Läski ei kelpaa

ei edes läskille naiselle. Olen ikuisesti yksin.
9206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kaikilla on mahdollisuus tulla normaalipainoiseksi, ja todella yksinkertaisella reseptillä!

Ajattele joka päivä, ja monta kertaa päivässä, ja varsinkin silloin, jos ajattelet olevasi lihava, että "olen hoikka".

Ajatukset muuttavat todellisuuden omaksi itsekseen pikku hiljaa. Yksi kaunis päivä puntari, vaatteet ja peili näyttävät tämän ihmeen!

Ps. Jos et kelpaa itsellesi ylipainoisena, ylipainoinen kumppaniehdokas vaistoaa tämän ja olettaa ettei hänkään kelpaa sinulle ylipainoisena.

Äänestä

Älä syytä että läskeissä olisi vika ehkä on päässäsi?

Äänestä

Minä sytyn myös lihavammista, mutta en heidän kiloihinsa, vaan aivan kuin laihojenkin kohdalla olemukseen, joka säteilee jotain sisältä tulevaa.

Äänestä

Mä laihduin jo 30 kg viime vuonna. Siltin on vielä 12 kg liikaa. Mut mä en enään vaan laihdu. Olen käynyt salilla vuoden enkä ole laihtunut lainkaan vaan on tullut 4 kg lisää painoa. Vatsan kohdalla sitä painoa on liikaa ja se ei pois lähde ja olen yrittänyt vaikka mitä. Enkä syö edes mitään epäterveellistä. Olen siis läski loppu elämäni ja yksinäinen kans.

Äänestä

Ei se läskeys ole ongelmasi vaan surkea itseluottamus. Kukaan ei halua surkuttelijaa!

Äänestä
  • Kyllä se on ulkonäöstä kiinni. Ei naiset halua lihavaa miestä viereensä ähkimään. Naiset kun ei halua tutustua edes läskiin joten siinä ei paljoo hyväkään itseluottamus auta.

    Äänestä

Höpsis! Minä ainakin olen ihastunut ns.isoon mieheen ja siksi, että hän on niin miehekäs,rauhallinen ja ihana sängyssä ;) En ole koskaan saanut niin paljon, kuin tämän nallukan kanssa. Olen toki huolissani, miten hänen terveytensä kestää, mutta jos hän itse pystyy elämäään kilojensa kanssa, niin miksen minäkin.

Äänestä

Tuskin kelpaat edes läskille homolle.

Äänestä

Tuskin sinua jaksaisi edes kaverina kuunnella jos tuollainen olet live elämässä.
Monesta asiasta voi tehdä itselleen ongelman, tai sitten sen voi hyväksyä.
Kalju voi valittaa kaljustaan, lyhyt lyhyydestään, läski läskeistään yms yms yms..

Kuitenkaan kaikki kaljut ei ole yksin, kuten ei myöskään lyhyet eikä "läskit".

Monelle sinkkuuden yksi painava syy on ettei käy missään eikä yritä mitään.
Pitää olla näytillä että joku voi kiinnostua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surkee mies kirjoitti:

ei edes läskille naiselle. Olen ikuisesti yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu