Mä en tiedä enää mitä mun pitäisi tehdä. Olen 35 vuotias pienten lasten kotiäiti. Alkuun kaikille tiedoksi että kotona olen molempien tahdosta, mieheni siis toivoi että lapset hoidetaan kotona. Mä nautin suunnattomasti lapsistani, teen paljon työtä kotona, mm. kasvatan ruokaa, teen kaikki kotityöt ja pyrin aina pitämään kaikki kunnossa. Mun, tai meidän ongelma on, että mun mieheni menettää ajoittain hermonsa.
Kyllä mä tajuan että välillä on vaikeita aikoja, mutta juuri silloin kun on kiire, raha- ongelmia tai muita vastoinkäymisiä, mun mieheni kilahtaa. Mua ei ole koskaan lyönyt, mutta käyttää henkistä väkivaltaa lapsiamme kohtaan, varsinkin esikoista, joka on myös voimakastahtoinen. Myös minä olen osani saanut, mutta vahvana ja itse melko voimakastahtoisena persoonan olen varmasti myös itse toiminut väärin häntä kohtaan.
mies on tietoinen ongelmasta, pyrkii korjaamaan käytöstään, on rakastava isä mutta...
Lisäksi on sitten tämä läheisyyspuoli, kun olen etääntynyt hänestä kauas, kun minulla on tunne että joudun lapsia suojelemaan hänen ailahtelevalta käytökseltään kun on vaikeaa, joko minun kanssani tai sitten perheen ulkopuolisten juttujen kanssa.
Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Jos on niin oletteko saaneet jostakin apua?
Mä alan olla umpikujassa, olemme käyneet paikkakunnan perheneuvolassa, mutta ongelma on sellainen että aina kun on stressiä ja pitäisi voida saada tukea miehestä, hän purkaa oman pahan olonsa ja stressinsä meihin. Enkä ymmärrä mitä voisin tehdä, kuinka hoitaa homman niin että näin ei kävisi. Silloin kun on raha-asiat kunnossa ja mihinkään ei ole kiire, on hän suorastaan loistava isä ja aviomies.
Nyt en voi olla hänelle se nainen jonkalaisen hän minussa näkee, enkä kykene hänelle läheisyyttä suomaan. En niinkauan kuin iso mies purkaa kiukkunsa lapsiin.
Kyllä mä tajuan että välillä on vaikeita aikoja, mutta juuri silloin kun on kiire, raha- ongelmia tai muita vastoinkäymisiä, mun mieheni kilahtaa. Mua ei ole koskaan lyönyt, mutta käyttää henkistä väkivaltaa lapsiamme kohtaan, varsinkin esikoista, joka on myös voimakastahtoinen. Myös minä olen osani saanut, mutta vahvana ja itse melko voimakastahtoisena persoonan olen varmasti myös itse toiminut väärin häntä kohtaan.
mies on tietoinen ongelmasta, pyrkii korjaamaan käytöstään, on rakastava isä mutta...
Lisäksi on sitten tämä läheisyyspuoli, kun olen etääntynyt hänestä kauas, kun minulla on tunne että joudun lapsia suojelemaan hänen ailahtelevalta käytökseltään kun on vaikeaa, joko minun kanssani tai sitten perheen ulkopuolisten juttujen kanssa.
Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Jos on niin oletteko saaneet jostakin apua?
Mä alan olla umpikujassa, olemme käyneet paikkakunnan perheneuvolassa, mutta ongelma on sellainen että aina kun on stressiä ja pitäisi voida saada tukea miehestä, hän purkaa oman pahan olonsa ja stressinsä meihin. Enkä ymmärrä mitä voisin tehdä, kuinka hoitaa homman niin että näin ei kävisi. Silloin kun on raha-asiat kunnossa ja mihinkään ei ole kiire, on hän suorastaan loistava isä ja aviomies.
Nyt en voi olla hänelle se nainen jonkalaisen hän minussa näkee, enkä kykene hänelle läheisyyttä suomaan. En niinkauan kuin iso mies purkaa kiukkunsa lapsiin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinun pitää ehdottomasti yrittää pitää lasten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolta. Myönteistä on se, että miehesi myöntää ongelman. Valitettavasti hän ei pysty ongelmaansa omin avuin ratkaisemaan. Harmi, ettei perheneuvola ole kyennyt auttamaan.
Mitä jos vuokraisitte miehellesi oman asunnon, jossa hän voisi viettää aikaa, kun kotielämä ahdistaa liikaa. Hän olisi kotona kivoina aikoina ja käyttäytyisi kivasti. Ei siis mitään avioeroa vaan käytännön ratkaisu. Sinunkin stressisi saattaisi helpottaa. Rahaahan se vaatii.
Seksipuoli saattaa olla lopullisesti rikki, ja ehkä miehesi hairahtuu toisiin naisiin. Minusta se on kuitenkin tässä pienempi kysymys kuin lastenne mielenterveys.
Mielestäni velvollisuutesi on lähteä töihin. Toivottavasti saatte puhuttua tämän asian kuntoon. Hyvä, että olette hakeneet apua. Pariterapiaa suosittelen nyt vakavasti ja miehellesi yksilöterapiaa. Jos on haluja pelastaa avioliitto, on hyvä kokeilla aivan kaikki keinot ensin ennenkuin eroaa.
Miehellä on ongelma, joten hänen tulee se ratkaista. Pian! Lapsille jää traumat tuollaisesta ja voisit koittaa selittää asiaa miehellesi lapsen näkökulmasta. Entäpä jos te istuisitte pöydän ääreen kaikki ja käytte keskustelun läpi siten, että lapset saavat kertoa isille miltä heistä tuntuu? Asiaa ei saa lakaista maton alle!
Miehesi siis tiedostaa jossain määrin mistä on kyse, mutta hänellä itsellään ei ole välineitä muuttaa käytöstään? Jos rakastat miestäsi, ohjaat hänet hakemaan apua omaan ongelmaansa! Läheisyytenne on kadoksissa juuri hänen käytöksensä kautta. Väkivalta karkoittaa, ei lähennä. Oletko varma, että miehellä ei ole toista naista ja ettei se olisi syy siihen miksi hän kilahtelee?
Sopikaa keskenänne pelisäännöt miten toimia, kun hänellä alkaa pinna palaa! Suosittelen, että ohjaat miehen lähtemään ulos suoraan purkamaan tulistunutta tilannetta tahollaan. Älä vaadi häntä ainakaan jäämään selvittelemään asiaa vaan ohjaa tiukasti ulos! Keskinäisten pelisääntöjen sopiminen on yksi keino selvittää tilanne.
Olen itse ollut suhteessa tulisen ihmisen kanssa, joka ei olisi millään halunnut ymmärtää sitä ettei kiihtyneessä tilassa voi asioita selvitellä. Meni todella kauan, ennenkuin hän hyväksyi sen, että jommankumman on lähdettävä pois tilanteesta ja keskustelu jatkuu vasta, kun molemmat ovat rauhoittuneet.
Älä missään nimessä mieti sitä, että sinä olisit jotenkin syypää hänen tunteenpurkauksiinsa! Tai lapset! Miehellä on aikuisena vastuu omista tunteistaan ja siitä miten hän ne toisia kohtaan projisoi. Aikuinen voi kontrolloida käytöstään, toisin kuin pieni lapsi ja on äärimmäisen tärkeää lasten psyykkisen tasapainon ja itsetunnon kehittymisen kannalta, että he kasvavat sallivassa ilmapiirissä! Lapset siis etusijalle nyt. Onko miehellä omassa lapsuudenkodissaan malli tälle käyttäytymiselle vai missä pohjimmainen syy?
Väkivaltaisessa ilmapiirissä on luonnollista alkaa miettiä sitä mitä itse tekee aiheuttaakseen toisen käytöksen. On mahdollista, että provosoit miestä. Mieti siltä kannalta siis omaa käytöstäsi. Mutta: miehelläsi on vastuu omista teoistaan ja ajatuksistaan. On aivan turhaa syyttää muita siitä miksi itse käyttäytyy kuten käyttäytyy. Meistä kukaan ei voi toista ajaa oikeasti tekemään yhtään mitään, vaan ihminen tekee päätöksen aivan itse. Jokainen voi itse vaikuttaa siihen miten asiat ottaa ja miten tuntee!
Tsemppiä sinulle vaikeaan tilanteeseen! Apua on saatavilla! Voit muuten itse käydä pariterapiassa yksinkin, sekin auttaa.
Olen ollut vastaavanlaisen miehen kanssa yhdessä ja naimisissa 20 v.
Olen käynyt yksin terapiassa, turvakodin tukitapaamisissa (siellä autetaan selviämään myös henkisestä väkivallasta) ja saanut ystäviltäni tukea vuosikausia.
Olen liian lojaali. Vaadin itseltäni paljon ja sen vuoksi periksi antaminen on ollut viimeinen ratkaisu. Uskonut, että ratkaisu kyllä löytyy.
Toistahan ei voi pakottaa mihinkään terapiaan saati paukutella omia ajatuksiaan, jos toinen ei kykene arvioimaan omaa vaikutustaan. Taustalla voi olla niin syviä arpia jo lapsuudesta, että pitäisi olla melkoinen terapeuttikaarti setvimässä niitä.
Vaikka miehessäni on myös hyviä puolia hän on ikävällä ja ailahtevalla käytöksellään joka kerta nostanut uuden kiven muuriksi välillemme. En ole enää vuosikausiin jaksanut pahoittaa mieltäni ja vain vetäytynyt sisikuntaani hellimään omia ajatuksiani ja tarpeitani.
Nyt elän itselleni hyvin tärkeää ja energistä aikaa, jossa mieheni ei pysy mukana. Näen hänet hyvin kirkkaasti ja hämmästyn joka päivä, miten ihmeessä olen halunnut olla hänelle niin lojaali ja uskollinen. Ihminen, joka pitää minua roskakasankonaan. Oli siis aika todeta,ettei oma tahto auttanutkaan.
Toivotan sinulle ap voimaa eteenpäin. Mieti silti lastesi tulevaisuutta. Tuskin haluat heidän toistavan isänsä käytösmallia, mikä väkisinkin jää heidän selkäytimeensä.
Meillä hieman samantyyppinen ongelma... Meillä siis paljon muitakin ongelmia...sellaisia, joista yksikään yksinään ei olisi ylitsepääsemätön eikä mikään "juttu", mutta kun näitä on paljon kasaantuneena, niin tämä vyyhti on aikamoinen. Mutta yksi ongelmista on samantyyppinen kuin sinun ja se on tällä hetkellä vahvin syy siihen, miksi itse harkitsen eroa. Olen siis huolissani lasten hyvinvoinnista / pahoinvoinnista.
Meillä myös mies välillä raivostuu ja huutaa lapsille, käytännössä paljonkaan etukäteen varoittamatta ja monesti melko pikkujutuista. Ymmärrän, ettei nämä hänen päässään ole pikkujuttuja (esim. toistuvasti kulkuväylälle jätetyt tavarat) siinä kohtaa, kun hän raivostuu. Mutta ongelma on siinä, ettei mies esim. yhdessä kanssani pidä sitä jatkuvaa kuria tavaroiden paikalleen laittamisesta. Hän passiivisesti sallii sen suurimmaksi osaksi ja itse näyttää samaa esimerkkiä. Mutta sitten jossain kohtaa hän ei enää sallikaan ja sitten "kilahtaa". Tämä on meillä jatkuva ristiriita. Olen peräänkuuluttanut asiaa ja selittänyt miksi lapsille esim. tämä tavaroiden paikalleen laittaminen / laittamatta jättäminen on kuten on. Ei vaikutusta. Tämä siis vain yksi esimerkki. Ja kyllähän sen ymmärtää, ettei ongelma itsessään ole nuo tavarat, se on vain se miten asia purkautuu. Mies saa tavallaan jonkun syyn purkaa pahaa oloaan.
No, tästä on keskusteltu. Itse olen vakaasti sitä mieltä, että mies on masentunut tms. Kuitenkaan hän ei suostu asiaa edes ajattelemaan, saati myöntämään tai varsinkaan hakemaan apua. Elämä jatkuu samanlaisena päivästä toiseen. Itsekään en enää oikein jaksa, varmasti tämä pitkään jatkunut onneton tilanne on masentanut jonkun verran myös minua.
Itse olen tässä sinnitellyt kuukaudesta toiseen, päivän kerrallaan. Ahdistavaa on. Itselleni avioero on ns. se viimeinen vaihtoehto, olisin halunnut, että tämä toimii. Ja mielestäni on myös väärin, että avioliitto ja elämä sinällään kaatuu vain sen vuoksi, että toinen on ehkä sairas. Mutta aika kädetön olen enää muuta tekemään.
Lapset tosiaan saavat kuulla kunniaansa, heiltä vaaditaan kehitys- ja suorituskykyynsä nähden turhankin paljon välillä, tai ainakin epäreilusti. Isommat lapset joutuvat miehen käskystä tekemään kotona paljon enemmän kuin mies itse tekee. Sekin todella väärin. Mies ei siis tee juurikaan muuta kuin istuu netissä... kotona olisi vaikka kuinka paljon hänellä keskeneräistä juttua, mutta hän ei saa aikaiseksi. Tukee masennusajatusta. Töitäkään ei jaksa paljoakaan enää tehdä... työpäivät ja työviikot lyhentyneet huomattavasti.... rahaa ei tule... taloudellinen stressikin alkaa olla sietämätön.
Mutta.. nyt olen alkanut kokea, ettei mulle jää palon vaihtoehtoja. Ei enää. Ja olen alkanut kokea myös huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä siitä, että velvollisuuteni on varmistaa lasten hyvinvointi. Ja nyt tässä tilanteessa en sitä tee.
Nyt tuntuu siltä että on pakko kertoa miehen mielipide asiaan.. Lasten hyvinvointi ja turvallisuus on kaiken edellä se on varmasti jokaisen mielipide joten keskitytään nyt muuhun..
Eli siihen miten niiden lasten turvallisuus ja hyvinvointi on mahdollista sinun ja miehesi välit pitää korjata jos parisuhdetta ei hoida lastenhoidon ohessa parisuhde romuttuu toiset reagoi läheisyyden puutteeseen eritavoin, voi lähteä aina useammin viikonloppu menoihin, harrastukset tai työt lisääntyvät , ärtyminen tai hermojen menettäminen kaikki saattaa johtua vain siitä ettei saa läheisyyttä tai kumppanin hyväksyntää pieniä eleitä flirttiä tai ylipäätään mitään tukea yhteiseen onnellisuuteen tätä kutsutaan nimikkeellä "karu arki" on vain ne rutiinit jotka pitää tehdä ja lapset vaatii huomionsa koska on miehen ja sinun aika??
Ehdotukseni olisi että tee aloite vaikka vähän väsyttää illalla kotiaskareiden jälkeen niin kannattaa yrittää pieniä kosketuksia suudelmia jotka johtaa illalla intiimiin hetkeen.... Vaikka parikin kertaa viikossa jos kaikki menee suunnitelmien mukaan miehesi suostuu ja tulee itsekin lähellesi varmasti useammin joten ei ole liikaa vaadittu että miehesi alkaa myös panostamaan kotitöihin enemmän!! Tämä neuvo vaatii sinulta huomattavasti enemmän kuin mieheltäsi mutta kahden viikon jälkeen tiedät onko teidän liitolla toivoa
Mten jaksat katsoa?
Kertokaa mitä ihmettä teen? Mulla on 34v mies ja olimme meneviä aikoinaan, mutta itse olen nyt raskaana ja kolmas lapsi tulossa :-) Mutta MIES kun menee tuolla maailmalla koko ajan! Kotiin tulee antaa pusun poskelle ja silttää hetken ja TAAS lähtee " kokouksiin" Alkuun valvoin yöt ja ootin, olin hermoheikko että nyt on tapahtunut jotain! Kerran sitten mies tuli kotiin ja sanoin että tule nukkumaan, mies mumisi että käy vielä kirjoittamassa huomista työpöytä-kirjaa varten ja menin ovelle katsomaan, niin mies kirjoitti vieraan naisen kanssa. Ja runkkasi samalla itseään!. Sain hepulit ja raivosin kuin hullu. Mies säikähti ja lähti autolla pois!!! En saanut vastausta ja nyt miestä ei ole 2 päivään näkynyt, olenko liian tiukka....
Mies teki eron arvoisesti, kun harrasti nettiuskottomuutta. Sinäkin raivosit ilmeisesti eron arvoisesti. Voitte erota vapaasti. Loppu on logistiikkaa.