Rakastuin työmatkalla

Olimme ihanan miehen kanssa samalla työmatkalla, ja meillä oli unohtumaton baari-ilta yhdessä. Mukana oli paljon muitakin ihmisiä, mutta me emme nähneet kuin toisemme. Hankkiuduimme jatkuvasti vierekkäin ja taksissa hän kosketti minua merkitsevästi. Tiedän hänen olevan naimisissa, mutta en voi mitään tunteilleni: odotan koko ajan uutta yhteistä matkaa. Uskon hänenkin olevan kinnostunut minusta.
Olen yrittänyt unohtaa hänet, mutta en saa nukutuksi ja uskon tämän olean elämää suurempi rakkaustarina.
5552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei sitte muuta kun nussuttelemaan.

Äänestä

Oletko jo psykoosissa jos et kykene nukkumaan? Onneksi työkaverisi vaimo on psykiatrinen sairaanhoitaja ja hoitaa sinut kuntoon.

Äänestä

Oletko ajatellut, että perheen rikkominen on suoranainen rikos ja oletko valmis siihen mitä perheen rikkominen todellisuudessa aiheutta, se ei poista mieheltä isän velvollisuuksia. Nyt olette saaneet matkustaa ilman näitä tekijöitä, jotka todella tulevat olemaan mukana koko suhteenne jatkumisen ajan.
sinä viet myös isän lapsilta, kyllä aikuisen ihmisen pitää ymmärtää että nyt vain kauemmaksi ja kauemmaksi ja yhteiset matkustelut täysin pois.

Äänestä

Jos homo sapiens aikaansaa jälkeläisiä, on hän siis TUOMITTU loppuelämäkseen.
Ihminen ei myöskään saa elämänsä aikana muuttaa mieltä,lisäksi muut homo sapiens-yksilöt määrittelevät toisen elämänkaaren.

Näinkö??

Äänestä
  • Näin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


If I could make a... kirjoitti:

Olimme ihanan miehen kanssa samalla työmatkalla, ja meillä oli unohtumaton baari-ilta yhdessä. Mukana oli paljon muitakin ihmisiä, mutta me emme nähneet kuin toisemme. Hankkiuduimme jatkuvasti vierekkäin ja taksissa hän kosketti minua merkitsevästi. Tiedän hänen olevan naimisissa, mutta en voi mitään tunteilleni: odotan koko ajan uutta yhteistä matkaa. Uskon hänenkin olevan kinnostunut minusta.
Olen yrittänyt unohtaa hänet, mutta en saa nukutuksi ja uskon tämän olean elämää suurempi rakkaustarina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu