Tää on musta ollut aina erittäin mielenkiintoinen aihe, sillä juuri tällaisina päivinä, kun erkanen takavasemmalle duunielämästä ja jään katselemaan sen ikuista lipumista omilla radoillaan, niin ei voi kuin ihmetellä sitä auringon määrää, joka on aina paistanut, kun olen hetkeksi poistunut pimeän koneen sisuksista valoon.
Mä tunnen irrallisuutta jo pelkästää siitä, että olen. Tässä ei ole sosiaalisen elämän hiventäkään sisällä. Tämä on juuri sitä lyksiä, jota täälläkin viettää elämästään lähes kaikki paitsi arkiminä.
Mutta tuo irtoamisen ihme ei ole ikuinen. NIin karmaisevan järkyttävä on ihmisen rakenne, että hän hakeutuu takaisin kidutuspenkkiin ja asettuu samaan asentoon kuin ennen.
Cuul
Mä tunnen irrallisuutta jo pelkästää siitä, että olen. Tässä ei ole sosiaalisen elämän hiventäkään sisällä. Tämä on juuri sitä lyksiä, jota täälläkin viettää elämästään lähes kaikki paitsi arkiminä.
Mutta tuo irtoamisen ihme ei ole ikuinen. NIin karmaisevan järkyttävä on ihmisen rakenne, että hän hakeutuu takaisin kidutuspenkkiin ja asettuu samaan asentoon kuin ennen.
Cuul
Vastaukset 1
Vanhimmat
Bassoradion soittolistan realliaikainen puute kyllä pilaa tästäkin huvista n. puolet.
(puolikasta naurua)