Olen 24-vuotias nainen ja olen seurustellut avopuolisoni kanssa kahdeksan vuotta. Odotan esikoistamme, jonka laskettuun aikaan on alle neljä kuukautta. Kahdeksaan yhteiseen vuoteen on mahtunut niin hyviä kuin huonoja aikoja, joista olemme aina selvinneet. Jokunen viikko sitten mieheni kuitenkin ilmoitti, ettei hän enää ole varma tunteistaan minua kohtaan ja haluaako hän jatkaa suhdettamme. Olin huomannut mieheni käytöksessä aiemmin joitain muutoksia, mutta olin kuvitellut niiden johtuvan mm. rahahuolista, koska mielestäni meidän parisuhteella meni hyvin. En olisi ikinä osannut odottaa, että kyse olisi näin vakavasta asiasta ja ennen kaikkea tällaisena ajankohtana, kun olen kohta viimeisilläni raskaana. Tuntui kuin elämältäni olisi pudonnut pohja ja minuun iski kauhea hätä siitä, että tulisinko pian jäämään yksin pienen vauvan kanssa. Tällä hetkellä tilanne on se, että mieheni kaipaa aikaa ja tilaa selvittääkseen omia tunteitaan. Mitään hätiköityä tai lopullista päätöstä hän ei ennen vauvan syntymää aio tehdä, jos nyt olen oikein ymmärtänyt. Välimme ovat ystävälliset ja muuten aika normaaliin verrattavat, mutta läheisyyttä ei ole ja mieheni on paljon poissa kotoa. Olen väännellyt ja käännellyt asiaa päässäni, mutta en oikein ymmärrä, mistä asiassa on pohjimmiltaan kyse. Mieheni ei tiedä onko hänellä enää romanttisia tunteita minua kohtaan, mutta silti hän sanoo, että nauttii seurastani ja pitää minua viehättävänä, eikä minussa ole mitään vikaa. Ensin luulin, että suuri elämänmuutos on laukaissut hänessä paniikin, mutta vauvan tulo ei kuulemma pelota häntä sen enempää kuin ketä tahansa tulevaa isää eikä hän myöskään kadu sitä, että vauva sai alkunsa. Ymmärrän, että mieheni tarvitsee nyt aikaa, mutta en tiedä miten minun pitäisi jatkaa arjen pyöritystä, kun tulevaisuus on niin epävarma. Tuntuu kauhealta sanoa, mutta en enää osaa iloita vauvan tulostakaan niin kuin aiemmin, ja minua pelottaa suunnattomasti se, että minusta tulisi yksinhuoltaja. Ja miten pääsisin miehestäni ikinä yli, kun hän tulee vauvan myötä olemaan aina osa elämääni. Onko kellään kokemuksia vastaavasta tilanteesta tai muuten vaan neuvoja mitä minä voisin tehdä?
Raskaana ja suhde kriisissä
pelottaa
9922
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miehesi on rintamakarkuri, surkea tapaus. Olen surullinen puolestasi ja varsinkin tulevan lapsenne puolesta.
Tunteiden aika oli ennen lapsen tekoa. Nyt kun lapsi on pantu alulle, käyttäydytään ihmisiksi, vaikka olisi mitkä tunteet tai vaikka mitään tunteita ei olisi.
Tämä koskee myös sinua. Et pysty vaikuttamaan miehesi tekoihin mutta pystyt kyllä vaikuttamaan omiisi. Nyt et saa musertua kuin teinityttö, kun mies ei enää välitä. Sinusta tulee äiti, ja sinun pitää olla kuin naarastiikeri, joka pitää pennustaan huolta tilanteessa kuin tilanteessa.
Yksi nainen pystyy pitämään yhdestä lapsesta huolen, vaikka raskasta se tulee olemaan, kun heräät yöllä asunnossasi 40 asteen kuumeessa imettämään vauvaasi. Pidä vain huoli, ettet lähde enää toista lasta tämän filosofin kanssa väsäämään.
Niin kauan, kuin miehesi täyttää oman osuutensa vanhemmuudesta, sinun pitää kohdella häntä kohteliaasti ja ammattimaisesti työparina.
Eihän missään ole sanottu, että mies olisi vauvankin hylkäämässä. Voit viedä vauvan hänelle hoidettavaksi eikä yksinhuoltajaisyyskään ole mahdotonta.
Ei alle kaksivuotiasta voida riepotella sulle-mulle-periaatteella. Kommentoijalla ei ole mitään käytännön kokermusta pikkulasten vanhemmuudesta. Mm. isä ei pysty imettämään..
Jos aloittaja masentuu tilanteesta, nyt ei saa jäädä yksin! Ystäviä, sukulaisia soittelemaan läpi, kysy voitko turvautua apuunsa lähikuukausina jos tarvis. Ensi- ja turvakotien liitto auttaa myös ja sinne (taloon asumaan toistaiseksi) voi lähteä odottajana tai lapsen kanssa, jos "seinät kaatuvat päälle" tai on suuria käytännön vaikeuksia selvitä äitiydestä esim. oman terveydentilan takia. Saat keskusteluapua sieltä, myös neuvolapsykologille ajan varaaminen nyt on järkevää.
Ehkä miehesi on tosiaan herännyt lapsen myötä omaan kriisiinsä, tajunnut sitoumuksen merkitystä, miettinyt lopullisuutta ja siis sitä kautta tätä teidän jo lapsuudesta saakka jatkunutta suhdetta. Sitähän 16-vuotiaana niin pitkälle kuitenkin on. Hänelle on tullut ensimmäinen aikuiseksi kasvamisen kriisi. Mutta, onko sen pakko olla loppu? Ei. Ei mielestäni, jos vaan miehesi ja sinä saatte keskusteltua. Ensin siitä, mitä se sitten on se jonkun muun kaipaaminen. Pimppi ja pippeli meillä on, ei ne vaihtamalla välttämättä parane. Jos kaikki on hyvin, voi ne vaan mennä huonommaksi eikä lapsenkaan ole hyvä kasvaa puolikkailla vanhemmilla. Yrittäkää ensin siis keskustella ja miettiä mikä olisi hyvä suhde ja perhe.
Mutta jotain teiltä on hukkunut matkalle, jotain mies kriiseilee. Ehkä te ette käy treffeillä, ehkä ette järjestä seksiä kynttilän valossa, ehkä on seikkailuinto sammunut vuosiin? Voisitko ihan vaan uteliaana, ilman paniikkia, kysyä ja tiedustella. Myös sitä, onko kyse oikeasti teidän suhteestanne, vai etsiikö hän itseään. Kaipaako hän uutta suhdetta vai pitäisikö hänen tehdä omalle elämälleen jotain ja silti pitää tämä suhde ja perhe. Jospa hänen omat asiansa nyt vain heijastuu tähän. Tai sitten tosiaan, jotain on kadonnut, ehkä se on intohimo.
Tiedä, että painostus ei kuitenkaan auta ja toisaalta: sinä putoat jaloillesi. Älä pelkää siksi, ettet muka pärjäisi, lapsia on maailmaan ennenkin tehty ja yksinkin on pärjätty jopa neljän lapsen kanssa. Älä tuhlaa energiaasi siis pelkoon, se ei ainakaan auta.
Ja sure vasta sitten kun on jotain suremista. Nyt on tämä ja tässä ja nyt. Pyörität arkea, laitat vauvan huonetta, peset pyykkiä, siivoat, pidät yhteyttä ystäviisi, kerrot heille huolesi, laitat ruokaa, keräilet reseptejä ja lasten vaatteita, varaudut siihen, että vauva-ajasta ekat viikot menee ihan sidoksissa ja tuntuu, ettet enää koskaan pääse minnekään. Pääset kyllä.
Elät arkea siis kuten normaalisti, kuten nainen joka tietää että pärjää. Hanki ihmisiä, jo valmiiksi, jotka voivat joka tapauksessa auttaa, kysy neuvolasta, kuka auttaa jos jäät yksin ja väsähdät jne. Valmista itsellesi siis turvaverkko jokatapauksessa. Hyvä turvaverkko on hyvä olla olemassa! Sekä ystävistä, perheestä että ammattilaisistakin koostuva. Ole kaukaa viisas. Sitä ei löydä enää väsyneenä.
Mutta siis. Romantiikka puuttuu. Kysy mieheltäsi mitä hän tarkoittaa, tarkoittaako hän alun jännitystä, treffeillä käyntiä vai mitä? Romantiikkaa pitää kuitenkin luoda myös, ei ne kynttilät syty itsestään, eikä ravintolaan vain ilmestytä. Miksi ette käy treffeillä? Harastatteko mitään yhdessä?
Miesten mielestä seksi usein on romantiikkaa, onko hän suunnilleen tyytyväinen? Vai onko seksi mennyt urautuneeksi vai onko sitä liikaa/liian vähän... Pelkääkö hän sen muuttuvan, lohduta että monet saa 5 lasta joten ihan todistetusti heillä on seksiä lasten saamisen jälkeenkin!
Seurasta nauttiminen on usein sitä mitä suhde on, mutta mausteet me teemme itse. Miksi jännitys katosi, mitä hän pitää romanttisena? Eikö hän pidä ajatusta yhteisestä loppuelämästä romanttisena? Onko teidän mielestänne romanttista se, että taistellaan yhteisen perheen eteen, etsitään tie, keskustellaan, jutellaan, sovitaan? Se voi nimittäin olla.
Ajatus siitä, että olisi ihminen joka rakastaisi vielä kun ollaan ryppyisiäkin, ON romanttinen.
Kysy voisiko hän kuvitella teidän avoimesti rakastuvan, rakkauden voi löytää uudelleenkin. Voisiko hän kuvitella teidän tapailevan, miettivän tulevaisuutta, ja tutustuvan toisiinne taas ja mitä se olisi? Mitä hän vieraalta saisi, mitä teillä ei voisi olla?
Kysy ja kuuntele. Laske koko ajan kymmeneen, yritä vain kuunnella, olla läsnä. Älä heti sano mitään, omiasi, vaan pyri siihen, että hän tulee kuulluksi. Älä tee hätäisiä johtopäätöksiä, anna hänen pohtia, sanoa, olla avoin. Kuuntele ja kuuntele. Sovi itsesi kanssa, että mietit asioita sen jälkeen pari päivää ainakin, ehkä viikonkin, ennenkuin päätät mitään omistasi. Eli, älä reagoi heti, älä anna itsesi alkaa riidellä, tiedät jo että saattaa olla että olette eri mieltä. Älä tuomitse, koska se voi olla tosiaan kriisi, miehesi voi myös kaivata vain ymmärrystä. Totta, sinä olet raskaana, mutta ihmisiä me kaikki silti olemme.
Te saatatte löytää tien paremmin niin. Yritä ensin vain kuunnella, sitten rauhassa miettiä, ettei vaan pelko laita suuhusi sanoja, mikä rikkoo lopunkin. Ja alat vain pelkäämään lisää. Joten ota ensin rennosti, askel kerrallaan.
Usko pois, ei se välttämättä ole ohi.
Ja toisaalta, jos kaikesta huolimatta hän päättää, ettei hän enää halua tätä suhdetta, et sinä halua kuule väkisin ketään pitää. Parempi sitten että se jonka on pakko lähteä, lähtee, muuten se voi olla tuhoisampaa kun jääminen. Hyvä isä hän voi olla silti ja sinusta tulee ihan takuulla hyvä äiti! Älä pelkää, kyllä asiat lopulta aina järjestyvät. Ja jos te eroatte, sinä tulet pärjäämään, - ja löydät uuden rakkaudenkin vielä. Ei ole mitään pelättävää siis.
"onko seksi mennyt urautuneeksi vai onko sitä liikaa/liian vähän... Pelkääkö hän sen muuttuvan, lohduta että monet saa 5 lasta joten ihan todistetusti heillä on seksiä lasten saamisen jälkeenkin!"
On meilläkin useampi lapsi, mutta ensimmäisen lapsen synnyttyä harrastimme seksiä ehkä 20 kertaa, ennen kuin se loppui kokonaan.
Jos lasta lähtee tekemään, pitää hyväksyä se mahdollisuus, että seksi loppuu. Hyvin harva miettii tätä mahdollisuutta, ja kun se tapahtuu, monet sysäävät lapsensa sivuraiteelle ja eroavat, pettävät tai ratkeavat ryyppäämään. Ei olla valmiita oikeasti uhraamaan omaa onnea lapsen onnen tähden. Nämä kuviot pitää ehdottomasti kelata etukäteen.
Olisikohan miehellä uusi? Jos on paljon poissa kotoa... Tuleva lapsi on nyt vain esteenä erolle ja ei tiedä siksi mitä tekisi. Ihastuksissaan kuvittelee ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella, mitä se todellisuudessa ei ole. Teillä on takana 8 vuotta, sen pitäisi kerto jo jotain miehellesi...
Mutta, MIKSI sinä alistut tuohon odottajan roolin? Miehesi odottajan. Hän huitelee missä huvittaa, tekee mitä huvittaa, vaikka oma nainen on raskaana kotona. Sanoo, ettei anna mitään päätöstä ennen lapsen syntymää. Anteeksi mitä!? Ja sinulle on ihan okei vaan odotella ja roikkua miehessä joka kohtelee sinua noin?
Mitäpä jos laittaisit itsesi etusijalle. Voi olla, että menisi miehellä jauhot pussiin, kun huomaisi vaikka sinun tekevän lähtöä. Nyt kun vaikuttaa, että suhteenne dynamiikka ei todellakaan ole balanssissa. Miehesi on niskan päällä ja pahasti.
Taas yksi luuserimies, joka on tekemässä likaisinta temppua. Raskaanaoloaika tai vauva-aika ei ole mikään hetki parisuhdekriisille. Olisi mies miettinyt vähän ennemmin!
Vaikka nyt pelottaa, laita kova kovaa vastaan. Älä alistu tuohon.
Vaikka päätyisitte jatkamaan yhdessä, mies rikkoo luottamuksesi uhkaamalla jättää pahimpaan mahdolliseen aikaan, kun olet heikossa asemassa.
Aikanaan tulet olemaan hänelle todella vihainen, ja hän tulee olemaan kovilla, jos yrittää pelastaa luottamuksesi.
Tiedän kokemuksesta.
Kiitos kaikille tähän mennessä vastanneille. Tiedän, ettei minun pitäisi alistua ja ottaa uhrin roolia, mutta sekään ei tunnu oikealta ratkaisulta, että nostaisin nyt kytkintä ja lopettaisin itse suhteen. Rakastan miestäni kaikesta huolimatta ja tiedän, ettei hän tee tätä ilkeyttään, ei hän ole paha ihminen. Suurin kysymysmerkki on kai se, onko mieheni halukas tekemään töitä suhteemme pelastamiseksi ja onko hänen kadottamansa tunteet minua kohtaan vielä mahdollista löytää uudelleen. Itse en halua luovuttaa niin kauan kuin toivoa vielä on.
"mutta vauvan tulo ei kuulemma pelota häntä sen enempää kuin ketä tahansa tulevaa isää "
Miehesi ei varmaan edes itse tajua miten koomiselta tuo kuulostaa. Vai ei pelota sen enempää kuin... Luulen miehesi pelkäävän tulevaisuutta. Vastuu perheestä pelottaa ja jos teillä rahahuolia niin elämän tosiasia on että ne eivät ainakaan paranna asiaa. Oma mielipiteeni on että kyse on enemmän siitä että miehesi elää elämänsä murrosvaiheen/taitekohdan kriisiä.