Kertokaahan onko ketään samoin tuntevaa. Minulla on aviomies ja pieni vauva. Mieheni on viitisentoista vuotta vanhempi ja olemme ihan erilaisia. Keskustelu ei suju, seksi on surkeaa, arki tylsää. Nyt minulle on tullut halu saada huomiota muilta miehiltä ja seikkailla. Miten te muut jaksatte arkea ja avioliittoa? Miten saada asiat kuntoon kun on niin vaikea keskustella mistään? Tosi jumissa oleva tilanne ja olo?
Mitäs nyt?
SURKEAVAIMO
27609
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Tilanteesi on tavallinen. Sanoisin jopa, että kuuluu asiaan. Nyt sinulla on vauva, jonka hyvinvointi ja onnellisuus on kaikki kaikessa. Sinun pitää vain tsempata ja panna oma onni hyllylle, kunnes lapsi muuttaa kotoa.
Lasten tulo muuttaa parisuhteen dynamiikan täysin. Intohimo katoaa usein puolisoiden väliltä, mikä on tietysti järkytys ja ymmärrettävä masennuksen aihe. Mutta vuosi takaperin miehesi oli riittävän seksikäs ja vauvanteko houkutteli. Lähdit vapaaehtoisesti leikkiin; se sinun on nyt kestettävä.
Saattaa olla, että kärsit synnytysmasennuksessa. Se yleensä haihtuu itsekseen mutta jää monella "päälle". Suosittelen, että otat yhteyttä mielenterveystoimistoon tai seurakuntaan.
Minä jaksan arkea sen takia, että minusta tavallinen elämä ja tavallinen arki on ihanaa. Ei lainkaan tylsää vaan mukavaa touhuamista ja yhdessäoloa työnteon ja muiden "pakollisten" tekemisten ohella.
Me itsehän sen arjen teemme. Jos arkesi on tylsää, tee jotakin sen eteen, ettei se tuntuisi tylsältä, miehesi ei ole vastuussa sinun tuntemuksistasi tai arjestasi.
Kaiholla muistelen aikaa kun lapsemme olivat pieniä ja minä kotiäitinä ja siksi ihmettelen, miten joku voikaan noin ihanaa ajanjaksoaan elämästään valittaa niin kuin sínä teet.
Cloetta, onnittelen sinua onnellisesta elämästäsi.
Omasta puolestani voin sanoa, että perhe-elämä on ollut hirveän raskasta ja sietokyvyn rajoilla. Pahin fyysinen rasitus helpotti, kun lapset täyttivät kolme vuotta, mutta kun seksi katosi, katosivat myös kaikki muut kiinnostuksenaiheet.
Tästä on selvitty sillä, että aina aamulla odottaa illan tuloa. Koska olen jaksanut jo yli puolenvälin, tiedän, että jaksan vielä ne jäljellä olevat vuodet.
Etkö keksisi mitään henkireikää, josta voisit nauttia. Kamalaa, jos elämäsi on vain jaksamista ja seuraavan päivän odottamista. Sinullahan katoaa aina se hetkestä nauttiminen.
Sinulla on lapsia. Lapset ovat yksi elämän henkireikä, eivät mielestäni rasite tai taakka. Oletko pohtinut, mihin elämänilosi on kadonnut ja milloin?
Ymmärrän, että seksin puute on vaikeaa. En voisi itsekkään ilman elää vaikka jo pitkälti yli 50 on mittarissa.
Toivon kovasti, että keksit jonkun oman ilonaiheen ja asian, joka tuo energiaa päiviisi, elämääsi. Elämä on oikeasti ihanaa!
Kyllä tässä pärjätään. Mutta sinun on ehkä vaikea eläytyä toisten ankeisiin kokemuksiin, jos elämä on tuonut sinulle iloa ja onnea. Päivittelet: "miten joku voikaan noin ihanaa ajanjaksoaan elämästään valittaa niin kuin sínä teet", ja kehotat: "tee jotakin sen eteen".
Velvollisuuksista on helppo pitää kiinni, kun on kivaa. Ihmisen velvollisuudentunto mitataan, kun ei ole kivaa. AP ei ehkä löydä onnea perhe-elämästä sormia napsauttamalla, mutta hänen on tajuttava, että se ei oikeuta häntä uhraamaan perhettään.
Eli nauti onnestasi ja kiitä onneasi, mutta älä pahenna toisten oloa heppoisilla huomautuksilla.
Elämäni ei ole ollut helppoa. Onnellisuus ei tarkoita sitä, etteikö elämässä olisi vaikeuksia tai ongelmia; niitä on ollut. Mielestäni onnellisuudessa ja eritoten tyytyväisyydessä elämään on kyse asenteesta. Ei meillä suomalaisilla naisilla elämäntilanteet tai ylipäätään elämä niin kauhesti erilaista ole. Aika monella on mahdollisuus tehdä valintoja ihan oman makunsa ja tavoitteensa mukaisesti. Jokaisella on myös mahdollisuus suhtautua asioihin omalla tavallaan ja sen tavan valitsee jokainen itse. Joku viisas on joskus sanonut, että onnellisuus on valinta.
Elämä ei aina ole kivaa. Eikä onnelllista. Ja jokainen etsii onnensa ihan tavallisista asioista. Minä olen onnellinen terveistä lapsista, tavallisesta työstäni, tavallisesta miehestäni ja tavallisesta elämästäni,. joka ei suinkaan ole helppoa vaan uskoisin, että olen läpikäynyt hyvin monet perusongelmat, mitä perhe-elämässä tai avioliitossa kohdataan.
Ei kai kenenkään olo pahemmaksi muutu, jos toinen on onnellinen ja jos joku sanoo sen, minkä suurin osa tyytyväisistä ihmisista tietää; jokainen on vastuussa omasta onnestaan.
Minusta tämä on kiinnostava ajatus. Minun äiti puhuu suunnilleen samoilla sanoilla, mutta mikä harmittaa, on se, että äidin elämässä on kaikki hyvin. On rahaa, asunto, kesämökki, onnellinen parisuhde, aikuiset lapset...Minä kaipaisin jotakin konkreettisia neuvoja, miten elämään saisi sisältöä. Voisiko laajempi ystäväpiiri olla ratkaisu, tai aktiivisempi liikunta? Miten osaisin asennoitua tyytväisemmin elämään.
Vaikka olisi rahaa, asunto, kesämökki, parisuhde ja aikuiset lapset, ei se takaa, että olisi onnellinen. OIkeastaan ei ole olemassa asiaa, joka tekisi kaikki ihmiset automaattisesti onnelliseksi vaan jokainen etsii onnensa ja tyytyväiseyydenlähteensä itse.
Onnellinen parisuhdekin tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Joillekin riittää, että arki sujuu ja toimii, toinen taas ajattelee tuollaista tilannetta tylsyyden huippuna. Joillekin taas raha ja omaisuus on onnellisuuden lähde ja toisille taas ei. Joillekin riittää hyvä harrastus, jossa purkaa paineitaan ja toteuttaa itseään ja sillä voimalla pärjää myös arjen harmaudet jne.
Ideoita voivat toiset antaa vaikka kuinka mutta sinun itse tulisi päättää miten asiat ja tilanteesi haluat nähdä. Kiinnitätkö huomion vain sellaisiin asioihin.joita sinulta puttuu vai iloitsetko siitä, mitä sinulla on. Itse puntaroin aina, mitä voisin omalta kohdaltani tehdä, jotta elämä maistuisi silloinkin kun on paha olla.
Kyllä minullekin on moni tullut sanomaa, että on helppo olla onnellinen kun kaikki asiat ovat hyvin. No, minun tai meidän asiamme eivät ole sen paremmin kuin keskimäärin muidenkaan, joten uskon, että se asenne tässäkin ratkaisee. Minä nautin elämästä vaikka siitä, että kun torstaina siivotaan, voi perjantaina sytyttää kynttilöitä, tehdä jotakin huvaa ruokaa ja katsoa telkkaria puolison kanssa. Tai käydä lauantaina yhdessä kaupassa (joka jostakin on varmasti todella tylsää puuhaa). Ei se tuon kummempaa ole.
Onnellisuus on omien korvien välissä. Ensin opettele tuntemaan itsesi ja nauttimaan itsestäsi niin, että näet vaivaa oman hyvän olon puolesta. Minulla tuo "vaivannäkö" on kivaa kotipukeutumista (ei siis verkkareita ja virttynyttä t-paitaa) ja muutoinkin etsin hyvää oloa ihan pienistä arjen asioista, ostan itselleni usein kukkia jne.
Mieheni on tavallinen perusäijä mutta mielestäni ihanin mies minulle ja sen myös osoitan hänelle. Lapset ovat jo aikuisia ja pidän heihin tiiviisti yhteyttä ja on todella antoisaa viettää aikaa heidän kanssaan. Heillä on jo oma elämänsä ja tärkeimpiä ihmisiä elämässään kuin minä ja se on täysin luonnollista; olen silti heidän äitinsä ja tukena tarvittaessa.
Olemme keskituloisia ja rahaa ei ole liialti käytettävissä mutta se ei haittaa koska parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia tai lähes ilmaisia. Yhteinen kävelylenkki, halaus, kivat sanat jne. eivät maksa mitään.
Kyllä sinä vielä löydät onnellisuuden lähteesi
"Kyllä minullekin on moni tullut sanomaa, että on helppo olla onnellinen kun kaikki asiat ovat hyvin."
Minä huomautin, että onnellisen on helppo pitää kiinni velvollisuuksistaan mutta onnettomankin niistä pitää pitää kiinni.
Kuten sanoit, eri ihmiset löytävät onnen eri asioista. Jotkut eivät löydä sitä mistään. Varmaan liittyy paljolti aivokemiaan mutta myös elämän suomiin tarjoomuksiin. Monien vähimmäisvaatimukset jäävät toteutumatta elämässä. Vuosikausia ihminen jaksaa odottaa ja toivoa, mutta kun realiteetit lopulta hyväksytään elämä lässähtää kuin pannukakku.
"Monien vähimmäisvaatimukset jäävät toteutumatta elämässä. Vuosikausia ihminen jaksaa odottaa ja toivoa, mutta kun realiteetit lopulta hyväksytään elämä lässähtää kuin pannukakku. "
Juuri näin. Jos asenne on oikea ottaa realiteetit huomioon ja etsii niistä puitteista mitä on sen onnen. Ympäri maailmaa on ihmisiä, joiden ei meidän järkemme mukaan pitäisi olla tyytyväisiä elämään saatikka onnellisia mutta he ovat. Elämän realiteettien ymmärtämisen ei pitäisi lässäyttää elämää vaan opettaa katsomaan elämää uudesta näkökulmasta.
Ihmiset voivat olla täysin samassa tilanteessa ja toinen nauttii elämästään ja toinen voivottelee. Pitää löytää se oma viisasten kivi, helppoa se ei ole ja toisaalta tietynlainen negatiivisuus voi olla niin verissä, ettei siitä pääse vaikka olisi täydet puitteet hyvään elämään.
Onnelliset ihmiset tietävät onnen olevan omaa ansiotaan. Onnettomat ihmiset väittävät tyytymättömyyden olevan ympåristön ja puitteiden syytä. Se hiuksen hieno ero....
Seuraako teistä kumpikaan maailman tapahtumia?
Lukeeko kumpikaan mitään?
Onko kumpikaan kiinnostunut lapsen fyysisestä ja psyykkisestä kehityksestä, kuinka te vanhempina voitte tarjota parhaat mahdolliset virikkeet lapsellenne?
Onko kumpikaan koskaan ajatellut että kiitoksen sana toiselle silloin tälloin mistä tahaansa pienestäkin hyvästä eleestä on paikallaan.
Halaatko pari sekuntia aivan spontaanisesti miestäsi?
Porrotätko hänen tukkaansa sekunnin pari tullen mennen?
Voitko päivän aikana miettiä kysymyksiä miehellesi? Sellaisia joihin ei pelkkä "joo" tai Ei" ei riitä, joihin vastauksiin tarvitsee vähintään neljä sanaa. Johdata aihe seuraavaan kysymykseen aivan normaalin sanavaihdon puitteissa.
Miksi haudot päässäsi ajatuksia muista miehistä?
Sinä olet huolellisesti ja harkiten hankkinut jo yhden ja teistä kahdesta täydellisesti riippuvaisen uuden ihmisen.
Miksi et käyttäisi aivokapasiteettiasi miettimään kuinka voit tehdä päivistänne kauneimmat ja tuottavimmat madolliset. Kuinka voisit olla paras ja rakastavin äiti lapsellenne ja innostava vaimo miehellesi.
Sinä olet ajatuksella ja huolella suunnitellut avioliiton, perheen ja kodin teille kolmelle, nyt on liian myohaistä haikailla "mitä jos..." Tuo vaihe on historiaa. Sinun hankkimasi velvollisuus on miehesi ja lapsesi, samalla kehittäen itseäsi.
Kuule, kyllä se niin vain useimmiten on että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.
Itsekkäät urputtajat lukekoot tuon ajatuksella!
Kirjoituksessa on kaikki tarvittava asiaan liittyvä.
Oppeliinille. Ei metsä aina vastaa, vaikka kuin huutaisi. Pörrötän ohimennen miehen tukkaa, halaan ja sanon rakastavani. Mies ei edes katso minua, ei ota vauvaamme syliinsä koskaan, ei katso lastammekaan. Vain tietokone kiinnostaa. Silti erityisesti hän puhui vauvatoiveistaan, suoranaisesta vauvakuumeesta. Vauvamme on ns. helppo lapsi. Nukkuu yöt hyvin, on aurinkoinen ja nauravainen. Seksiinkin olisi siis aikaa ja minulla halua. Vaan ei. Mies ei kuulemma ehdi. Pitää katsoa telkkaria tai lukea suomi24- palstaa ja keksiä kuulemma provoja. Tätä hän tekee koko päivän, on työtön. Ei käy ulkoilemassa, ei edes vauvamme kanssa. Ei te mitään kotitöitä, siis ei mitään! Ennen vauvanodotuksen alkua teki, lupaili kuun taivaalta eli puhui, kuinka tekee kaikkea lapsemme kanssa, ulkoilee ja rakastaa meitä ja huolehtii hyvinvoinnistamme. Pian alkavat työni. Mies on sanonut, ettei aio hoitaa lastamme. Mitä teen ? Neuvo hyvä Oppeliini, neuvokaa muutkin. Ps. masentunut mies ei ole. Nauraa hohottelee kännykkään puhuessaan kaverilleen. Olen yhä hoikka ja iloinen, rakastan lastamme ja miestä, mutta...?
Yleensä olen avioeroa vastaan, mutta nyt tämä "perheenisä" on kyllä haitallinen tekijä perheessä, ja hänet pitää poistaa. Kysymys on vain siitä, voiko hän kostaa vauvan kautta, koska hänellä on aika nihilistinen asenne eikä kiintymystä vauvaa kohtaan ole. Uskaltaako lasta antaa isälle ilman valvontaa?
Myönnetään, että olen itsekäs urputtaja, mutta elämä nyt vaan tuntuu hankalalta. Meillä on tietysti muitakin ongelmia, esim.työttömyyttä. Vauva on ihana ja hoidan häntä parhaani mukaan, pidän sylissä, hymyilen, annan virikkeitä ja etsin tietoa mahdollisiman hyvästä hoidosta.
Minusta kuitenkin tuntuu, että en ole mikään luontainen äitityyppi, vaan haikailen villiä nuoruuttani. Mies on jo keski-ikäinen. Yritän antaa hänelle huomiota, mutta saan tylyä kohtelua takaisin. On huolia ja murheita. Seksiä saan kerjätä ja se on minuutissa ohi.
Seurailen aikaa ja tykkään aamuisin katsella aamu-tv:tä ja lueskelenkin, mutta huomion halu on kova kun vauva ei vielä seurustele paljon ja mieheltä saa vain tiuskintaa.
Miksi otit noin paljon vanhemman miehen aviomieheksiesi ja itsekki jo yli 50v mies ja josku nuorempana seurustelin 5v nuoemmman naisen kanssa ja eihän siitä mitään meinannut tulla kun rupesi kaikesta määräileen ja suksethan siinä ristiin meni. Aikoinnan tapasin vähän vanhemman naisen kun oli alle 30v ja oltiin heti samalla aaltopituudella vaikka ikäeroa vajaat 4v aj hyvin menee yli 20 vuoden jälkeen. Älkää ihmiset ot´tako kuin - 3v nuoremman tai vanhemma puolison niin hyvin menee.
Eihän 5ov puoliso voi tayttää 20-30v henkilön seksuaakisia tarpeita kun ne ovat ihan eri luokkaa.
"Eihän 5ov puoliso voi tayttää 20-30v henkilön seksuaakisia tarpeita kun ne ovat ihan eri luokkaa."
Aha? Ja millä tavalla eri luokkaa?
Minä olen 36 vuotias nainen ja mieheni on nyt 55 vuotias. Minun mieheni tyydyttää kaikki seksuaaliset tarpeeni. Kaiken lisäksi hän haluaa seksiä lähes päivittäin kun minulle riittäisi kerran - pari viikossa. Että määrästä ei ole kiinni. Joskus kuulee sanottavan, että nuori mies jaksaa kauemmin. Miksi pitäisi? Minä en ainakaan välitä mistään loputtomasta jyystämisestä. Haluan että mies pitää minua hyvänä ja on lähellä. Sitten kun molemmille sopii, niin hän nai minua ja kumpikin tulee, mutta ei siihen tarvita kuin 5-10 minuuttia.
Hänellä on aikanaan ollut aika monia kumppaneita, mutta sekään ei minua haittaa. Luulen että juuri siksi hän on oppinut ottamaan toisen huomioon.
Tottakai todennäköisyys on se, että nuorempi jää lopulta yksin, mutta voi käydä toisinkin Mitä sitä miettimään.
Ap:lle. Vauva muuttaa elämää. Ei kai se tullut yllätyksenä? Lapsi ei ole söpö kapistus, joka "tekee teistä perheen" Se perhe on itse rakennettava ja luotava.
Jos miehesi ei tee mitään, niin kerro hänelle, että jaatte kaikki hommat puoliksi. Syyksi se, että niin perheissä tehdään: molemmat aikuiset kantavat osansa vastuusta. Ja jos sun miehesi ei tee niitä asioita, niin mieti kaksi kertaa, haluatko kaksi lasta yhdellä kerralla.
Onnettisuudesta yllä kirjoitti jo Cloetta aika tyhjentävästi. Lisäisin sen, että jokainen kantaa itse vastuun omasta onnellisuudestaan ja tyytyväisyydestään elämäänsä. Ajatuksiaan kannattaa pysähtyä tarkistelemaan, jos koko ajan on negatiivisia tuntemuksia. Asiat ovat harvoin niin jumissa tai pahasti, että niille ei voisi mitään, mutta jos on negatiivisesti ja kitkerästi ajatteleva ihminen, niin niistä asioista, jotka monelle tuottavat iloa, tuleekin itselle taakkoja ja ahdistusta. Omia ajatuksiaan kannattaa siis välillä päivittää.
Minä pidän itseäni onnellisena ihmisenä, vaikka elämä on tuonut todella paljon kapuloita rattaisiin. Jossain vaiheessa oli pakko miettiä ja hyväksyä, että tämä on minun elämäni, ja joko katkeroidun tai etsin jokaisen pienen murun hyvää, jonka saan käsiini. Ensin oli vain murusia, mutta lopulta iso kasa hyvää. Pieniä arkisia asioita ja isoja asioita, joita en ollut edes nähnyt, vaikka ne olivat seisseet suoraa edessäni. Hyvä voittaa aina, jos itse antaa sille mahdollisuuden. Näin minä uskon.
Voit ap nähdä tilanteesi nyt kahdelta kulmalta. Negatiiviselta tai positiiviselta. Huono olosi voi johtua joko huonosta elämästä ja idiootista miehestä, ja niille ei voi nyt mitään. Tai sitten ne tunteet voivat olla kasvukipuja kun sinä itse ja perheesi kasvavat kohti jotain parempaa. Huono olosi parhaimmillaan herättää sinua ajattelemaan, pohtimaan ja etsimään itsellesi ja parisuhteellesi uutta tapaa olla onnellinen. Vähän kuin synnytys, ensin julmettu kipu ja sitten käsissä on jotain täydellistä, kaunista ja suurta. Ja kipu ja tuska menettävät samalla merkityksensä.
Muutos on aina tavalla tai toisella rankkaa ja kipeääkin. Ihminen kun on laiska muuttamaan mitään, ellei ole aivan pakko. Huono olo on hyvä starttimoottori. Ei siis välttämättä suhteen loppu vaan uuden alku. Riippuu katsantokannasta.
Kerrottuasi enemmän miehestäsi, se kuulostaa yksinkertaiselta, itserakkaalta, typerältä juntilta!
Kuinka sinä kieltäydyit näkemästä noita oireita aiemmin, on iso kysymysmerkki.
No nyt on liian myohäistä, vauva on jo tehty. Olet saanut nähdä uudelleen ja uudelleen että tuo typerä looseri, aviomiehesi ja lapsesi siittäjä, on täysin epäkelpo isän rooliin.
Pidä nyt huoli että ET lisäänny enempää tuon idiootti-yksiaivosoluisen-ameeban kanssa.
Haluatko sinä katsella tuota torkeää junttia enää päivääkään kodissasi, on sinun itsesi päätettävissä.
Toivottavasti opit tästä ainakin sen verran että seuraavan kerran levittäessäsi polvesi, sperman luovuttaja on PALJON, PALJON korkeammalla tasolla henkisesti. Oikeastaan sinulla EI ole oikeutta hankkiutua idioottien kanssa enää tekemisiin lainkaan. Velvollisuutesi lastasi kohtaan jo estää sen.
Lisayksenä vielä, kun tiedät olevasi varsinainen idioottimangneetti, olisi enemmän kuin suositeltavaa että pysyisit KAIKISTA miehistä kokonaan erossa.
Sinun aikasi ja energiasi kuuluu lapsellesi, ei enää koskaan noin huonolla maulla valituille miehille.
Joten ala oppimaan lastenhoidosta, oikeasta ruoasta lapsellesi, kuinka parhaiten opettaa häntä (ettei junttimiehesi ominaisuudet saa ylivaltaa!) musiikkiin, kauniiseen, kehittävään jne jne jne. Laita lapsesi kengurun reppuun ja lahde esittelemään hänelle luontoa, linnunlaulua, vei hänet mukanasi taidegallerioihin, klassisen musiikin konsertteihin ( siellä EI tarvitse istua kolmea tuntia, vähempikin riittää), ala opettamaan hänelle suomen lisäksi haluamaasi uutta kieltä....JA lue hänelle, lue, lue lue.
Huomaatko, jos todella haluat lapsesi edistyvän ja saavan kaikesta ympärilläsi olevasta rikkaudesta ja kauneudesta mahdollisimman paljon irti, sinulla EI yksinkertaisesti jää edes aikaa nykyiselle typerälle miehellesi, puhumattakaan muista miehista!
siinä on taas ajateltu oikein järjellä kun on lapsi tehty
Ohhoh, olette ihan erilaisia... Joskus se on voimavara, yleensä ei. Kannattaa miettiä tuleeko tuosta pitkän päälle mitään, voiko teidän erilaisuutenne olla voima.
Missään nimessä älä laita omaa onneasi hyllylle, kuten joku tuolla neuvoi. Mikä kauhea rangaistus se olisi lapsellesikin.
Tietysti voit hakea huomiota muilta miehiltä, jos se piristää ja tiedät rajasi. Se voi tuoda säpinää suhteeseen miehesikin kanssa, ainakin jos hän osaa olla terveellä tavalla mustasukkainen ja herää siten tilanteeseen. Pidä ihmeessä huolta itsestäsi, sekä henkisestä puolesta että ulkonäöstäsi. Se on ensisijaista elämässä aina, ja varsinkin nyt kun olet vastuussa lapsestakin. Elämässä pitää olla iloa, sitä sinulta ei voi kukaan kieltää.
Hei! Olin aivan samanlaisissa tunnelmissa 20 vuotta sitten. Haaveiltiin lapsesta, viimein sellainen saatiin, lapsen isä, nyky-ajattelulla aivan täydellinen. Oltiin nuoria ja "typeriä" eikä tajuttu eikä sellaisena trendi-aikana kukaan kertonut, että ruoho ei olekaan vihreämpää aidan takana, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.Jotain jäi muka kokematta. Näin 20 vuotta myöhemmin voin kertoa, että ei jäänyt. Viikoittain mietin elämän syvimpiä viisauksia eli "carpe diem", tartu hetkeen. Ruoho ei ainakaan tässä tapauksessa ollut vihreämpää aidan takana eikä uudet isä-puolet parempia. Tällä järjellä varustettuna olisin tehnyt kaikkeni saadakseni ydin-perheen toimimaan. Perheneuvolaan saa yhteyttä perus-neuvolan kautta, mistä käsin pääsee myös pariterapiaan. Voin kertoa että näin jälkiviisaana mulla ei ole ollenkaan helppo olo, kärsin varmaan loppu-elämäni poikani isän jättämisestä. Isä/äitipuoli pitää aina lastasi lapsi-puolen asemassa. Älä eroa kevyin syin, ethän?!
Mitä mieltä olette, otin Cloettan neuvosta opiksi ja etsin tunne itsesi oppaita. Tiedättekö, kun rupesin etsimään onnea sisältäpäin, on parisuhdekin muuttunut paremmaksi. Vauva ja perhe ovat alkaneet antaa iloa! Olen päässyt nähän rajatieteen piiriinkin ja aloin harrastaa joogaa! Tosi hyviä keinoja ja olen saanut mieheltäkin huomiota!
Jos elama on liian helppoa, se muuttuu tylsaksi. Jos joku perheestasi sairastuisi vakavasti tai jotain muuta kamalaa tapahtuisi, saattaisit arvostaa rauhallista elamaasi.
Ihmisen mieli on niin kumma etta jos ei ole mitaan ongelmia, niita aletaan keksimaan. Ajattele jos miehesi alkasi juomaan tai kaymaan toisissa. Olisitko silloin tyytyvainen? Sulla tuntuu olevan liikaa energiaa ja pienet kuviot kotona ei tyydyta. Ehdottaisin etta alkaisit tekemaan jotain vapaaehtoistyota, liittyisit johonkin aktiiviseen jarjestoon ja tapaisit muita ihmisia.
Ongelmat voivat tehdä onnettomaksi, mutta ongelmattomuus ei tee onnelliseksi. Onnelliseksi tekee tulevaisuuden toiveikas odottaminen ja henkilökohtaisten tavoitteiden eteneminen.