Miksi helluntailaiset ovat yliseksuaalisia?

Taidan poistua täältä kun helluntailaisten puheenaiheet liittyvät lähes aina tavalla tai toisella alapäähän.
29218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Helluntailaisuudessa seksi /seksuaalisuus on ollut vuosikymmeniä pullossa,siitä ei ole saanut keskustella koska se on lihallista ja syntiä.

Nyt pullo on puhkaistu ja asiasta voi keskustella, tosin se on joillekin fanaatikoille hirveää saastaa.

Me elämme demokratiassa jos joku ei miellytä, on turha housujaan polttaa, kulkee ohi ja se on siinä.

Äänestä
  • Body puhuu aina alapäästään, se sillä määrää, ei yläpää.

    Sellaista keskustelua ei olekkaan joka liittyisi seksiin jossa ei body töhertäisi.

    Body eli vartalo ilman päätä on sen nimmarikin.

    Äänestä

  • vähän tarkkuutta. Seksuaalisuus tai seksi ei ole syntiä. Haureus on syntiä. Ja se on vieläpä ainoata syntiä, jota ihminen tekee omaa ruumistaan vastaan, ja sen takia Perkele niin mielellään yllyttää ihmisiä siihen, ja irvailemaan ja vääristelemään tätä asiaa. Raamatussa puhutaan vieläpä harhaoppina sellaisesta, ettei saa naida, eli mennä naimisiin. Ja että seksi on aviovelvollisuus, joka miehellä on naista kohtaan, ja naisella miestä kohtaan. Uudestisyntyneen ihmisen ruumis taas on Pyhän Hengen temppeli, koska Jumala on antanut Henkensä "Toiseksi Puolustajaksi" ihmiseen asumaan. Kaksi ihmistä kun yhtyvät, he tulevat yhdeksi lihaksi. Ihminen kun yhtyy Jumalan kanssa, ovat he yksi henki. Olemalla siis osa Kristusta, ja sekstaamalla huoran kanssa, teet Kristuksen ruumiin osaksi huoran ruumista. Näin ihminen tekee syntiä omaa ruumistaan vastaan, joka on Pyhän Hengen temppeli, ja siis tekee suoraan syntiä Pyhää Jumalaa vastaan. Selkis?

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    vähän tarkkuutta. Seksuaalisuus tai seksi ei ole syntiä. Haureus on syntiä. Ja se on vieläpä ainoata syntiä, jota ihminen tekee omaa ruumistaan vastaan, ja sen takia Perkele niin mielellään yllyttää ihmisiä siihen, ja irvailemaan ja vääristelemään tätä asiaa. Raamatussa puhutaan vieläpä harhaoppina sellaisesta, ettei saa naida, eli mennä naimisiin. Ja että seksi on aviovelvollisuus, joka miehellä on naista kohtaan, ja naisella miestä kohtaan. Uudestisyntyneen ihmisen ruumis taas on Pyhän Hengen temppeli, koska Jumala on antanut Henkensä "Toiseksi Puolustajaksi" ihmiseen asumaan. Kaksi ihmistä kun yhtyvät, he tulevat yhdeksi lihaksi. Ihminen kun yhtyy Jumalan kanssa, ovat he yksi henki. Olemalla siis osa Kristusta, ja sekstaamalla huoran kanssa, teet Kristuksen ruumiin osaksi huoran ruumista. Näin ihminen tekee syntiä omaa ruumistaan vastaan, joka on Pyhän Hengen temppeli, ja siis tekee suoraan syntiä Pyhää Jumalaa vastaan. Selkis?

    Vai että pyhän hengen temppeli.... voi pyhä yksinkertaisuus.

    Äänestä

  • head. kirjoitti:

    Body puhuu aina alapäästään, se sillä määrää, ei yläpää.

    Sellaista keskustelua ei olekkaan joka liittyisi seksiin jossa ei body töhertäisi.

    Body eli vartalo ilman päätä on sen nimmarikin.

    Ihminen on seksuaalinen /lihallinen olento jossa on aisteja, myös seksuaalisuuden nautinnon hermopäätteitä ja ne on sitä varten että ihminen voisi kokea nautintoja, myös seksuaalisia nautintoja.

    Sairas hengellisyys haluaa kieltää ihmisen seksuaalisuuden ja että taivasosuus saavutetaan masokistisillä kidutuksilla.

    Ihmisen elämään kuuluu erilaiset lihalliset tarpeet ja niiden tyydyttäminen, muutoin kuolema korjaa pois.

    Ja seksi on Luojan luoma huume ihmiselle, se on nautinto jota ihminen kaipaa, se sitä haluaa , sitä janoaa ja siitä hullaantuu.

    hengellisyyden fanaatikot haluavat kieltää lihallisen olemassaolon, mutta se on sama kuin elämän kieltäminen.

    Tämä olotila ei ole taivas, tämä ei ole hengellinen olotila, vaan lihallinen ja seksuaalinen, sillä koko elämä pyörii seksin ympärillä,

    Äänestä

  • body kirjoitti:

    Ihminen on seksuaalinen /lihallinen olento jossa on aisteja, myös seksuaalisuuden nautinnon hermopäätteitä ja ne on sitä varten että ihminen voisi kokea nautintoja, myös seksuaalisia nautintoja.

    Sairas hengellisyys haluaa kieltää ihmisen seksuaalisuuden ja että taivasosuus saavutetaan masokistisillä kidutuksilla.

    Ihmisen elämään kuuluu erilaiset lihalliset tarpeet ja niiden tyydyttäminen, muutoin kuolema korjaa pois.

    Ja seksi on Luojan luoma huume ihmiselle, se on nautinto jota ihminen kaipaa, se sitä haluaa , sitä janoaa ja siitä hullaantuu.

    hengellisyyden fanaatikot haluavat kieltää lihallisen olemassaolon, mutta se on sama kuin elämän kieltäminen.

    Tämä olotila ei ole taivas, tämä ei ole hengellinen olotila, vaan lihallinen ja seksuaalinen, sillä koko elämä pyörii seksin ympärillä,

    Ai sun koko elämä pyörii seksin ympärillä?

    Äänestä

Vai yliseksuaalisia !!

Haaaahh... mistähän vielä joku keksii syytttää hellluntaiuskovia edellisten lisäksi.

miten olis pihtikintut tai ylinivelet, olettek omuuten huomanneet ollenkaan kuinka myöhään helluntaiuskoville ilmestyy viisaudenhampaat !!

Äänestä
  • Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä.
    Nettiporno, homoseksiaalit, anaaliyhdyntä ja hiivasienitulehdukset ovat tämän palstan pääaiheita.
    Oikein oksettaa...

    Äänestä

  • ei käsitä kirjoitti:

    Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä.
    Nettiporno, homoseksiaalit, anaaliyhdyntä ja hiivasienitulehdukset ovat tämän palstan pääaiheita.
    Oikein oksettaa...

    No nyt en ymmärrä kyllä... eihän täällä ole ainuttakaan helluntaiuskovien aloittamaa sellaista aihetta !

    tämähän on julkinen palsta ja nimenomaan tämä palsta on varsinainen häirikkömangneetti, johon kerääntyy moni sihijuoman alla voimaileva, ja kirjoittavat tänne ihan mitä hullua päähän pälkähtää.

    Helluntaihin se ei liity mitenkään..

    Äänestä

Minulla on neljä erikokoista dildoa yöpöydän laatikossa.
Aviomiestä minulla ei ole.

Äänestä

Kyllä live on live.

Äänestä

Hellareita kiinnostaa se, mistä on puute ja minkä he kuiteski kokevat miellyttäväksi. Sitten ryvetään lihan himon itsesäälissä.


Näyte uskonteorian huipusta:
"Olemalla siis osa Kristusta, ja sekstaamalla huoran kanssa, teet Kristuksen ruumiin osaksi huoran ruumista. "

Jos uskova käy prostituoidun luona (tai vain vieraissa), hän tekee ammoin kuolleesta miehestä huoran!!
Voisiko joku selittää näkemystä?

Äänestä
  • pappa nyt vaan menee saunaan ja sitten nukkumaan, uninappi poskessa. .:))

    Äänestä

Huoh. Siitä ei ole mikään pitkä aika kun mä kirjoitin ihan samasta asiasta oman aloitukseni. Sanoin sen, että helluntailaisuus on pillukultti, jolla on täysin sairas näkemys seksuaalisuudesta. Koko usko Jeesukseen on oikeasti pelkän pillun ympärillä pyörivää kultismia, jonka perimmäinen ajatus on alistaa naiset pelkiksi panoiksi.

Äänestä

Tämä palsta on pilkkajia täynnä. Sama juttu joka ketjussa. Asiallista keskustelua ei juuri missään.

Äänestä
  • Tunnusta nyt vaan rehellisesti se, että usko Jeesukseen on oikeasti tasan ja vain naisen sukuelimen ympärillä pyörivä kultti. Tarkoitus on alistaa ja rajoittaa naisia ja tyttöjä. Siksi on olemassa eri uskontoja.

    Usko on miesten tapa alistaa naisia kaikkialla maailmassa.

    Äänestä

  • tunnusta nyt vaan kirjoitti:

    Tunnusta nyt vaan rehellisesti se, että usko Jeesukseen on oikeasti tasan ja vain naisen sukuelimen ympärillä pyörivä kultti. Tarkoitus on alistaa ja rajoittaa naisia ja tyttöjä. Siksi on olemassa eri uskontoja.

    Usko on miesten tapa alistaa naisia kaikkialla maailmassa.

    Ja pointti on just tasan siinä, että te helluntailaiset vihaatte naisia ja tyttöjä. Naiset ovat kristityille pelkkiä käyttöesineitä, joita muuten sitten vihataan ja pidetään syntisinä ja kaikkeen mahdolliseen syyllisinä.

    Kristinusko on kaikkein sairain uskonto sen suhteen mitä tulee naisen asemaan. Muissa uskonnoissa ja kulttuureissa naisillakin on oikeuksia ja joku arvo ihmisinä.

    Jeesus vihasi naisia ja tyttöjä ja piti näitä esineinä.

    Äänestä

  • myöntäkää avoimesti kirjoitti:

    Ja pointti on just tasan siinä, että te helluntailaiset vihaatte naisia ja tyttöjä. Naiset ovat kristityille pelkkiä käyttöesineitä, joita muuten sitten vihataan ja pidetään syntisinä ja kaikkeen mahdolliseen syyllisinä.

    Kristinusko on kaikkein sairain uskonto sen suhteen mitä tulee naisen asemaan. Muissa uskonnoissa ja kulttuureissa naisillakin on oikeuksia ja joku arvo ihmisinä.

    Jeesus vihasi naisia ja tyttöjä ja piti näitä esineinä.

    Pilkkaaja jatkaa horinoitaan vailla mitään tietoa Raamatun sanasta. Lue Raamattua niin saat selville, miten Jeesus oikeasti suhtautui naisiin.

    Äänestä

Ei ne helluntailaiset pelkästään ole ns. yliseksuaalisia, vaan kyllä siihen sisältyy koko uskovaisten kööri. Johtuu siitä, ettei seksuaalisuutta pidetä uskovaisten keskuudessa edes normaalina, vaikka leivän syöntiä pidetäänkin. Ja molemmat ovat tarkoitettu ruumiin ravitsemiseksi, joka vaikuttaa oleellisesti myös hengelliseen hyvinvointiin.
Ja ellei seksi vaikuta fyysiseen ja psykkiseen hyvinvointiin, niin miksi monissa uskovien leireissä puhutaan seksin puutteessa kärvistelemisestä varsinkin aikuisikään ehtineitten keskuudessa ennen avioliittoon menemistä.

Äänestä

Kukahan ne puheet vääntää aina koskemaan alapään asioita, kun yleensä helluntailaiset itse käännä mielipiteitään niihin?

Helluntailaiset sekä muut uskonyhteisöt laativat aloituksensa aivan yleisesti Raamatun Kirjoitusten sanomaa siteeraten, kun haluavat keskustella helluntailaisuudesta Raamatun Kirjoitusten perusteita noudattaen.

Äänestä

miksette laita Jeesusta sanomaan, että nai...kaa mielihalujenne mukaan. Ei se mikä suusta menee mahaan tai alapäät koskettaa toisiaan ole pahasta.

Miksi teette itsestänne narreja ja valehtelijoita. Sekstaatte kuitenkin kuten muutkin.

Äänestä
  • Noinhan Raamattuun on Kirjoitettu, että kun mies menee avioon vaimonsa kanssa ja hiljentyy välillä rukoukseen, niin sit voi taas yhtyä vaimoonsa ja rytyyttää mielimäärin, ettei vihtahousu pääsis sotkemaan kuvioita.

    Vaan mites sit suu pannaan, jos helluntailainen vaimo käy vanhemmiten pihtariksi ja panee polvet ristiin eikä anna ees kuival sormel koittaa. Sanoo vaan, että mitäs sä vanha ukko enää, jotta rauhotu nyt siinä. Mikä vanha mie tässä, kun on vasta 59v mittarissa ja joka aamu ja keskel päivääki stondaa. Per-sana se ottaa pattiin, kun kohellaan kuin pitaalista. Aattelen, että kai se on alettava katteleen sitä iloista antajaa jostain. Eikä taatusti helluntailaisista.

    Äänestä

Kuka tekee narreja ja kenestä ja millä perusteella ?

Silläkö että joku kaljoissaan selliasta kirjottaamitä sattuu, vai mikäkö ?

ihan pieni loogisuus olisi paikallaan.

Äänestä


  • laskupäätä kirjoitti:

    Eikös tuo ole jo ikivanhaa asiaa eikä mitään UUTTA eikä LISÄÄ!

    Päivitetty 22.10.2012 siis ihan uutta asiaa turha sössöttää mitään.

    Äänestä

  • pervo mikä pervo kirjoitti:

    Päivitetty 22.10.2012 siis ihan uutta asiaa turha sössöttää mitään.

    Voi helv...i siinä taas kunnon lahkopervo.

    Äänestä

Eiköhän näiden pervoilijoiden kannattaisi katsoa peiliin ja lopettaa se lahkoilijoiden syyttely. Suomen kansassa riittää näitä pervoja ihan rittämääin ilman helluntailaisi ja muitakin. Ei tarvitse kuin vähän kuunnella ympäristön juttuja niin johan näitä kaiken maailman pervoilijoita löytyy pilvin pimein. Sitäpaitsi jos ajattelee, että ateistit täällä sinkoilee kuin huvipurret syysmyrskyssä, niin heidän tuottamansa maailman kuva nimenomaan tukee pervoilua, eli ei ole mitään rajoja elellään vaan ihmisluonnon perimpien viettien ja halujen mukaan, niin kyllä sillä pervoja tuotetaan kuin apinoita zoolandian takakopissa konsanaan.

Äänestä

Kyllä uskovaisissa on enemmän pervoja, pedofiilija, pornon suurkuluttajia ym.. kuin tavallisissa normaaleissa ihmisissä.
Kun seksi on tabu, se houkuttelee enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yäk! Kiitos ei! kirjoitti:

Taidan poistua täältä kun helluntailaisten puheenaiheet liittyvät lähes aina tavalla tai toisella alapäähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu