Hai, Lindforsin Raikku on saanut 12 vuotta linnaa thaihierojan taposta:
Thaihierojan tapon tunnustanut lahtelaismies sai tiistaina Päijät-Hämeen käräjäoikeudelta 12 vuoden vankeustuomion.
Tapon lisäksi rangaistukseen liittyy ryöstö, sillä Jani RAINER LINDFORS, 30, vei surmatyön jälkeen liikkeen kassasta sata euroa.
Lindfors asioi kyseisessä thaihieromossa surmapäivänä kesäkuussa ensimmäistä kertaa. Hänelle tuli myöhemmin mieleen ryöstää nainen, ja hän kävi ostamassa puukon. Hän surmasi lopulta naisen, koska tämä ei luovuttanut rahaa.
Oikeus piti puukotusta ja ryöstöä kokonaisuudessaan törkeinä ja päätyi syyttäjän esittämään kovaan rangaistukseen.
Kärsimyskorvausta saa 3 000 euroa myös thaimaalaisen naisen entinen, suomalainen aviomies. Hän auttoi ex-puolisoaan käytännön asioissa vielä viisi vuotta eron jälkeen. Miehestä tuli surman jälkeen pariskunnan alle 10-vuotiaan pojan yksinhuoltaja.
Pojan kärsimyskorvaukseksi oikeus määritteli 15 000 euroa. Uhrin kaksi Thaimaassa asuvaa täysi-ikäistä lasta saavat kumpikin 6 000 euroa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012102316238632_uu.shtml

Vastaukset 12
Vanhimmat
"Vieläkö oooon willliiihevo...eiku...-ihmisiäääää" :/
Se tavallinen tarina; Mora on puhunut.
Liian kevyt tuomio, kun ottaa huomioon, että nyt lapsi jäi ilman äitiä. Ja vielä pari lasta lisääkin, vaikka täysi-ikäisiä jo ovatkin. Raha tuskin korvaa läheisen menetystä.
onneksi me voimme olla tyytyväisiä siitä, että Rainer tulee uskoon vankilassa, liittyy helluntaiseurakuntaan ja lusimisensa jälkeen pääsee helluntaiseurakunnan saarnamieheksi. Kunnes sitten vapaalla ollessaan murhaa kolme ihmistä Porvoon McDonald´sin autokaistalla. Aivan kuten entinen helluntaisaarnaaja Esa Å.
Esä saanut 15 vuotta 3 taposta .Aika halpaa on tuo ihmishenki kun viellä kyseessä oli nuoria miehiä joilla oli elämä vasta alussa.
... Ri kyl se siin VÄLISSÄ ainakin KIRJAN kirjottaa! (nii tai haamukirjottaja siis, kun onhan kyseessä "tällänen" tapaus!) ja yhen "älpeelevyn" äänittää! (tai siis haamulaulaja äänittää)
Hai, tappoi miehen!
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288510293338.html?ref=rss
edelleenkin demareita ja henkenne tulee olemaan halpa tulevaisuudessakin.
SDP oli viime vaaleissa ainut puolue, joka vastusti rikosseuraamusten koventamista.
Hai, kato, Miranda, meiän Raikku o pääst uutisii!
Ja, javisst, det är nu nånting fel här! Zigenarna gör aldrig någonting fel.
...
on tuomita manne vahingonkorvauksiin?
Varaton manne. Yhteiskunnan maksettavaksi menee nuokin korvaukset.