Virsi 600?

Selailin kirkossa virsikirjaa. Erästä asiaa olen usein miettinyt. Eräs henkilö kertoi taannoin, että virsi 600, Hyvyyden voiman uskolliseen suojaan, on jotenkin poliittisesti epäkorrekti. Ainakaan mistään sen taustatiedosta en kovin helposti löydä mitään painavaa selitystä tälle. Mistä tällainen väite mahtaa saaneen alkunsa?
31843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Virsi kuuluu epäilemättä niihin, jotka yleisesti liitetään kirjoittajaansa, so. veisaajalla on tieto kirjoittajasta: se on "se Bonhoefferin virsi". Moni luulee lisäksi tietävänsä, että tämä virsi on kirjoitettu keskitysleirissä, ja vielä useampi luulee tietävänsä, että Bonhoeffer kuoli keskitysleirissä. Edellinen luulo on väärä eikä jälkimmäinenkään oikeastaan ole oikea.

Dietrich Bonhoeffer (1906-1945) oli saksalainen pappi ja teologi, jonka osallistuminen natsisminvastaiseen vastarintaliikkeeseen johti vangitsemiseen keväällä 1943. Talvella 1945 hänet siirrettiin pois pommitusten uhkaamasta Berliinistä. Tie johti lopulta Baijerin metsäseuduille. Sinne saapui teloitusmääräys. Bonhoeffer teloitettiin Flossenbürgin keskitysleirissä 9.4.1945. Hän oli kuollessaan 39-vuotias."

Hei! Sivuston teksti tuntuu hieman ristiriitaiselta kun lukee ko. jutut em. linkistä. Ensin se kieltää Bonhoefferin kuolleen keskitysleirillä ja sitten se kumminkin kerootoo hänen kuoleen keskitysleirillä kun hänet teloitettiin. Onko tuohon nyt mahdollista saada selvyyttä. Huomaatteko saman ristiriitaisuuden?

Äänestä

Lue Wikipediasta tai katso elokuva Operaatio Valkyrie (Cruise). BD telotettiin osana vastarintæa tehneiden natsien salaliiton jälkeisiö pudistuksia. Samaan syssyyn Stauffenbergin ja amiraali Canariksen kanssa. Teknisesti ottaen teloitus iipantiin täytäntöön vankileirissä, muttaBD ei siis ollut ns. keskitysleirivankiVietiin sinne siis tapettavaksi. Sorry puhelin typot..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ann-Micaela 877 kirjoitti:

Selailin kirkossa virsikirjaa. Erästä asiaa olen usein miettinyt. Eräs henkilö kertoi taannoin, että virsi 600, Hyvyyden voiman uskolliseen suojaan, on jotenkin poliittisesti epäkorrekti. Ainakaan mistään sen taustatiedosta en kovin helposti löydä mitään painavaa selitystä tälle. Mistä tällainen väite mahtaa saaneen alkunsa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu