Alkava psoriasis kynsissä, apuja?

Wanda1987

Minulla on kuluvan vuoden aikana alkaneet psoriasisoireet. Suvussa tätä sairautta on todella paljon, joten diagnoosista ei ole epäilystäkään.

Eniten minua häiritsee kynsien liuskoittuminen sekä se, että kynnet ovat alkaneet kasvaa epätasaisesti vinoon. Tarvitsen kynsiäni harrastuksessani, mutten saa niistä riittävän vahvoja enää.

Onko kenelläkään kertoa mitään vinkkejä, millä saisin pidettyä kynnet hyvässä kunnossa? Lakkasuosituksia, hoitoja, ihan mitä tahansa?

Taustatietoa: pidän kynnet viilaamalla mahdollisimman lyhyinä (valkoista näkyy millimetrin verran) ja lakkaan ne kerran-pari viikossa (Trindin vahvistavalla lakalla). Pidän kynsinauhat hyvässä kunnossa ja käytän todella rasvaista käsivoidetta, joka kosteuttaa myös kynsiä. Minulla on järkyttävän kallis lasiviila käytössäni, josta sanottiin, että sillä voi viilata "vääräänkin suuntaan", mutta viilaan silti reunoilta kohti kärkeä, joten liuskottuminen tuskin johtuu viilaamisesta. Kannattaisiko minun alkaa käyttää pelkkiä kynsileikkureita?

Kynnet repeilevät jatkuvasti pienimmästäkin kolhusta ja liuskoittuminen on osassa sormia jopa puolessa välissä kynttä, pahimmillaan peukaloissa ja etusormissa.

Tekokynsiä en haluaisi, ja jos kynsistäni tulee yhtä huonokuntoiset kuin psoriasista sairastavalla äidilläni, eivät tekokynnet edes pysy kiinni niissä (irtoavat jopa kynsinauhan kohdalta, ovat "lovilla", jne.)

Kaikki apu otetaan riemusta kiljuen vastaan!

Kiitos jo etukäteen vastauksista.

4

637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tekn....

      Ihmeteltii yhen asiakkaan kanssa pitkään miksi kynnet ei pysy, sit hän jätti huoltamisen ja vuoden päästä sattumalta tavattii ja kerto että oli joutunut muusta syystä kaikenmaailman testeihin jossa selvis myös et hällä on psori.. Kynnet olivat normaalit eikä mitään merkkejä sairaudesta.. Mut ilmeisesti psori voi olla vaikka mitään oireitakaan ei ole.

      Kynnet kärsii paljon tosta sairaudesta, enkä ainakaan takaa et rakennekynnet tulee pysyy. Varmaan tässä kaivataan omakohtasii kokemuksia miten sairautta sairastavat toimivat..

      Kysy lääkäriltäkin onko neuvoja!! :D

      • Hlski

        Minun asiakas kärsii sporiaksesta. Geelikynnet pysyvät joka huoltoon. Hän hoitaa niitä kosteuttavalla käsirasvalla ja kynsinauhaöljyllä (myös kynsien alle öljyä).

        Mutta toivottavasti aloittaja löytää ratkaisun ongelmaan.


    • Toivoa_on!!!

      Toivottavasti saat psoriakseesi tarkoituksenmukaista hoitoa? Kun kynsien oireilu johtuu sairaudesta, niin ensisijaista on sairauden hyvä hoito. Onneksi ihosairauksissakin voi olla myös parempia jaksoja (valitettavasti kynnet kasvavat niin hitaasti, että muutoksia voi joutua odottamaan kuukausikaupalla).

      Itse olen kärsinyt vuosia tosi hankalista tokseemisen käsiekseeman oireista. Lisänä allergioita. En olisi ikinä uskonut, että joskus vielä alan kasvattaa kynsiäni, ja kynnet lisäksi kestävät elämää (vaikkakin kasvavat tosi hitaasti). Eli: toivoa on. Itse käytän käsiekseeman oireiden kurissapitämiseen Protopicia. Sitä taidetaan käyttää psoriaksessakin? En tiedä, kuinka tehoaa kynsiin, mutta suosittelen. Voihan olla, että vaikuttaa kynsiinkin käsien ihon ohella.

      Muista myös perusterveellinen syöminen! Itse olen nauttinut kesästä lähtien raakaravintoa smoothien muodossa muun ruoan ohessa/sijaan, ja se on ollut iholle ja kynsille hyväksi. Käytän myös monivitamiini-hivenainetableteita.

    • Kestolakkaus

      Hei, kaverillani psori joka näkyy kynsissä niin, että kynnet ovat joissakin sormissa osittain irti kynsipedistä. Kynnet helposti lohkeilevat ja hauraat. Hänelle on sopinut erinomaisesti kestolakkaus ja näin ovat kynnet päässeet kasvamaan eivätkä niin helposti katkeile kuin ennen. Ollut siis hänelle aivan loistava ratkaisu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1737
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1566
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1369
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1325
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      352
      1286
    Aihe