Pienen pienistä palasista liimasin itseni kasaan. En ehjäksi...mutta melkein kokonaiseksi. En entiselleni, mutta sellaiseksi, että pystyin välillä jopa pitämään itsestäni. Ehdin jo hetken kuvitella, etten sittenkään ole niin viallinen... ja että joku muukin voisi. Kuinka saatoin olla niin varomaton ja typerä. Miksi ikinä otin sen riskin, että päästin lähelleni - raotin panssariani. Tiesin koko ajan, ettei pitäisi...ei olisi pitänyt antaa kontrollin pettää. Se vaan tuntui niin hyvältä...vaihtaa ajatuksia, olla joku jollekin.
Vaan ei kuitenkaa mikään kenellekään enää. Pieninä palasina...viimeisen kerran. En anna itselleni enää lupaa tällaiseen. Itseni kanssa yritän elää ja pysyä hengissä.
Vaan ei kuitenkaa mikään kenellekään enää. Pieninä palasina...viimeisen kerran. En anna itselleni enää lupaa tällaiseen. Itseni kanssa yritän elää ja pysyä hengissä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minut on purettu ja koottu monesti ja tiesmiten.
Pitemmällä tähtäimellä on hyvä olla palasista rakennettu kun niistä saa sitten itse muokattaua itsensä sellaiseksi kuin itsehaluaa, kunhan sen vain hoksaa. ::))
Oletko tyttö?