kuukausi sitten 5 kuukaudeksi ulkomaille. Viikko hänen lähtönsä jälkeen, ilmoitin että olen raskaana, vaikken ollutkaan. Halusin nähdä hänen reaktionsa. Nyt kerroin hänelle, että olen tehnyt abortin, enkä halua enää puhua asiasta ollenkaan. Kaduttaa koko raskauden valehtelu, koska tiedän, että poikaystäväni otti sen raskaasti, koska ei ollut täällä tukemassa minua kuvitellussa abortissa. Hän oli jopa valmis palaamaan kotiin tämän asian takia.
Olen myös ollut ihastunut poikaystäväni parhaaseen kaveriin ensi tapaamisesta lähtien. Ensin suunnitelmissani oli iskeä tämä mies, mutta poikaystäväni voitti sydämeni jollain tavalla. Nyt kun poikaystäväni on ulkomailla, olen huomannut, että hänen paraskaverinsa tuntee myös jotain minua kohtaan. Olemme olleet usein kaksisteen ulkona viihteellä ja nukkuneet samassa sängyssä, mutta mitään ei ole koskaan tapahtunut, koska välitämme molemmat poikaystävästäni paljon. Pelkään kuitenkin, että jossain vaiheessa emme pysty enään kontrolloimaan tilannetta.
Asiaa ei auta yhtään, että tiedän poikaystäväni olevan muiden naisten kanssa reissunsa aikana.
Poikaystäväni lähti muutama
Reai
3
318
Vastaukset 3
- oudot kiemurat
Eihän teidän välillänne ole ollenkaan luottamusta. Jotenkin tulee tosi ontto olo koko jutusta.
- Aika sekoa
touhua.
- nippa nappa
Teillä on molemmilla muita ihmisiä kuvioissa. Olisiko järkevää jutella vakavasti siitä, missä mennään ja miten jatketaan vai jatketaanko? Niin onko poikaystäväsi kertonut, että hän tapailee muita naisia reissullaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2122101
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,491257Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861137- 81986
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56881- 71813
- 100792
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.348707- 36695