Ensilumi oli juuri satanut maahan, tarrauduin ajatukseen perusterveydestä ja hyvinvoinnista. Elämä oli elämämisen arvoista, jos saisin pyöreä, ja tiuskivan, vihaisen väkivallan ulkonäköni korjattua. Se olisi, kuin pois tieltä, suloisuuden edestä. Se olisi edelläkävijä, ja hyvinvointini status kertoisi, meistä ja muista vuosiksi eteenpäin. Se oli "Onnistuja". Terveyteni vaati sitä, ei enää iltoja ennen nukkumaan menoa iltapäivä-lehden kera, seurana vain oma, yksinkertainen ja lihavan vartaloni tuottama ajatus: "En jaksa enää edes istua..."
Illat pimentyivät, ja kaikki odotti tekijäänsä. Maailman valo oli vaihtunut kynttilöihin, ja maapallo odotti näinkin ajatuksen avulla, vain tekijäänsä. Valkoinen paitapusero odotti läpinäkyväksi kuluneena urakkaansa. Se oli päättänyt päivänsä ja odotti sosiaalityöntekijän luoman asunnon komerossa, yöpaitana. Yhteiskunta oli kerrankin ollut reilu, varain seurannalla. Ympäristöni läheiset onnistuivat ja iloitsivat, mä sain monta tunnetta, vapaudesta ja ilosta, työn keskellä. Se oli kerrankin organisoitu ja järjestelty valmiiksi. Yhteiskunta ei ollut yhtään epäreilu, ja Suomi oli ihana, hyvinvointi-valtio. Samanaikaisesti työskentelin lailla säädetyssä, virike-virite-ympäristössä, joka oli osa normaalia hyvinvointiani, statusta ja asemaani, kuin maailman suurinta hermo-liikerata-motoriikkaa, pimeyttä ja tunteita, vain psykologiaa..... Kauneudella ja ulkonäöllä!
Illat pimentyivät, ja kaikki odotti tekijäänsä. Maailman valo oli vaihtunut kynttilöihin, ja maapallo odotti näinkin ajatuksen avulla, vain tekijäänsä. Valkoinen paitapusero odotti läpinäkyväksi kuluneena urakkaansa. Se oli päättänyt päivänsä ja odotti sosiaalityöntekijän luoman asunnon komerossa, yöpaitana. Yhteiskunta oli kerrankin ollut reilu, varain seurannalla. Ympäristöni läheiset onnistuivat ja iloitsivat, mä sain monta tunnetta, vapaudesta ja ilosta, työn keskellä. Se oli kerrankin organisoitu ja järjestelty valmiiksi. Yhteiskunta ei ollut yhtään epäreilu, ja Suomi oli ihana, hyvinvointi-valtio. Samanaikaisesti työskentelin lailla säädetyssä, virike-virite-ympäristössä, joka oli osa normaalia hyvinvointiani, statusta ja asemaani, kuin maailman suurinta hermo-liikerata-motoriikkaa, pimeyttä ja tunteita, vain psykologiaa..... Kauneudella ja ulkonäöllä!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Viikko 1: Kävely-lenkki ja hyöty-liikuntaa, 1 h 30 min.
Lihaskunto-harjoitus, selkä: n. 45 min
Venyttely 10 min
Perjantai-puuhastelua omalla liikunta-ohjaajalla. Tämä oli hauskaa ja tehokasta. "Like a rolling stone, Bloofhound gang, mutta miksi ei?"
Eilinen.... se toi mieleen vain tähteet elämän entisen.
Eilinen ruoka-valio lähti taas käyntiin, hyvällä jyvällä, aamupalallla:
2 vaalea leivän siivua
2 til Ovariinia
2 rkl raejuustoa,
2 lasia vettä
Olen lihava, joten en ehkä tiedä voiko tällekään palstalle kirjoittaa, kuulunko jo lihavat tuki-ryhmään. Ajatteli laittaa itseni kuntoo, jo pikkujouluksi. Kuinka en voisi olla onnistumatta, säännöllisen seurailun ja ihmisten kanssa, sosiaalisen kanssakäymisen avulla? Minun on jätettävä väliin useita aterioita, mutta onnistun siinä, ilolla. Pientähän stressiähän tämä aiheuttaa, mutta en ole läskeineni sitenkään saavuttamattomissa, edes itselleni, mielelleni.
Illallinen, vain pelkän huuruisen kuumeen keskellä keitettyä, ravitsevaa keittoa. Se oli kuin tunnelma, sana Raamatusta ja historiasta, kun Iisak ja Esau, käsittelivät huijaten sokeudella esikois-asemaa, kuinka se varastettiin? Kuinka se luotiin, "hetki jossa tilaisuus, teki varkaan." Tämä kehityspsykologinen tilanne, ei yksistään selvitä kenenkään ympäristön, tai kenenkään muun onglemia, kuten vaikka sukupuolenvaihdon aiheuttama egoistinen kiljahtelu, ylipainoisella.
- Ei katso sukupuolellisen esiintymisen kanssa, sillä ei ruokailla enää hetkeäkään.
Kukaan ei kestä sen, ja ruoka-rukouksen aiheuttamaa, julkeavaa, esitettävää seksiväkivaltaa. Kristillisissä oli nyt tällä kertaa ollut kehtiyspsykologinen virhe päässä, jossa he olivat unohtaneet asettaa ympäristöä, kehoa ja maailmaa.
- En voi kuin katsoa järkyttyneenä kristillisyyden aiheuttamaa tuhoa, sen mustan aukon kaltaista hävitystä, vain pelkän häväistyksen ja häpäisemisen avulla, varastellen.
' inhimillisyyden
' empatian
' ja loogisuuden kehittämisen; jättämisen vuoksi.
Sukupuolellisia ominaisuuksia vainoten ja käyttäen, "ihmistä kanssakäymällä käyttämällä".
Jouduin jättämään usein, useita aterioita väliin. Miten niin? Miten niin ei olisi sallittua? Päivittäin edessämme nousi sodan myrskyinen kuva, niin hetktisestä ja savuisesta Lähi-Idästä, ja miksi emme voisi tällä poiketa hetkeksi, turvallisuudesta ja arjesta: todellisuudella ja tulevaisuudelle? Meille muille, kansana hyvinvointia ajatellen.
Minä olen vähän eri silmikko, kuin millä saisit kristityistä ja kristillisyydellä, vielä jopa omaishoitamista, kuten vähä-älyisyyttä tukeva, ja sairaanhoitaja-omais, silmikkosi, DPT: seurakunta, mutta vain sukupuolenvaihdoksellisuudella; sukupuolimääräämisellä.
Iltapalaksi, ei ilta-teetä, vain pelkkää mehua ja vettä. Ja jugurtti.....
1. Luoda, asettaa ympäristöä, kehoa ja maailmaa.
Kevyesti kohti kaamosta....
Aamupala: 3 mandariinia, kuppi kahvia
Lounas: 2 ruisleipää, 2 tl margariinia, tomaatti-sipulisalaatta, raejuustoa, vettä, teetä
Välipala: Jugurtti, ja leipää, jossa Kevyt Linja- meetwurstia, tomaattia ja kurkkua
Illallinen: Lihaa, perunalisäkettä, raastetta, salaattia vihanneksista, öljykastikkeella, lasi maitoa.
Mikä ihme itsetuhon ilosanoma tämä laihdutus onkaan? Kehomme on jo niin sähköistetty, ettemme tarvitse väkivallan kaltaista kulutus-luotto yhteiskuntaa, vain vailla rauhaa elämistä ja yleis-sivistyksen ymmärtämättömyyttä sosiaalisen kanssakäymisen avulla. Oma painonnousuni johtui kaikkea muuta kuin elämäntavoista, tai hiirenloukku-yhteiskunnasta. Se johtui psykiatriasta, ja siitä, että kaikki ympäristössäni tarvitsivat taas apua, kun oma turva-ympäristöni, oli purkautunut ylipainon seurauksena. Voidaan ajatella, psykiatrian sisältävän yhteisten aivojen koskettelemista, joka on yliluonnollista, amorinkaaremmehan sijaitsee, jo mielikuvitus-avioliittojenkin (kts. niihin liittyvä yleis-sivistys) avullameille itsellemme, ympäristöömme, yksityisyyttä, yksiköllisyydellä, ja näin tasa-painoisuudella. Tämä kosketteleminen olisi käytettäessä, varsinaisesti heikkoa yleiskuntoa, ja ikään kuin päivän pilvi-perhosesta lentoa, kutsutta paranormaalilla kosketteluksi, joka on vain pelkästään, häiriintynyttä, hektisyyttä ja impulsiota, kasvojen koskettelemista. Ja niillä vain oman avun tarpeen luomista, persoonallisuus-häiriöt, ja sillä "pelkkää" väkivaltaista sosiaalista kanssakäymistä.
- "Ei herätä kansalais-luottamusta."
Sehän oli sanomanne ylipainoisille.. Vain lämmintä ylle, ja kuumaa vettä. Siihen on kansantaloutemmekin voimavarat varmasti keskitetty.
3 dl Höyrytettyjä vihanneksia , 1 rkl jauhelihaa
Nessu- paketti kertoi pöydällä, jo niin tärkeästä unohdetusta hyvinvoinnista, ja yleis-sivistyksestä. Amorinkaari otti loistaen vastaan, joku käytti kyseenalaistavaa keskustelumenetelmää, jo allergiasta ja ruoastakin. Istuin vain sohvalla. Oli sunnuntai-ilta, kerrankin ilman hektisyyttä, ja niistä sunnuntaista ja kireydestä, hektisestä kiireydestä, tulee ärtyisyyttä; sunnuntai-oloja. Että voikin olla lapsellista omaksua syrjivää peroonallisuutta, että voikin olla lapsellista syrjiä ja kilpailla, ylipainoisen kanssa. Vain käyttäen näin, ihanaa rauhan ilosanomaa, kristillisyyttä, ylipainoista, ja hänen persoonallisuuuttansa vastaan oikeudessa.
Laitan sen vielä tähänkin:
" Palkita, lahjakasta opiskelijaa, seksi- ja seurustelusuhteella, sekä halventaa ja syrjiä, ahdistelunsa avulla, heikkolahjaista oppijaa, joka on ollut opiskelemassa, samanaikaisesti, syyllistämällä seksuaalisuutta käyttämällä seksi-elämän avulla, tehden siitä vain välineen." Yhteiskuntamme toimi näin, myyden ja luoden mielikuvaa pelkästä hyvästä olosta, läheisyydestä ja turvallisuudesta, ilman hektisyyttä ja impulsiivisuutta. Se loi unelmaa, käyttäen siihen naisilla kilpailemista, ja sen hyvinvoinnista, omaa etua tavoittelevaa persoonaa.
Lasi vettä viilensi. Höyrytettyhen kasvisten kanssa tarvitsi siis sellaisenkin... Lasilllisen puhdasta, ja kylmää raikasta vettä.
Höyrytettyjä kasviksia joiden pilkkominen oli vienyr reilusti toista tuntia. Niin kevyt, niin raikas. Nautin jokaisesta rauhoittumisen hetkestä täysin sielun voimin. Hiljaisuus täytti mieleni, koin mielenrauhaa ja läheisyyttäkin. Koin yhteisöllisyyttä, jonka joku joskui kertoi ärvänneesä itseltään vankilaan, ja näin laitostuneensa. Sitäkin oli monenlaista.... Syyttä suotta muistelin pahalla sitä inhon hetkeä oman kehoni ja itseni kanssa, murrosikäisenä, jolloin luulin etten miellytä kaikkiaa läihimmäisiäni ympärilläni. En vielä itse saanut päättää mistään. Siinä pisteessä ei ollut ympäristöni, eikä yhteiskunta, oma turvallinen itseni, rauhallisella inhimillisyyden ja läheisyyden egoismillä. Oli pelkästään mahdotonta rakentaa tasapainoista läheisyyttä pelkän rajojen vahtimisen, niiden ylittämisen tai pelkän yhdessä kokemisen varaan. Mustapippuri poltteli kielelläni. Kermainen rakenne häilyi kita-laella. Rauhoituin omaksi itsekseni raikkaudella ja puhtaudella, jo sekoittaessani sitä. Kastike, joko se oli nykyään harvojen herrojen herkkua?
Illallinen: 2 viipaletta sianpaistia, 2 dl rasvassa keitettyjä "viipaleperunoita, 2 dl kreikkalaista salaattia, vettä.
Mitä olisin voinut toivoa enemmän? Lähdin leikkiin, ja täytin lautaseni. Se oli ääriään myöten kukkuroillaan, sitä terveellistä, ja sitä enemmistöä. Maistoin suolan, joka herui jo rasvaa maistiasipaloista suupieliltäni. Maistoin rasvan ja terveyden, jotka toivat rauhan ja levollisuuden kanssa-ihmisille. Maistoin nesteen, ja kuumuuden, joka toi ruoalle tuoksun, niin hekumaisen. Maailmalla oli viikonloppu ja turvaviikonloppuni oli jo kadonnut tietämättömiin. En voinut nähdä tulevaisuuttani ja huominen toi tuon tuostakin eteeni vain nälän näkemisen kärsimyksen. "Ilman onnistumisen elämyksiä", mutta musta oli tehty "vain onnistuja".
Allekirjoittaja: 155 cm, 60 kg
Kengänro. 38
Illallinen: 2 lämmintä kasvis-voileipää, jossa tomaattia, kesäkurpitsaa ja sinihomejuustoa. Vettä, 5 dl vähi.
Aamupala. Pari leipää, Lounas: Vihanneskeittoa, ja vettä, paljon kahvia.
Muistattehan tämän vuoden surullista joulua? Kun jotkut hirvet aiheuttivat kuolonkolareita, ja joillakin oli rahaa ostaa sukulaisilleen koruja, kuten fokusaatio-solmioneulan, ja näin pyytää apua. Entä tällaiset h. isä-jutut, kiinnostavatko nämä teitä suuresti? Meillä on suuri suru puutteen vuoksi, eikä meitä juuri nyt taida ketään muutakaan kiinnostaa muuta, kuin joku turvallinen tapa viettää joulua perheen keskuudessa. Haparoivia askeleita keskellä pitkää kuumaa kesää helteessä, ja tutustumista ensi-askeleita elämälle, turvallisesti eettisesti, ymmärryksellä sekä väärän ja oikean erottamisella itsestään huolehtien. Tämä on vähän kaukana väkivallasta, jota hyvinvointimme ei sisällä turvallisuudentunteen ollessa kadoksissa, tai läheisyydentunteetta. Tilaan johon mille tahansa persoonallisuuudelle muodostetaan, vain inhimillisyyttä. Tlaan jossa on mukava siirtyä vaikka vain viereen leikkimään, jos vaikka kirkosta löytyy sellainen lapsenvahti.