokonaan pois. Moni varmaankin syrjäytyy kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Mitä te ajattelette? Kuuluuko noiden naisten jättäytyäkkin treffailusta ja kumppanin hakemisesta? Voisitteko deittailla naista, jolla ehkä ne parta ja viikset kasvaa, mutta jota ette ehkä koskaan näkisi niiden kanssa, kun hän sheivaa ja meikkaa?

Minä naisena voisin seurustella manboobsit omaavan miehen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu