Suomi tarvitsee Persujen jytkyä nyt !

"Tuskin Suomen historiassa on koskaan ollut näin sekavaa taloudellista ja poliittista tilannetta, kuin näiden kuntavaalien alla. EU on menossa konkurssiin, Euroopan pankkijärjestelmä ei pysy pystyssä ilman valtioiden verorahoista maksettavia pankkitukirahoaja, valtio velkaantuu, työttömyys kasvaa, kun firmat sanovat kilvan työntekijöitään irti, kauppa hiipuu, kunnallinen itsehallinto romutetaan pankkitukien vuoksi, lapset, nuoret, vanhukset ja sairaat jätetään heitteille. Työntekijöitä vaaditaan tulemaan sairaana töihin tai sairaspäivät jätetään korvauksetta. Yksityinen pääoma kiristää hallitusta ja hallitus taipuu.Työväenpuolueet ovat nöyrää poikaa, jotta saavat pitää ministerinsalkkunsa.

Kunnallisvaaleissa ovat vastakkain ovat pieni Suomen kansa ja yksityinen suuri pääoma Suomen, Euroopan ja maailman mitassa. Pääoman lonkerot ovat kiertyneet ihmisen kaulanympärille viimeistä syrjäkylää myöten. Hallituspuolueet pelaavat kansan ja pääoman välissä pyrkien säilyttämään oman taloudellisen ja poliittisen asemansa, mutta samalla ne palvelevat nöyrästi Suurta Rahaa kansan kustannuksella. Kansaa on huijattava, sillä pääoma osaa valvoa etunsa. Tätä on kestänyt jo aivan liian kauan. On aika antaa kansanopetusta hallituspuolueille.

Pienet nousut tai laskut valtapuolueiden, tai edes hallituksessa olevien työväenpuolueiden, kannatuksessa eivät muuta mitään. Se on pelkkää leikkimistä demokratialla. Ainoa joka voi peliä hämmentää on Perussuomalaisten saama entistä suurempi Jytky. Riittävän suuri Perussuomalaisten saama lisä-jytky voi käynnistää pitemmälle menevän muutosprosessin. Sitä tarvitaan nyt.

Perussuomalaisessa puolueessa on toki omat vikansa, niin kuin kaikissa puolueissa aina tulee olemaan, mutta sen voitto pystyy purkamaana hallituksen valtakartellin. Itsekin olen arvostellut Persuja joistakin asioista, mutta heissä on jotain... itseluottamusta...vallankumouksellista... rohkeutta...

Sen vuoksi aion äänestää kunnallisvaaleissa Perussuomalaisia. Vaikka tällä ei olekaan mitään merkitystä, niin kehotan kaikkia vasemmistolaisia, työläisiä ja koko Suomen köyhälistöä äänestämään kunnallisvaaleissa persuja. Nyt on käytettvä järkeä eikä ennakkoluuloja valintojen tekemiseen. Nyt ei ole karriarismin aika. Kunnallisvaalit eivät ole henkilövaalit eivätkä edes puoluevaalit. Ne ovat nyt muutosvaalit.

Ensin on purettava vanhat rötisköt tontilta, ennen kuin voidaan rakentaa uutta. Tähän tarvitaan jytkyä. Sitten kun rakennetaan uutta, siinä pitää olla koko kansa mukana. Tämä pitää myös persujen muistaa jytkyn jälkeen. Vanhan purkaminen ja uuden rakentaminen ovat eri asioita. Puolueet eivät ole asiantuntijoita. Heille on käytännön syistä annettu kansalle kuuluva valta lainaksi."

>>>>>

http://hkt40.puheenvuoro.uusisuomi.fi/119334-suomi-tarvitse-persujen-jytkya-nyt
28120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

ja mitä persut ovat tähän mennessä saaneet aikaan?

EI MITÄÄN! Tyhjää puhetta ja meuhkaamista.

Kohuja toisen perään, milloin persut riitelevät keskenään, milloin muiden kanssa
On kännisekoilua, nettikirjoitus sekoilua, oikeudenkäyntejä, erottamisia omasta
ryhmästä, johtaja sekoilua ja erottamisia jne jne

Onko tämä luotettavaa toimintaa, NO EI OLE

USKOTTAVUUS NOLLA

Äänestä
  • Rauhoituppas viherpunikki,te olette marginaaleja joille ei kuulu edes äänioikeus!Raukkoja takinkääntäjäluopioita!

    Äänestä

  • Se on juuri näin!

    Persuilla on ollut kyllä aikaa nyt näyttää eduskunnassa mihin
    pystyvät, ja tulokset puhuvat omaa kieltä = nolla.

    Enemmän persut saa palstatilaa omilla toilailuilla ja rikoksilla
    kuin millään poliittisilla teoilla.

    Eihän ne saa aikaan mitään, se on jo nähty.

    Nyt on aika näyttää se, nolla tulos = ulos

    Äänestä

  • Nolla tulos kirjoitti:

    Se on juuri näin!

    Toveri näyttää käyvän kierroksilla,niinhän ne häviäjät yleensä tekevät!!Kataisen perässä laukkaavat työläiset,olette nolanneet
    Aatteenne totaalisesti!!
    Olethan muistanut ilmoittaa työnantajallesi että käytät työaikaasi ja työnantajan konetta nettiuhkailuihin ja pornosivuilla roikkumiseen!

    Äänestä

  • Kepu on voimaa kirjoitti:

    No tuo perusjytkyttäjä on ainakin ihan paniikissa omien juttujensa kanssa.

    Äänestä

  • Olemattomia roikkujia kirjoitti:

    Rauhoituppas viherpunikki,te olette marginaaleja joille ei kuulu edes äänioikeus!Raukkoja takinkääntäjäluopioita!

    En pidä persuista. Huonosti käyttäytyvä, sivistymätön, populistinen ja yhteiskunnan politiikassa saamaton pulju.

    Nimim. ”Olemattomia roikkujia” nimittelee muut palstalla sanoilla: luopioiksi, raukoiksi, takinkääntäjiksi, punikiksi …

    Ja kaiken kukkuraksi, äänioikeutta pitäisi olla vain heillä itsellä eikä muilla.

    Äänestä

  • Ei ei ja vielä ei kirjoitti:

    ... joten ratkaisit ongelman siten: Että koska YKSI persu on haukkunut sinua ja muita, niin SINÄ haukut sitten kaikki PERSUT! ... Loistavaa!!
    *ojentaa Nobelin Logiikanpalkinnon*

    Äänestä

  • TimppaTT kirjoitti:

    No niin. Kommenttisi on aito persukirjoitus. Kun minä kritisoin kirjoittajaa, joka jakelee herjauksia muille, sinä yrität tehdä minusta roisto.

    Kävi kuitenkin niin, että tämä herjauskirjoittaja (ehkä sinä itse) taas kerran vahvisti aikaisempia mielipiteitäni puolueen kannattajien sivistyksestä ja sinä kirjoituksellasi vielä ”tuplasit”.

    Olen erittäin erityäin pahoillani!
    Oletin vain käyttäsi murteen:
    "En pidä persuista. Huonosti käyttäytyvä, sivistymätön, populistinen ja yhteiskunnan politiikassa saamaton pulju."
    ... Johdosta, että siellä teilläpäinkin MONIKKOmuoto tarkoittaisi niinkuin KAIKKIA Perussuomalaisia! Mun moka!

    Mutta nyt kun tarkemmin tuota tekstiäsi tarkastelen, niin aivan selvästihän siitä ilmenee että se on osoitettu ainoastaan yhdelke tietylke henkilölle! :) ... Eikun hetkinen?!? *hieroo silmiään* ... Eikun eipäs lue?!? Mitämitä?!? Jompikumpi meistä ei nyt kyllä osaa joko lukea tai kirjoittaa suomea?!? ... Saanko arvata? Ehdotat SEURAAVASSA kirjoituksessasi MINUA? :D

    Äänestä

  • Niin no! Jos ei yhtään osaa ottaa mistään asioista mitään selvää kun on niin "kiire" öyhöttää täyttä BSää ties missä palstoilla asioista joista ei mitään tiedä, niin eihän sitten mistään mitään tiedä! :) Ei! :)

    Mutta setä oli nyt tällä kertaa NIIN kiltti, että etti vallan SINULLEKIN uusavuttomalle oikein tälläsen kuvan pikku LINKIN, jota painamalla jopa SINÄKIN voit oppia ihan OIKEITAKIN juttuja mitä Persut on tehny! :)
    Muutenkin kun siellä sun suosikkilehtesi (eikös vaan? :) ) 7 päivää - sivuilla! Ole hyvä! :)
    http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akx3000.sh?kanta=utaaloitteet&VAPAAHAKU=vpvuosi=$&haku=ALOYSUP&AKTYYPPI=LA&ALLEKIRJ=Eka&EKRYHMA=ps

    ... Ei tartte kiittää! :) hei hei!

    Äänestä

  • TimppaTT kirjoitti:

    Niin no! Jos ei yhtään osaa ottaa mistään asioista mitään selvää kun on niin "kiire" öyhöttää täyttä BSää ties missä palstoilla asioista joista ei mitään tiedä, niin eihän sitten mistään mitään tiedä! :) Ei! :)

    Mutta setä oli nyt tällä kertaa NIIN kiltti, että etti vallan SINULLEKIN uusavuttomalle oikein tälläsen kuvan pikku LINKIN, jota painamalla jopa SINÄKIN voit oppia ihan OIKEITAKIN juttuja mitä Persut on tehny! :)
    Muutenkin kun siellä sun suosikkilehtesi (eikös vaan? :) ) 7 päivää - sivuilla! Ole hyvä! :)
    http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akx3000.sh?kanta=utaaloitteet&VAPAAHAKU=vpvuosi=$&haku=ALOYSUP&AKTYYPPI=LA&ALLEKIRJ=Eka&EKRYHMA=ps

    ... Ei tartte kiittää! :) hei hei!

    Aja! Ei se sitten ekalla saanu hämäkään tehtyä siit linkkiä? :/ koitetaas uudestaa!

    http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akx3000.sh?kanta=utaaloitteet&VAPAAHAKU=vpvuosi=$&haku=ALOYSUP&AKTYYPPI=LA&ALLEKIRJ=Eka&EKRYHMA=ps

    ... Hyvä Suomi24! :/

    Äänestä

  • Nolla tulos kirjoitti:

    Se on juuri näin!

    Persuilla on ollut kyllä aikaa nyt näyttää eduskunnassa mihin
    pystyvät, ja tulokset puhuvat omaa kieltä = nolla.

    Enemmän persut saa palstatilaa omilla toilailuilla ja rikoksilla
    kuin millään poliittisilla teoilla.

    Eihän ne saa aikaan mitään, se on jo nähty.

    Nyt on aika näyttää se, nolla tulos = ulos

    Olet kyllä TÄYSIN oikeassa!
    Sillä: Suomen lehdistölle oli PALJON TÄRKEÄMPÄÄ uutisoida Halla-ahon parkkisakosta! (olikihan niitä jotain 112 vai montahan kaiken kaikkiaan viikon aikana eri lehdissä) kuin Espanjan kaatumisesta velkoihinsa samalla viikolla! :D ... Asettaa realiteetit sille, millainen lehdistö maassamme on? :/

    Äänestä

On erittäin luonnollista äänestää Perussuomalaisia,
ellen näin tekisi tuntisin pettäneeni kaikki maamme
puolesta sodissa kaatuneet suomalaiset!
En halua enkä voi kuulua luopioiden joukkoon!

Äänestä

Perussuomalaisten jytkypuolue tyri kannatuksensa ensimmäisessä äänestyksessä edellisenä syksynä äänestäessään rahankylvön puolesta EU:lle hallituksen mukana vaikka ennen vaaleja antoi ymmärtää olevansa kaikkea rahankylvöä vastaan ja varmasti sai paljon ääniä juri tuon mielepiteen takia. Missäs se on tämä eurosta eroamisen kannatus, joka tuntui olevan myös toivelistalla ettei Suomi menisi perikatoon? Myöhemminkin on laistettu niistä lupauksista ennen vaaleja hallituksen hyväksi, joten kannattaa varautua jytkyn sijasta mätkyihin ettei tule paha mieli vaalien jälkeen, joten so long persut.

Äänestä
  • Olisikohan sinulla LINKKIÄ antaa tuon äänestyksen tietoihin? :)
    ... Nojuu ... En olettanutkaan että on!
    Mutu-tuntumalta ja fiilisten pohjalta kun nyt vaan ON niin paljon kivempi jauhaa *sitäniin*! :)

    Äänestä

  • "veli-antti" miksi valehtelet? tässä ilmeisesti tarkoittamasi äänestystulos syksyltä 2011: http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=aanestysu&${BASE}=aanestysu&${THWIDS}=586.2/1351039502_210405&${oohtml}=aax/hex5000&${html}=aax/aax5000&${snhtml}=aax/aaxnosyn&${savehtml}=/thwfakta/aanestys/aax/aax.htm

    PS äänesti yksituumaisesti "EI" rahankylvölle. Sen sijaan muissa puolueissa esiintyi lupauksista luistamista (ulsterinkääntöä) ennen eduskuntavaaleja olevaan aikaan verrattuna.

    Lisäksi tässä äänestystulos Portugalin lainoittamisasiassa toukokuun lopulta 2011: http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=aanestysu&${BASE}=aanestysu&${THWIDS}=594.2/1351039502_210405&${oohtml}=aax/hex5000&${html}=aax/aax5000&${snhtml}=aax/aaxnosyn&${savehtml}=/thwfakta/aanestys/aax/aax.htm

    Tässä "EI" ääniä on 39 kpl. Fiksumpi pystyy luvusta päättelemään puoluejakauman EI äänien suhteen.. Tämän äänestyksen jälkeen (muistaakseni) edustajat Mustajärvi ja Yrttiaho erkanivat Vasemmistoliiton ryhmästä ja perustivat oman Vasen -ryhmänsä ja ovat äänestäneet siitä lähtien rahankylvöä vastaan, kuten ennen vaaleja lupasivat.

    Tuohon jälkimmäiseen liittyen kansan poliittinen muisti kertoo minulle siten, että hallitustunnustelija Katainen matkusti hyvin tärkeänä päättämään ja jopa lupaamaan Suomen puolesta asiassa, jota ei oltu edes tuotu suureen saliin ja käsittely oli kesken suuressa valiokunnassa. Lyhyesti sanottuna Katainen käveli sekä valiokunnan että koko eduskunnan yli asiassa, johon hänellä ei ollut edes laillista toimivaltaa. Only in Finland.

    Äänestä

  • syvät rivit kirjoitti:

    "veli-antti" miksi valehtelet? tässä ilmeisesti tarkoittamasi äänestystulos syksyltä 2011: http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=aanestysu&${BASE}=aanestysu&${THWIDS}=586.2/1351039502_210405&${oohtml}=aax/hex5000&${html}=aax/aax5000&${snhtml}=aax/aaxnosyn&${savehtml}=/thwfakta/aanestys/aax/aax.htm

    PS äänesti yksituumaisesti "EI" rahankylvölle. Sen sijaan muissa puolueissa esiintyi lupauksista luistamista (ulsterinkääntöä) ennen eduskuntavaaleja olevaan aikaan verrattuna.

    Lisäksi tässä äänestystulos Portugalin lainoittamisasiassa toukokuun lopulta 2011: http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=aanestysu&${BASE}=aanestysu&${THWIDS}=594.2/1351039502_210405&${oohtml}=aax/hex5000&${html}=aax/aax5000&${snhtml}=aax/aaxnosyn&${savehtml}=/thwfakta/aanestys/aax/aax.htm

    Tässä "EI" ääniä on 39 kpl. Fiksumpi pystyy luvusta päättelemään puoluejakauman EI äänien suhteen.. Tämän äänestyksen jälkeen (muistaakseni) edustajat Mustajärvi ja Yrttiaho erkanivat Vasemmistoliiton ryhmästä ja perustivat oman Vasen -ryhmänsä ja ovat äänestäneet siitä lähtien rahankylvöä vastaan, kuten ennen vaaleja lupasivat.

    Tuohon jälkimmäiseen liittyen kansan poliittinen muisti kertoo minulle siten, että hallitustunnustelija Katainen matkusti hyvin tärkeänä päättämään ja jopa lupaamaan Suomen puolesta asiassa, jota ei oltu edes tuotu suureen saliin ja käsittely oli kesken suuressa valiokunnassa. Lyhyesti sanottuna Katainen käveli sekä valiokunnan että koko eduskunnan yli asiassa, johon hänellä ei ollut edes laillista toimivaltaa. Only in Finland.

    ... Indeed! :/ ... Kiitti muuten linkeistä! Koitin kyllä itekkin, mutta täs luurissa on toi haku vähän .. Hmm .. kökkö! :/

    Äänestä

  • TimppaTT kirjoitti:

    ... Indeed! :/ ... Kiitti muuten linkeistä! Koitin kyllä itekkin, mutta täs luurissa on toi haku vähän .. Hmm .. kökkö! :/

    Eduskunnan linkit näköjään ei ole linkitettävissä kuten normaalisti vaan tulevat mustana normitekstinä näytölle. En usko että vika on linkittäjissä. Olisko kyseessä hyvää hallintotapaa noudattava päätösten läpinäkyvyys ja avoimuus syynä? ;))

    Äänestä

Olipa hieno kirjoitus! Nostan kirjoittajalle hattua!

Äänestä

Persut saivat jo jytkyillä, mutta mitään parannuksia eivät vellihousut ole saaneet aikaan.

Äänestä
  • Oppositiossa ei juurikaan "jytistä", idiootti!

    Äänestä

  • TimppaTT kirjoitti:

    Oppositiossa ei juurikaan "jytistä", idiootti!

    niin juuri mutta kuka sinne oppositioon meni?
    Ja miksi? No siksi ei muuhun kykene, siksi.

    Persut ovat ikuisia oppositiosta huutelijoita,
    ei ne muuta osaa, ei riitä kapasiteettiä, ei älliä eikä osaamista.
    Puhumattakaan ymmärryksestä

    Äänestä

  • juuri niin kirjoitti:

    niin juuri mutta kuka sinne oppositioon meni?
    Ja miksi? No siksi ei muuhun kykene, siksi.

    Persut ovat ikuisia oppositiosta huutelijoita,
    ei ne muuta osaa, ei riitä kapasiteettiä, ei älliä eikä osaamista.
    Puhumattakaan ymmärryksestä

    Tuhannennen kerran Suomi24! :/ .. ME sinne oppositioon menimme! :) ME! :) ... Koska ME emme suostuneet tekemään poliittista itsemurhaa suostumalla Senor Käteisen verorahojen varastamishankkeeseen! :) ME, koska emme suostuneet selkärangattomasti kääntämään takkiamme! :) ME, koska emme suostuneet näyttämään demokratialle persettämne! :)
    ... ME! :) Meidän vika! :) Kreikan ylivelkaantuminenkin on MEIDÄN vika! :) ... Ja Islannin ... Ja Portugalin ... Ja Irlannin ... Ja Espanjan vasta onkin, kun kivikauden "Perussuomalainen", SMP Vennamo ASUU Espanjassa, niin se on oikein TUPLASTI meidän vika! :) ... Ja ilmaston lämpeneminen se vasta ONKIN meidän vika! :) Juopot, änkyräkänniset, tyhmät, rumat ja pskalkehsisevat persut käy tukkimassa yöllä salaa tehtaiden savupiiput, ja pierevät niin että pulutkin putoavat taivaalta! :)
    Ja työpaikkojen katoaminen Kiinaan on TOOOOSI Persujen vika, kun me ollaan niin köyhiä ettei meillä ole varaa ostaa kuin kiinalaista rihkamaa! :)

    niin ja sieltä oppositiosta niihin asioihin vaikutetaan tosi hyvin,
    siellä on hyvä olla möllöttää kun ei tarvii ottaa vastuuta mistään!

    Sieltä on kiva huudella kaikkea tyhjänpäiväistä,
    kun ei tarvitse OIKEASTI mistään mitään päättää

    Äänestä

suomi tarvitsee kaikille halukkaille työtä ja kohtuu palkan,ei ilmaistyö...ei orjatyö..ei kitupalkkatyö....vaan normipalkka normivastuilla ja kaikille. jos noita ei saada kuntoon,alamäki on hel....vetin pitkä,synkkä...ja "perustuslaki" vetoinen.

kukaan ei ole ainakaan 50 vuoteen pystynyt asiaa hoitamaan,joten aika ennen nyky persuja on ollut per...sees..tä vallassa olleitten taholta. on osattu munia ja kus..ettaa
kansaa johtajien taidoilla oikein olan takaa,mutta edestä kaikki petturuus löytyy,se on aivan varmaa.

työ,palkka,koti ja kohtuu palvelut kaikille,siinä on suomelle jytkyä ikiajoiksi juuri sopiva ja tarvittava määrä.
kuka-ketkä nuo asiat saa maassamme kuntoon,siitä ei ole aavistustakaan...ei näy ko."asiatunnelissa" valoa lainkaan...pelkkää säkkipimeää.

nykyaika ei suosi noista mitään,vaikka kuinka huohotetaan hyvinvoinnista.

Äänestä

> En pidä persuista. Huonosti käyttäytyvä, sivistymätön, populistinen
> ja yhteiskunnan politiikassa saamaton pulju.

Kannattaa muistaa että nykyiset Vihreät ovat silkka populistiporukka 30 vuoden takaa.

Ne popularisoivat ympäristön suojelun, ja olivat joka paikassa pehmeiden vihreiden avojen puolesta. Kovaa teknokraattien ja voittojen maailmaa vastaan, ja kosiskelivat nuoria kaupunkilaisia. Joskus 80-luvulla viherpopulistit rakensivat soihin poistopatoja ja kahlivat itseänsä katepillareihin jne.

Nyt populismilla ei ole Vihreissä enää mitään kasvusijaa eikä alustaa. Kukaan ei kahlitse itseänsä mihinkään, vaikka olisi kuinka tärkeä asia tahansa kyseessä.

Nyky-Vihreät ovat demarien tyyppinen hajuton valtiohoitajapuolue.

Mutta todella rankka perus-populistinen historia löytyy Vihreiden takaa. Vaikka nykyään Vihreät koulutetut maisterit nyrpistelevätkin nokkaansa "populistisille" Perussuomalaisille. Ja niiden liian radikaaleina ja suorasukaisina pitämille ajatuksille.

Äänestä

Jytkyä peliin !!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kansan ääni kirjoitti:

"Tuskin Suomen historiassa on koskaan ollut näin sekavaa taloudellista ja poliittista tilannetta, kuin näiden kuntavaalien alla. EU on menossa konkurssiin, Euroopan pankkijärjestelmä ei pysy pystyssä ilman valtioiden verorahoista maksettavia pankkitukirahoaja, valtio velkaantuu, työttömyys kasvaa, kun firmat sanovat kilvan työntekijöitään irti, kauppa hiipuu, kunnallinen itsehallinto romutetaan pankkitukien vuoksi, lapset, nuoret, vanhukset ja sairaat jätetään heitteille. Työntekijöitä vaaditaan tulemaan sairaana töihin tai sairaspäivät jätetään korvauksetta. Yksityinen pääoma kiristää hallitusta ja hallitus taipuu.Työväenpuolueet ovat nöyrää poikaa, jotta saavat pitää ministerinsalkkunsa.

Kunnallisvaaleissa ovat vastakkain ovat pieni Suomen kansa ja yksityinen suuri pääoma Suomen, Euroopan ja maailman mitassa. Pääoman lonkerot ovat kiertyneet ihmisen kaulanympärille viimeistä syrjäkylää myöten. Hallituspuolueet pelaavat kansan ja pääoman välissä pyrkien säilyttämään oman taloudellisen ja poliittisen asemansa, mutta samalla ne palvelevat nöyrästi Suurta Rahaa kansan kustannuksella. Kansaa on huijattava, sillä pääoma osaa valvoa etunsa. Tätä on kestänyt jo aivan liian kauan. On aika antaa kansanopetusta hallituspuolueille.

Pienet nousut tai laskut valtapuolueiden, tai edes hallituksessa olevien työväenpuolueiden, kannatuksessa eivät muuta mitään. Se on pelkkää leikkimistä demokratialla. Ainoa joka voi peliä hämmentää on Perussuomalaisten saama entistä suurempi Jytky. Riittävän suuri Perussuomalaisten saama lisä-jytky voi käynnistää pitemmälle menevän muutosprosessin. Sitä tarvitaan nyt.

Perussuomalaisessa puolueessa on toki omat vikansa, niin kuin kaikissa puolueissa aina tulee olemaan, mutta sen voitto pystyy purkamaana hallituksen valtakartellin. Itsekin olen arvostellut Persuja joistakin asioista, mutta heissä on jotain... itseluottamusta...vallankumouksellista... rohkeutta...

Sen vuoksi aion äänestää kunnallisvaaleissa Perussuomalaisia. Vaikka tällä ei olekaan mitään merkitystä, niin kehotan kaikkia vasemmistolaisia, työläisiä ja koko Suomen köyhälistöä äänestämään kunnallisvaaleissa persuja. Nyt on käytettvä järkeä eikä ennakkoluuloja valintojen tekemiseen. Nyt ei ole karriarismin aika. Kunnallisvaalit eivät ole henkilövaalit eivätkä edes puoluevaalit. Ne ovat nyt muutosvaalit.

Ensin on purettava vanhat rötisköt tontilta, ennen kuin voidaan rakentaa uutta. Tähän tarvitaan jytkyä. Sitten kun rakennetaan uutta, siinä pitää olla koko kansa mukana. Tämä pitää myös persujen muistaa jytkyn jälkeen. Vanhan purkaminen ja uuden rakentaminen ovat eri asioita. Puolueet eivät ole asiantuntijoita. Heille on käytännön syistä annettu kansalle kuuluva valta lainaksi."

>>>>>

http://hkt40.puheenvuoro.uusisuomi.fi/119334-suomi-tarvitse-persujen-jytkya-nyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu