Miten mun mies olettaa että jaksan?
Hän siis opiskelee ja minä olen kotona vauvan kanssa.
Vapaa-ajallaan hän tekee omia juttujaan, käy kaupungilla, urheilee, tapaa kavereita yms. MINÄ taas odottaisin että vapaa ajallaan hän olisi välillä minun kanssani ja auttaisi kotitöissä. En tajua miten hän voi olettaa että jaksan, tai ennenkaikkea ehdin tekemään kaiken kotona?
Pitääkö minun hommata lapsenvahti jostain muualta kun mies ei kertakaikkiaan pysty olemaan lapsen kanssa tuntia tai kahta viikossa ilman että tarvitsee minun apuani kun vauva itkee, kakka on vaipassa tms. Minun täytyy käydä pyykkituvassa koska meillä ei ole pesukonetta. En jaksa raahata vauvaa mukaan. Vauva myös itkee yleensä kauppareissuilla ja tarvitsisin jonkun siksi aikaa vahtimaan vauvaa tai tulemaan mukaan kauppaan. Joudun aina odottamaan että vauva nukahtaa ennenkuin voin livahtaa hetkeksi pyykille tms.
Mitä mieltä olette? Mitä pitäisi tehdä? En halua rajoittaa mieheni olemista kavereitten kanssa tai ulkoilua, se tekee hänelle varmasti hyvää. mutta mistä sitten saan apua kotiin, vai pitääkö vaan kylmästi jättää asioita tekemättä?
Hän siis opiskelee ja minä olen kotona vauvan kanssa.
Vapaa-ajallaan hän tekee omia juttujaan, käy kaupungilla, urheilee, tapaa kavereita yms. MINÄ taas odottaisin että vapaa ajallaan hän olisi välillä minun kanssani ja auttaisi kotitöissä. En tajua miten hän voi olettaa että jaksan, tai ennenkaikkea ehdin tekemään kaiken kotona?
Pitääkö minun hommata lapsenvahti jostain muualta kun mies ei kertakaikkiaan pysty olemaan lapsen kanssa tuntia tai kahta viikossa ilman että tarvitsee minun apuani kun vauva itkee, kakka on vaipassa tms. Minun täytyy käydä pyykkituvassa koska meillä ei ole pesukonetta. En jaksa raahata vauvaa mukaan. Vauva myös itkee yleensä kauppareissuilla ja tarvitsisin jonkun siksi aikaa vahtimaan vauvaa tai tulemaan mukaan kauppaan. Joudun aina odottamaan että vauva nukahtaa ennenkuin voin livahtaa hetkeksi pyykille tms.
Mitä mieltä olette? Mitä pitäisi tehdä? En halua rajoittaa mieheni olemista kavereitten kanssa tai ulkoilua, se tekee hänelle varmasti hyvää. mutta mistä sitten saan apua kotiin, vai pitääkö vaan kylmästi jättää asioita tekemättä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
niin, meillä siis työnjako on tämä että mies opiskelee, minä teen kaikki kotityöt. mies ei siis tiskaa, laita ruokaa, pyykkää, hoida vauvaa eikä mitään muutakaan, vaan minä olen vastuussa kaikesta.
Ennen et saa miestäsi tekemään kun kopetat kuukaudeksi pyykin pesun, ruuan laiton aj siivoamisen ja jos tulee sanomista niin toteat miehellesi että et ole piika vaan aikuisen miehn on itse osattava laittaa ruokaa siivotta´va ja pestävä vaatteensa ja viel ätoteat että et ole hänen äitinsä vaan puoliso ja hanenkin täytyy tehdä kodin hyväksi oma osansa ja kyllä laspi rajoittaa miehen menemisiä ja laita se mies hoitamaa ja olemaan vauvan kanssa niin hyvä tulee.
Miehenä ja isänä en voi käsittää tuota mieskulttuurin piirrettä. Ei tajuta sitä, miten yksikin lapsi vie kaiken ajan ja energian. Omiin harrastuksiin ja menoihin ei kerta kaikkiaan ole oikeutta kuin ehkä kerran kuussa. Kyllä naisenkin pitäisi punnita mies, ennen kuin silmät kirkkaina ruvetaan vauvantekoon.
Olen pahoillani puolestasi. Lohduksi sanon, että yksi vauva uuvuttaa täysin mutta on paljon helpompi kuin kaksi pientä lasta. Älä missään nimessä harkitse toista lasta tämän miehen kanssa, ellei hän pikaisesti saa kirkastusta ja käännä kelkkaansa täysin.
Meillä oli sellainen työnjako, että päivällä minä olin töissä ja vaimo piti huolta lapsista. Illalla ja yöllä lapset olivat minun vastuullani (imetyshetkiä lukuunottamatta), jolloin vaimo hoiti kotihommat. Eli kummallakaan ei ollut niin sanotusti vapaata.
Suosittelen, että alat antaa miehellesi selkeitä, kohteliaita, suoria ohjeita tyyliin: voitko panna nyt alusvaatteet pyykkiin. (Ensimmäisillä kerroilla näytät hänelle kohta kohdalta, miten se käy.) Jos odotat mieheltä oma-aloitteisuutta, petyt. Toisaalta miehet eivät yleensä loukkaannu asiallisesta käskyttämisestä, niin kuin naiset loukkaantuisivat kotonaan.
Minä kyllä isänä kerkisin melekein joka ilta punttisalille kerkisin vaikka lapsi oli pieni ja jos ei kaikkia kotihommia ehtinyt tehdä niin ne jätettiin tekmättä. Jos on jokin hyvä harratus ollut ennen lapsia niin ei niitä lopeteta mutta minä patistelin puolisoanikin harratuksiin kun meinasi liikaa kotina olemaan. Illassa on klo16 jälkeen 6 tuntia ennen klo 22 ja siinä ajassa kerkiaa tunnilsi salille ja pelaan vielkin koripalloa niin toin lapseni mukaan treeneihin ja naisella muuta menoa tai töissä kun vuorotyötä tekee. Kaikki on orkanisoinnista kysymys ja kun ikäni olen urheillut niin ei voi liikuntaa lopettaa moenksi kuukaudeksi kun rupeaa kroppa ilmoittleen että liikuntaa. lapsenkin kanssa voilenkille lahteä jos pieni niin lapsi vaunuun tai rattaisiin.
Ymmärtäisin toki jos mies olisi jossain fyysisesti rankassa työssä pitkiä päiviä, että tarvitsee lepoa mutta ei... Tulee kotiin klo 16, lähtee suoraan omiin harrastuksiin, illalla tulee 21 aikaan ja tekee läksyt ja menee nukkumaan. Tälläinen hänen esimerkkipäivänsä on.
EI OLE totta! Onko joka palstalla valittamista!!! Arvatkaa onko meillä isille aika kortilla! Ette tajua meidän aikaa ja väsymystä. Menee aikaa juosta asioilla ja töissä ja kaveritkin välillä,ettei laita poikki kaveruutta! Teillä vie voimat yksi pirun tiskirätti kädessä!!! Mitä sitten kun me isit väsytään, kuka sitten jaksaa!!!!! Käykää puntilla ja salilla jos noin väsyttää! Hei " isit ei ole vain numeroita, vaan perheenjäseniä, joita pitää ymmärtää myös"!!!!!! Pitäkää suu kiinni jos ette tiedä mistä valitatte! Miten mä tänne eksyin Prkl.
Ähh, et nyt ihan tajunnut. Ei mun mies käy töissä eikä asioilla. Eikä tarkoitus ole valittaa vaan kysyä neuvoa miten toimia tässä tilanteessa. Mies ei käy edes kaupassa yleensä kun ei jaksa kantaa ostoksia. Ihankun mä jaksaisin vauvan kanssa yhtään paremmin.
Harvemmin se tiskirätti niitä voimia vie, eikä tässä lähinnä oo kyse voimista vaan ajasta, kun vauva vie kaiken ajan niin ettei saa aikaa tehä kotihommia. Ihanku mies ei ois velvollinen viettämään aikaa lapsensa kanssa?
Vastauksestani ei ole apua mutta hieman vertailua kuitenkin.
Myös vaimoni oli kotona lastemme kanssa. Ikäeroa tenavilla 1v 9kk.
Missään vaiheessa hän ei tehnyt numeroa tekemisistään tai uupumuksestaan.
Minä en osallistunut lasten hoitoon enkä silloin kotitöihinkään.
Tenavien ollessa 1 ja 3 vuotiaat ryhdyimme rakentamaan ok:a.
Muutaman kuukauden ajan vaimo työnsi rattaat lisäistuin yhdistelmällä tenavat anopille 3,5km:n päähän.
Paineli sieltä kilometrin päässä olevalle rakennukselle mm. muurareiden apuriksi.
Iltapäivän lopulla teki matkan toisin päin.
Minulla oli paljon työmatkoja ja yhdessä vaiheessa murtunut jalkani oli kipsissä 2,5kk.
Tuon puuhastelun ohessa vaimo hoiti perheemme kaiken maksuliikenteen etupäässä pankkiautomaatilla.
Arvostin ja arvostan edelleenkin hänen panostaan.
Yhtään kertaa hän ei rilahtanut töistään!
Ps. Pituus 164cm, paino 52kg.
Melko vastuuton lapanen sun ukkos. Jos alusta pitäen ei ole lapsen kanssa niin tuskin on myöhemminkään. Melko junttimainen asenne ukollas. Tuollainen nainen tekee kaiken-asenne oli pop viime vuosituhannella, ei enää.
Harmittaa sinun puolesta, että joudut tekemään kaiken sillä tiedän itse miten väsyttävää välillä on huushollin pitäminen kunnossa lasten hoito. Saan kuitenkin mennä asiolleni ja tavata kavereitani jne. Mutta kyllä se on niin, että perheen etu menee kaiken edelle!
Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Vauva valvottaa. Jos joutuu yksin hoitamaan vauvan ja sen lisäksi vielä tekemään kaikki kotityöt, ei ole ihmekään, että väsyttää ankarasti. Ap:lle miehesi on tosiaankin päässyt liian helpolla. Asiallinen käskyttäminen ilman vinoilua tai nalkuttamista on paras tapa edetä. Tarvittaessa selität asiat.
Mies on itse kotoisin suurperheestä jossa äiti teki kaikki hommat lapset ja mies eivät mitään. En käsitä miksi. Mielestäni tällainen jako ei ole reilu ja mies on varmasti saanut sellaisen mallin myös kotona. Jos joku äiti jaksaa pyörittää useita mukuloita ja hoitaa ne kodin ja muiden hommien lisäksi yksin niin hyvä, arvostan, mutta toivon ettei minulta edellytetä samaa.
Olenkohan ihan törkeä
Et ole. Lisäksi miehesi menettää aika tärkeän siteen lapseensa. Avuttoman pienen ihmisen hoitaminen pistää miettimään asioita ja siinä vaippoja vaihdellessa alkaa tajuta, miten ison vastuun elämä on laittanut kannettavaksi. Harmi, että kohdallesi on osunut mies, joka ei nähtävästi osaa kantaa vastuuta. Ja vastuun myötä tulee vasta se oikea vanhemmuus. Sen miehesi menettää, jos ottaa lapsen vastaan vasta siinä vaiheessa, kun voi tehdä "kivoja" juttuja. Onneksi oma mies, ja lähipiirin miehet, ovat olleet tässä asiassa 2000-luvulla, eli ovat ottaneet vastuuta lapsesta jo alusta pitäen.
Parisuhteen kannalta ei ole fiksua ryhtyä palvelijaksi. Parisuhteessa on kaksi tasaveroista aikuista, jotka molemmat joutuvat kantamaan vastuuta myös yhteisistä asioista. Aina ei mene viivottimella mitaten tasan, mutta se periaate on hyvä pitää mielessä. Vapaa-aikaakin tulisi molemmilla olla tasapuolisesti. Kai sinä ap haluat myös pitää yhteyttä ystäviin?
Sinun työsi on päivisin hoitaa lasta, turvata hyvä kasvualusta, ja miehesi työ on opiskelu. Muu aika teidän pitäisi pystyä jakamaan jollain tavalla kohtuullisemmin. Opeta miehesi käyttämään pesukonetta, ei luulisi olevan mahdoton ajatus. Tee pieniä lenkkejä ilman vauvaa, käy välillä kaupassa yksinäsi. Muistan itse, miten aikoinani tuntui ihanalta käydä yksin ruokakaupassa. Pelkästään se auttoi. Ei tarvita mitään isoja asioita. Joskus pieni juttu voi olla jossain tilanteessa tosi iso. Ja jos miehesi ei osaa olla lapsen kanssa kahdestaan, niin on aika opetella. Ei kukaan ole seppä syntyessään. Ei se vauva tai mies siihen kuole, jos vauva itkee sen ajan kun sinä olet kaupassa ostamassa leipää.
Sanoppa sille, että mikäli mies ei tuo leipää pöytään, hänen on osallistuttava huushollaamiseen samalla efortilla kuin viamonkin.