Täytän pian 30 ja luulen että mulla on kolmenkympin kriisi. Ja se liittyy parisuhteeseeni. Olen ollut 24-vuotiaasta saakka avoliitossa mieheni kanssa, ja nyt mietin että jäänkö tähän suhteeseen loppuiäkseni, vai hyppäänkö tuntemattomaan.
Kriisi johtuu siitä, että suhteemme on "ihan ok". Ei loistava, ei huono. Arki sujuu meillä hyvin, työnjako on selkeä, molemmat saavat omaa tilaa jne. MUTTA. Olemme niin erilaisia, että sujuvaan arkeen suhteemme jääkin. Ei ole syvällisiä keskusteluja kynttilänvalossa, sellaisia joissa aika lentää ja muu maailma katoaa. Suhteen alussa oli, kun molempia vielä jaksoi kiinnostaa. Mua kiinnostaisi edelleen, miestäni ei. Hän ei vain ole sellainen ihminen. Mua ärsyttää se kun hänellä ei ole kunnolla mietittyjä ja perusteltuja mielipiteitä esim. politiikasta, elämästä, tieteestä, taiteesta tai mistään, ja häntä varmaan ärsyttää kun mulla on mielipiteitä liikaakin. Kyse ei siis ole siitä että mä jyräisin hänet, vaan ei ole mitään jyrättävää. Vuosia sitten mies ihaili mun ajatuksia, mutta ei enää.
Tämä on siis suhteemme ainut ongelma, ja se todella raastaa minua. Jos olisin nuorempi niin ehkä lähtisin, mutta nyt en uskalla. Haluan lapsia ihan parin vuoden sisällä, ja mieheni olisi loistava isä. Ja hyvä kumppani minulle, niin kuin ulkoa päin katsoen. Keskustelukumppania en hänestä tule saamaan ellei arkisia puheenaiheita lasketa. Kaikkeni olen yrittänyt, joten voin tuon aika varmasti todeta. Olen yrittänyt saada häntä lukemaan lehtiä tai kirjoja, ehdottanut messuille tai näyttelyihin menoa. Kyllä hän joskus suotuukin, mutta ei siitä mitään syvällisempää seuraa.
Mikä on neuvonne, olenko heittämässä hukkaan hyvän miehen vai pilaamassa viimeisen mahdollisuuteni löytää jotain parempaa?
Kriisi johtuu siitä, että suhteemme on "ihan ok". Ei loistava, ei huono. Arki sujuu meillä hyvin, työnjako on selkeä, molemmat saavat omaa tilaa jne. MUTTA. Olemme niin erilaisia, että sujuvaan arkeen suhteemme jääkin. Ei ole syvällisiä keskusteluja kynttilänvalossa, sellaisia joissa aika lentää ja muu maailma katoaa. Suhteen alussa oli, kun molempia vielä jaksoi kiinnostaa. Mua kiinnostaisi edelleen, miestäni ei. Hän ei vain ole sellainen ihminen. Mua ärsyttää se kun hänellä ei ole kunnolla mietittyjä ja perusteltuja mielipiteitä esim. politiikasta, elämästä, tieteestä, taiteesta tai mistään, ja häntä varmaan ärsyttää kun mulla on mielipiteitä liikaakin. Kyse ei siis ole siitä että mä jyräisin hänet, vaan ei ole mitään jyrättävää. Vuosia sitten mies ihaili mun ajatuksia, mutta ei enää.
Tämä on siis suhteemme ainut ongelma, ja se todella raastaa minua. Jos olisin nuorempi niin ehkä lähtisin, mutta nyt en uskalla. Haluan lapsia ihan parin vuoden sisällä, ja mieheni olisi loistava isä. Ja hyvä kumppani minulle, niin kuin ulkoa päin katsoen. Keskustelukumppania en hänestä tule saamaan ellei arkisia puheenaiheita lasketa. Kaikkeni olen yrittänyt, joten voin tuon aika varmasti todeta. Olen yrittänyt saada häntä lukemaan lehtiä tai kirjoja, ehdottanut messuille tai näyttelyihin menoa. Kyllä hän joskus suotuukin, mutta ei siitä mitään syvällisempää seuraa.
Mikä on neuvonne, olenko heittämässä hukkaan hyvän miehen vai pilaamassa viimeisen mahdollisuuteni löytää jotain parempaa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinun on tehtävä kompromisseja. Luopua jostakin sillä ehdolla, että et saa kaikkea samassa paketissa.
Ja saatko sitten kaikki samassa paketissa uuden kumppanisi kanssa? Epäilen.
Valinta on vain sinun. Me muut voimme antaa vain neuvoja ja kokemuksia.
Ei kannata lähteä, se on loputon pitkä tuntematon tie.
Jos jätät miehesi niin et ikinä voi tietää et seuraava miehesi on parempi puhuja. Et voi tietää tykkääkö seuraava miehesi viedä sua messuille rai minne vaan. ekaks se voi näyttää siltä mut totuus on toinen. Voit puhua miehellesi et mitä haluat parisuhteelta ja tulevaisuudelta. jos se ei tajua sinua eikä halua panostaa teidän suhteeseen niin on ehkä parempi et etsit uuden miehen ja toivot parasta.
Ei voi koskaan tietää paraneeko vaihtamalla. Itselläni parani, erottiin pitkän taipaleen jälkeen ja molemmat meistä löysi "ne oikeat". En voi sanoa, että kaikille käy niin. Mutta kyllä se 'kipinä' on aika tärkeää parisuhteessa, joidenkin kanssa se säilyy, joidenkin kanssa ei...
Miehesi kuulostaa tasapainoiselta ja turvalliselta kodin rakentajatyypiltä joten ei kannattaisi vielä heittää hansikkaita kehään.
Yritäppä loytää aihe joka todella kiinnostaa miestäsi. Onko se penkkiurheilu, autot, sääennustelu, elokuvat, tietokoneet... mikä tahaansa.
Opi itse siitä lisää joten voit saada kyseisestä aiheesta irti hänen mielipiteitään.
Nuo kynttiläpäivälliset ovat harvinaisia (kenenkään) arkipäiväisessä elämässä. Ajan kanssa ihmiset muuttuvat, kiinnostukset ja kohteet vaihtuvat. Niin pitää ollakin! Miehelläsi aivan varmasti on se kipinä ja elämisen ilo sisällään, sinun tyosi on kaivaa se taas esiin!
Joillekin sopii puhuminen, puhuminen puhuminen, toisille se taas on tervan juontia. He ovat tekemisen ihmisiä, ilman sanoja.
Saatta kestää jonkin aikaa ennenkuin saat selville mikä tekniikka toimii parhaiten mutta sen kun loydät, loppu onkin sitten taas helppoa!
Ota jalat alle ja nopeaa
Kannattaako nyt tuollaisen syyn takia suhteesta lähteä, jos kaikki muu on kunnossa? Mietipä nyt vielä. Itse olen sitl mieltä, että ei kumppani nyt kaikkia tarpeita voi millään tyydyttää. Etkö voisi keskustella kavereidesi kanssa? Tai etsi joku sellainen harrastus, jossa voisit puhua muiden ihmisten kanssa kyseisistä asioista. Luulisi sitä keskusteluseuraa nyt löytyvän kodin ulkopuoleltakin.