Olemme seurustelleet 4 vuotta ja asuneet yhdessä 3 ja puoli vuotta. Olimme onnellisia siihen asti kunnes mieheni sai työ keikkoja ulkomailta. Hänen työnsä kestää 1,5 viikosta 4 viikoon joka on pieni aika, mutta kotona hän on maksimissaan 4 viikkoa. Itse olen ihan vain kaupassa töissä joten kotona olen koirien ja kissojen kanssa koske meillä ei ole lapsia.
Ongelmana on miehen lapsellinen käyttäytyminen riitatilanteessa. Mieheni ollessa ulkomailla sain tietää että tämä ei varmaan pääsekkään kotiin vuosipäiväksi, jolloin olin kovin pettynyt ja kirjoitin facebookkiin suunnitelmien murskautumisesta jolloin mieheni sisar (joka ei yleensä putuu vuodatuksiini netissä) aukaisi suunsa ja haukkui minua lapselliseksi, koska mollaan miestäni työnteon takia (jota en tajua mistä hän sen mollaamisen vetäisi).
Mieheni sisko oli sitten soittanut miehelleni ulkomaille enkä tiedä mitä tämä oli puhunut hänelle. Tämä oli kuitenkin suuttunut asiasta niin, että olemme olleet poikaystäväni takaisin tulosta asti riidoissa.
Monesti olen yrittänyt kysyä mistä tämä riita johtuu mutta mieheni ei siihen vastaa tai ei halua juuri nyt puhua.
Olen muuttanut poikaystäväni kotikaupunkiin kun aloitin opiskeluni täällä, joten kaikki mitä minulla on, on vain mieheni kautta hankittua. Joten eron tullessa olen koditon.
Rakastan miestäni kovasti ja haluaisin selvittää tämän asian, mutta mieheni blokkaa nämä kaikki yritykset. Monesti olen yrittänyt nostaa kissaa pöydälle mutta mieheni blokkaa kissan ja nopeasti.
Eilenkin nostin taas kissan pöydälle ja tämä laittoi kuulokkeet toistamiseen korvilleen vaikka yritin estää ja puhua.
Miehelläni on erityinen suhde äitiinsä, joten mieheni suorastaan asuu äidillään, töiden jälkeen mieheni menee pikimmiten äidilleen "kahville" joka voi kestäää neljään aamuyöhön. koska meillä on riita.
MIten siis saan selvitettyä riidan mieheni kanssa?
Kauan joudun odottamaan leppymistä?
Eroa en haluaisi juuri siksi koska mieheni on kaikki mitä minulla on ja rakastan tätä suuresti.
MItä tehdä avomiehen lapsellisuuden kanssa riidellessä.
6
695
Vastaukset 6
- yksin riidoissa
ja riita johtuu niin pienestä asiasta minkä takia en juuri eroa halua. En ole siis pettänyt miestäni joka olisi paljon ymmärrettävämpi syy eroon
- 332323
Mielestäni on todella lapsellista että olet kaikille mennyt mollaamaan julkisesti miestäsi ja hänen töitään. Ei hän työlleensä mitään voi.
Ehkä kannattaisi sinun tehdä samalla tavalla julkinen anteeksipyyntö kuin olet mollannutkin. - lapsellinen olet
Oi ja voi. Mollasit miestäsi ja hänen työtään julkisesti ja vain sen takia, että joku tyhmä vuosipäivä sattui miehen työn kanssa päällekkäin. Kuka onkaan se lapsellinen? Pyydä mieheltäsi anteeksi. Vaikkapa siellä naamarissa, jos et naamatusten uskalla.
- Yksin riidassa
i ei ei ymmärsitte väärin. en ollut mollannut mieheni työtä yhtään mitenkään. päivitys vain oli semmoinen "harmittaa, mutta ei voi mitään".
Sisko oli vain ottanut jotain ylimääräisiä reagointeja koska meilä tuli samalla riitaa siskon kanssa. - erovaan
Miehesi on ilmeisesti pitkävihaista sorttia ja nautti mykkäkoulusta ja puhumattomuudesta. Oma ex mieheni jatkoi mykkäkouluaan kuukausitolkulla ja kohteli minnua kuin ilmaa..mieti minkä arvoinen olet? Ansaitsisitkohan enemmän arvostusta, minä päätin alkaa arvostamaan itseäni ja erosin.
- Maijankinkkuleipä
Onko kissakin poikaystäväsi vai yhteinen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51871
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92838Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15726Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3680Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1574- 56551
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184539- 61533
- 70533
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24506