Olin suhteessa vuoden verran mieheen, suhde hajotti minut täysin.
Haluan kertoa oman kokemukseni, ehkä siitä on jollekin hyötyä.
Suhteemme oli kammottava. Molemminpuoleisesti. Riitelyä, lyömistä (humalassa), tavaroiden paiskomista, mustasukkaisuutta, jatkuvia valheita jne... Ja näitä toteutti molemmat. Minä sairastin vakavaa masennusta ja en pystynyt lähteä suhteesta, ei ollut voimia. Tein väärin miestäni kohtaan, koska en rakastanut häntä. Ja se näkyi käytöksessäni, olin tunnekylmä ja välinpitämätön. Sulkeuduin täysin. Mies räyhäsi ja huoritteli, ämmitteli ja kaikkea siltä väliltä. Olimme aivan väärät kumppanit toisillemme.
Suhde loppui erittäin riitaisasti, moneen otteeseen ja lopulta se h*lvetti päättyi. Kuljin 6kk täydellisessä sumussa, en tuntenut mitään. Sitten vaivuin vielä syvempään masennukseen, koin voimakkaita syyllisyyden tunteita. Lopulta jäin vain kotiin ja todella uskoin olevani maailman hirvein ihminen (kuten exäni minulle monesti kertoi). Yritin ottaa exään yhteyttä ja pyytää anteeksi asioita, en siis palatakseni yhteen tai edes halussa nähdä häntä. Vain jotta asiaan saisi lopetuksen. Hän ei vastannut ja syyttää minua kaikesta, haukkuu narsistiksi ja varmaan uskookin siihen itse.
Nyt kuitenkin, olen käynyt psykoterapiassa ja aloittanut pääsykoelukemiset, lopettanut Täysin alkoholinkäyton ja jopa pystynyt poistua asunnostani. Elämä näyttää valoisammalta ja olen terapiassa ymmärtänyt valtavasti asioita. Olen käsitellyt siellä omaa mustasukkaisuuttani ja valehteluani, mistä se on johtunut ja mitä sille voin tehdä. Mutta olen myös käsitellyt sitä, miksi minä syytän itseäni kaikesta ja exäni syyttää myös kaikesta minua. Terapeuttini on auttanut minua näkemään, että taustani alkoholistiperheen lapsena on tehnyt minusta helposti syyllistettävää sorttia. Kuvittelen aina että kaikki vika on minussa. Ja olen myös oivaltanut sen, että exälleni on helpompi syyttää kaikesta minua, sen sijaan että kohtaisi ne omat ongelmansa. Olisi se varmasti helppoa kaataa kaikki toisen niskoille narsisti-kortilla, ilman minkäänlaista pätevyyttää antaa diagnooseja ja ottamalla lainkaan itse vastuuta teoistaan.
Opin terapiassa, että Minun on annettava anteeksi itselleni ja työstettävä itsestäni parempaa ihmistä. Sitä todella yritän, lopetin juomisen (joka pahensi mustasukkaisuutta todella) ja aloitin terapian.
Opin myös, että Minulla on oikeus olla vihainen jos minua kohdellaan huonosti. Minun on Aina pitänyt ymmärtää ja antaa anteeksi. Tähän asti olen aina ajatellut silloinkin kun minua on kohdeltu huonosti, että vika on varmasti minussa.
Ja olen oppinut myös sen, että minun tarvitsee tehdä oman terveytenikin takia parempia miesvalintoja elämässä: Huorittelu, mitätöinti, ilkeys, painostaminen, haukkuminen, henkinen väkivalta, raivoaminen, syyllistäminen ja liiallinen juominen eivät enää ole hyväksyttäviä piirteitä. Minäkin ansaitsen parempaa. Ja maailma on varmasti täynnä miehiä, ketkä kohtelevat naista hyvin... Perhemallini takia olen herkästi ajautunut samankaltaisiin suhteisiin kun mitä vanhemmillani on.
Minullakin paljon parantamista omassa olemisessani, mustasukkaisuus on pahin vikani. Ja siitä yritän päästä todella eroon. En halua sitä taakkaa enää kellekään toiselle tai itselleni suhteessa. Ja olen päättänyt sitä asiaa hoitaa pois!
Mies voi kierrellä kertomassa muille millainen narsisti olen, mutta totuus on se että EN ole. Uskoin todella olevani narsisti ja ajattelin itseni tappamistakin, kun en ikinä haluaisi mikään hirviö olla. Kaikesta kiitän terapiaa ja alkoholitonta elämää. Olen vihdoin saamassa omanarvontuntoni takaisin, näkemässä valoa taas tunnelin päässä.
Kirjoitin tämän siksi, koska suhteemme ollessa erittäin tuhoisa molemmille ja miten helppoa olisikaan jaella mututuntumalla niitä narsisti-kortteja, niin aina asia ei ole niin yksinkertainen.
En usko, että exäni on narsisti, narsistisia piirteitä varmasti, mutta niitä on kaikilla ihmisillä. Hänellä voi olla mitä tahansa ongelmia, mihin minulla ei ole pätevyyttä sanoa mitään. Lopulta ainoa mitä hänellekin toivoisin on se että hän voisi hyvin ja olisi onnellinen. Minä en osaa vihata ketään, en koskaan ole osannut enkä varmasti opikaan.
Suosittelen kaikille lämpimästi terapiaa, minä en olisi tässä nyt ilman sitä. Ammattiapu on aina ammattiapua.
Haluan kertoa oman kokemukseni, ehkä siitä on jollekin hyötyä.
Suhteemme oli kammottava. Molemminpuoleisesti. Riitelyä, lyömistä (humalassa), tavaroiden paiskomista, mustasukkaisuutta, jatkuvia valheita jne... Ja näitä toteutti molemmat. Minä sairastin vakavaa masennusta ja en pystynyt lähteä suhteesta, ei ollut voimia. Tein väärin miestäni kohtaan, koska en rakastanut häntä. Ja se näkyi käytöksessäni, olin tunnekylmä ja välinpitämätön. Sulkeuduin täysin. Mies räyhäsi ja huoritteli, ämmitteli ja kaikkea siltä väliltä. Olimme aivan väärät kumppanit toisillemme.
Suhde loppui erittäin riitaisasti, moneen otteeseen ja lopulta se h*lvetti päättyi. Kuljin 6kk täydellisessä sumussa, en tuntenut mitään. Sitten vaivuin vielä syvempään masennukseen, koin voimakkaita syyllisyyden tunteita. Lopulta jäin vain kotiin ja todella uskoin olevani maailman hirvein ihminen (kuten exäni minulle monesti kertoi). Yritin ottaa exään yhteyttä ja pyytää anteeksi asioita, en siis palatakseni yhteen tai edes halussa nähdä häntä. Vain jotta asiaan saisi lopetuksen. Hän ei vastannut ja syyttää minua kaikesta, haukkuu narsistiksi ja varmaan uskookin siihen itse.
Nyt kuitenkin, olen käynyt psykoterapiassa ja aloittanut pääsykoelukemiset, lopettanut Täysin alkoholinkäyton ja jopa pystynyt poistua asunnostani. Elämä näyttää valoisammalta ja olen terapiassa ymmärtänyt valtavasti asioita. Olen käsitellyt siellä omaa mustasukkaisuuttani ja valehteluani, mistä se on johtunut ja mitä sille voin tehdä. Mutta olen myös käsitellyt sitä, miksi minä syytän itseäni kaikesta ja exäni syyttää myös kaikesta minua. Terapeuttini on auttanut minua näkemään, että taustani alkoholistiperheen lapsena on tehnyt minusta helposti syyllistettävää sorttia. Kuvittelen aina että kaikki vika on minussa. Ja olen myös oivaltanut sen, että exälleni on helpompi syyttää kaikesta minua, sen sijaan että kohtaisi ne omat ongelmansa. Olisi se varmasti helppoa kaataa kaikki toisen niskoille narsisti-kortilla, ilman minkäänlaista pätevyyttää antaa diagnooseja ja ottamalla lainkaan itse vastuuta teoistaan.
Opin terapiassa, että Minun on annettava anteeksi itselleni ja työstettävä itsestäni parempaa ihmistä. Sitä todella yritän, lopetin juomisen (joka pahensi mustasukkaisuutta todella) ja aloitin terapian.
Opin myös, että Minulla on oikeus olla vihainen jos minua kohdellaan huonosti. Minun on Aina pitänyt ymmärtää ja antaa anteeksi. Tähän asti olen aina ajatellut silloinkin kun minua on kohdeltu huonosti, että vika on varmasti minussa.
Ja olen oppinut myös sen, että minun tarvitsee tehdä oman terveytenikin takia parempia miesvalintoja elämässä: Huorittelu, mitätöinti, ilkeys, painostaminen, haukkuminen, henkinen väkivalta, raivoaminen, syyllistäminen ja liiallinen juominen eivät enää ole hyväksyttäviä piirteitä. Minäkin ansaitsen parempaa. Ja maailma on varmasti täynnä miehiä, ketkä kohtelevat naista hyvin... Perhemallini takia olen herkästi ajautunut samankaltaisiin suhteisiin kun mitä vanhemmillani on.
Minullakin paljon parantamista omassa olemisessani, mustasukkaisuus on pahin vikani. Ja siitä yritän päästä todella eroon. En halua sitä taakkaa enää kellekään toiselle tai itselleni suhteessa. Ja olen päättänyt sitä asiaa hoitaa pois!
Mies voi kierrellä kertomassa muille millainen narsisti olen, mutta totuus on se että EN ole. Uskoin todella olevani narsisti ja ajattelin itseni tappamistakin, kun en ikinä haluaisi mikään hirviö olla. Kaikesta kiitän terapiaa ja alkoholitonta elämää. Olen vihdoin saamassa omanarvontuntoni takaisin, näkemässä valoa taas tunnelin päässä.
Kirjoitin tämän siksi, koska suhteemme ollessa erittäin tuhoisa molemmille ja miten helppoa olisikaan jaella mututuntumalla niitä narsisti-kortteja, niin aina asia ei ole niin yksinkertainen.
En usko, että exäni on narsisti, narsistisia piirteitä varmasti, mutta niitä on kaikilla ihmisillä. Hänellä voi olla mitä tahansa ongelmia, mihin minulla ei ole pätevyyttä sanoa mitään. Lopulta ainoa mitä hänellekin toivoisin on se että hän voisi hyvin ja olisi onnellinen. Minä en osaa vihata ketään, en koskaan ole osannut enkä varmasti opikaan.
Suosittelen kaikille lämpimästi terapiaa, minä en olisi tässä nyt ilman sitä. Ammattiapu on aina ammattiapua.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä perus nainen tilittää miten on kussut kaiken mutta kaikki on miehen syytä ja jokaisen pitäisi sääliä tätä kusipäätä.
"Suhteemme oli kammottava. Molemminpuoleisesti. Riitelyä, lyömistä (humalassa), tavaroiden paiskomista, mustasukkaisuutta, jatkuvia valheita jne...
Mies räyhäsi ja huoritteli, ämmitteli ja kaikkea siltä väliltä. "
Hyvät ihmiset, tämä on merkki huonosta parisuhteesta. Suhteesta, jossa sen osapuolet eivät sovi yhteen millään lailla. Kaikki nämä listalla olevat asiat kumoaa jokaisen onnen hetken parisuhteessa. Kumpa kaikki ihmiset ymmärtäisivät tämän ja lähtisivät suhteesta pois.
Rakkautta tästä ei saa tekemälläkään.
Minusta tämä on hyvä tarina siitä että jokainen on oman onnensa seppä. Turha keksiä niitä vikoja toisesta vaan katsoa peiliin. Siellä ne ongelmat yleensä on. Poikkeuksellisestihan tässä tämä nainen ottaa esille, että olisi ollut helppoa toista narsistiksi syyttää, mutta hän valitsi oikean tien ja kehitti itseään.
Toista kun ei voi eikä pidä muuttaa.
Kun parisuhteeseen tulee ongelmia olisi hyvä ainakin itsekseen mennä ammatti-ihmisen luokse tutkiskelemaan itseään.