että tämä Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitsema, UUDEN liiton / testamentin, Jumalan ARMON aikakausi, jota nyt elämme jo vuotta 2012, alkaa olemaan ihan LOPUSSAAN!!
Kaikki Kristuksen Jeesuksen lopun ajalle ennalta tiedoksi ilmoitusten mukaisuuksien, lähes kaikilta osin jo täyttymykset, sen jo selkeästi osoittaa / todistaa! Ainakin niille jotka ovat uskossa huolellisesti lukeneet / tutkineet, sitä Luojan Ihmiskunnalle oikein elämän ja toimimisen opeiksi ja ohjeiksi sekä vääryyden mukaisuuksista ennalta varoitukseksi ilmoituskirjaa, kaiken Laillisuuden Lähde kirjaa Raamattua, jota UUDEN liiton / testamentin puolen aikaa siis nyt elämme.
Nyt eletään sitä, Jumalan ARMON aikakauden viimeisen sukupolven LOPUN aikaa. Enne tälle pahan vallassa olevalle, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivalle, saatanaa tuomiokseen palvelevalle maailmalle / ihmiskunnalle hirmuiseksi LOPUKSI, lopullisen 3 ja ½ vuotta kestävän hirvittävän tuomion alkamista. Jota ennen on hirveän tuhoisa kolmas maailman sota! Jonka loputtua, se hirmuhallitsija antikristuksen (valhe Kristuksen) maailman / ihmiskunnan kovalla kurilla ja sillä pedonmerkki systeemillä osto ja myynti hallinta ja valvonta, toiset 3 ja ½ puolivuotta kestävä maailman VALTA kausi…
Joka sitten romahtaa ja johtaa siihen luomakuntamme viimeiseen ja hirvittävimpään, näin väärin elävän ja toimivan maailman LOPUKSI, lopulliseksi tuomioksi sotaan, kaikkine Raamatun lopussa olevan Johanneksen ilmestykset, mukaisine hirvittävine vitsauksineen.
Jolta vain ne pelastuu, jotka nyt vielä ns. ”hyvän sään” aikana alkaa / yhdistyy elämään kaikille hyväksi Jumalan sanan, Raamatun UT Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden perustalta ja mukaisesti. Samoin kuin se Jumalan sananalle ja tahdolle uskollisesti ja kuuliaisesti elänyt ja toiminut vanhurskas, Nooa, ja ne 7 muuta vanhurskasta, joka yhtyivät sitä pelastukseksi vaihtoehtoa, silloin Nooan arkkia, rakentamaan.
Tälle kaikille hyväksi, turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavalle ja takaavalla, Jumalan VALTAKUNTA Raamatun UT mukaisuudessa, Krist. vaihtoehto tielle ja puolelle kaikkia Hänen, Kristuksen Jeesuksen nimessä kutsuen. Ja niitä jota tälle vaihtoehdon rakentamisen tielle haluaa lähteä ja niillä kaikille hyväksi Raamatun UT, Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, ehdoilla yhdistyä, alkuun ohjaamisen ja opastamisen valmiudessa oleva.
Vähäinen valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsuttu palvelijansa, Hänen kanssaan Hänessä yhdeksi jäsenistökseen kokoamassa oleva.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Amen. Tule Herra Jeesus, minä odotan!
Koskako se teillä päättyy se sukupolvi ?
Koska elätte viimeisen sukupolven LOPUN aikaa !
1948 , 40 on jo venynyt 64 vuoteen !
Ja kolmas maailmansota on tullut jo niin montakertaa jotta jätetään se sotimatta ja otetaan seuraavaksi neljäs maailmansota!
Älä vain odota, vaan hakeudu siihen Kristuksen Jeesuksen maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävää, Hänen kirkkaudeksi ja kunnikasi ja ihmisille pelastukseksi mahdollisuudeksi apostolista seurakuntaansa ja seurakuntia rakentamaan alkavien siihen yhteyteen niillä kaikille hyväksi Raamtaun UT mukiasilla ehdoilla yhdistymään haluavien kanssa yhteistyöhön. Ihan ensimmäiseksi pitäisi löytää tai saada aikaan keskustelufoorumi, näistä asioista ja kysymyksistä asiallisesti ja rakentavasti keskustelumahdollisuudeksi. Mihin kutsua tästä Jumalan valtakunta Raamatun UT mukaisuudessa Krist, vaihtoehdon rakentamiseksi, Seurakuntansa alkuperäisen tarkoituksen ja tavoiteen mukaisesti toimivaksi, enalleen saattamiseksi.
Onko sinulla tietoa sellaisesta keskustelufoorumista jossa tästä hankkeesta voisi alkaa, kaikessa täydellisyys päämäärä, käytännössä Raamatun UT mukaisesti toimivaksi tähtäävästi, tarkoituksella ja tavoitteellä keskustelemaan?
No se sitä tarkkaa aikaa ei trvitse edes tietää, riittää kun tietää / ymmärtää että nyt eletään sitä viimeisen sukupolven LOPUN aikaa, Jolloin on korkea aika alkaa laittatumaan tahrattomakasi ja rypyttömäsi, PUHTAAKSI Raamatun UT mukaiseksi aposteliseksi seurakunnakeseen ja seurakunnikseen, Hänessä YHDEKSI, tästä pahan vallassa olevasta vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivasta, saatanaa tuomiokseen / onnettomuuksikseen palvelevasta maailman touhuista ja politiikasta IRTI sanoutuvaksi jäsenistökseen. Tälle vääryyden ja pahuuden maailmalle, Krist. vaihtoehdoksi.