Naiset rakastavat yleensä superlatiivisesti latautuneita lausahduksia kuten megaihanaa, sigamageeta, miljoona tuhatta (jogurttimainoksen pikkutyttö) ja operaattorimainoksen Kristal joka tuhahtelee pienille rahasummille ja lauleskelee "Raha palaa" kappalettaan (perheen poikahan vasta harjoittelee tuhlaamista 5e seteleillä). Sata salamaa lauloi aikoinaan myös Vicky Rosti ja joka soi ykkösen illan elokuvassa Sisko tahtoisin jäädä. Eikö yksi tai kaksi olisi riittänyt? Vaikuttaviahan nekin olisivat. Arvotonta kissankultaa lauloi myös nainen iskelmässä aikoinaan, mutta onhan sekin hieno ja kiinnostava mineraali.
Mikähän mahtaa olla syy tälle? Sille että naiset luontaisesti näyttäisivät ajattelevan lukujonon ylärekisterissä ikään kuin ne olisivat vain numeroita myös todellisessa (talous)elämässä. Mies kuin mies tulee ennen pitkään oppimaan että kaikella on hintansa, mutta naiset näyttävät ajattelevan että kaikki olisi juuri heille ja heitä varten räätälöity. Ja ikään kuin naiseus itsessään olisi harvinainen luonnonvara ja mittaamaton sellainen.
Yksi nominatiivi ja syy pyörii kyllä mielessä, mutta en viitsi sitä tähän laittaa joka kuitenkin sensuroidaan asteriskisilpuiksi. Enkä saa sitä kielen päähän juuri nyt.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä huomio. Naiset haluaa miljoona, miljoona, miljoona (ruusua) ja suklaa sydämessäkin pitää olla tinakuoret. Ei tavallinen käärepaperi kelpaa.
Palstan jämäATM:t eivät edes ole positiiveja saatika komparatiivejä.
Enemmänkin negatiiveja.
Jee jee Jerry Cottonkin ajaa punaisella Jaguaarilla. Ei Opel tai Datsun kelpaa naisille, kun pitää olla mies punaisella Jaguaarilla.
Siinähän se nähdään mksi jäädään ilman naisia? Superlatiivit ATM= epätosi yhtälö