Haikealta tuntuu 15 vuoden yhteiselon jälkeen lähteä suhteesta, jossa minulla joskus oli koti. Puolisoni on herkkää sorttia, ja on vaatinut itselleen tukea ja resursseja kaikki nämä vuodet. Kun itselleni tuli isompi kriisi, hän käänsi minulle selkänsä ja totesi ettei jaksa olla tukena. Voiko enää selkeämmin ilmoittaa, että ei välitä pätkääkään? Melkoinen selkäänpuukotus läheisimmältä ihmiseltä.
No, kun saan asunnon hommattua niin olinpaikkani vaihtuu ja sinkkuelo alkaa pitkän tauon jälkeen. Ehkä otan koiran yksinäisyyttäni lievittämään ja siinä se kai sitten on.
No, kun saan asunnon hommattua niin olinpaikkani vaihtuu ja sinkkuelo alkaa pitkän tauon jälkeen. Ehkä otan koiran yksinäisyyttäni lievittämään ja siinä se kai sitten on.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ero on siis jo päätetty.
Ja sinä koet toisen kriisin.
No, yleensä kriisi edeltää elämänmuutosta, ei mitään sen hirveämpää.
Toisissa ihmisissä on voimaa tukea kumppaniaankin, toisissa ei, ja sitten vaikka luovutaan koko suhteesta ennemmin kuin aletaan opetella tukemisen moninaisia ja epäitsekkäitä taitoja. Sääli siksikin, että tukemisen kokemuksesta olisi hyötyä, koska se vahvistaa parisuhteen tunnesidettä.
Mutta jos ei niin ei sitten. Yksin on mahdotonta jatkaa parisuhdetta.
Tee rauhassa kunnon surutyö, niin paskamaiselta kun se tuntuukin, se kuitenkin auttaa sua pääsemään elämässäsi eteenpäin etkä jää roikkumaan menneeseen, katkeroidu, vertaa tulevaa entiseen, jne.
Sitten kun menneen suhteen on käsitellyt kunnolla pois päiväjärjestyksestä (siihen menee yleensä vuosia), on vapaa ja eheä aloittamaan uuden jonkun toisen ihmisen kanssa. Koira toimikoon hellyyden antajana ja saajana siinä välissä - ei yhtään hullumpi idea. Muutenhan sitä tarraa ekaan mairittelevaan kontaktiin, koska kaipaa paijaamista. Ne laastarisuhteet eivät yleensä kestä, koska aloituksen motiivit ovat kovin mustavalkoiset.
Opettele päästämään irti menneestä ja nauttimaan itsenäisyydestä - ja koiranhoidosta. Siinäpä sitä missiota noin aluksi, ja siitä sitten hissun kissun eteenpäin, kohti uusia seikkailuja.
Tsemppiä ja voimaa!
"Puolisoni on herkkää sorttia, ja on vaatinut itselleen tukea ja resursseja kaikki nämä vuodet. Kun itselleni tuli isompi kriisi, hän käänsi minulle selkänsä.. Melkoinen selkäänpuukotus läheisimmältä ihmiseltä."
Hienoa, jos olet jaksanut tukea puolisoasi hänen vaikeuksissaan!
Kuten kirjoitit hänen herkkyydestään, hän ei taida olla niin vahva tukija kuin sinä olet. Siksi on vaikea ymmärtää miksi nyt itse käännät selkäsi puolisollesi, ja vaadit tukemista, jopa eroamisen uhalla, mihin hän ei heikkouksissaan pysty? Eikö ole melkoinen selkäänpuukotus hylätä hänet hänen heikkoutensa takia!
Mikä oma kriisi voi olla muka tärkeämpi kuin oma puoliso! Ammattiauttajat ovat parhaita avunantajia, puolison velvollisuus ja tehtävä ei automaattisesti ole hoitaa toisen mielenterveyttä.
Jos on aina antajan ja tukijan osassa, se väsyttää. Ymmärrän täysin, että tuntemukset ovat nollassa, jos sitten kun itsekin tarvitsisi tukea, toinen ei ymmärrä vaan on aina vaan se vaativa osapuoli. Millainen parisuhde se on? Tulee tunne, aloittajan parisuhteessa on vanhempi (siis aloittaja) ja lapsi (hänen kumppaninsa). Noin epäsuhtainen asetelma on vaikea. Aikuinen ihminen tarvitsee rinnalleen toisen aikuisen. Onneksi ihminen voi myös muuttua eli aloittajan kumppani voi kasvaa lapsesta aikuiseksi. Jaksamista aloittajalle!
Noo, aloittajan tapuksesta tiedämme vain hänen kertomuksensa. Mikään ei oikeasti ole siltä miltä se annetaan näyttää.
Sain aloittajasta sen kuvan, että hän on itse hyvin vaativainen persoona. Jopa niin vaativa, että kun ei saa tahtoaan läpi, hylkää puolisonsa kokonaan.
Niinkin voi olla, että ap on jatkuvilla vaatimuksillaan väsyttänyt puolisonsa, joka ei enää jaksa ison asian edessä täyttää toisen vaatimuksia.
Toisen syyttäminen on usein peili omalle käytökselle, mitä ei osata nähdä.