Vika kenties äänestäjissä?!

Kyllästynyt

Alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään toi Sillanpään mollaaminen! Millon se on homo ja milloin muuten vaan huono laulaja. MISSÄ OLITTE TE, JOTKA ETTE SILLANPÄÄSTÄ PIDÄ, KUN PITI ÄÄNESTÄÄ?!?! Olisitte silloin soittaneet muille euroviisuyrittäjille. Taatusti Teitä on enemmän kuin Sillanpää-faneja. Turha Teidän on jälkeenpäin valittaa omaa laiskuuttanne.

Turha teidän on muutenkaan Sillanpäätä karsiutumisesta syyttää. Ei siellä oo moni muukaan suomalainen paremmin pärjänny euroviisu historian aikana. Olisitte sitä paisti valittaneet varmaan joka tapauksessa, olisi euroviisuissa ollut karsiutumassa Jonna K tai ketä vaan! Jos Suomi ei pärjää kisoissa niin miksi aina pitää mennä henkilökohtaisesti mollaamaan artistia? Fakta on, ettei Euroopassa pidetä Suomi-musiikista. Näkeehän sen jo breikanneiden artistienkin määrästä. Ei HIM ja Rasmus riitä tekemään Suomesta suosittua ulkomailla. Tyytykää siihen ja lakatkaa mollaamasta Sillanpäätä ym., jos eivät pärjää euroviisuissa, jotka on miljoonasti todettu "suhdekilpailuiksi".

Tähdennyksenä: en todella ole Sillanpää fani, mutta en tajua mitä merkitystä sillä on laulutaidon kanssa, kenestä Sillanpää pitää!? Selityksiä!!!

1

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lucy

      Ensiksikin: Ehkä ihmiset ei tosiaan tykkää Jartsasta tai (etenkään) sen musiikista.

      Toiseksi: Mitä järkee on tuhlata rahojaan tollasiin äänestyksiin ku tietää et kuka tahansa sinne sitte lähetetäänki ni se yltää korkeintaan toisiks viimeselle sijalle!!!

      Kolmanneks: Tässäpä idea: Lopetetaan koko euroviisuhössötys! Ei lähetetä sinne enää ketään! Eipä oo kukaan siellä enää nolaamassa Suomea!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe