Olen 22vuotias ja en tule toimeen aitini kanssa. Isani on kuollut ajat sitten ja ainoa tukiverkkoni oma aitini pettaa minua aina.
Minun oma aitini voi esimerkiksi puhua ihmisille minusta vahattelevasti.
Esim: " joo han on ihan turhassa toissa, tai " han on vainoharhainen ja huonoluonteinen jne jne....
Minun oma aiti tulee kanssani toimeen vain jos raha on kuvioissa. Ja yleensa jos annan hanelle rahaa, niin heti kun on saanut haluamansa, on han minulle yleensa kiittamaton.
Minun oma aitini ei ole esimerkiksi koskaan ole sanonut minulle, olen ylpea sinusta tai olet tarkea minulle.
En ole mikaan narkomaani, rikollinen tai saamaton ihminen.
Olen itsenainen,paamaaratietoinen ja toissa kayva nuori nainen. Eli en ole mikaan huonoille teille joutunutkaan...
Olen joskus puhunutkin aidille ohimennen,etta mika on menny pieleen ja en ole koskaan saanut tyydyttavaa vastausta. Yleensa asiat joihin mina halua vastauksia saavat hanet shuttdown moodille.
Eiko aidin tehtaviin kuulu oman lapsensa arvostaminen ja arvossa pitaminen. Eiko jokaisen aidin tulisi olla ylpea ja tukea omaansa?
En tieda miten ratkoa tata asiaa ja se vaivaa minua paljon. Se mita aitini ajattelee minusta tai puhuu minulle ovat asiota jotka aina saavat minut surulliseksi. Enka haluaisi elaa surussa.
Onko liikaa pyydetty saada tavallinen tytar-aiti suhde? Minusta se ei ole liikaa pyydetty.
Minun oma aitini voi esimerkiksi puhua ihmisille minusta vahattelevasti.
Esim: " joo han on ihan turhassa toissa, tai " han on vainoharhainen ja huonoluonteinen jne jne....
Minun oma aiti tulee kanssani toimeen vain jos raha on kuvioissa. Ja yleensa jos annan hanelle rahaa, niin heti kun on saanut haluamansa, on han minulle yleensa kiittamaton.
Minun oma aitini ei ole esimerkiksi koskaan ole sanonut minulle, olen ylpea sinusta tai olet tarkea minulle.
En ole mikaan narkomaani, rikollinen tai saamaton ihminen.
Olen itsenainen,paamaaratietoinen ja toissa kayva nuori nainen. Eli en ole mikaan huonoille teille joutunutkaan...
Olen joskus puhunutkin aidille ohimennen,etta mika on menny pieleen ja en ole koskaan saanut tyydyttavaa vastausta. Yleensa asiat joihin mina halua vastauksia saavat hanet shuttdown moodille.
Eiko aidin tehtaviin kuulu oman lapsensa arvostaminen ja arvossa pitaminen. Eiko jokaisen aidin tulisi olla ylpea ja tukea omaansa?
En tieda miten ratkoa tata asiaa ja se vaivaa minua paljon. Se mita aitini ajattelee minusta tai puhuu minulle ovat asiota jotka aina saavat minut surulliseksi. Enka haluaisi elaa surussa.
Onko liikaa pyydetty saada tavallinen tytar-aiti suhde? Minusta se ei ole liikaa pyydetty.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla oli aikanaan äitini kanssa sama juttu ja vuosi vuodelta tilanne vaan paheni.Viimeinen tikki oli,kun hän vähätteli ja arvosteli mua mun lapselleni.Sanoi ettei mun puheita tai neuvoja tarvii uskoa,että mummi tietää paremmin. Katkaisin välit äitiini,en jaksanut enää.Välirikosta jo liki 10vuotta,enkä koskaan ole voinut niin hyvin kuin nämä kymmenen viimeistä vuotta olen voinut.Itsetunto kohosi huomattavasti ja olen jo oppinut,etten anna enää kenenkään ohjailla tai muutenkaan puuttua elämääni,sillä minä tiedän että olen hyvä juuri tällaisena kuin nyt olen.Voimia sinulle,toivottavasti sun ei tarvitse ihan näin ankaraa ratkaisua tehdä,vaan asiat lutviutuisivat muuten parhain päin.
Kiitos. Jos jotain olen tasta. Ns.oppinut on se. Etta minusta ei tule olen aina oikeassa aitia. Minusta ei ole tule, nostan itseni jalustalle aitia. Minusta ei tule vahattelevaa aitia, tulen kannustamaan lastani vaikka kivenkolosta ulos jos on tarvis.
En jaksaisi olla katkera, mutta kaipa mun taytyy kaantaa uusi luku elamassani.s