Mies-nainen-mies sanakirjaa tarvitaan!

hämmentyjä

Auttakee! Tarvitsisin nyt hieman apua luomakunnan mysteeriolennon, eli miehen, mielenliikkeiden tulkitsemisessa. Itse kun olen nyt aikalailla pihalla kuin lumiukko.

Tapahtui siis seuraavaa: olen jo pitkään ollut hiukka pihkassa yhteen mieheen, joka treenaa samassa urheiluseurassa kuin minä. Lopulta päätin tehdä hänen suuntaansa pientä lähentymisyritystä: hain flirttiä, katsekontaktia, hymyä, jne. En siis mitään aggressiivista ja hyökkäävää tuletännejapaneminuanytheti, vaan sellaista kevyttä flirttiä. Kyllä te tiiätte.

Miehen reaktio oli aika tyrmäävä. Hän käänsi heti selkänsä kun oivalsi mistä oli kysymys, vältteli katsekontaktia hyvin tehokkaasti eikä antanut minkäänlaista signaalia siitä, että flirttailuyritykseni olisi mitenkään toivottavaa. Eli ei siis ollut pelkästään välinpitämätön, vaan ihan selkeästif torjuva. Ja olen ihan varma, etten vain päässäni tätä kuvitellut. Olin hyvin pettynyt siihen, että jo pienikin lähestymisyritys minun suunnaltani sai näin ankean vastaanoton.

Mutta sitten tapahtui jotain yllättävää. Kun seuraavan kerran kohdattiin treeneissä, mies käyttäytyi aivan toisella tavalla. Hän selvästi haki katsekontaktia, hymyili (silleen ystävällisesti, ei ivallisesti) ja pyrki näyttämään, että halusi tutustua lähemmin. Itse olin tässä vaiheessa niin hämmentynyt, että reagoin moiseen vaan flegmaattisesti, ja koko homma kuivahti siihen.

Mistä tämmöinen käytös oikein kertoo, hyvät miehet? Ymmärtäisin paremmin, jos kyseessä olisi ujo ja hiljainen mies, joka olisi flirttailuyritystä saattanut säikähtää, mutta ei. Ko. mies on hyvin ulospäin suuntautunut ja itsevarma, ja on taatusti tottunut naisten lähestymisyrityksiin. Mikä saa miehen muuttumaan kylmästä ja torjuvasta täydeksi vastakohdakseen ilman mitään erityistä syytä?

172

7412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietenkin0000

      maine ja mammona

      • Hän haluaa vain

        tullasinnejapannanaistanytheti.

      • hämmentyjä
        Hän haluaa vain kirjoitti:

        tullasinnejapannanaistanytheti.

        Haluaiski. Ottaisin avosylin vastaan, tulisin remmikorkkareissa, eevanasussa ovelle ja hellästi rääkkäisin koko yön. Tai ihan miten vaan hän nyt haluaisikin. Valmis olisin.

        Mutta kun se ongelma oli siinä, että häntä ei moinen toiminta riittävästi kiinnostanut. Jos hän oli minulle Graalin malja ja vikunjan villa tai mikä lie sataprosenttinen kashmiri, niin minä olin hänelle joku säkki, johon ehkä voisi itsensä tyhjentää. Eikö tästä nyt paista tietty halujen yhteismitattomuus?

        Anyways, eiköhän tämä ole nyt taputeltu. En missään nimessä arvannut, että mun ongelmani herättää näin paljon kiinnostusta.

      • Vittumitäeukkoja
        hämmentyjä kirjoitti:

        Pitääkö hyvän näköisen miehen olla AINA valmiina ja avoinna naisten iskuyrityksille? Mietippä jos kyseessä olisi kuuma nainen?

        Inhottaa ja ällöttää tämä nykymeno kun miehiä esineellistetään ja hyvän näköisen pitäisi olla aina aulis ja ystävällinen jokaiselle lutkulle joka yrittää iskeä 24/7...

        AINA EI HUVITA! JOSKUS TAHTOO OLLA RAUHASSA!

    • varma tieto

      Kaksi vaihtoehtoa koska treenaa urheiluseurassa:

      a) Douppi. Pistää viilin sekaisin.
      b) Homo.

      • herraasiallinen

        Ja kuka edes kuvittelee löytävänsä kunnollisen miehen salilta? Ainakin suurin osa on aika outoja.

      • mies salilla

        Se tajusi kotona vasta että olet helppo nakki ja sulta saa varmaan seksiä helposti, joten seuraavana kertana se päätti korjata tilanteen.

      • hämmentyjä
        mies salilla kirjoitti:

        Se tajusi kotona vasta että olet helppo nakki ja sulta saa varmaan seksiä helposti, joten seuraavana kertana se päätti korjata tilanteen.

        No siihen johtopäätökseenhän minä päädyinkin. Mutta viekö mieheltä tosiaan vuorokausi tajuta, kuka on "helppo nakki"?

      • hyppy
        hämmentyjä kirjoitti:

        No siihen johtopäätökseenhän minä päädyinkin. Mutta viekö mieheltä tosiaan vuorokausi tajuta, kuka on "helppo nakki"?

        ehkä se ei halunnu vaa nussia se halus myös seurustella.

      • honky tonky mään
        hämmentyjä kirjoitti:

        No siihen johtopäätökseenhän minä päädyinkin. Mutta viekö mieheltä tosiaan vuorokausi tajuta, kuka on "helppo nakki"?

        monilta salilla kävijöiltä menis kuukaus, jos edes ikinä älyäis =)
        hanki itsellesi sellasta seuraa joka ei syö vääriä tabuja ja hanki itseluottamusta tangosta.

      • Leo.Lepotuoli
        hämmentyjä kirjoitti:

        No siihen johtopäätökseenhän minä päädyinkin. Mutta viekö mieheltä tosiaan vuorokausi tajuta, kuka on "helppo nakki"?

        Se kundi on vähän hidas, sillä on tyttöystävä ja se kalkyloi jutun sen vrk:n aikana eli olet saanut "kutsun kakkosekseksi"..?

      • cuccaceppi
        mies salilla kirjoitti:

        Se tajusi kotona vasta että olet helppo nakki ja sulta saa varmaan seksiä helposti, joten seuraavana kertana se päätti korjata tilanteen.

        jep. jos popsii nappeja, lanttu ei aina leikkaa kovin nopeasti ja kundi saattaa tajuta vasta monen tunnin päästä, että nainen yritti iskeä häntä. toinen vaihtoehto on, että eka kerralla nainen näytti rumalta ja toisella kerralla ei. mut todennäköisin vaihtoehto on silti, että kundi meni hämilleen, koska flirttailu tuli niin yllättäen. ujo tyyppi siis.

      • Yetska
        hämmentyjä kirjoitti:

        No siihen johtopäätökseenhän minä päädyinkin. Mutta viekö mieheltä tosiaan vuorokausi tajuta, kuka on "helppo nakki"?

        Miten niin vuorokausi? Mistäs tiedät ettei se tajunnu sitä jo heti sit treenin jälkeen pukuhuoneessa...?

      • hpi
        honky tonky mään kirjoitti:

        monilta salilla kävijöiltä menis kuukaus, jos edes ikinä älyäis =)
        hanki itsellesi sellasta seuraa joka ei syö vääriä tabuja ja hanki itseluottamusta tangosta.

        Ja yleensä salille mennään vain salin vuoksi eikä tekemään sen kummempia tuttavuuksia.

      • peterbild1
        hämmentyjä kirjoitti:

        No siihen johtopäätökseenhän minä päädyinkin. Mutta viekö mieheltä tosiaan vuorokausi tajuta, kuka on "helppo nakki"?

        kyllä vie, itsekin tajuan vasta jäälkeenpäin että voi hitto olispa ollu helppo.
        myöhästä sitten kuitenkin kun itse tajuaa...rrkele

      • Annoitko.
        hämmentyjä kirjoitti:

        No siihen johtopäätökseenhän minä päädyinkin. Mutta viekö mieheltä tosiaan vuorokausi tajuta, kuka on "helppo nakki"?

        Hän oli hämmentynyt sinun katseestasi.
        Salilla olon aikana hän katseli sinua ja arvosteli ulkonäköäsi salaa.
        Sitten yön yli nukuttua hän totesi, että olet ihan pantavan näköinen peli ja päätti ottaa pisteet kotiin.

        Miten kävi, otitko anaaliin?

      • napiton
        hämmentyjä kirjoitti:

        No siihen johtopäätökseenhän minä päädyinkin. Mutta viekö mieheltä tosiaan vuorokausi tajuta, kuka on "helppo nakki"?

        kYLLÄ jos on vetänyt nappeja pitempään.

    • jhghft

      Tuo käytös nyt voi riippua niin monesta asiasta.
      Yksi mahdollisuus on, että hän oli aikaisemmin varattu, eikä sen tähden halunnut alkaa flirttailemaan. Tilanne ehkä muuttui ja nyt hän olisi siihen valmis.

      Toinen vaihtoehto on, että et ole hänen tasoaan ja siksi mies ei alun perin halunnut antaa sellaista kuvaa että sinulla olisi mahdollisuuksia. Mutta ehkä sitten hän tuli siihen tulokseen, ettäi seksisuhteeseen voisit sopiakin ja siksi muuttui flirttailevammaksi.

      Kolmas vaihtoehto on, että mies tosiaan on itsevarma ja ulospäinsuuntautunut, mutta muuttuu epävarmaksi kohdatessaan kiinnostavan naisen. Kyllä vain, se on hyvinkin mahdollista, vaikka naiset tuntuvatkin kuvittelevan että mies on automaattisesti epävarma ujo nyhverö, jos hän on sellainen lähestyessään naista. Nyt sitten ehkä mies sai koottua itsensä.

      Muitakin mahdollisia selityksiä löytyy...
      Kannattaa flirttailla hänen kanssaan ja katso mitä tapahtuu.

    • ....

      Ehkä on varattu, mutta ajatteli kotona, että tuostahan voisi saada hyvän sivupanon.

    • Lulz

      En tiedä, mutta itse käyttäydyn varmaan aika samalla tavalla. Ensimmäisen kohtaamisen kylmyys johtuisi kohdallani, siitä että menisin täysin hämilleni ja tilanteesta olisi vain päästävä pois.
      Seuraavaan kertaan onkin jo ehtinyt henkisesti valmistautua.
      Flegmaattisuutesi saattaa olla ongelma, sillä ainakin itse ajattelisin: "Aijaa, ei sitä kiinnostanutkaan. Luin sit vaan tilanteen aiemmin väärin" ja koittaisin unohtaa koko asian.

      Just my 2 cents

    • hämmentyjä

      Kiitos vastanneille tulkkauksesta. Koska olen ihastunut, tuntuu aika ikävältä ajatella, että mies hetken harkinnan jälkeen olisikin päätynyt tulokseen "ei ole hääppönen, mutta voisihan tuota panna". Tämä nyt kuitenkin on se kyyninen johtopäätös, joka minun varmaan täytyy tästä episodista vetää. Omakin vaikutelma minkä hänestä sain, tukee tätä päätelmää. Ikävä vaan, että häntä näkee niin usein, joten ihastuksen himmailu on aika vaikeaa.

      • carpelan

        Mikset voinut mennä sanomaan tälle miehelle suoraan ja rehellisesti että olet ihastunut häneen ja haluaisit tavata häntä useammin? Pallo olisi siten heitetty miehelle jonka äkkiseltään ja ennakkoarvaamatta täytyy vastata siihen kyllä tai ei (täydellinen juntti jatkaisi hiljaa olemista ja täydellinen sika riisuisi vaattesi siinä paikalla). Näin kaikenlainen epävarmuus ja -tietoisuus mistä kyynisyyskin kumpuaa olisi hälvennyt

        Kun flirttailit ja silmäpelailit niin mies saattoi ehkä luulla että sepalus on auki ,lerssi hengaa ulkona tai jotain vastaavaa. Nyt kun tietää ettei näin ollut niin ymmärsi ehkä myöhemmin että osoitit kiinnostusta. Näin on itsellekin käynyt että jälkeenpäin vasta "hokaa" että joku taisi olla kiinnostunut. Se on epämiellyttävää jos henkilöä ei koskaan näe uudestaan ja saa toista mahdollisuutta vastata siihen. Siinä mielessä tämä naisten treffipalstoillakin viljelemä "carpe diem" lausahdus on varsin osuva ja kipeän oikeassa.

        Mitään kohdallasi ei siis ole vielä menetetty koska näet häntä ilmeisesti uudestaan ja nythän sinun on helpompikin mennä sanomaan sanottavasi koska mies vaikuttaisi myös kiinnostuneelta. Tosin sillä varauksella ettei mies paljastukin sudeksi speedoissa mutta se riski on ihastuneen kaiketi otettava. If you can't handle the crush, put your head in the bush. Vaikea on kuvitella tosin että kaikessa olisi nähtävissä vain hyväksikäyttöä ja toisen höynäyttämistä, vaikka nykyajan maailma, media ja tämäkin palsta yrittää tehokkaasti siihen aivopestä.

        Joten: Carpe alia diem

      • hämmentyjä
        carpelan kirjoitti:

        Asioiden suora ilmaiseminen olisi mielestäni hyvä idea, jos kyseessä olisi joku ohimenevä tuttu, kuten lomaromanssi tai jokin muu sellainen. Mutta kun kyse on henkilöstä, jota näen useamman kerran viikossa, niin en oikein pidä tätä hyvänä ajatuksena. Jos saan pakit, niin joudun muistelemaan sitä häpeää joka kerta kun näen hänet. Lisäksi vielä on se muukin yhteisö (eli se urheiluseura) siinä ympärillä: pienissä piireissä juttu leviää, ja alta aika yksikön olisin tunnettu naisena, joka on turhaan koettanut pokailla henkilöä X.

        Tai sitten olisin tunnettu naisena, joka pokaili henkilöä X ja jota henkilö X kävi paremman puutteessa panemassa. Minkä jälkeen henkilö X luovuttaisi ystävällisesti kaikki sessiota koskeva tiedot yhteisön käyttöön. Jippii!

      • tyhmä nainen

        Mitä sitten, jos se kertoo kavereilleen? Saattaisit saada lisää seksiä.

      • Vaih niih
        hämmentyjä kirjoitti:

        Asioiden suora ilmaiseminen olisi mielestäni hyvä idea, jos kyseessä olisi joku ohimenevä tuttu, kuten lomaromanssi tai jokin muu sellainen. Mutta kun kyse on henkilöstä, jota näen useamman kerran viikossa, niin en oikein pidä tätä hyvänä ajatuksena. Jos saan pakit, niin joudun muistelemaan sitä häpeää joka kerta kun näen hänet. Lisäksi vielä on se muukin yhteisö (eli se urheiluseura) siinä ympärillä: pienissä piireissä juttu leviää, ja alta aika yksikön olisin tunnettu naisena, joka on turhaan koettanut pokailla henkilöä X.

        Tai sitten olisin tunnettu naisena, joka pokaili henkilöä X ja jota henkilö X kävi paremman puutteessa panemassa. Minkä jälkeen henkilö X luovuttaisi ystävällisesti kaikki sessiota koskeva tiedot yhteisön käyttöön. Jippii!

        Eli siis kannattaa vaan olla tekemättä mitään ja valitella asiasta keskustelupalstoilla?

        Vai ajattelitko, että miehestä on paljon mukavampaa ottaa riski nolatuksi tulemisesta ja pakeista yms?

      • Äijä ilman laseja

        entäs jos äijä sattuu normaaliste käyttämää silmälasei mut treenates niitä ei pidä... Jotenkas onko mahollista että näkö petti...sil hetkel ku räpsyttelit ripsejäs...

      • Jep jep
        hämmentyjä kirjoitti:

        Asioiden suora ilmaiseminen olisi mielestäni hyvä idea, jos kyseessä olisi joku ohimenevä tuttu, kuten lomaromanssi tai jokin muu sellainen. Mutta kun kyse on henkilöstä, jota näen useamman kerran viikossa, niin en oikein pidä tätä hyvänä ajatuksena. Jos saan pakit, niin joudun muistelemaan sitä häpeää joka kerta kun näen hänet. Lisäksi vielä on se muukin yhteisö (eli se urheiluseura) siinä ympärillä: pienissä piireissä juttu leviää, ja alta aika yksikön olisin tunnettu naisena, joka on turhaan koettanut pokailla henkilöä X.

        Tai sitten olisin tunnettu naisena, joka pokaili henkilöä X ja jota henkilö X kävi paremman puutteessa panemassa. Minkä jälkeen henkilö X luovuttaisi ystävällisesti kaikki sessiota koskeva tiedot yhteisön käyttöön. Jippii!

        Tiedätkös että tuollanen turhan murehtiminen kannattaa lopettaa alkuunsa. Ei siinä kasvojaan menetä vaan enemmänkin itsevarmuutta. Lisäksi miehet voivat jopa ilahtua siitä ettei heidän tarvise aina olla se aloitteen tekijä. (Keräät varmasti pointsit kotiin) Tosin jos kaveri osoittautuu täydeksi kyrväksi niin mitä sinä siinä muka häviät? Et mielestäni mitään.

        Rohkeesti vaan kysymään että lähetkö kahville tai jotain muuta tilanteeseen sopivampaa. Ei noista kannata liikaa stressata :) *tsemppiä sinullekin*

      • Tätä
        hämmentyjä kirjoitti:

        Asioiden suora ilmaiseminen olisi mielestäni hyvä idea, jos kyseessä olisi joku ohimenevä tuttu, kuten lomaromanssi tai jokin muu sellainen. Mutta kun kyse on henkilöstä, jota näen useamman kerran viikossa, niin en oikein pidä tätä hyvänä ajatuksena. Jos saan pakit, niin joudun muistelemaan sitä häpeää joka kerta kun näen hänet. Lisäksi vielä on se muukin yhteisö (eli se urheiluseura) siinä ympärillä: pienissä piireissä juttu leviää, ja alta aika yksikön olisin tunnettu naisena, joka on turhaan koettanut pokailla henkilöä X.

        Tai sitten olisin tunnettu naisena, joka pokaili henkilöä X ja jota henkilö X kävi paremman puutteessa panemassa. Minkä jälkeen henkilö X luovuttaisi ystävällisesti kaikki sessiota koskeva tiedot yhteisön käyttöön. Jippii!

        Tuo on ymmärrettävä tunne, että pelkää torjumisen käyvän ilmi. Kuitenkin samalla on muistettava elää elämäänsä, ottaa riski ja vaikka se riski ei tuota toivottua tulosta, niin on ainankin tehnyt asian eteen jotain. Tässä kohdin pitää vain miettiä onko valmis ottamaan riskin ja saamaan kaiken mitä haluaa vai joutuuko pakkien takia mahdollisesti muiden ihmisten syynin alle. Epäonnistuminen on pienempi pahe kuin luovuttaminen.

      • lesboksimuuttuva
        hämmentyjä kirjoitti:

        Asioiden suora ilmaiseminen olisi mielestäni hyvä idea, jos kyseessä olisi joku ohimenevä tuttu, kuten lomaromanssi tai jokin muu sellainen. Mutta kun kyse on henkilöstä, jota näen useamman kerran viikossa, niin en oikein pidä tätä hyvänä ajatuksena. Jos saan pakit, niin joudun muistelemaan sitä häpeää joka kerta kun näen hänet. Lisäksi vielä on se muukin yhteisö (eli se urheiluseura) siinä ympärillä: pienissä piireissä juttu leviää, ja alta aika yksikön olisin tunnettu naisena, joka on turhaan koettanut pokailla henkilöä X.

        Tai sitten olisin tunnettu naisena, joka pokaili henkilöä X ja jota henkilö X kävi paremman puutteessa panemassa. Minkä jälkeen henkilö X luovuttaisi ystävällisesti kaikki sessiota koskeva tiedot yhteisön käyttöön. Jippii!

        itse käyn paljon myös salilla ja valitettavasti miehet siellä on varsin outoja...
        tiedän useamman miehen joilla myös vaimo käy samalla salilla ja aina kun mies tulee yksinään ,hän on niin kiinnostunut kaikista naisista ja puolet hänen treenistä kuluu katsellessa naisia-näyttää ihan siltä kun ei saisi kotona seksiä -ai niin vaimo synnytti just.
        no,sitten kun katsoo jotain omaa silmää miellyttävää miestä niin he näyttävät sormusta enkä edes ole mitenkään kovin kiihottavasti katsonut..outoa !
        ja kuitenkin nämä samat miehet käy lisäksi samassa baarissa ja siellä sitten ollaan ilman sormusta ja joo-o kelpaisi seura..että kehtaavat.
        miehet saa tehdä mitä haluaa ja kukaan ei hauku huoraksi tai jakavaksi..mutta nainen on heti JAKAJA JOS edes katsoo jotain miestä.
        siksi olenkin päättänyt viettää selibaattia enkä katsella yhtään miestä!

      • Nimi Erkki
        hämmentyjä kirjoitti:

        Asioiden suora ilmaiseminen olisi mielestäni hyvä idea, jos kyseessä olisi joku ohimenevä tuttu, kuten lomaromanssi tai jokin muu sellainen. Mutta kun kyse on henkilöstä, jota näen useamman kerran viikossa, niin en oikein pidä tätä hyvänä ajatuksena. Jos saan pakit, niin joudun muistelemaan sitä häpeää joka kerta kun näen hänet. Lisäksi vielä on se muukin yhteisö (eli se urheiluseura) siinä ympärillä: pienissä piireissä juttu leviää, ja alta aika yksikön olisin tunnettu naisena, joka on turhaan koettanut pokailla henkilöä X.

        Tai sitten olisin tunnettu naisena, joka pokaili henkilöä X ja jota henkilö X kävi paremman puutteessa panemassa. Minkä jälkeen henkilö X luovuttaisi ystävällisesti kaikki sessiota koskeva tiedot yhteisön käyttöön. Jippii!

        Henkilökohtaisesti olen tehnyt elämäni aikana niin paljon noloja juttuja, että siinä ei yks epäonnistunut iskuyritys tunnu enää missään. Joten minun on vähän hankala yrittää miettiä miksi joku ei tekisi jotain mitä haluaa tehdä sen takia, koska "herranjestas, mitähän muut ajattelee jos epäonnistun". Se on tällaisena nolona miehenä helppoa, että voi tehdä just sitä mitä tykkää välittämättä pätkääkään siitä mitä muut ajattelee.

      • Kyseenalaistaja
        carpelan kirjoitti:

        Mikset voinut mennä sanomaan tälle miehelle suoraan ja rehellisesti että olet ihastunut häneen ja haluaisit tavata häntä useammin? Pallo olisi siten heitetty miehelle jonka äkkiseltään ja ennakkoarvaamatta täytyy vastata siihen kyllä tai ei (täydellinen juntti jatkaisi hiljaa olemista ja täydellinen sika riisuisi vaattesi siinä paikalla). Näin kaikenlainen epävarmuus ja -tietoisuus mistä kyynisyyskin kumpuaa olisi hälvennyt

        Kun flirttailit ja silmäpelailit niin mies saattoi ehkä luulla että sepalus on auki ,lerssi hengaa ulkona tai jotain vastaavaa. Nyt kun tietää ettei näin ollut niin ymmärsi ehkä myöhemmin että osoitit kiinnostusta. Näin on itsellekin käynyt että jälkeenpäin vasta "hokaa" että joku taisi olla kiinnostunut. Se on epämiellyttävää jos henkilöä ei koskaan näe uudestaan ja saa toista mahdollisuutta vastata siihen. Siinä mielessä tämä naisten treffipalstoillakin viljelemä "carpe diem" lausahdus on varsin osuva ja kipeän oikeassa.

        Mitään kohdallasi ei siis ole vielä menetetty koska näet häntä ilmeisesti uudestaan ja nythän sinun on helpompikin mennä sanomaan sanottavasi koska mies vaikuttaisi myös kiinnostuneelta. Tosin sillä varauksella ettei mies paljastukin sudeksi speedoissa mutta se riski on ihastuneen kaiketi otettava. If you can't handle the crush, put your head in the bush. Vaikea on kuvitella tosin että kaikessa olisi nähtävissä vain hyväksikäyttöä ja toisen höynäyttämistä, vaikka nykyajan maailma, media ja tämäkin palsta yrittää tehokkaasti siihen aivopestä.

        Joten: Carpe alia diem

        No ei nyt edes kukaan nainen halua ottaa riskiä menettää kasvojaan ja nolata itseään vapaaehtoisesti.
        Ei miehille kannata näyttää että on kiinnostunut, vaikka olisikin, vaan pakko odottaa että he kiinnostuvat ja yrittää vaikuttaa siihen niin, että mies luulee sitä omaksi ideakseen.

      • Suosittu

        Saattaa myös olla niin, että hänellä oli kiikarissa joku toinen nainen samalla salilla eikä hän halunnut pilata chanssejaan siihen suuntaan. Toisena päivänä tämä "kilpailijasi" ei sitten varmaan ollutkaan paikalla.
        Itselleni on nimittäin käynyt niin, että jouduin torjumaan hyvännäköisen naisen, kun silloinen seurustelukumppani oli lähellä ja olisi huomannut jos olisin vinkannut silmää tms. Tämä ei kylläkään tapahtunut kuntosalilla.

    • ....

      Miehiä harvemmin naiset lähestyy, jollei ole kyseessä joku poikkeuksellisen puoleensavetävä uros, joten ei ole ihmekään, jos oudossa tilanteessa lähestyvä nainen aiheuttaa lukkoonmenemisreaktion.

      Voi olla myös, että oli itse tajunnut torjuntansa tylyyden ja yritti seuraavalla kerralla vähän sovitella ja hymyillä ystävällisesti.

      Vaikeapa sitä on mennä sanomaan.

    • peruskauraa

      No jopas on maailman tavallisimmasta tilanteesta tehty iso juttu.

      Näin käy melkein jokaiselle joskus. Onko aloittaja elänyt ikänsä tynnyrissä vai mikä on hätänä?

      • olennainen32

        Aloitus on miehen tekemä provo, jolla yritetään naiset saada näyttämään täysin vajukeilta. Kaikki nuo palstalla yleisesti vitsailun aiheina olevat silmänvilkutukset hienosti ympätty mukaan.

      • mies32
        olennainen32 kirjoitti:

        Aloitus on miehen tekemä provo, jolla yritetään naiset saada näyttämään täysin vajukeilta. Kaikki nuo palstalla yleisesti vitsailun aiheina olevat silmänvilkutukset hienosti ympätty mukaan.

        Sinä sait itsesi näyttämään vajukilta.

        Ap: oletko varma, ettei ekalla kerralla paikalla ollut miehen tyttis, tyttiksen veli, exä tms. flirtin estävä hlö?

      • mies32

        Mitä siitä, että on aika yleinen tilanne? Oletko elänyt tynnyrissä, kun et tiedä, että ihmisiä puhuttavat tavallisemmatkin tapaukset, ei tarvitse olla nähnyt kolmipäistä pippeliä tehdäkseen avauksen?

      • hämmentyjä
        mies32 kirjoitti:

        Sinä sait itsesi näyttämään vajukilta.

        Ap: oletko varma, ettei ekalla kerralla paikalla ollut miehen tyttis, tyttiksen veli, exä tms. flirtin estävä hlö?

        Olen tästä ihan 100-prosenttisen varma.

      • sikaseppozaatana

        Mitä vitun väliä sillä on että torjuiko vai ei???! Aloittajakin on tyhmä kun tuollaisella päätään vaivaa. Keskity tärkeimpiin asioihin kuin tuollaiseen tyhjänpäiväisyyksiin!

    • Sitä kirjaa

      Missä myynnissä?

    • Toivoa

      Tai sitten se oli vaan niin ujo, että ensimmäisellä kerralla moinen huomio yllätti ja hämäsi, ja sai sitten palikat kerättyä ajan kanssa.

    • ie

      Ethän vain lue pornoa, kun kirjottelet?

    • Ylianalysoitu.

      Mä en ymmärrä miten voi jaksaa analysoida joka katsetta ja elettä johonkin suuntaan. Mene kysymään, älä kehittele päässäsi mitään ihme fantasioita/antifantasioita. Kyllä nyt aikuinen nainen sen verran kykenee tekemään, ja kestämään myös seuraukset.

      Kun mulle joku hymyilee salilla ja tervehtii, hymyilen takaisin ja tervehdin. Tarkoitus ei ole flirttailla, vaan kyse on yksinkertaisesta kohteliaasta tervehdyksestä. Jos sattuu olla super surkea päivä saattaa olla että mahdollisuuden tullen vältän tervehdykset ja leikin etten huomaa. Ja sitten kun niin olen tehnyt saatan seuraavan kerran tervehtiä hiukan tavallistakin iloisemmin ettei musta tuu ihan kusipää vaikutelmaa.

    • rumamies

      Onneks mulle ei tapahdu kinä mitää tollasta et nainen katsois päinkään salilla. Saan ainakin rauhassa treenata.

    • Joooo.o

      Suomalaiset ovat sitten niin sosiaalista porukkaa, että tulkitaan toista vain katseiden kautta. Avatkaa suu ens kerralla niin saatte selkoa missä mennään!

      • mies32

        Kyllä ne katseet ovat merkitseviä ihan missä päin maailmaa tahansa. Jos sinä et niistä mitään ymmärrä, kertoo se lähinnä sinun sosiaalisten taitojesi kehittymättömyydestä.

      • pöh
        mies32 kirjoitti:

        Kyllä ne katseet ovat merkitseviä ihan missä päin maailmaa tahansa. Jos sinä et niistä mitään ymmärrä, kertoo se lähinnä sinun sosiaalisten taitojesi kehittymättömyydestä.

        sinä et näköjään ymmärrä luettua tekstiä - tuo edellinen kirjoittaa että tulkitaan toista VAIN katseiden kautta, ja sinä heti tulkitset sen niin että hän ei niistä mitään ymmärrä, ja vielä niinkin pitkälle menet että hänen sosiaaliset taitonsa ovat kehittymättömiä.
        Sinun taitosi ovat kehittymättömiä kun menet tuollaisia laukomaan!

    • matkailu avartaa

      Ehkä sait miehen todella häkeltyneeksi, koska hänelle varmaan outoa salilla iskemiset. Ehkä reaktio oli samnlainen mitä kuvaat itsellesi tapahtuneen hänen käytöksen muututtua.

    • alitajunta hyväksyi

      Ensijärkytys oli toki, että mitä tuokin kuvittelee. Sitten asia muhi vuorokauden yli alitajunnassa, mitä seurasi oivallus ja asian lopullinen hyväksyminen: Sivupanona nykyisen tyttöystävän ohessa vaatimattomampikin nainen voisi olla oivallinen rakastajatar, joka varmasti tekisi mitä vain mies ikinä haluaa ja pyytää.

      Toiset naiset ovat syntyneet ykkösiksi ja vaatimattomammat rakastajattariksi. Rakastajattaren täytyy vain ymmärtää että ykkönen on aina ykkönen ja suhteessa mennään sitten miehen ehdoilla. Paremmin naisten asiat silti on kuin miehillä, joko olet alfa tai olet korkeintaan aisuri.

      • hämmentyjä

        No tässä se minun kohtalo sitten varmaan onkin. Joskin olen vähän eri mieltä siitä, että naisten asiat on niin kovin paljon paremmin kuin miesten.

      • Niin tuttua juu
        hämmentyjä kirjoitti:

        No tässä se minun kohtalo sitten varmaan onkin. Joskin olen vähän eri mieltä siitä, että naisten asiat on niin kovin paljon paremmin kuin miesten.

        No varmaan oletkin. Kuulostat juuti sellaiselta naiselta joka huomaa vain tietyt miehet, tai ei ainakaan pidä valtaosaa miehistä "oikeina miehinä". Niillä wowmikäuroshetiihastuin-tyypeillä onkin yhtä helppoa kuin naisilla. Tavalliselle kundille ei naiset ala flirttaamaan kesken treenien.

    • Miekkonen 26

      En jaksanut lukea noita muita vastauksia, mutta ihan sellainen fiilis tuli että mies hämmentyi ja jäätyi. Eli kun hän huomasi sinut ja sun flirtin, niin mies meni sekaisin, ja halusi rauhassa miettiä myöhemmin että mitä tapahtui ja miten hän siihen itse suhtautuu.

      Noin minullekin on käynyt joskus, jos olen havainnut että joku yllättäen osoittaa kiinnostusta minua kohtaan. Eli sellainen henkilö, jonka en ole kuvitellut olleen minusta kiinnostunut.
      Miehen täytyy yleensä tietää missä mennään, ja kuka olisi potentiaalinen kumppani, ja nyt sinä iskit ihan puun takaa ja hän ei tiennyt mitä sinun kanssasi tekisi, eikä ehkä ollut itsekään miettinyt onko hän sinusta kiinnostunut vai ei.

      Kun seuraavalla kerralla tapasitte, niin hän oli rauhassa saanut miettiä, miten suhtautua tuohon flirttiin, ja ilmeisesti vaikutti itsekin kiinnostuneelta.

      Just a theory.

      • hämmentyjä

        Ihan hyvä teoria, mutta kun hän ei oikein ole sitä tyyppiä jonka voisi kuvitella hämmentyvän tai jäätyvän. On aina kovin itsevarma ja tilanteessa kiinni.

      • artemisia2
        hämmentyjä kirjoitti:

        Ihan hyvä teoria, mutta kun hän ei oikein ole sitä tyyppiä jonka voisi kuvitella hämmentyvän tai jäätyvän. On aina kovin itsevarma ja tilanteessa kiinni.

        Esittää vain itsevarmaa, ei oile sitä aidosti.
        Miesten kesken itsevarma voi olla itse ujous daamin edessä.
        Näinkö vähällä luovutit jo?

      • mies32
        hämmentyjä kirjoitti:

        Ihan hyvä teoria, mutta kun hän ei oikein ole sitä tyyppiä jonka voisi kuvitella hämmentyvän tai jäätyvän. On aina kovin itsevarma ja tilanteessa kiinni.

        Niin, ajattelin jo aiemmin vähän samankaltaista kuin tuo artemisia.

        Sitäpaitsi ihastunut nainen usein näkee tunteidensa kohteen hyvinkin paljon "parempana" kuin mies itse kokee olevansa tai välttämättä muut miehen hyvin tuntevat ajattelevat olevan. Itseänikin tyttöystävät pitäneet varsinaisena macho-sonnina, joka ei pelkää mitään eikä ketään, jolla rajaton itseluottamus jne.. Itse olen aika vahvasti eri mieltä..
        Ja tosiaan, siinä omassa piirissä voi olla vaikka kuinka rento ja itsevarma, mutta kun joutuu sen tutun piirin ja tuttujen käytäntöjen ulkopuolelle, eli esimerkiksi flirtin kohteeksi yllättäen, voi jäätyä.

      • Namu.....
        hämmentyjä kirjoitti:

        Ihan hyvä teoria, mutta kun hän ei oikein ole sitä tyyppiä jonka voisi kuvitella hämmentyvän tai jäätyvän. On aina kovin itsevarma ja tilanteessa kiinni.

        Jos se on ollut kiinnostunut muttei kehdannut sanoa mitään ja meni paniikkiin kun sai huomiota.

    • melkein webasto

      Mies vaatii esilämmitystä toimiakseen

    • salilla nähään

      Anna toiselle treeni rauha ensin.

    • unto6

      Se tajus vasta himassa, että yritit iskee sitä... Alkuun jannu tais luulla että virnuilet sille ja sillä palo käpy...

      • Denon87

        Tuollainen on hyvinkin mahdollista, aina mies ei heti tajua flirttausta. Mutta sitten paljon myöhemmin ymmärtää mistä on kyse.

    • voih voih 30 v

      onko kirjoittaja tyhmä vai

      pitäs ottaa härkää sarv ista kiinni

    • Salilla ukkomiehiäki

      Ei kannata aina flirttailla salilla käyville miehille.Koska siellä käy myös ukkomiehiä.Jokaisen sinkkunaisen etu olla sekoamatta sellaisiin.
      Asioita kannattaa hiukan ajatella ja selvitellä, ennen sitä flirttailua.

      • jumankekkuli

        Ja mistähän sen sitten tietää erottaa toisistaan ukko- ja poikamiehet jos ei niille puhu vaan vilkuilee mykkänä silmät suurina eikä toisella ole sormusta?

      • keihäsrausku

        Koska ukkomiehet ne vasta helppoja nakkeja onkin, ovat niin vietävissä että.

        Naisethan ne kaiken pahan alottaa.

        Eli älkäätten sinkkunaiset sekoatko ukkomiehiin koska ne on tahdottomia ja

        flirttitaidottomia machoja.

        Ukkomiehet taitavat tulkita viattoman flirtin

        (vaikka vähän kuumottaiskin kupeita, mut ihastuminen veis voiton 60-40)

        vain yhdellä tavalla:

        FLIRTTI JOHTAA AINA SÄNKYYN.

        Muka.

      • forreerjekl

        Hyvä pointti. Se viimeinen virke meinaan. Ihan arkipäivän asioista vois olla fiksua jutella, ja niitä näitä. Pikku tiedustelua...siinä samassa...rohkeesti vaan...

      • 5768l79

        Olipa idiootti kommentti :D

        Ukkomiehiä käy kuule ihan kaikkialla muuallakin, niinkuin sinkkumiehiä.

        Tuolla logiikalla ei ketään voisi lähestyä missään.

    • heheee

      Luultavasti sen muija oli sillon eka kerralla paikalla tai tulos hakeen sitä just :-)

    • pelkkää peliä

      Itse ainakin tulkitsen tuollaisen heti kiusaamiseksi ja naisen tavaksi hakea huomiota. Jos flirttailevaa naista lähestyy, saa niskaansa välittömästi ämpärillisen kylmää vettä. Nainen antaa aina ymmärtää muttei ymmärrä antaa!

      • bermudan kolmio

        Juuri näin. Heti pimpero ojossa ajatellaan miestä ja pippeli kovana mies naista. Muutahan ei tuliskaan mieleen näin äkkiä ajateltuna...XD

    • juttistyyppi

      mies on idiootti. tai sitten välit tyttöystävään menneet sillävälin huonoksi

    • tsaukkis

      Todennäköisesti kaveri ensin hämmentyi vaikka ei olisikaan mitään ujoa tyyppiä.Niin minäkin tekisin jos salilla joku nainen alkaisi flirttailemaan yhtäkkiä.Ehkä ei ymmärtänyt muutenkaan sellaista voivan tapahtua siinä ympäristössä.Sinne kuitenkin mennään (tai ainakin pitäisi) treenaamaan eikä iskemään naisia/miehiä.Tai kai sellaisiakin löytyy jotka menee hakemaan sieltä helppoa seksisuhdetta mutta itse salilla käyvänä uskon sellaisten olevan vähemmistönä. Näin ollen anna kaverille mahdollisuus ja pyydä vaikka kahville treenien jälkeen.Silloin näet onko sinulla ja suhteellanne mitään mahdollisuuksia eikä tarvitse jälkeenpäin katua.

      • mies32

        Ihan vaan tiedoksesi, että naiset flirttaavat joka paikassa. Salilla, treeneissä, kirjastossa, kaupassa, kadulla, baarissa, junassa, ravintoloissa, töissä, kouluissa.. Ei ole olemassakaan aluetta, jossa flirttiä ei olisi odotettavissa.

      • bermudan kolmio

        Ja avioliitto mielessä, hyvänä kakkosena...???

    • mun idea

      Teetä sellanen paita jossa lukee et " helppo nakki". Luulen et sitten mies tajuu.

      • bermudan kolmio

        tai vinkkaat sille miehelle semmosesta paidasta XD

    • poitsunen1

      Jos minä olisin ollut tuossa miehen tilassa ja tehnyt hänen tavallaan, syitä käytökseeni olisi ollut voinut olla jokin näistä:

      1. Olin vain liian ujo tuollaiseen äkkiarvaamatta tapahtuneeseen tilanteeseen kun joku lähestyy (varsinkin jos lähestyjä on vaikka juuri se ihastus jolle ei ole uskaltanut mennä puhumaan)

      2. Jos sillä hetkellä ajattelen olevani jotenkin epämukava (haisen juuri silloin hielle tai jollekin muulle epämukavalle tai näytän lähempää katottuna hirveältä)

      3. (ei tule nyt mieleen...)

    • mies leppävaara

      lähden salille huomenna ja toivon että joku näitti nainen pyytäisi kotiinsa suihkuun ja jäätelölle

      • bermudan kolmio

        sopisko ehkäpä myös toisessa järjestyksessä? ;)

    • Nuorimies19v

      Vähän niin kuin "artemisia2" tuolla sanoi: "Esittää vain itsevarmaa, ei oile sitä aidosti. Miesten kesken itsevarma voi olla itse ujous daamin edessä."

      Olen itse oman kaveriporukkani hiljaisimmista mutta naisten kanssa osaan jutella ja jopa iskeä. En ole siis mikään hiljainen piipertäjä mutta en koskaa oikeastaan vedä sitä "show'ta" kavereiden keskuudessa. Moni/osa näistä show miehistä (kuten jotkut kaverini) ovat aika heikkoja naisten suhteen.

      Olen huomannut kavereiden kanssa baarissa/klubeilla ollessa naisen lähestyessä meitä niin se olen minä joka hänet huomio ja juttelee, muut ovat hiljaa. Joskus kun nainen on heitä lähestynyt, he ovat vaan perääntyneet.
      Joten saattoi olla näin ja sitten yön yli nukuttua oli tajunnut että oli tehnyt virheen. Nukkumaan mennessä tulee ajateltua kaikenlaista. Tajusi ehkä mihin hänellä oli mahikset ja nyt koetti sit flirttia takas. Ehkä tositarkotuksella tai vaan seksiseurana, sitä ei oikeastaan koskaan voi miehestä tietää muuten kuin kysymällä vasta tai pitkän tapailun jälkeen.

    • tapul1

      Mulle tuli ekana mielee että sillä olis ensin ollu ns. huono päivä. Oli tapahtunu jotain ikävämpää ja ajatukset oli jossain ihan muualla eikä sillä hetkellä kiinnostanu, jos mies ees tajus että yrität iskee. Tohon voi olla kyllä monii muitaki selityksii nii mun mielest sun kannattaa vaa kattoo miten tilanne kehittyy :)

    • Selvän asian näkijä

      Mies ujosteli ensikerralla ja nyt keräsi rohkeutta.

    • Piiripienipöyrii

      Mies on ujo. Lähesty varovasti :)

      • Piiripienipöyrii

        Tai varattu :)

    • lukemaan vaan

      Miehet Marsista, naiset Veenuksesta- kirja kertoo...

    • mies

      Se vaan hämmenty sun yrityksestä eikä tienny heti miten suhtautua asiaan. Sitten kotona mietittyään asiaa tajus että "oho, wautsiwau, noniiin" ja päätti että tää saattaakin olla ihan hyvä ratkasu... Miehiltä ei aina kannata odottaa spontaania reaktiota.................

    • asia selvä..

      Ehkä siinä oli tilanne missä joku tuttu seurasi häntä ja olisi voinut jäädä kiinni, jos on varattu. Seuraavalla kerralla oli varma ettei kiinnijäämisen mahdollisuutta ole.
      Case closed.

    • 1+3=5

      Mun flirtti toimii! Kun kohteliaasti hymyilen salilla, heti böönat niskojaan nakkelee ja pitkin nenänvartta kattoo. En erittäne sopivanhajuista hikeä. Saa treenata rauhassa.

    • hy9k

      On varmaan hankalaa flirttailla jollekkin samaanaikaan, jos esim. tangossa on rautaa 250 kg ja kyseessä sarjan viimeiset nostot penkkipunnerrusta.

    • -M-

      Aikamoinen alfauros saa olla jos on tottunut naisten lähestymisyrityksiin. Ei sellaisia tilanteita tule komeillekaan miehille kuin erittäin harvoin (olen kysynyt kaverilta).

      • yeeaahhhhhhhhhhhhhhh

        Jaa no kyllä mulle tulee enkä oo edes mikään superkomea...

    • Sillä nousi

      muna pystyyn ja sen takia oli pakko kääntää selkä niin muna ei näy.

    • mghmghjhgjnghjg

      Mies on ujohko, ei sen kummempaa. Mene juttelemaan.

    • näin se menee

      En jaksa lukee vastauksia mutta kerron miten asia on:

      Sen henki haisi, sillä oli jotkut vanhat rytkyt tai hullu soija salireenin takia päällä. Itsevarmuus karisi epäsiistin ulkoasun mukana. Se toivo että ackwardi tilanen purkautuis. No seuraavalle reenikerralle se oli pistäny döyffät kainaloon, paremmat reenivetimet, kiskonu haukkarit pumppiin ja koitti sitten ottaa kontaktia. olisi menny vaan. No ens kerralla.

    • selvä näkijä.

      Luultavasti sillä oli naisten pitsipöksyt eikä se voinut antaa jutun kehittyä nopeasti. Mitä jos olisitte päätyneet panohommiin?

      Tai sitten se odotti vastausta sukupuolitaudista.

    • Vituttaako,kuuntelen

      Kyllä tässä on käynyt ihan suomi24:lta perkeeleen moinen moka,mistä ihmeestä ne näitä keksii tänne??? Taitaa olla ihan insinööri tason ihmisiä tiimissä keksimässä näitä kommentoi juttuja,perseestä nämä sanon minä !!!!

    • M75

      Sillä oli treeni kesken ekalla kerralla.
      Itse käyn salilla ja en koskaan mene sinne vilkuilemaan naisia tai jutustelemaan vaan treenaamaan.

    • hahhahhaaaaaa

      Naurettavaa höpötystä.....

    • was
    • Villi veikkaus....

      a) varattu mies, paikalla tuttuja=ei flirttaile-> ei tuttuja= vastaa flirttiin

      b) ei paneta-> ei flirttaile ... jatkon voi arvata

      c) ei edes tajunnut sun flirttailevan, tulkitset myöhemmän käytöksen omien toiveidesi pohjalta...

      d) MENE nyt juttelemaan sille ;)

    • 4+14=?

      Hah, hah ken uskoo. Ylläpidon itse kehittelemä aihe !!!!!!!!!!!

    • ggddgghhhhhhhhhhhhhh

      blondi-mies-blondi sanakirja ekana.tai sitten
      huora-mies-huora samaten1
      kaikki blondit on huoria ja kaikki huorat ei oo blondeja!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

      • kaannos

        ******-******-********
        selvaksi tuli!

    • salilla käviä

      Tiedäthän,että miehet voivat kerraallaan keskittyä vain yhteen asiaan.Eka kerralla hän oli vain keskittynyt treenaamaan. Seuraavalla kerralla hän päätti keskittyä sinuun.

      • hyppy

        ja aivan loistava vastaus.

    • hyppy

      maine ja naisen kanssa seksuaaliseen kanssa käymiseen mikä on jo flirttiä sellainen kuluttaa energiaa ehkä hän halusi säästää energiaa muuhun. tosin täällä luki jo douppi ja se kuluttaa energiaa. ei ihme narkkareita ei rakasteta. :/ tosin

    • paasto vai mässäily?

      Kiitos palautteestasi. Olen nyt lukenut ja analysoinut osan tekstistäsi ja aikaiset olettamukseni ovat seuraavia:

      1. Miehellä jolle osoitit sukukypsyyttäsi oli samalla gymnasiumilla tuttuja jotka olisivat havainneet pariutumiseen tähtäävät lähestymisesi.

      2. Olet unohtanut hygieniasi ja sukupuoliseen yhteyteen profiloituvan lähestymisyrityksesi hetkellä haisit pahalle.

      3. Lisääntymiseen tarkoitetussa lähestymisessäsi kohdehenkilö, eli mies oli homoseksuaalisuuden ja heteroseksuaalisuuden rajamailla, hänen seksuaalisuutensa siis häilyi. Toisella kerralla heteroseksuaalisuuden voima miehessä oli hallitsevassa asemassa.

      4. Miestä vitutti ankarasti joku asia eikä hän sietänyt kenenkään lirkuttelua joka häiritsi Suurta Ajattelijaa.

    • Kaikki ei mee salille/reeneihi flirttailee, jotku haluu jopa keskittyä itse reenaamiseen. Mitä rankempi treeni sitä vähemmän huomioi ulkopuolisia tekijöitä.

      • Denon87

        Niinpä. Ottaen vielä huomioon että monet lihas liikkeet tehdään usein sarjoina esim. 2x10. Jolloin treenaaja usein laskee liikesarjan määrän. Saattaa kesken treenin tapahtuva flirttaus sekoittaa miehen laskelmat.

        Eli jos nainen päättää flirtata miehelle kuntosalilla, kannattaa se tehdä silloin kun mies on:
        1.vaihtamassa laitetta tai pitämässä taukoa.
        2.Kun mies saapuu salille tai on poistumassa salilta.

    • Erkki

      Se, että on ollut aikaa miettiä välissä asiaa. Ensimmäinen lähestymisesi on yllättänyt hänet täysin, minkä takia hän on esittänyt ujoa. Toki on mahdollista, että hänellä on jo nainen ennestään. Jos näin on, hän on kuitenkin mielissään naisten flirttailusta. Eli hänen kumpikin reaktionsa on täysin ymmärrettävä.

    • powergym500

      Onhan tämä nyt sanottu täälläkin jo monta kertaa, mutta ehkä kaveri vain aluksi hämmentyi tai häntä ujostutti, mutta kokosi sitten itsensä ja ajatteli: "Mikä ettei, ihan kiinnostava tyttö/nainen".

      Aattelin vaan tällaisena hieman ujona kaverina mahdollista tapahtumainkulkua...

    • hei kuka puhuu

      Kaikkihan sen tietää, että luomakunnan vaikeimmin tulkattava
      olento on nainen.
      Naiset itsekään eivät tiedä, mitä haluavat.

    • teoria 539

      ehkä 1. kerralla paikalla oli joku häntä kiinnostava nainen jonka nähden ei halunnut sinun kanssasi flirttailla?

    • Hämmentynytt

      En koskaan haluaisi miestä joka menee pienestä flirtistä ihan lukkoon..just saying.

    • puskarunoilija

      Jotkut käy salilla treenaamisen ilosta, ei pokaamismielessä. Joitakin se saattaa hämmentää, kun kesken treenin joku tekee pokaamisyrityksen ja toisekseen, sinä et tiedä mistä miehen käytös johtui, sen tietää mies itse, ei kukaan toinen.

      • paskarunoilija

        Toden totta, joku tosissaan treeniin keskittynyt voi kiusaantua tai häkeltyä lähestymisestä, vaikkei olisi ujokaan.

    • ögorshsrvhu

      No, sanon omasta kokemuksesta, eli olen ollut tuon miehen tilanteessa.

      Kun yritit itse jotain, hänellä oli asiat ok oman tyttöystävänsä/vaimonsa kanssa.

      No sitten toisella kerralla ei ollutkaan, vaan oli hirveä riita päällä, ehkä seksikään vaimon/tyttöystävän kanssa ei sujunut ja kaikkea muuta. Siinä tilanteessa mies oli jo valmis pettämään.

    • urbanboy

      Minua ovat naiset lähestyneet ja flirttailleet monen monta kertaa aivan samalla
      tavalla, kuin sinä kerroit: työpaikalla, bussissa, ravintoloissa, juna-asemalla, kaupan kassalla ym. ym. Tuttu tilanne siis, koska olen myös komea ja hyvin itsestäni huolta pitävä mies, vapaa myös.

      Kun tällainen yhtäkkinen flirttailutilanne tulee minun kohdalleni, en todellakaan
      aio heti lähteä minkään naisen matkaan, vaan tarvitsen aikaa miettiä, mitä
      ko. neiti ehkä haluaa, onko hänestä potentiaalista ainesta seurusteluun vai
      haluaako hän vain pelkkää pikapanoa, niin kuin suurin osa näistä naisehdottelijoista on halunnut.

      Kuvailemallasi tavalla minäkin palaan - siis jos ko. flirttaillut nainen on pitkän harkinnan jälkeen vaikuttanut reaaliselta seurustelu- tai jopa perheeen perustamiskumppanilta, olen palannut takaisin kyseiseen iskuyrityspaikkaan.
      Olen todellakin palannut takaisin niin R-kioskin kassalle, apteekin farmaseutin luokse kuin työkaverinikin luokse, jotka kaikki ensin torjuin samalla tavalla kuin kirjoituksessasi kuvasit treenimiehen tehneen.

      Minulla on käynyt muuten samalla tavalla kuin sinulla: nainen on ensin torjutuksi tulemisen jälkeen frlirttailuineen ollut sen jälkeen niin loukkaantunut, ettei tutustumisesta pienen harkinnan jälkeen ole enää tullut mitään.

      Luuletko sinä useiden muiden naisten tavoin, että voit noin vain iskeä miehen itsellesi ja odottaa, että hän on heti lääpälläsi sinuun? Et voi olettaa, että olet maailman ainoa prinsessa, johon kaikki miehet heti ihastuvat. Naiset kokemukseni mukaan muutenkin loukkaantuvat äärettömän helposti, jos heidän flirtttailujaan tai muita lähentymisyrityksiä torjutaan. Naisethan yleensä toimivat aivan samalla tavalla, eli yrittävät ensin esitellä vaikeasti saavutettavaa ja odottavat, että unelmien prinssi tulee kuitenkin uudestaan. Naisille vain on yllätys, että miehet toimivat aivan samalla tavalla, ainakin ne miehet, joilla on varaa valita naisten suhteen.

      Et sinä miespsykologian oppikirjaa tarvitse, vaan ainoastaan hieman elämänkokemusta, pikku tyttö. Sekä hieman lisää itsetuntoa, että kestät
      arkipäivässä ja myös siellä salilla torjutuksi tulemisen tunteen.

    • noh johan on ensinäkin TUOSTA MINULLE HENKILÖKOHTAISESTI tulee ensimäisenä mieleen että JOS ITSE MENEN SALILLE niin menen treenamaan en etsimään muijaa ja toiseksi en todelakaan tykkää itseään tyrkytävistä flirtailevista muijista ihan vain mukava ja omana itsenään oleva nainen on mielytävämpi kuin flirtiä heitävä ja haku päälä oleva onko tosiaan näin että naisten elämässä elämä pyörii joka paikassa viestien ja singaalien antamisena ja jatkuvasti TULKITSEMISENA JOS TUO TEKEE NÄIN JA TÄMÄ NOIN NIIN MITEN SE PITÄÄ TULKITA lopetakaa nyt herran jumala naiset noi kumankaa sarjat ja kauniitja rohkeat ja 7 päivää lehti ainii JA SE PAHIMISTA PAHIN ME NAISET LEHDET eihän tossa ehi muuta tekemäänkään kun busiin nousete joh ni jos mies kuljetaja hymyilee niin johan se on tulkitavissa että nyt ON JOKU KIINOSTUS ja ainahan asioita näkee mitä itse nähdä haluaa JA MIKÄ ITSEÄÄN KIINOSTAA mutta huomaako itse mitä muut sinussa NÄKEEE

      • Kyseenalaistaja

        Mutta joka paikassahan suositellaan, kuinka harrastusten parista voi löytää jonkun johon ei muualla törmäisi. Vain miehet on niin putkiavoja, että vain treenaa kun menee treenaamaan ja menee ihan erikseen jonnekin katselemaan naisia ja flirttaamaan.

    • mysteeri muka

      Vai mies mysteeriolento?
      Toi mies käyttäytyy juuri niinkuin naiset.

      Heti kun nainen ei saa miestä iskettyä... vika on miehen. taas kerran.

      Heti kun naista kohtelee samalla lailla kun hän itse käyttäytyy... se on heti mysteeriä...
      Naiset huijaa, pettää valehtelee, ei pidä sanaansa, puhuvta pahaa selän takana.

      menkää kerrankin itseenne naiset

    • KÄÄK

      SE ON ÅLLÖ PELI MIES KIERRÄ KAUKAA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • mies 86

      Miehenä olen ainakin itse pannut merkille, että jos jokin uusi (vieras) asia tapahtuu todella nopeasti ja arvaamatta, niin se yleensä herättää hämmennystä ja mahdollisesti myös pelkoa jos tilannetta ei ehdi tai kykene omassa päässään punnitsemaan ja prosessoimaan. Miesten ja naisten psyykkeessä on tiettävästi huomattavia eroja, ja ehkä miehet jollakin tasolla reagoivat hitaammin erityyppisiin signaaleihin, viesteihin ärsykkeisiin yms. Omalla kohdallani tämä on usein kääntynyt itseäni vastaan, mutta en kuitenkaan pidä sitä tyhmyytenä vaan pikemminkin kykynä harkita ja punnita asioiden seurauksia.

      Toivottavasti sait tuosta edes jotain irti.

    • Helppo nakki

      Mies on varattu. Ensimmäisellä iskuyritykselläsi hän vaistomaisesti reagoi päinvastaisesti, kuin mitä toivoit. Mies ei tätä tahallaan tehnyt, ja kotiin lähdettyään, parhaimmassa tapauksessa jo iskuyrityksesi jälkeen tajusi oman suhtaumisensa siihen. Hän kävi asiaa mielessä läpi, tajusi että teit häneen vaikutuksen, ja pohti mielessään miten korjaa iskuyrityksen. Kun tapasitte seuraavan kerran, mies osasi käsitellä tilanteen, ja antoi vastakaikua sinulle, vaikkakin hieman myöhässä.
      Vaikka mies seurustelee, on häneen vaikutuksen ja hän on mahdollisesti kiinnostunut sinusta.
      Jos olet valmis, nyt on sinun vuorosi tehdä seuraavalla kerralla aloite. Menet juttelemaan miehelle, ja kysyt kiinnostaisiko häntä lähteä treffeille.
      Sitten pallo on taas miehellä.
      Miehiä on joskus vaikea ymmärtää, ja vielä vaikeampi miesten on ymmärtää naisia, sillä miehillä on putkiaivot. Tarkoittaa sitä että eivät ymmä kuin suoraa puhetta. Suora on nyt sinunkin otettava käyttöön :-)

    • höttötöttörö

      Mieshän se toden totta tässä on se mysteeriolento, kun vertaa naiseen joka yhtenä päivänä avoimesti flirttailee ja seuraavana päivänä on aivanvälinpitämätön.

      :D

    • m-n-m...

      Jos mies-nainen-mies sanakirjaa etsit, niin kattele kirjastosta. Jos kirjat ovat aakkosjärjestyksessä, niin kirja löytynee nainen-mies-nainen -kirjan jälkeen.

    • Y Letyinen

      Älä vedä johtopäätöksiä koko mies-sukupuolesta, jos yksi yksilö käyttäytyi noin.

      Voisin hyvin päätellä, että KAIKKI naiset käyttäytyvät, kuten sinä, mutta....

    • yleensä naiset

      ovat vain yksinkertaisesti munan puutteessa ja siksi ovat jatkuvasti etsimässä tyydytystä. Miehet eivät aina jaksa ryhtyä siihen hommaan, on likaista ja raskasta työtä. Sksipä monet naiset pettyvätkin kun tyrkky ei pure.
      Miehellä parempaakin tekemistä, mietiskelee ehkä Hegelin filosofioita.

      • Päinvastoin

        miehethän ne on aina reijän puutteessa ja etsimässä jatkuvasti panoa. Eivät tod mieti mitään Hegeleitä.
        No ilmeisesti tuo oli sarkasmia...

    • Tai sitten se on oikeasti ujo ja kesti tunti ennen kuin sai itsensä tajuamaan ja asennoitumaan oikein. En käy punttisalilla, mutta muuten voisin kuvitella itseni tuohon tilanteeseen. Naiset aina puhuvat siitä että, se onnistuuko miehen lähestymisyritys riippuu kuun asennosta kuukautiset ym. Mulla ei ole kuukautisia, mutta jos väärässä tai yllättävässä tilanteessa joku yrittää tuttavuutta niin, saatan ajatella sen liian tungettelevana ja mietin; "Mitä vittua, onpa ääliö." Jälkeenpäin se sitten kaduttaa, ja tekee mieli kysyä; "Voisitko Aloittaa uudestaan samalla tavalla?"
      Itse olen hetero ja poikamies.

    • sinähän onnistuit

      Tilanne tuli ensimmäisellä kerralla hänelle yllätyksenä ja hän hämmentyi, eikä tiennyt miten suhtautuisi, joten pakeni tialnnetta.

      Seuraavaksi kerraksi hän oli ehtinyt sulatella asiaa ja oli nyt sinusta selväsiti kiinnostunut.

      Flirttisi onnistui. Hyvää jatkoa.

    • Amorinkaari

      Hei ! Et tosin maininnut - mutta itse minä epäilen - mutta kenties tämä ko mies nukkui yön yli ja näki UNTA SINUSTA. Hän on katunut myöhemmin torjumistasi ja tullut toisiin aatoksii. Pariutukaa ihmeesasä lähiaikoina ja lisääntykää hedelmällisesti, sillä Suomi kaipaa lisää potentiaalisia veronmaksajia.
      Ttorjuin joskus minäkin, mutta muutin mieleni jälkeenpäin.

    • -kehätuomari-

      Mies yllättyi ja pelästyi. Erittäin yleistä luomakunnan mysteeriolennon toimintaa. Jos olet seurannut esim. bambeja ja varpusia, niillä on sama toimintalogiikka. Ne säpsähtävät heti, kun olet kaivamassa taskustasi kameraa. Vasta pitkäaikainen maanittelu voi saada luottamuksen syntymään.

      Eli: mies yllättyi ja suojautui. Sitten kun se sai funtsittua asiaa tykönänsä jonkin aikaa, se a) tajusi mistä oli kyse ja b) mitä tilaisuuden tarjoamat mahdollisuudet olivat.

      Sinun olisi ehkä kannattanut jälkimmäisellä kerralla ottaa flirttaus-moodi päälle uudelleen, koska mies oli silloin vastaanottavaisempi. Nyt ikään kuin hävisit tilanteen, koska et enää tarttunut täkyyn, jonka olit itse asettanut. Jos alkaa pelaamaan (flirttaaminen), sitä ei saa lopettaa kesken!

      Ratkaisen ottelun tasapelinä.

    • hahaa,

      sen piti tietty kysyä asiaa ensin palstalta!

      (tai äitiltä)

    • salilla treenataan

      Osta sauva, niin ei tarvitse olla muille häiriöksi.

    • kjkhjkhjkhjkhk

      1. Mies torjui koska ei ollut kiinnostunut.
      2. Mies ajatteli jälkeenpäin olleensa töykeä.
      3. Mies oli myöhemmin ystävällinen ettet vaan suuttunut tai pidä hantä hölmönä urpona. Ei välttämättä ole edelleenkään kiinnostunut.

    • Nimi Erkki

      Onpas täällä spekulaatioita. Eihän sitä varmaksi tiedä ellei mieheltä itseltään käy kysymässä.

      Voi olla, että nää ihme salaliittoteoriat siitä, että se halus myöhemmin vain panokumppanin tai muuten on ihan totta, mutta voihan se olla nyt sitäkin, että:

      - Sillä oli just sinä päivänä huono päivä, duunissa pomo ollu vittumainen tai jotain. Ei jaksanu just sillä hetkellä olla sosiaalinen. Eli ei liittynyt suhun mitenkään.
      - Se on ujo naisten suhteen, vaikka näyttääkin ulospäinsuuntautuneelta. On ihan eri olla yleisystävällinen kuin pistää tunteensa likoon.
      - Se oikeesti halus miettii asiaa.
      - Se hämmenty aluks ja toisella kerralla oli saanu kerättyy rohkeutta.

      Tai mikä tahansa muu vaihtoehto n 1 määrästä eri vastauksia.

      Mutta täällä pähkäilemällä se tulee jäämään arvoitukseksi. Ei meistä kirjoittajista kukaan sitä oikeaa vastausta tiedä. Menet nyt vaan juttelemaan sille äijälle. Eiköhän se sillä selviä.

    • 2+2

      Kesken suorituksen ei saa häiritä

      • N29

        Mies32 voisi kertoa millä salilla treenaa, tulisin heti flirttaamaan! Fiksu tyyppi :).

      • olet horo
        N29 kirjoitti:

        Mies32 voisi kertoa millä salilla treenaa, tulisin heti flirttaamaan! Fiksu tyyppi :).

        Horon kannattaa vain myydä itseään muualla. Vaikka bulevardin varrella.

    • gdhddgf

      Jos se mies on vaikkapa varattu ja sillon ekan kerran kun koitit flirttailla niin siellä salilla oli joku sen tuttu eikä se halunnu että se huomaisi että hän flirttailee vieraan naisen kanssa. Tai jos siellä oli joku muukin nainen, joka kiinnosti häntä enemmän kuin sinä, eikä hän halunnut antaa tuolle naiselle signaalia ettei ole kiinnostunut flirttailemalla sinun kanssasi. Mietipäs tämänsuuntaisia vaihtoehtoja. Seuraavalla kerralla kun kohtasitte, näitä "esteitä" ei sitten ollut, joten hän antautui flirttailuun.

    • tasaluonteinen mies

      veikkaan skitsofreniaa.

    • Joopee

      Veikkaisin, et mies säikähti eka, kun flirttailu tuli nii yllättäen mut ajatusta vähä sulattelemalla saattoi kiinnostua. Kokeile uudestaan!

    • siitä se lähtee

      ehkä mies ajatteli samoin, kuin sinä nyt toisella kerralla. tai ei ollut ensimmäisellä kerralla varma. samoinhan teidän naistenkin kanssa menee. jos hymyilee ja nainen hymyilee ja yrittää saada juttua aikaan, niin monesti nainen kääntää selkänsä.

      ei muuta kun lähdette nyt tutustumaan toisiinne. menkää vaikka treenien jälkeen lounaalle tai leffaan.

    • Just Joo

      Salilla on ollut joku miehen ja tuon miehen vaimon/naisystävän yhteinen tuttava ensimmäisellä kertaa paikalla.

    • Malachias

      Vieläkö se hämmentyjä jaksaa lukea näitä viestejä?

      Miestä näkemättä en tietenkään voi sanoa hänestä mitään, mutta onhan se mahdollista että hän on vähän niin kuin minäkin: minulla on hyvä itsetunto ja olen sosiaalinen ja kohtuu hyvännäköinenkin, mutta häkellyn jos nainen tulee flirttailemaan koska 1) olen monesti tehnyt virheellisiä päätelmiä siitä onko nainen kiinnostunut vai ei ja saanut nenilleni ja en uskalla enää tehdä mitään päätelmiä siitä mitä ystävällinen hymy ja kommentti tarkoittaa, ja 2) mitä kiinnostavamman näköinen nainen on, sitä epätodennäköisempänä pidän että hän olisi vapaa ja lähestyttävissä, ja siksi yhtäkkinen lähestyminen sellaiselta odottamattomalta taholta voi lyödä jauhot hetkeksi suuhun. Ja kuten tunnettua, jos ei heti keksi mitään sanottavaa niin se on vähän nolostuttavaa ruveta pitkän hiljaisuuden päästä vastaamaan. Mieluummin sitten leikkii ylpeää ja pitää siten kasvonsa.

    • Isokkkulli

      Tota varmaan ensin ajatteli et ei jaksa alkaa säätään mut sitten muna nouski pystyyn ja kassit oli ihan täynnä!

      Onko nii et toi mies on niinku aika timmi ja monet häntä pokaa siel teidä urheilu seurass?

    • Perkeleen mansikat

      Kuulostaa siltä että kyseinen mies käyttäytyi enemmän naisille ominaiseen tyyliin. Eli hän meni hämilleen flirtistä koska ei osannut odottaa sitä. Tämän jälkeen kotona hän päätti, että seuraavalla kertaa hän menee juttuun mukaan, eli valmistautui henkisesti. Huomaa myös että ujo ihminen voi myös olla ulospäin suuntautunut.

      Sinunhan tämä olisi naisena pitänyt tietää, koska kyseisellä miehellä on selkeästikin feminiininen tapa käsitellä tuollaisia lähestymisyrityksiä.

      Sitä en osaa sanoa miksi kyseinen mies on hieman "androgyyninen" persoonallisuudeltaan. Jos hän käy paljon salilla, niin saattaa olla että hän syö nappeja, ne napit sitten kutistavat hänen kiveksensä rusinoiksi ja testosteronin tuotanto heikentyy oleellisesti.

    • toisin sanoen

      Nainen ei kestä jos saa mieheltä pakit.
      Itse naiset pakittelevat miehiä alvariinsa, mutta jos toisinpäin
      käy niin poruhan siitä tulee.
      Kestä ämmä tappiosi niin kuin mies.
      Miltäs nyt tuntuu ;-)

    • ljfghgvhk
    • rasvattu salama

      Mieshän selkeästi vain treenaa tiettyjä lihaksia tiettyinä päiviänä. Seuraavalla kerran olisi ollut valmis treenaan soutua mutta nainen oli ihan pihalla kuten ovat yleensäkin.

      • 6+14

        Ehkä hymylihakset olivat vuorossa vasta toisella kerralla ja se selittää ensimmäisen kerran nyrpeyden?

    • Eniten harmittaa salien naisten vuorot. Muuten olisi sama nostella kotona, mutta salilla kiva katella naisten perseitä.

    • ei saa katsoa

      naisten perseitä.
      Mieluummin tulisi kiinnittää huomiota naisen kivaan luonteeseen
      tai nättiin hiuksiin.
      T: rynnäkköpossufeministi

    • hande-56

      Jospa olis kun käyttävät kuulema niitä hormooneja,niin siitä mielialanvaihteluja ! Mistäs sitä tietää mitä nuuskia ja mömmöjä sitä salillakävijät vetää nykyään. Kun tuloksia ja turvotusta pitää saada nyt ja välittömästi. Niin itsekontolli alkaa heitellä,sytytys myöhästelee niin mene ja tiedä mistä johtuu voihan sitä näinkin arvella.Jokuhan osuu oikeaan kaikesta arveluistakin,et se siitä.

    • hämmentyjä

      Hämmentyjä on nyt tuplasti hämmentynyt. Luulin että ketju on kuollut jo ja haudattu jonnekin nelossivulle, mutta eipä...täällähän on ihan valtavasti kommentteja ja näyttääpä ylläpito tehneen tästä nostonkin. En millään voinut arvata että aiheesta syntyy näin vilkas keskustelu.

      Kaikille vastanneille kiitokset. Pahoittelen etten voi kommentoida kaikkea. Näkökulmat ovat olleet kiinnostavia, ja monet ovat hyvinkin asiallisesti kommentoineet aihetta: heille lämpimiä terveisiä.

      Hassuimpia kommentteja olivat ne, joissa uskottiin minun olevan ylläpidon agentti...? Näille nauroin ihan ääneen, mikä on aina positiivista, joten kiitos heillekin.

      Yksi väärinkäsitys täytyy kuitenkin korjata. Ylläpito näyttää luulevan kontekstin olleen punttisalilla? Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kyse oli URHEILUSEURASTA, jossa harrastetaan KAMPPAILU-URHEILUA. Ja olen hyvin varma siitä, että roinausta ei meidän seurassa harrasteta. Joten heille, jotka arvelivat miehen ailahtelevaisten mielenliikkeiden takana olleen steroidien käytön, voin kertoa, että he olivat väärässä.

      Nyt olen vakuuttunut siitä, että tämä keissi on päätöksessään. Yritän vain päästä ihastuksestani yli, vaikka tiedän että se on vaikeaa. Peace & love, pärjäilkää.

      • -----

        Aloittaja on näköjään päätynyt jo lopputulokseen kysymättä mieheltä itseltään. Eli nettipalstan velhot tiesivät mitä jonkun miehen päässä liikkuu. Kiitos heille.

    • joulumarkkinoille

      Sanakirja on mennyt jo painoon...jouluksi markkinoille

      • painotalon vastaava

        Joulun jälkeen löytyy joka kodista

    • keppiheponen

      "Mikä saa miehen muuttumaan kylmästä ja torjuvasta täydeksi vastakohdakseen ilman mitään erityistä syytä?"

      miehilläkin on huonot päivät.

      toinen vaihtoehto, salilla oli joku kolmas.....

    • mitä lienee?

      Parempi olis kysyä häneltä itseltään.

    • PFmklefmokwefmowef

      viestisi paljastaa ettet tiedä oikeasti miehestä mitään vaan kaikki ajatuksesi muodostuvat sen perusteella mitä tunnet.

      Mistä tiedät että mies on itsevarma ja ulospäinsuuntaunut koko luonteensa laajuudelta - eikä vain ennalta tunnetuissa hänen harrastukseensa liittyvissä ei-emotionaalisissa asioissa?

      Siksikö että miehet joista voit kiinnostua eivät saa omata oikeaa monimuotoista luonnetta ulottuvuuksineen, vaan heidän on oltava Barbie-Ken mäisen yksinkertaisia : "Rohkea, urheilullinen, hyväitsetuntoinen" - ollakseen riittävän yksinkertaisia että idioottikin pärjää heidän kanssaan? ...

      Olet nainen. Sinulta odotetaan edes perustason sosiaalista havaintokapasiteettia ja ihmis-ymmärrystä.

      • womanizer?

        ja sinä tiedät kaiken naisista?

    • juu......

      Varmaan vähän riippu. Jos olisi joku jäätävä bodari, niin yleensä sellaisilla miehillä on lahjakkuutta vain siihen yhteen eli bodaamiseen eivätkä muuten ole mitään kristallikruunun kirkkaimpia kynttilöitä. Kaikista heikkolahjaisimpiin ihmisiin olen itse törmännyt juuri kuntosalilla. Vaikka kyllähän siellä monenkirjavaa sakkia käy.

    • påmpula94

      hmm... tyyppi varmasti ensin säikähti että mitä ihmettä on tekeillä, ja reagoi samalla tavalla kuin sinä seuraavana päivänä. miesten aivot käy hitaalla. ne ei aina heti ymmärrä mitä jokin naisten mielestä selkeä vihje tarkoittaa, vaan ne tarvitsee aikaa prosessoida. ja joskus se järkyttää miesten pieniä mieliä. tiedän tämän, itse satun olemaan miesten aivoilla varustettu nainen. ymmärrän miehiä keskimääräistä paremmin, mutta toisten naisten aivoitusten ymmärtäminen onkin jo sitten vaikeampaa. mutta hitaasti hyvä tulee :DD

    • lifemocker

      hyvä nainen, selvitetäämpä ihan aluksi yksi asia: miehet EIVÄT ymmärrä flirttailuista/katseista/hymyistä hevon helvettiä!! jos et mene suoraan juttelemaan miehelle ELI OTA KONTAKTIA/TEE ALOITETTA (niin katse/hymy EI OLE ALOITE) niin ei sitä mies voi tietää oletko kiinnostunut hänestä oikeasti vai et! piste.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5299
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3460
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2870
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      58
      2686
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      173
      2365
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2157
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1899
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1865
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1401
    Aihe