eivät ole mitään huippukauniita, ja eivätkä myöskään vaikuta käyttäytyvän mitenkään erityisesti, saati miehiä miellyttävästi, ja tuntuvat aina löytävän rakastavia ja parissuhdetta haluavia miehiä itselleen.
Siis eräskin tuttuni. Eroaa ensin miehestään, jonka kanssa on ollut yhdessä ainakin 5-6 vuotta. Elää sinkkuelämää varmaan kuukauden ajan, käy baareissa muutaman kerran, ja jo mukaan tarttuu uusi mies, jonka kanssa voi aloitella uutta parisuhdetta ja ruveta suunnittelemaan perhettä. (Ja näin tosiaan tapahtui. Noin vuoden kuluttua ensitapaamisesta kyseiseltä pariskunnalta tuli viesti esikoisen syntymästä, ja samoihin aikoihin vietettiin pariskunnan häitä). Ja tämä ei ole edes ainoa naistuttuni, jolle uuden parisuhteen löytäminen on sujunut tuosta noin vaan ilman mitään vaikeuksia.
En ole kateellinen, mutta jotenkin sitä vaan kyllästyttää, kun itse on sinkkuna vuosikausia, eikä mikään tunnu onnistuvan, vaikka kuinka yrittäisi olla ystävällinen, avoin, ei liian nirso ja helposti lähestyttävä ja muuta sellaista. Ja sitten toisten naisten ei tarvitse tehdä muuta kuin suunnilleen ilmestyä paikalle, niin miehet rakastuu silmänräpäyksessä.
Siis eräskin tuttuni. Eroaa ensin miehestään, jonka kanssa on ollut yhdessä ainakin 5-6 vuotta. Elää sinkkuelämää varmaan kuukauden ajan, käy baareissa muutaman kerran, ja jo mukaan tarttuu uusi mies, jonka kanssa voi aloitella uutta parisuhdetta ja ruveta suunnittelemaan perhettä. (Ja näin tosiaan tapahtui. Noin vuoden kuluttua ensitapaamisesta kyseiseltä pariskunnalta tuli viesti esikoisen syntymästä, ja samoihin aikoihin vietettiin pariskunnan häitä). Ja tämä ei ole edes ainoa naistuttuni, jolle uuden parisuhteen löytäminen on sujunut tuosta noin vaan ilman mitään vaikeuksia.
En ole kateellinen, mutta jotenkin sitä vaan kyllästyttää, kun itse on sinkkuna vuosikausia, eikä mikään tunnu onnistuvan, vaikka kuinka yrittäisi olla ystävällinen, avoin, ei liian nirso ja helposti lähestyttävä ja muuta sellaista. Ja sitten toisten naisten ei tarvitse tehdä muuta kuin suunnilleen ilmestyä paikalle, niin miehet rakastuu silmänräpäyksessä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ootkos miettinyt sitä millaista onnellisuuden viestiä lähetät..? Oletko tyytyväinen itseesi, säteiletkö? Oletko siis enempi positiivisen kuvan antava vai jotain muuta?
Valitettavasti kaikki eivät ole aurinkoisia, iloisia ja positiivisia, tai riittävän sosiaalisia. Joillakin vain on enempi karismaa, vetovoimaa. Riittää, kun on tyytyväinen itseensä ja rakastaa itseään, kyllä se jo auttaa paljon kumppanin löytämisessä.
Seksikkyys on valitettavasti tämän ajan valttikortti, ainakin tuolla baarielämässä..ulkonäkökeskeisyys on valitettavaa. Jos netti ei ole vaihtoehto sinulle, kannattaa kokeilla tutustua ihmisiin sellaisissa ympäristöissä, joissa itse viihdyt. Ehkä se on kirjasto, luento, urheiluseura, kahvila? Itse en baarista lähtisi edes seuraa hakemaan, en tosin netistäkään. Mutta joku kaunis päivä se ihana ihminen voi tulla vastaan vaikka lähikaupassa, silloin kun vähiten odotat..
En nyt tiedä oikein tuosta onnellisuusviestistä. Minun naispuolinen kaveri on itse ystävällisyys, valtavan kaunis, mallivartaloinen ja vaaleat pitkät hiukset. Sillä oli yksi aika epäonnistunut suhde kolmikymppisenä ja sen jälkeen se oli yli 5 vuotta yksin ennen kuin löysi nykyisen miehensä. Että ei se ole kauhean helppoa vaikka olisi kuin ulkonäköä tai viestisi ystävällisyyttä ja pehmeyttä.
Minua taas naisena on vetäneet puoleensa aina vähän surumieliset miehet, en ole ikinä viehtättynyt bailaajista, sellaisista miehistä joilla on vauhti päällä, ihmisistä, jotka osaa pitää haustaa, ovat aina naama virheessä ja niin hirveän haukoja ja iloisia. Siinä on jotain tosi rasittavaa.
Itse olen selittänyt tuota ilmiötä, miksi jotkut löytävät uuden heti, sillä, että toisilla ihmisillä halu pariutua, kuulua yhteen jonkun kanssa on niin voimakas, että se voittaa pelon, epämukavuuden ym. Siksi he hyväksyvät helpommin toisen, eivät välitä pikkuvioista, viehtättyvät toisesta, koska haluavat toisenkin ihastuvan jne.
Sitten on sellaisia niinkuin minä, jotka kyllä haluaisivat parisuhteen, mutta halu ei ilmeisesti riittävän voimaksas sillä 1) en käy ulkona 2) jos menen ravintolaan, en katsele miehiä sillä silmällä, olen aika passiivinen, 3) jos joku tulee juttelemaan, juttelen innokkaasti aikani, ja sitten alan miettimään, että mitenköhän pääsen tästä eroon, eli en ajattele häntä edes potentiaalisena kumppanina jne.
Ei siinä sen enempää ole kuin että heillä on oma verkostonsa. Joistain sitä vastoin voidaan puhua niin ala-arvoisesti selän takana ettei todellisia suhteita pääse syntymään, tai jos niin ne karisevat viimeistään viikon sisällä.
Pitää olla avoin elämälle.
Muutama asia tuli mieleen. Kaverisi tuskin kuukausi erosta on etsinyt uutta suhdetta. Tämä tekee hänen käytöksestään rennon. Se kiinnostaa ihmisiä. Rennon oloisia ihmisiä tahdotaan lähestyä. En nyt sano, ettet olisi rento, mutta jos huomaamattaankin vilkuilee liian usein miehiä, vaikuttaa helposti epätoivoiselta. Joskus huomasin tämän omakohtaisesti. Siis olin lähtenyt baariin puutteessa. En ollut miettinyt edes iskeväni ketään, mutta huomasin vilkuilevani hirveästi ympärilleni jossain vaiheessa. Osaan vain kuvitella, minkä näköinen olin tuolloin, kun pää kääntyi jatkuvasti.
Toinen asia on se, että joillain tuntuu vain käyvän flaksi. Toisaalta se saattaa kertoa henkilöstä itsestään enemmän sisäisellä tasolla. Hän saattaa ihastua helposti, jopa takertua. Tästäkin on ollut omakohtaista kokemusta. Ennen oli tarve liikkua kamalan nopeasti asioissa. Kävin sitten avoliiton päättymisen jälkeen läpi rankkaa itsetutkiskelua. On kova tarve sille parisuhteelle. Kaikissa tapauksissa näin ei ole, mutta olen myös toisinaan tahtonut liikkua nopeasti tiettyyn pisteeseen ENNEN kuin huomaan, etten oikeastaan pidäkään miehestä. Tapailua ei ollut juuri ollenkaan, heti hypättiin seurusteluun. Siitä ei päässyt niin helposti eroon ja oltiin "rakastuneita." Tutustuuhan siinä seurustelun aikanakin, mutta ilmeisesti alitajuisesti en tahtonut käydä tutustumisvaihetta läpi, koska olisinhan saattanut huomata, että tämä monen mielestä ihana ja välittävä mies ei olekaan se, mitä aidosti tahdon. Toiset sisäistävät tämän automaattisesti (ehkä sinä et tyydykään ensimmäiseen vastaantulijaan), toiset eivät koskaan.
Myös mahdollisuus on, että nyt on rankemmanpuoleinen laastari käytössä. 5-6 vuoden suhteesta ei toivuta kuukaudessa. Ja tuo etenemistahti kuulostaa enemmän huolestuttavalta kuin ihanalta. Vuodessa naimisiin? Voisiko yhtään olla mahdollista, että ystävälläsi on samanlainen tilanne kuin minulla oli? Vanhemmiten vielä tulee nämä naimisiinmenot ja lasten hankinnat "kiireisiksi," joten tulee tehtyä hätäisiä päätöksiä. Tai kiinnyttyä ihmiseen, josta ei välttämättä aidosti välitä, koska TAHTOO lapsen ja naimisiin. Ulospäin voi näyttää hyvin välittävältä ja rakastuneelta, sisäisesti jossain syvällä sitä ei ole kuitenkaan.
En edes muuttaisi vuoden sisällä yhteen toisen kanssa. Oli syy mikä tahansa, on vielä rakastumisvaihe tuossa päällä, ei siinä vaiheessa tehdä pentuja tai mennä naimisiin.
Ekaa kappaletta lukuunottamatta olen ihan samaa mieltä.
Ekasta kappaleesta sen verran, että jos ei katsele ravintolassa miehiä, ei katso silmiin ja hymyile, niin ainoastaan ympäripäissään olevat uskaltavat tehdä aloitteen ilman tuollaista rohkaisua. Että jos ei katsele miehiä, ja on vain omissa oloissaan tai kaverin keskusteluihin keskittyneenä, saa olla omissa porukoissaan koko illan - Ei kun yksi kerta tulee mieleen, kun mies hyökkäsi yllättäen kimppuun ja halusi halata aivan kesken kaiken, kun olin sanomassa jotain kaverille. Mutta eihän sellaisia oikeasti lasketa? Voiko joku olla kiinnostunut miehestä, joka tunkee keskeyttämään, jos keskustelen jonkun kanssa. Eihän sillä ole tapoja???
Tarkoitin enemminkin sellaista "epätoivoista" vilkuilua. Toki toisiin ihmisiin pitää kiinnittää huomiota saadakseen myös huomiota. Saatoin tuoda itseäni hiukan huonosti ilmi. Myös raja siinä, että missä mennään epätoivoisen oloisiksi on häilyvä ja hankala määrittää.
Sitten on vielä se tutkittu juttu, että toisten elimistö tuottaa enemmän jotain välittäjäainetta ja ne ihastuu ja rakastuu tulisesti vähän väliä, ja toisilla tuota välittäjäainetta on vähän, ja he eivät rakastu suin päin tulisesti koskaan. Toiset on täysin tunneihmisiä ja toiset äärimmäisen järkeviä. Ja ensimmäiset tuomitsevat jälkimmäiset kylmiksi, jotka ei osaa "antaa vain mennä", eivät ole avoimia elämälle (mitäköhän se tarkoittaa?) ja jälkimmäiset pitää ensimmäisiä päättöminä sekoilijoina, joiden elämä on täysin hallitsematonta, ja on ihme, että niillä ei ole AIDS tai ajautuneet johonkin mustasukkaisuusdraamaan ja iltasanomien lööppeihin. :)
Ja kun ymmärretään vain oma tapa toimia ja reagoida, ollaan helposti tuomitsemassa toisten tapaa vääräksi. Itse olen harkitseva järki-ihminen, joka katuu nykyisin katkerasti niitä hetkiä, kun on toteuttanut neuvoa, että "pitää olla avoin ja antaa vain mennä".
Eli se, miksi eri ihmisten parinvalintaprosessi poikkeaa niin paljon toisista, voi johtua myös ihan biologiasta, kemiasta.
Tarkoitukseni ei tietenkään ollut "tuomita." Kuten sanoin, olen ollut samanlainen ja toin yhden mahdollisuuden esiin. Aina ei välttämättä tule äkkiseltään mieleen kaikki mahdollisuudet. Tiedän kyllä, että myös biologialla on äärimmäisen paljon vaikutusta pariutumisessa. Tämän takia kirjoitin, että "on myös mahdollisuus," "olisiko mahdollista?" Tarkoitukseni ei ollut tuoda ilmi, että pitäisin vastaustani ehdottomana totuutena. En voi oikein kurkkia toisen pään sisään edes tapaamalla kyseistä henkilöä. Ja hämmästelin vuoden sisällä naimisiinmenoa lähinnä omista lähtökohdistani. Ihan yleiseltä kannalta tuo on aikalailla nopea tahti, vaikkei olisi erityisen hidas näissä asioissa.
Jos nyt tahdotaan biologiselta/kemialliselta kannalta katsoa, niin otetaan se lähtökohta. Sen ensimmäisen vuoden-parin ajan ns. rakastumisvaiheessa myös ihmisen elimistö tuottaa enemmän hormoneja, jotka aiheuttavat rakastumisen tunnetta ja kiintymystä. Tämän jälkeen ihan biologiseltakin kannalta suhde alkaa vaatia enemmän. Hormonien tuotanto muuttuu, eikä aiheuta samanlaisia, voimakkaita tuntemuksia. Tästä kun mennään eteenpäin toki tulevat mukaan toiset hormonit, jotka vaikuttavat syvempää kiintymystä. Mutta myös suuri osa suhteista päättyy tässä taitekohdassa, koska kiintymyksen jatkuminen ja rakkauden jatkuminen vaativat jo erilaista yhdessäoloa ja sitoutumista.
Ihmettelen tuollaista pohdintaa, niinkuin ulkoisia samankaltaisuuksia hakemalla tai arvottamalla löytyisi ratkaisu, joka johtaisi automaattisesti kaikkien osalta samaan loppuratkaisuun.
Ap:n kaveri on itselleen sisäistänyt, mikä tuo hänelle tyytyväisyyden elämään ja haluaa toimia niin, että se tyytyväisyys tulee. Ts. hänelle voi riittää, että on joku mies, niin varmasti sellaiset miehet ja naiset saavuttavat parisuhteita helpommin kun ovat sisäistäneet, mikä on se ensisijainen asia mikä tuo sen tyydytyksen, sehän voi olla hyvinkin simppeli ja yksinkertainen juttu, esim. Mies vaikuttaa vaikka no mieheltä, niin jos sellainen ei riitä ap:lle niin vähän tuskaisempaa on löytää ja pitää parisuhteita koossa. Ja tuskin kyseessä on miesten rakastuminen, vaan se, että huomaavat riittävänsä naiselle miehenä, niin sehän tuo sen tyydytyksen heille, mikä sitoo heidät naisen kanssa yhteen.
Toisessa ketjussa esitettiin taas sitä, että kokeilkaa vaan kaikenlaisten kanssa, niin sutviintuu tuo simppeliin asenteeseen mukautuminen, jossa yks tai kaksi omaa tyytyväisyystasoa pyritään tyydyttämään, niin pystyy löytämään aina ja ikuisesti parisuhteita, kun ei tarvi kuin välittää noista omista tyytyväisyystasoista.Se on
tietysti totta.
Tuo kokeileminen toisaalta voi johtaa siihen, että jää omissa suhteissaan ulkopuoliseksi, jos vain ihmettelee ja pyrkii "oppimaan" ja sopeutumaan toisen tapoihin olla, väkisin siedättymistä. Siedättyä voi liikaa, jos ei pidä huolta siitä, että myös itse oppisi enempi itsestä, eikä keskittyisi legopalikoiden tapaan miettimään, voiko joko itsestä tai toisesta rakentua tällä tavalla jotain muuta?
Mikä on ihmisten suhde toisiin, jos pitää siedättää itseään, rutinoitua ja väkisin mukautua tuohon ajatteluun, että löytäkää ne pari tyytyväisyystasoa ja pidättäytykää niissä lopunelämäänne. No, niinhän ei tule kaikille käymään, vaan se räjähdys tuosta tilanteesta ulos tulee yleensä tapahtumaan jossain vaiheessa, jollei elämä pysy intensiivisenä, eikä kulloinenkin parisuhde enää tuo sitä samaa tyytyväisyyttä elämään.
Ne ihmiset, joilla on liikaa tyytyväisyystasoja, tai ne muuttuu liian nopeasti, ovat siis alunperinkin liian uteliaita elämän suhteen, suhteet jäävät erityyppisiksi tai lyhyiksi intensiivisiksi jaksoisi elämään.
Mitä on siis se sisäinen maailma ja tyytyväisyystaso, mitä kukin hakee, moni tuntuu valehtelevan itselleen, ja kuvittelevat esim. Nämä atmmäiksi nimetyt, että heidän tyytyväisyystaso olisi sama kuin keskivertopettereillä, ei taida olla, ja sitten voivat pohtia, alkavatko siedättämään itseään samalla tavalla vai toimimaan omien sisäisten tasojensa mukaan, ja mitä se sitten tuo kenenkin elämään.
Kaverisi ei ole nirso valkkaaja, vaan tutustuu miehiin aidosti.
Tuo voi olla totta, ensisijaisen tyytyväisyyden tuo se, että lähellä on miespuolinen henkilö, saa elämälleen katetta siitä, että pystyy saamaan onnen tunteen välittömällä olemuksellaan ja minkä vaikutuksen sillä tekee.
Sen ei pitäisi olla mikään uutinen, että ne jotka haluavat ja tyytyvät ensisijaisten tuntemusten täyttämiseen, saavat parisuhteita helpommin, ovat sillä tavalla rakentuneet eritavalla, ja senhän kyllä huomaa jos menoa seuraa.
Oman tyytyväisyystason hakeminen ja löytäminen ei ole sama kuin se paljon toisteltu riman laskeminen. Mitä hyötyä tai helpotusta tuo se, että tyytyisi toisten määrittelemään tyytyväisyystasoon. Oman elämänsä hukkaamista se vain olisi.
Tuo legoiksi ihmisten asemointi, se tarve kuvitella, että kun tarpeeksi hieroo suhteissa, ja näkee miten joku yksilö toimii, osaa sitten jatkossakin toimia labyrintissa oikein, löytää kulloinkin lankanpätkät,ja sopivat kiertotiet, jotta elämä vaikuttaisi hyvältä, ilman kommerverkkejä. Tuo ajattelu kuvastaa enemmänkin sitä, että halutaan löytää väylä päästä yhteisössä sisälle, olemalla ja toimimalla odotusten mukaan. Ajattelematta loppuun, miksi ulkoapäin ohjautuvaisuus on se tekijä, mikä ohjaa, eikä sisäinen maailma.
Idealisteille tuollainen puhe on myrkkyä, ellei se ole oikeasti läsnäolevaa, ihmisen näkemistä, eikä vain erittelyä ja ihmettelemistä, mihin aikapitkälti on käsitykset ihmissuhteista perustuneet, niinkuin oikeasti pitäisi tyytyä sellaiseen tilanteeseen, suhteeseen, että ihmetellään, että se mun mies on sellanen tai naiset ne aina sitä, ai, niin munki! Että ihmiset sitten osaa olla kaikki samaan aikaan outoja, erilaisia ja niin samankaltaisia, että.
Kuvastaa sitä, että on oikeasti vain yks tai kaks tyytyväisyystasoa, minkä pohjalta ajaudutaan parisuhteisiin, mutta se, että viime vuosikymmeninä, ei ulkoapäin tule aina niin rajua ulkoista odotusta sille, on löyhentänyt tuota yhteen tyytyväisyystasoon mukautumista.
Puhumattakaan siitä, että käsitykset miehistä ja naisista ovat muuttuneet, ja sitä myötä kunkin tyytyväisyystasot, joten summa summarum, vain ensisijaisten ja yksinkertaisten tyytyväisyyntason omaksuneet, saavat aina ja tarvittaessa parisuhteen, muut hakevat ilmeisesti balanced scorecardin kaltaista tilannetta, ja mikäs siinä. Se, jos siinä ei onnistu,niin vaikea sanoa onko elämä sen epätyydyttävänpää kuin niillä jotka ympäristön "pyynnöstä" labyrinttailevat, vai tyytyväisempää, jos tiedostaa oman tyytyväisyystasonsa, ja niiden jotka ovat onnekkaammin rakentuneet, että ensisijaiset tarpeet vie, ei tarvi kommentoida, että kyllä pitäisi joku ottaa. Toisen onni on toisen epäonni, niin se vain on.
On kahdenlaisia ihmisiä.
Toisilla on ensin vahva halu sitoutua ja sen jälkeen haetaan se sopiva kumppaniehdokas.
Toisilla vasta se sopiva kumppaniehdokas herättää halun sitoutua. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään.
Koen vaikeaksi tutustua ihmisiin joista se sitoutumishalu näkyy selvästi, koska itselläni se halu herää vasta myöhemmin jos herää ollenkaan.
Tiedän pariskunnan, jossa nainen on suorastaan ruma ulkoisesti, mies nuorempi, tumma komeahko. Mutta tällä naisella on hyvä itsetunto, tosi itsevarman oloinen, avoin ja sosiaalinen. Noilla ominaisuuksilla saa melkein miehen kuin miehen polvilleen.
monen aikaisemman kanssa. Jos ei ole liian vaativa eikä sikaruma niin kyllä sen kumppanin löytää nopeasti. Itsellä myös yksi naispuolinen tuttava joka löytänyt aina nopeasti uuden kumppanin. Ei mikään huippukaunotar mutta ihan nätti. On myös itse aktiivinen.