Tavoite nälkäisten määrän puolittamisesta kehitysmaissa vuoteen 2015 mennessä on likimain saavutettavissa, tuore YK-raportti maailman ravintotilanteesta kertoo.
– Edistyminen on hyvä uutinen. Mutta se merkitsee, että joka kahdeksas ihminen näkee edelleen nälkää, mitä ei voida hyväksyä. On jatkettava, kunnes nälkä on poistettu kokonaan, Maailman elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) pääjohtaja José Graziano da Silva sanoo. Hän johti aiemmin onnistunutta nälännollausohjelmaa kotimaassaan Brasiliassa.
Kroonisesti nälkäisten ihmisten määrä maailmassa on laskenut vuoden 1990 noin miljardista 868 miljoonaan. Kehitysmaissa se tarkoittaa aliravittujen osuuden alenemista 23,2 prosentista 14,9 prosenttiin.
FAO laskee, että jos sama tahti jatkuu, osuus putoaa kehitysmaissa 12,5 prosenttiin vuonna 2015. Se ei jää kauas puolittamistavoitteesta, joka edellyttäisi 11,6 prosentin osuutta.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2900381/kehitysmaiden-nalan-puolittaminen-on-lahella
Me yhdessä voimme sen tehdä, me yhdessä voimme lopulta poistaa nälän kehitysmaista kokonaan! Taistelkaamme ihmisten oikeudesta saada jokapäiväinen riisannoksensa, tukekaamme kehitysmaiden veljiämme ja antakaamme omasta rikkaudestamme kaikkein köyhimmille! Eteenpäin!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Nälänhätä poistuu antamalla luonnon hoitaa asia, mitäenempi autamme sitä enempi joudumme auttamaan.
Me poistamme nälän maailmasta vaatimalla ylituotannon lopettamista, toverit. Usa:n ja Euroopan porvareiden maataloustuotanto alas, Afrikan ylös!
Syökäämme toverit vain Afrikassa tuotettuja maataloustuotteita, niin saamme Euroopan ja Usan riistoporvarikapitalistit polvilleen ja ruuantuotannon Afrikkaan. Nälkä poistuu maailmasta, toverit.
Nälänhätä poistuu, kun saadaan liika syntyvyys kuriin.