Joka vuosi nainen tappaa Suomessa n. 30-40 lasta, joka on yli kaksinkertainen määrä miesten tappamiin lapsiin verrattuna.
Minusta naisten tekemien väkivaltarikosten rangaistuksia pitäisi kasvattaa, eli määrätä naisille kunnon vankeustuomiot, eikä kohdelle heitä silkkihansikkain kuten nykyään tehdään. Näin saataisiin myös naisten tekemät lapsenmurhat kuriin.
naisten perheväkivalta kuriin
23
1984
Vastaukset
- nainen
voi saada kuriin jota ei virallisesti olekaan! täälläkin on nähtävissä hyvin selvästi, että perheväkivallalla on sukupuoli. ja tässä tapauksessa maskuliininen. nainen on uhri ja avuton raukka joka kuitenkin jostain syystä haluaa alistua hakattavaksi. yleisimpiä tekosyitä ovat eroamisen mahdottomuus ja avio/avopuolison pekääminen, kyvyttömyys erota yms. mutta todellista syytä ei koskaan mainita.
ei yhteiskunta puutu pettämiseenkään, joka niin ikään on parisuhdeongelma, jota toinen tekee ja toinen alistuu siihen. miksi sitten muuhunkaan vuosia jatkuneeseen "ongelmaan", kun asianosainen itse ei tikkua ristiin asian eteen laita, vaan väittää olevansa vankina. kenen vankina, voisin kysyä? luulenpa että oman sairaan minänsä.
sitä joka kehottaa lähtemään, häntä syytetään nopeasti vahvaksi, itse tekeydytään niin heikoksi että!! ja kuitenkin on pokkaa valittaa asiasta ja voimaa jäädä hakattavaksi. mikä ei taatusti onnistu jokaiselta. pelko ja paniikki laittaa liikkeelle väkisin normaalijärkisen ihmisen.- Minna
Kyllä on saatu näitä lausuntoja lukea tällä palstalla kylliksi! Kunpa joskus joutuisit itse elämässä kovan paikan eteen,niin karisisi lopulta tuo ylimielisyys sinultakin.
Vähättelet toisten ihmisten hätää! Ja useissa tapauksissa lähtijä pelkää tosissaan.eikä syyttä.Viikottain on lehdissä surullisia juttuja,joissa ex-puoliso surmaa eron ottaneen osapuolen.MIETI SIIS VÄHÄN ENNEN KUIN PÄÄTÄSI AUOT!!!! Seurasin läheltä erään perheen helvettiä,nainen oli todella alistettu ja pelkäsi miestään.Turvakodin kautta lopulta uskaltautui lähtemään ja otti eron.No,meni muutama kuukausi ja ex tuli eräänä iltana uuteen kotiin muka lapsia tapaamaan ja alkoi hakata filerausveitsellä.Pojat meni väliin,löi harjalla jne. Toinen pääsi karkuun ja haki apua.Naisen hengen pelasti se,että veitsi katkesi selkään.
Siinä vaiheessa naapurit tulivat hätiin.Tämä mies oli julkisesti sanonut,että tappaa sen ämmän,häntä ei niin vaan jätetä.
Kun ei ole kokenut,ei tiedä.Väkivaltaa on aina ollut ja tulee aina olemaan.Sekä naiset että miehet syyllistyvät lyömiseen yhtälailla. Älä sinä vääristele asioita ja vähättele toisten hätää. On se niin helppo soittaa poskea kun ei tiedä mitään todellisesta pelosta ja alistamisesta.Elämä opettaa!!!!!!!!!! - nainen
Minna kirjoitti:
Kyllä on saatu näitä lausuntoja lukea tällä palstalla kylliksi! Kunpa joskus joutuisit itse elämässä kovan paikan eteen,niin karisisi lopulta tuo ylimielisyys sinultakin.
Vähättelet toisten ihmisten hätää! Ja useissa tapauksissa lähtijä pelkää tosissaan.eikä syyttä.Viikottain on lehdissä surullisia juttuja,joissa ex-puoliso surmaa eron ottaneen osapuolen.MIETI SIIS VÄHÄN ENNEN KUIN PÄÄTÄSI AUOT!!!! Seurasin läheltä erään perheen helvettiä,nainen oli todella alistettu ja pelkäsi miestään.Turvakodin kautta lopulta uskaltautui lähtemään ja otti eron.No,meni muutama kuukausi ja ex tuli eräänä iltana uuteen kotiin muka lapsia tapaamaan ja alkoi hakata filerausveitsellä.Pojat meni väliin,löi harjalla jne. Toinen pääsi karkuun ja haki apua.Naisen hengen pelasti se,että veitsi katkesi selkään.
Siinä vaiheessa naapurit tulivat hätiin.Tämä mies oli julkisesti sanonut,että tappaa sen ämmän,häntä ei niin vaan jätetä.
Kun ei ole kokenut,ei tiedä.Väkivaltaa on aina ollut ja tulee aina olemaan.Sekä naiset että miehet syyllistyvät lyömiseen yhtälailla. Älä sinä vääristele asioita ja vähättele toisten hätää. On se niin helppo soittaa poskea kun ei tiedä mitään todellisesta pelosta ja alistamisesta.Elämä opettaa!!!!!!!!!!sinä tiedät minun taustani ja mitä elämässä olen kohdannut!?
jospa puhunkin omasta kokemuksestani? siitä, että tiedän kuinka petollisia valheita te muille naisille syötätte omassa heikkoudessanne! on todella typerää väittää, että mies tappaa. yleistäminen ei tässäkään asiassa ole kovin fiksua ja sitä kautta saatat aiheuttaa uhrin jäämisen VUOSIKSI suhteeseen jossa ei todellista uhkaa edes ole! minäkin uskoin tuohon väitteeseen aikanaan ja (tekisi mieleni KIROTA) melkein tapatin itseni sen vuoksi. sillä väkivallalla on taipumus pahentua mitä pitempään se kestää.
mutta kumminkin järki voitti ja erosin. eikä mies ikinä edes soittanut perääni, muusta nyt puhumattakaan.
otti hieman päähän näiden "tietävien" ja "kokeneiden" naisten neuvot ja varoitukset, joista ei ollut kohdallani kuin haittaa! jokainen väkivaltaan syyllistynyt ei jum****ta tapa erotessa eikä tee muutakaan kiusaa. ajattele vähän mitä puhut!!! omaa heikkouttaan nainen siihen jää. ei pysty lähtemään ja antaa tilanteen samalla pahentua.
vaikka helppohan se on päätään täällä aukoa kun ei tarvitse vastata yhtään mistään. - aggressiivinen
nainen kirjoitti:
sinä tiedät minun taustani ja mitä elämässä olen kohdannut!?
jospa puhunkin omasta kokemuksestani? siitä, että tiedän kuinka petollisia valheita te muille naisille syötätte omassa heikkoudessanne! on todella typerää väittää, että mies tappaa. yleistäminen ei tässäkään asiassa ole kovin fiksua ja sitä kautta saatat aiheuttaa uhrin jäämisen VUOSIKSI suhteeseen jossa ei todellista uhkaa edes ole! minäkin uskoin tuohon väitteeseen aikanaan ja (tekisi mieleni KIROTA) melkein tapatin itseni sen vuoksi. sillä väkivallalla on taipumus pahentua mitä pitempään se kestää.
mutta kumminkin järki voitti ja erosin. eikä mies ikinä edes soittanut perääni, muusta nyt puhumattakaan.
otti hieman päähän näiden "tietävien" ja "kokeneiden" naisten neuvot ja varoitukset, joista ei ollut kohdallani kuin haittaa! jokainen väkivaltaan syyllistynyt ei jum****ta tapa erotessa eikä tee muutakaan kiusaa. ajattele vähän mitä puhut!!! omaa heikkouttaan nainen siihen jää. ei pysty lähtemään ja antaa tilanteen samalla pahentua.
vaikka helppohan se on päätään täällä aukoa kun ei tarvitse vastata yhtään mistään.No johan vedit herneen nenääsi tosi pienestä.
Olen samaa mieltä siitä,että vähättelet pelkoa,jota moni tuntee.Jos ei nyt ihan tapeta,niin muunlainen häiriköinti eron jälkeen on tuiki tavallista.Et sinä voi pelkän oman yksittäisen kokemuksen perusteella tosiaankaan väittää,että pelkääjät on tyhmiä ja heikkoja.Aika mautonta käyttää tuollaista kiihkeää kieltä.
Enpä kyllä ole vielä kertaakaan lukenut täältä tekstiä,jossa annettaisiin neuvoksi jäädä väkivalt. suhteeseen.Ne,jotka ovat selvinneet hengissä pois kotoa,kehottavat kyllä (sekä naisia että miehiä) lähtemään ja aloittamaan toisenlaisen elämän.Tukea ja kannustusta löytyy,jos lukee avoimin mielin vailla kiihkoa ja vääriä ennakkoasenteita.Jokaisella on oma totuus,jota kellään ei ole oikeus vääristellä tai vähätellä.
Harmi,että olet saanut vääriä neuvoja aikanasi.
Täältä löysin itse kohtalotovereita ja selviän tästä kaikesta pahasta vähitellen.
Vaikutat hyvin katkeralta ja vihaiselta.Kannattaisi varmaan purkaa pahaa oloa jossain muualla kuin tällä palstalla.Apua löytyy. - nainen
aggressiivinen kirjoitti:
No johan vedit herneen nenääsi tosi pienestä.
Olen samaa mieltä siitä,että vähättelet pelkoa,jota moni tuntee.Jos ei nyt ihan tapeta,niin muunlainen häiriköinti eron jälkeen on tuiki tavallista.Et sinä voi pelkän oman yksittäisen kokemuksen perusteella tosiaankaan väittää,että pelkääjät on tyhmiä ja heikkoja.Aika mautonta käyttää tuollaista kiihkeää kieltä.
Enpä kyllä ole vielä kertaakaan lukenut täältä tekstiä,jossa annettaisiin neuvoksi jäädä väkivalt. suhteeseen.Ne,jotka ovat selvinneet hengissä pois kotoa,kehottavat kyllä (sekä naisia että miehiä) lähtemään ja aloittamaan toisenlaisen elämän.Tukea ja kannustusta löytyy,jos lukee avoimin mielin vailla kiihkoa ja vääriä ennakkoasenteita.Jokaisella on oma totuus,jota kellään ei ole oikeus vääristellä tai vähätellä.
Harmi,että olet saanut vääriä neuvoja aikanasi.
Täältä löysin itse kohtalotovereita ja selviän tästä kaikesta pahasta vähitellen.
Vaikutat hyvin katkeralta ja vihaiselta.Kannattaisi varmaan purkaa pahaa oloa jossain muualla kuin tällä palstalla.Apua löytyy.joku, joka EI vedä hernettä nenään, mikäli erehtyy kirjoittamaan muuta kuin uhriudesta ja naisen kärsimyksestä!!!???
Sinäkin "ymmärrät" kirjoitustani väärin ja väännät siitä sellaisen muodon, josta saat kivammat haukkumiset ja mollaamiset aikaan! Mutta minäpä pidän pääni!
"Et sinä voi pelkän oman yksittäisen kokemuksen perusteella tosiaankaan väittää,että pelkääjät on tyhmiä ja heikkoja."
.....Mutta sinä ja moni muu voitte yhdessä minulle väittää, että jokainen ero on mahdoton ja tappo seuraa jos puolisonsa jättää? Eikö?
Samoin voit yhden kokemuksen(??) perusteella väitttää, että eroaminen ei ole helppoa, ja että pelossa kannattaa jähmettyä paikoilleen ja jäädä odottamaan mitä tuleman pitää! Valmiiksi pelkäävä on helppo valaa paikoilleen.
"Enpä kyllä ole vielä kertaakaan lukenut täältä tekstiä,jossa annettaisiin neuvoksi jäädä väkivalt. suhteeseen."
.....Sanoinko näin???!!
SINÄ PELOTTELET EROA HARKITSEVAN TAPPAMISELLA YMS. JÄÄMÄÄN!! Sinä väität että eroaminen ei ole helppoa ja helvetti on irti, jos erehtyy lähtemään. Naisen on oltava uhri. Hänelle ei saa sanoa, jotta lähde suhteesta eka lyönnin jälkeen. Jos täällä näin erehtyy sanomaan on edessä tämä helvetin pitkä tekosyiden keksiminen ( haukkuminen, jonka tässä jo alkuun saatoit) siitä, miksi EI KANNATA lähteä! Olenhan minä tämän täältä monet kerrat lukenut, ja muualtakin.
"Jokaisella on oma totuus,jota kellään ei ole oikeus vääristellä tai vähätellä."
.....Miksi sitten menit ja vähättelit minun totuuttani? Ja halusit päälle mennä ja vääristellä vielä lähes kaiken mitä sanoin!
"Harmi,että olet saanut vääriä neuvoja aikanasi.
Täältä löysin itse kohtalotovereita ja selviän tästä kaikesta pahasta vähitellen."
.....Niin yksiselitteisestihän minullekin yhteistuumin sanottiin, että ei se niin helppoa ole lähteä eikä turvallistakaan. Mies voi vaikka tappaa. Maalattiin mustaakin mustempi tulevaisuus eteeni joten pelosta ja orastavasta paniikista huolimatta jäin. Kunnes todella olin kuolla! Se oli ainoastaan milleistä kiinni, etten ole vainaa.
"Vaikutat hyvin katkeralta ja vihaiselta.Kannattaisi varmaan purkaa pahaa oloa jossain muualla kuin tällä palstalla.Apua löytyy."
.....Olet itse tasan yhtä katkeran oloinen ja kuin lapsi joka on löydetty kielletyltä piparipurkilta, huonojen selitysten kera...Sinua ei ole auttanut apukaan! - kiisa
nainen kirjoitti:
sinä tiedät minun taustani ja mitä elämässä olen kohdannut!?
jospa puhunkin omasta kokemuksestani? siitä, että tiedän kuinka petollisia valheita te muille naisille syötätte omassa heikkoudessanne! on todella typerää väittää, että mies tappaa. yleistäminen ei tässäkään asiassa ole kovin fiksua ja sitä kautta saatat aiheuttaa uhrin jäämisen VUOSIKSI suhteeseen jossa ei todellista uhkaa edes ole! minäkin uskoin tuohon väitteeseen aikanaan ja (tekisi mieleni KIROTA) melkein tapatin itseni sen vuoksi. sillä väkivallalla on taipumus pahentua mitä pitempään se kestää.
mutta kumminkin järki voitti ja erosin. eikä mies ikinä edes soittanut perääni, muusta nyt puhumattakaan.
otti hieman päähän näiden "tietävien" ja "kokeneiden" naisten neuvot ja varoitukset, joista ei ollut kohdallani kuin haittaa! jokainen väkivaltaan syyllistynyt ei jum****ta tapa erotessa eikä tee muutakaan kiusaa. ajattele vähän mitä puhut!!! omaa heikkouttaan nainen siihen jää. ei pysty lähtemään ja antaa tilanteen samalla pahentua.
vaikka helppohan se on päätään täällä aukoa kun ei tarvitse vastata yhtään mistään.Miten parisuhdeväkivaltaa kokeneet naiset ikinä uskaltavat hakea apua, jos saavat vastaansa tuollaista? Miksi meidän kultturissamme lähteminen aina parempaa ja jääminen osoittaa heikkoutta? Mutta eikö ole totta, että lähteminen on miehille sallitumpaa kuin naisille. Kuvittele tilanne, jossa nainen jättää lapsensa ja miehensä. Eikö hän saakin niskaansa kamalan kasan syytöksiä.. Väkivallan kieltäminen ja ulossulkeminen saa naiset jäämään koteihinsa. Useinhan pahoinpitelevä mies on muita kohtaan miellyttävä ja mukava, mutta muiden katseilta piilossa tekee hirveyksiä. Naisten (kuten myös miesten) kokemukset väkivallasta pitäisi tunnustaa.
- nainen
kiisa kirjoitti:
Miten parisuhdeväkivaltaa kokeneet naiset ikinä uskaltavat hakea apua, jos saavat vastaansa tuollaista? Miksi meidän kultturissamme lähteminen aina parempaa ja jääminen osoittaa heikkoutta? Mutta eikö ole totta, että lähteminen on miehille sallitumpaa kuin naisille. Kuvittele tilanne, jossa nainen jättää lapsensa ja miehensä. Eikö hän saakin niskaansa kamalan kasan syytöksiä.. Väkivallan kieltäminen ja ulossulkeminen saa naiset jäämään koteihinsa. Useinhan pahoinpitelevä mies on muita kohtaan miellyttävä ja mukava, mutta muiden katseilta piilossa tekee hirveyksiä. Naisten (kuten myös miesten) kokemukset väkivallasta pitäisi tunnustaa.
tuota noin. Lähdettyäni minulle sanottiin uudelleen ja uudelleen, "kuinka sinä uskalsit"...moni saman kokenut oli jäänyt koska pelkäsi seurauksia lähdöstään. Ja näitähän pelätään koska eräät tahot pitävät yllä yhteiskunnassamme naisen uhrin asemaa. Samalla tämä pitää alistetussa asemassa olevan alistettuna. Heikkona.
Alistetun ja pelossa elävän on helppo mieltää, että tässä on paras, ei kannata edes yrittää mitään muuta, sillä edessä on vain pahempaa.
Omasta mielestäni ne, jotka pitävät yllä ajatusta siitä, että ei ole helppo lähteä väkivaltaisesta suhteesta, ansaitsevat osasyyn niistä kuolemantapauksista joita vuosittain tapahtuu! Sillä lähes kaikki kuolemantapaukset liittyvät pitkään, vuosia jatkuneeseen väkivaltaan. Sellaiseen, josta ympäristökin jo tietää ja monessa tapauksessa myös viranomaiset.
Mikään ei ole sen vapauttavampaa kuin päästä peloistaan eroon! Ja iskuja ei tule sallia kuin yksi, ja sekin ainoastaan ja vain siksi, että sitä tuskin voi ennustaa... - karonkka
aggressiivinen kirjoitti:
No johan vedit herneen nenääsi tosi pienestä.
Olen samaa mieltä siitä,että vähättelet pelkoa,jota moni tuntee.Jos ei nyt ihan tapeta,niin muunlainen häiriköinti eron jälkeen on tuiki tavallista.Et sinä voi pelkän oman yksittäisen kokemuksen perusteella tosiaankaan väittää,että pelkääjät on tyhmiä ja heikkoja.Aika mautonta käyttää tuollaista kiihkeää kieltä.
Enpä kyllä ole vielä kertaakaan lukenut täältä tekstiä,jossa annettaisiin neuvoksi jäädä väkivalt. suhteeseen.Ne,jotka ovat selvinneet hengissä pois kotoa,kehottavat kyllä (sekä naisia että miehiä) lähtemään ja aloittamaan toisenlaisen elämän.Tukea ja kannustusta löytyy,jos lukee avoimin mielin vailla kiihkoa ja vääriä ennakkoasenteita.Jokaisella on oma totuus,jota kellään ei ole oikeus vääristellä tai vähätellä.
Harmi,että olet saanut vääriä neuvoja aikanasi.
Täältä löysin itse kohtalotovereita ja selviän tästä kaikesta pahasta vähitellen.
Vaikutat hyvin katkeralta ja vihaiselta.Kannattaisi varmaan purkaa pahaa oloa jossain muualla kuin tällä palstalla.Apua löytyy.jos et ole muka aiemmin törmännyt!
;))
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000574&posting=22000000004184829 - nainen
karonkka kirjoitti:
jos et ole muka aiemmin törmännyt!
;))
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000574&posting=22000000004184829Helkutin hyviä tekosyitä taas seuraavalle jäädä suhteeseen, vaikka tosiasiallinen syy onkin oma heikkous!
Taloudellista riippuvuutta mieheen ei enää ole ollut vuosikymmeniin naisella...ja muutkin "syyt", voi voi...
Jollekin on "pienempi" paha saada kerran viikossa turpiinsa kuin kärsiä päivä viikossa nälkää... - LYÖVÄ MIES
Minna kirjoitti:
Kyllä on saatu näitä lausuntoja lukea tällä palstalla kylliksi! Kunpa joskus joutuisit itse elämässä kovan paikan eteen,niin karisisi lopulta tuo ylimielisyys sinultakin.
Vähättelet toisten ihmisten hätää! Ja useissa tapauksissa lähtijä pelkää tosissaan.eikä syyttä.Viikottain on lehdissä surullisia juttuja,joissa ex-puoliso surmaa eron ottaneen osapuolen.MIETI SIIS VÄHÄN ENNEN KUIN PÄÄTÄSI AUOT!!!! Seurasin läheltä erään perheen helvettiä,nainen oli todella alistettu ja pelkäsi miestään.Turvakodin kautta lopulta uskaltautui lähtemään ja otti eron.No,meni muutama kuukausi ja ex tuli eräänä iltana uuteen kotiin muka lapsia tapaamaan ja alkoi hakata filerausveitsellä.Pojat meni väliin,löi harjalla jne. Toinen pääsi karkuun ja haki apua.Naisen hengen pelasti se,että veitsi katkesi selkään.
Siinä vaiheessa naapurit tulivat hätiin.Tämä mies oli julkisesti sanonut,että tappaa sen ämmän,häntä ei niin vaan jätetä.
Kun ei ole kokenut,ei tiedä.Väkivaltaa on aina ollut ja tulee aina olemaan.Sekä naiset että miehet syyllistyvät lyömiseen yhtälailla. Älä sinä vääristele asioita ja vähättele toisten hätää. On se niin helppo soittaa poskea kun ei tiedä mitään todellisesta pelosta ja alistamisesta.Elämä opettaa!!!!!!!!!!Ainoa keino ei todellakaan ole suhteesta pois lähteminen. Asialle voi myös tehdä jotain. Se vaatii voimia. Voimia on vaatinut se että on kestänyt sen väkivallan. Uskokaa ihmiset itseenne ja tehkää asialle jotain. Ottakaa yhteyttä ammatti-ihmisiin ja hakekaa apua. Jos rakastatte puolisoanne niin teidän tulee katkaista väkivallan kierre alkuunsa. Jos et yritä katkaista kierrettä, silloin on parempi lähteä koska väkivaltaan ei tule alistua. Sinun pitää saada tuntea että olet arvokkaampi kuin iskut, arvokkaampi kuin haukkumasanat. Sinä olet liitossanne se joka on oikeasti vahvempi. Lyöjä lyö koska hän on heikko, koska hän pelkää hyvlätyksi tulemista, koska kukaan ei ole laittanut oikeita rajoja.
Tässä muutama vanha viestini, joissa selviää millainen mies minä olen ollut ja se kuinka muutos on mahdollista.
Minä tiedän myös sen mitä tuskaa olen kantanut. Olen ollut lapsuudessani hakattuna ja tiedän sen sydämessäni miten paljon lyöjä voi kärsiä ja kuinka paljon lyöty voi pelätä.
""
Haluan laittaa vielä kerran tähän oman kertomukseni. elämäni muutoksesta. Muutos on todellakin alussa ja se vaatii paljon työtä.
On kaikkein helpointa siirtää ongelma syrjään ja aloittaa alusta. Mutta jos asiat jää selvittämättä myös ongelmat jäävät jäljelle. On sitten kysymyksessä sitten lyöjä tai lyöty. Jos suhteessa on lapsia, niin lasten kannalta pelkkä asian piilottaminen ei lasten sisintä paranna, vaan sinne saattaa jäädä paljon käsittelemättömiä asioita. Pyydän, rakastakaa toisianne niin paljon, että menette läpi harmaan kiven ja repikää auki kaikki ongelmat, repikää ne niin pieniksi kappaleiksi että avun saa sekä lyöjä että lyöty.
Joka päivä toivoin mielessäni, että kun jollain tavalla saisin apua, kunpa joku tulisi antaisi käden johon tarttua ja sanoisi kuule rakas sä tarvitset apua ja me yhdessä haemme sitä ja me yhdessä teemme kaikkemme, että elämä onnistuu....
Kaiken yli on kuitenkin pidettävä huoli siitä että lasten tai toisen puolison turvallisuus säilyy. Hakekaa apua ottakaa etäisyyttä, mutta älkää hylätkö, sillä sitä hän eniten pelkää. Hän pelkää sitä että häneltä riistetään ainut rakkaus, ainoat elämän aarteet lapset ja rakas puoliso. Se on rakas vaikka kädet ovat nousseet lyömään. Vain se kuka on lyönyt voi tietää miten ihminen voi vihata itseään, vain hän voi tietää mitä on kun vihaa omia käsiään. Mitä on toivoa omaa kuolemaansa. Mitä tuskaa hän kantaa sisällään... Kun olet lähellä auta, silla sinä voit olla juuri se henkilö joka katkaisee väkivallan kierteen.
Seuraavaksi alkuperäinen viestini:
"Perheessämme oli ongelmana äkkipikaisuuteni ja väkivaltaisuuteni. Minulla oli koko ajan äärettömän paha olla jokaisesta tukistamisesta, lyönnistä, nimittelystä. Kuitenkaan se ei auta vaikka olisi kuinka paha olla ja pyytäisi anteeksi.
Asiaan piti tulla muutos. ANTEEKSIANNON LISÄKSI ASIA ON TYÖSTETTÄVÄ JA KESKULTELTAVA. Ainoastaan asian myöntäminen ja käsitteleminen tuo avun tilanteeseen. En minä inhonnut vaimoani vaan rakastin ja rakastan edelleen. Olin myös itse kokenut väkivaltaa omassa lapsuuden kodissani. Väkivallan kierre katkeaa ainoastaan selvittämällä asiat.
Minulle apuna oli vaimoni, joka rakasti minua niin paljon että auttoi minua, vaikka kuinka hermostuin ja huusin ja pelkäsin jääväni kiinni. Pelkäsin koko ajan, että kun asia paljastuu niin minut hylkää vaimoni, hänen sukulaisensa ym. Asian käsittely oli todellista tuskaa, mutta se kannatti. En ole muuttunut mitenkään täydelliseksi, Mutta muutos on alkanut ja sen pitää jatkua.
Sen sanon kaikille väkivaltaisille miehille/naisille, että tekemisistään pitää ottaa vastuu, myöntää tekonsa ja sitä kautta muuttua. Toisen osapuolen pitää myös muistaa, että myös lyöjä kärsii ja on uhri. Mutta vastapuolen ei pidä koskaan hyväksyä toisen väkivaltaa eikä ottaa syytä itsensä kannettavaksi. Hiljaisuus ja asioiden selvittämättömyys tappaa rakkauden ja tuhoaa perheen onnen, lapsien sisimmän, kaikkien itsetunnon.
Uskaltakaa olla avoimia ja hakekaa apua. Meille avuksi tuli appivanhemmat, jotka toimivat apuna koko raskaan kriisin ajan. Ja ystävyys ja rakkaus parani kaikkien kesken. On ihanaa nähdä pienen lapsen ottavan isää kaulasta kiinni ja sanovan kirkkain ei enää niin pelokkain silmin: Isä sä oot maailman paras isi. En ole maailman paras isi enkä mies. Mutta nyt kun tiedän millainen olen, haluan muuttua. Sinä joka koet väkivaltaa, auta ystävääsi/puolisoasi/lastasi ja hae apua, jotta saat viereesi sen ihmisen johon kerran luotit ja jota kerran rakastit" - Mies52
nainen kirjoitti:
tuota noin. Lähdettyäni minulle sanottiin uudelleen ja uudelleen, "kuinka sinä uskalsit"...moni saman kokenut oli jäänyt koska pelkäsi seurauksia lähdöstään. Ja näitähän pelätään koska eräät tahot pitävät yllä yhteiskunnassamme naisen uhrin asemaa. Samalla tämä pitää alistetussa asemassa olevan alistettuna. Heikkona.
Alistetun ja pelossa elävän on helppo mieltää, että tässä on paras, ei kannata edes yrittää mitään muuta, sillä edessä on vain pahempaa.
Omasta mielestäni ne, jotka pitävät yllä ajatusta siitä, että ei ole helppo lähteä väkivaltaisesta suhteesta, ansaitsevat osasyyn niistä kuolemantapauksista joita vuosittain tapahtuu! Sillä lähes kaikki kuolemantapaukset liittyvät pitkään, vuosia jatkuneeseen väkivaltaan. Sellaiseen, josta ympäristökin jo tietää ja monessa tapauksessa myös viranomaiset.
Mikään ei ole sen vapauttavampaa kuin päästä peloistaan eroon! Ja iskuja ei tule sallia kuin yksi, ja sekin ainoastaan ja vain siksi, että sitä tuskin voi ennustaa...Itsehän sinä luot nuo mielikuvat,että pelotellaan jäämään huonoon suhteeseen.Jos joku ajattelee myös taloudellista kaaosta eron jälkeen,sekin on ymmärrettävää.On monia pelkoja.Sen takia huonossa jamassa olevat hakevat täältä tukea.Joku empii,mutta saattaa viimein rohkaistua lähtemään vertaistuen turvin.
Minä näin lapsena,miten isä kuristi äitiä ja uhkaili puukolla jne. En ole lyönyt naista enkä miestä eläessäni,mutta tiedän ympäriltä sekä miesten että naisten syyllistyvän väkivaltaan kotona.
Mielestäni tällä keskustelupalstalla on paljon hyviä kirjoituksia.Nämä hampaat irvessä samaa asiaa jäkättävät katkerat naiset,jotka toisia naisia syyllistävät,ovat ärsyttäviä.No,nainen on naiselle susi ja se näkyy täällä.Kun on itse lähtenyt lievästä väkivallasta,ei silti saa syyllistää niitä,jotka eivät ole yhtä urheita.Hekin ovat ihmisiä.Tuolla asenteella pitäisi sitten myös syyllistää meitä miehiä,jotka annamme naisen tulla kiinni ja heitellä tavaroita.Vaan ei,nämä naikkoset säälittelevät miesuhreja ja haukkuvat jälleen toisia naisia.
Minkähänlainen ajatusmaailma katkeroittaa noin.Vaimoni luki monta kirjoitusta ja on ihan pihalla.Hän tietää minun lapsuuteni haavat ja ymmärtää.Miten joku voi olla noin kylmä ja kova ihminen? Äitini muistoa kunnioitan ja tuollainen ivailu satuttaa.Ei hän voinut niin vaan lähteä läppäsemään,vaikka elimme pelossa.Ei oolut mitään sosiaaliturvaa silloin.Miten olisi ammattitaidoton kotiäiti meidät 5 lasta elättänyt?Muistan kyllä miten naapurit sanoivat,että lähde lasten kanssa.Vasta nuorimman kanssa hän lopulta lähti,muutti aluksi vanhimman tytön luo.Kituutti loppuelämänsä köyhyydessä,mutta vapaana pelosta.Isä joi itsensä parissa vuodessa hengiltä.En mennyt hautajaisiin.Minulle hän oli kuollut jo kauan sitä ennen.
Lähetän kannustavia ja lämpimiä ajatuksia kaikille teille,joilla on kotona vaikeaa.Ei saa menettää uskoa parempaan.Oikeitakin tukihenkilöitä löytyy,nämä hirviönaiset täällä ruokkivat tahallaan pahaamieltä ja katkeruutta.
On niitä,jotka ovat selvinneet myös henkisesti tasapainoisiksi ja empaattisiksi ihmisiksi.Sieltä se ymmärrys löytyy,näin sanoo viisas vaimoni,jolla on sydän paikallaan.
15 vuotta äidin puolesta pelännyt - mies33
Mies52 kirjoitti:
Itsehän sinä luot nuo mielikuvat,että pelotellaan jäämään huonoon suhteeseen.Jos joku ajattelee myös taloudellista kaaosta eron jälkeen,sekin on ymmärrettävää.On monia pelkoja.Sen takia huonossa jamassa olevat hakevat täältä tukea.Joku empii,mutta saattaa viimein rohkaistua lähtemään vertaistuen turvin.

15 vuotta äidin puolesta pelännytolikin kaikki ne faktat joita feministit yleisesti piilottelevat. Ehkä juuri siksi sinä, feministinen mies52 et halunnut niitä mieltää oikeiksi.
Nainen ei ole ikinä hirviö, mies joka noin sanoo on itse alistaja (tai toinen nainen).
Maailma on muuttunut sitten viisikymmenluvun muuten HUOMATTAVASTI.
Minkähänlainen ajatusmaailma katkeroittaa noin, että ihminen tulee pakiparastaan tänne ivaamaan miltei henkensä menettäneelle naiselle noin?
Hae ihminen apua lapsuudentraumoihisi, ne eivät parana täällä muita moittimalla! Ehkä se ei vielä ole liian myöhäistä! Toivon. - Feministi tai ei
mies33 kirjoitti:
olikin kaikki ne faktat joita feministit yleisesti piilottelevat. Ehkä juuri siksi sinä, feministinen mies52 et halunnut niitä mieltää oikeiksi.
Nainen ei ole ikinä hirviö, mies joka noin sanoo on itse alistaja (tai toinen nainen).
Maailma on muuttunut sitten viisikymmenluvun muuten HUOMATTAVASTI.
Minkähänlainen ajatusmaailma katkeroittaa noin, että ihminen tulee pakiparastaan tänne ivaamaan miltei henkensä menettäneelle naiselle noin?
Hae ihminen apua lapsuudentraumoihisi, ne eivät parana täällä muita moittimalla! Ehkä se ei vielä ole liian myöhäistä! Toivon.Maailma muuttunut, ihmiset eivät.
Kenelle on hyötyä siitä, että mollataan järkeviä kommentteja? Ja tietysti näiden häiriköiden täytyy aina saada viimeinen sana, sehän on elämän ja kuoleman kysymys. Sen kun, minun puolestani. Järkevä ymmärtää luovuttaa ajoissa.
Kiitos sinulle mies52 fiksusta kommentistasi. Älä välitä, näillä keskustelupalstoilla näköjään ovat yliedustettuina erilaisista luonnehäiriöistä kärsivät ihmiset jotka saavat torpattua järkevän keskustelun jankkaamalla omaa samaa asiaansa uudestaan ja uudestaan. Ulkona maailmassa näitä ei onneksi ole yhtä paljon! - Ruusu
Feministi tai ei kirjoitti:
Maailma muuttunut, ihmiset eivät.
Kenelle on hyötyä siitä, että mollataan järkeviä kommentteja? Ja tietysti näiden häiriköiden täytyy aina saada viimeinen sana, sehän on elämän ja kuoleman kysymys. Sen kun, minun puolestani. Järkevä ymmärtää luovuttaa ajoissa.
Kiitos sinulle mies52 fiksusta kommentistasi. Älä välitä, näillä keskustelupalstoilla näköjään ovat yliedustettuina erilaisista luonnehäiriöistä kärsivät ihmiset jotka saavat torpattua järkevän keskustelun jankkaamalla omaa samaa asiaansa uudestaan ja uudestaan. Ulkona maailmassa näitä ei onneksi ole yhtä paljon!täällä nyt yleisemminkin kommenttien järkevyydestä, vaiko perheväkivallasta.
Jos tuo herjaaminen ja tyhjä mutina ei lopu, teen ilmoituksen asiasta.
En viittis tuommosta lukea. Kuka tänne ylipäätään enää mitään kirjoittaa kun sinä olet aina milloin milläkin nickillä sen kimpussa joka ei prikuulleen kirjoita sun mielen mukaisia viestejä?
Ei täällä ole tarkotus sua miellyttää vaan kertoa ajatuksia tästä asiasta, kokemuksetkaan eivät ole tietääkseni kiellettyjä!
LOPETA JO! - Mako
Feministi tai ei kirjoitti:
Maailma muuttunut, ihmiset eivät.
Kenelle on hyötyä siitä, että mollataan järkeviä kommentteja? Ja tietysti näiden häiriköiden täytyy aina saada viimeinen sana, sehän on elämän ja kuoleman kysymys. Sen kun, minun puolestani. Järkevä ymmärtää luovuttaa ajoissa.
Kiitos sinulle mies52 fiksusta kommentistasi. Älä välitä, näillä keskustelupalstoilla näköjään ovat yliedustettuina erilaisista luonnehäiriöistä kärsivät ihmiset jotka saavat torpattua järkevän keskustelun jankkaamalla omaa samaa asiaansa uudestaan ja uudestaan. Ulkona maailmassa näitä ei onneksi ole yhtä paljon!järkevää ja asiallista puhetta. Kumma miten jotkut ei osaa lukea oikein.Sama teksti,mstä toinen löytää inhimillisyyden ja lämmön,on lukutaidottomille provosoiva kehotus kestää ja tyytyä osaansa.
Taitaa näitä raukkoja ihan hirveästi ahdistaa se,että jotkut selviävät järjissään ja löytävät tasapainon.On helpompi hyväksyä ikuinen ruikuts kui kunnon selvitymistarina.
Hirvittää miehenä millaisia nämä katkerat naiset ovat uudessa suhteessa.Vaan saatta olla aika vaikea löytää miestä,joka jaksaa kuunnella. Äidiksi noista ei ainakaan ole.Missä on rakkaus,missä lempeys ja usko ihmiseen.Koviakin kokenut voi löytää itsensä ja uuden elämän.
Rakastaa ei voi,jos sisikunta on täynnä menneisyyden myrkkyjä.Täällä on onneksi myös niitä,jotka antavat positiivista esimerkkiä siitä,että kaikki voi lopulta olla toisin kun uskaltaa lähteä eteenpäin. - merkku
Mies52 kirjoitti:
Itsehän sinä luot nuo mielikuvat,että pelotellaan jäämään huonoon suhteeseen.Jos joku ajattelee myös taloudellista kaaosta eron jälkeen,sekin on ymmärrettävää.On monia pelkoja.Sen takia huonossa jamassa olevat hakevat täältä tukea.Joku empii,mutta saattaa viimein rohkaistua lähtemään vertaistuen turvin.
Minä näin lapsena,miten isä kuristi äitiä ja uhkaili puukolla jne. En ole lyönyt naista enkä miestä eläessäni,mutta tiedän ympäriltä sekä miesten että naisten syyllistyvän väkivaltaan kotona.
Mielestäni tällä keskustelupalstalla on paljon hyviä kirjoituksia.Nämä hampaat irvessä samaa asiaa jäkättävät katkerat naiset,jotka toisia naisia syyllistävät,ovat ärsyttäviä.No,nainen on naiselle susi ja se näkyy täällä.Kun on itse lähtenyt lievästä väkivallasta,ei silti saa syyllistää niitä,jotka eivät ole yhtä urheita.Hekin ovat ihmisiä.Tuolla asenteella pitäisi sitten myös syyllistää meitä miehiä,jotka annamme naisen tulla kiinni ja heitellä tavaroita.Vaan ei,nämä naikkoset säälittelevät miesuhreja ja haukkuvat jälleen toisia naisia.
Minkähänlainen ajatusmaailma katkeroittaa noin.Vaimoni luki monta kirjoitusta ja on ihan pihalla.Hän tietää minun lapsuuteni haavat ja ymmärtää.Miten joku voi olla noin kylmä ja kova ihminen? Äitini muistoa kunnioitan ja tuollainen ivailu satuttaa.Ei hän voinut niin vaan lähteä läppäsemään,vaikka elimme pelossa.Ei oolut mitään sosiaaliturvaa silloin.Miten olisi ammattitaidoton kotiäiti meidät 5 lasta elättänyt?Muistan kyllä miten naapurit sanoivat,että lähde lasten kanssa.Vasta nuorimman kanssa hän lopulta lähti,muutti aluksi vanhimman tytön luo.Kituutti loppuelämänsä köyhyydessä,mutta vapaana pelosta.Isä joi itsensä parissa vuodessa hengiltä.En mennyt hautajaisiin.Minulle hän oli kuollut jo kauan sitä ennen.
Lähetän kannustavia ja lämpimiä ajatuksia kaikille teille,joilla on kotona vaikeaa.Ei saa menettää uskoa parempaan.Oikeitakin tukihenkilöitä löytyy,nämä hirviönaiset täällä ruokkivat tahallaan pahaamieltä ja katkeruutta.
On niitä,jotka ovat selvinneet myös henkisesti tasapainoisiksi ja empaattisiksi ihmisiksi.Sieltä se ymmärrys löytyy,näin sanoo viisas vaimoni,jolla on sydän paikallaan.
15 vuotta äidin puolesta pelännytsiis ei saa lähteä suhteesta vaan pitää toimia kuten sun mutsi? ootko terve? kommenttisi on ihan suolesta.
"ei saa menettää uskoa parempaan"..."teille kaikille, joilla on kotona vaikeaa"...
kyllä asioille pitää tehdä jotain jos on vaikeeta eikä vaan kotona odottaa parempaa. eikä ainakaan jos kyseessä on eläminen idiootin kanssa joka ei ymmärrä olla hakkaamatta. - Mies52
merkku kirjoitti:
siis ei saa lähteä suhteesta vaan pitää toimia kuten sun mutsi? ootko terve? kommenttisi on ihan suolesta.
"ei saa menettää uskoa parempaan"..."teille kaikille, joilla on kotona vaikeaa"...
kyllä asioille pitää tehdä jotain jos on vaikeeta eikä vaan kotona odottaa parempaa. eikä ainakaan jos kyseessä on eläminen idiootin kanssa joka ei ymmärrä olla hakkaamatta.En sanonut,että pitää jäädä lyötäväksi.Lue toisaalta tältä palstalta kommenttejani.
Äiti lähti nuorimman kanssa,vaikka ei siihen aikaan ollut kotiäidille sosiaaliturvaa niin kuin nyt.
Minä nyt viimeisenä kehotan ketään hakattavaksi jäämään! siinä menee myös lapsilta lapsuus.Jos löydät teksitistäni tuollaisen lauseen,ole hyvä ja esitä. Kun oikein toisen kirjoitusta vääntelee ja kääntelee,saa makkaran mieleisekseen.En puhunut mitään,että joku jäisi kotiin parempaa odottamaan.
Rakkaus tulee sitten kun on selvinnyt menneistä.Pelkkä ero ei auta ketään jos ei oikeasti suunnista uusille vesille elämässään.
Katkeruus ja kylmyys ei houkuttele ketään lähestymään ja tutustumaan.Jää yksin. - Tyty
nainen kirjoitti:
Helkutin hyviä tekosyitä taas seuraavalle jäädä suhteeseen, vaikka tosiasiallinen syy onkin oma heikkous!
Taloudellista riippuvuutta mieheen ei enää ole ollut vuosikymmeniin naisella...ja muutkin "syyt", voi voi...
Jollekin on "pienempi" paha saada kerran viikossa turpiinsa kuin kärsiä päivä viikossa nälkää...sun luku taidossa vikaa??? tossa edellisessä viestissähän selvästi joku oli kirjoittanut että tämä OLI LÄHTENYT POIS väkivaltaisesta suhteesta...
- SELVÄKSI
Huomaatko jo, miten paljon kaiken maailman feministit ja muut feminiinit riemastuivat.
Puhumatta jää ne räköttävät ämmät ja hellapoliisit, jotka kerjäävät selkäsaunan puolisoltaan säännöllisesti.- Ruusu
tuosta asiasta puhuminen ei millään tasolla.
Sano mun sanoneen. Henkinen väkivalta ja alistaminen on käynnissä täydellä höyryllä. Tuntuu täysin idioottimaiselta että henkilö joka täällä meuhkaa väkivallattomasta elämästään väkivaltaisen isänsä varjossa, samaan hengenvetoon käyttää henkistä väkivaltaa kanssakirjoittajaansa, siinä muodossa että tahallaan loukkaa ja hakee muka tietäen taustoista syitä toisen erilaiseen (kuin omansa) käytökseen! Syyksi riittää kyllä ainoastaan eri mieltä oleminen. Kuinkahan kävisikään livenä?
Pohditaanpa sitä. - Terapeutti
...vastaanotolle? Miten voit väittää,että joku kerjää lyöntiä? Ei kai tähän voi vetää feminismiä? Tai voi,olet sovinisti väitteinesi.
Jos sallit lyömisen ja koet,että se on ansaittua,hae ihmeessä apua.Läheisesi ovat vaarassa.En tiedä oletko mies vai nainen.Täällä jyllää myös testosteronisia naisia,jotka puhuvat kuin pahimmat sovinistit kanssasisaristaan ja ovat itse niin hyviä,niin hyviä ihmisiä mukamas.
- Leena
Olen itse nähnyt erittäin läheltä kuinka väkivaltainen nainen voi olla. Mielestäni ei ole normaalia käytöstä jos aviomiestä tervitsee lyödä ja potkia tai heitellä esineitä ym..Kovat rankaisut kehiin!
- Sepi
Et niinku naisille kovat rangaistukset kun miehet pääsee yleensä sakoilla,vaik hakkaa sairaalaan? Onpa outo asenne,et naisten pitäis saada kovempia rapsuja.Mies,joka antaa muijan häiriköidä ei ole mies.Aina voi laitaa kampoihin tai lähtee veke.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243