Olen ensimmäisessä parisuhteessani, täytin juuri 20 ja olen ollut poikaystäväni kanssa 4 vuotta. Elän elämäni parasta aikaa, mutta pelkään että parisuhde hidastaa menoa. Periaatteessa kaikki on suhteessa hyvin, mutta jotenkin tylsistyttää. Emme enää vietä samalla lailla aikaa toistemme kanssa kuin ennen ja seksikin on aina sitä samaa. Rakastan kyllä poikaystävääni ja koska hän on ensimmäiseni voisi olla vaikea erota hänestä noin vain 4 vuoden jälkeen.
Oletteko itse eronneet näin vain? Oletteko löytäneet paremman vai katuneet myöhemmin? Onko ruoho todella vihreämpää aidan toisella puolella?
Oletteko itse eronneet näin vain? Oletteko löytäneet paremman vai katuneet myöhemmin? Onko ruoho todella vihreämpää aidan toisella puolella?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sanon nyt tän kymmenennen kerran teille nuorille: Nuoret jotka sitoutuu aikaisin, heille tulee jossakin välissä himo kokea muita ihmisiä ja kokea maailmaa. Se on ikäänkuin kriisi. Ja aina löytyy ns. "parempia ihmisiä", mutta kuinka monta kertaa uskallat leikkiä tätä parisuhdelottoa, että löytyy parempi mies?
Siis suosittelen kokemaan sitä maailmaa nuorena, ettei tule sitten vanhempana halu kokea sitä, kun on jo muksut tehty, omakotitalo, vakityö ja naimisissa oltu 10 vuotta. Se on kovempi pala molemmille siinä vaiheessa. Nuorempana on helpompi erota, kun ei ole sitoutunut ja samanlaista vastuuta, kuin myöhemmin sitten tulee kenties olemaan.
Et voi syödä ja säästää kakkua samaan aikaan. Sinun pitää tehdä päätöksiä ja pitää niistä kiinni, mihin suuntaan nyt kallistut suhteesi jatkosta. Keskustelemalla rehellisesti ja perustelmalla päätöksesi puolisolles parisuhteen jatkosta on asia jonka sinun on tehtävä nyt.
Jonkinlainen kompromissi voisi olla yhdessä sovittu 1 - 6 kk tauko seurustelussa, siis ei haukuta toista kaikista vioistaan eikä lopullisesti suljeta ovia yhteenpaluulle. Mietitte vain yhdessä ja erikseen jatkoa.
Voit päättää vapaasti, mutta kumpikin päätös voi osoittautua vääräksi. Mitä teetkään, lupaa olla katumatta jälkeen päin.
Minä en heittäisi hyvää roskikseen paremman toivossa. Olen itse ensimmäisessä suhteessani vielä 30 vuoden jälkeen, enkä usko, että vaihtamalla paranisi.
Oon itse täysin samassa tilanteessa... vaikeaa. Oon parikymppinen ja meillä on yli neljä vuotta seurustelua takana.
Tuntuu kuin oltaisiin poikaystävän kanssa kasvettu yhteen - hän on yksi parhaista ystävistäni. Seksikin on mahtavaa ja sitä on usein. Kuitenkin tuntuu, että suhteemme on ennemminkin kaveripohjalla tätä nykyä.
Olisi ihanaa olla vapaa tekemään ihan mitä vain, mutta en myöskään haluaisi luopua poikaystävästäni. Tiedän, itsekästä. Pelkään menettäväni hyvän ystävän jos päätän suhteen.
"Onko ruoho todella vihreämpää aidan toisella puolella? "
ei ole. paitsi jos saat tyyliin turpaasi nykyisessä suhteessa, niin se on kyllä mahdollista löytää sellainen kumppani joka ei lyö.
mutta noin muuten: JOKAISEEN suhteeseen tulee se arki. jos pelkäät sitä arkea, niin et tule kyllä KOSKAAN seurustelemaan kovinkaan pitkiä aikoja! its all in your head
Eli olet alkanut seurustelemaan 16-vuotiaana kuten myös nimim. yeahl. Yleensä teidän tapauksissa tulee vastaan juurikin se että ette oikein tiedä keitä olette kun ette ole saaneet elää vapaasti sitä tärkeää hetkeä elämässänne, aikuiseksi naiseksi kasvamista ja täysi-ikäisyyttä. Useimmiten tuollaiset suhteet kaatuvat ennemmin tai myöhemmin, samoin kävi muuten myös sisarelleni (joka on nyt onnellisesti naimississa oikeasti kivan miehen kanssa). Toki on poikkeuksia, toiset voivat viettää elämänsä sen ensisuhteen kanssa mutta kyllä se on enemmän poikkeus kuin sääntö.
En osaa sanoa onko se ruoho sen vihreämpää aidan toisella puolella, riippuu ehkä siitä mistä kohdasta sattuu kurkkaamaan :P
Mutta sen sanon, että jos elämä tylsistyttää niin antakaa palaa. Ottakaa takaisin se tärkeä osa nuoruudesta jonka menetitte. Muutaman vuoden jälkeen näette kaiken aivan uusin silmin enkä usko että kadutte asiaa. Ryppyjä ja kolhuja ehtii pari tulemaan mutta so what, kasvatte aikuisuuteen ja olette paljon valmiimpia kohtaamaan elämän sen jälkeen.
Kun tuo nimim. lifemocker aina sanoo että "elämä on yliarvostettua" niin itse sanoisin tähän että "ensirakkaus on yliarvostettua".
noh minusta nyt on naivia muutenkin olettaa, että se ensirakkaus tai se ensimmäinen suhde kestäisi loppuelämän
todellakin :D