Olemme olleet aviossa kohta kaksikymmentä vuotta, lapset teinejä. Mies paljon töissä ja jos kotona niin ei puhu mitään eikä kuuntele. Jos sitten toistan itseäni niin kuuleman nalkutan ja jankutan joten hän häipyy paikalta sanomatta mitään. Mies ei tee mitään kotitöitä, en edes pyydä. Ei tee ruokaa, eikä myöskään osallistu pihatöihin.
Oikeastaan ainoa asia mistä tulee riitaa on seksi. Häntä kun haluttaisi monta kertaa viikossa ja minua ei. Ja minua ei huvita siksi kun mikään tässä liitossa ei toimi. Inhottaa että mies tulee töistä kotiin ja puhumatta mistään mitään kenties koko illan aikana alkaa sitten sängyssä mitään sanomatta kopeloimaan suoraan "sieltä", mistään esileikistä puhumattakaan. Itseasiassa en tiedä oikeastaan mitä esileikki edes on?? No sitten jos en suostu niin mies suuttuu ja mököttää muutaman päivän.
Sitten muutaman päivän mykkäkoulun jälkeen hän taas sanaakaan sanomatta tulee sänkyyn ja alkaa tuon saman suoran ronkkimisen ja jos en suostu niin suuttuu. Välillä sitten suostun ja välillä en. Koko toimituksen ajan hän saattaa olla sanomatta sanaakaan, tai sen jälkeenkään.
Siis mitä hel-vett-tiä tässä pitäisi tehdä mykän miehen kanssa jollei mistään voi puhua ikinä??
Oikeastaan ainoa asia mistä tulee riitaa on seksi. Häntä kun haluttaisi monta kertaa viikossa ja minua ei. Ja minua ei huvita siksi kun mikään tässä liitossa ei toimi. Inhottaa että mies tulee töistä kotiin ja puhumatta mistään mitään kenties koko illan aikana alkaa sitten sängyssä mitään sanomatta kopeloimaan suoraan "sieltä", mistään esileikistä puhumattakaan. Itseasiassa en tiedä oikeastaan mitä esileikki edes on?? No sitten jos en suostu niin mies suuttuu ja mököttää muutaman päivän.
Sitten muutaman päivän mykkäkoulun jälkeen hän taas sanaakaan sanomatta tulee sänkyyn ja alkaa tuon saman suoran ronkkimisen ja jos en suostu niin suuttuu. Välillä sitten suostun ja välillä en. Koko toimituksen ajan hän saattaa olla sanomatta sanaakaan, tai sen jälkeenkään.
Siis mitä hel-vett-tiä tässä pitäisi tehdä mykän miehen kanssa jollei mistään voi puhua ikinä??
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olisikohan aika erota tai varata aika parisuhdeterapiaan?
Se on Luolamies. Kerro tuo juttus miehelle ja katso mitä siitä seuraa. Oletko jo päättänyt että mitä toimenpiteitä täytyy laittaa käytäntöön jos miehen käytösmalli ei muutu? Se määrää lopulta että jatkuuko suhde vai ei. Minä laittaisin miehen pellolle jos se ei päiväkausiin puhuisi mulle, pelkästään muutama tunti koneella töitten jälkeen saa mut laulamaan jos en saa huomiota mieheltä.
Pitkälle olet antanut asioiden jo ajautua. 20 vuodessa ehtii muodostua hyvinkin pinttyneitä tapoja, ellei niitä haasteta muuttumaan tuon tuostakin.
Kokemuksesta puhun.
Saa siinä sitten odottaa suhteen ihmeparantumista ja yhtäkkistä muutosta jos on tyytynyt itsekin samaan vanhaan tyyliin jo ties kuinka kauan. Syypää sun oloosi ei siis todellakaan ole vain sinun kumppanisi, ja sinä tiedät sen itsekin.
Jos haluaa yhteistä, koko parisuhteeseen vaikuttavaa muutosta, eikä jahtaa vain itsekkäänä omaa tyytyväisyyttä, on syytä keskustella asioista puolison kanssa, niin kuin aikuiset tekevät. Suhteeseen voi saada syntymään vaikka minkätasoisen muutoksen kun molemmat ovat inspiroituneet tekemään asioita uudella tavalla. Vastuu sen inspiksen tartuttamisesta kumppaniinkin on tietysti sillä joka kriisiin on ajautunut ja muutosta vaatii.
On todella outoa, jollet muka ole koskaan joutunut inspiroimaan kumppaniasi mihinkään mikä sinua itseäsi on innostanut. Niitä taitoja tarvittaisiin jälleen, nyt kun te olette pian jäämässä taas kaksin, toinen toistanne viihdyttämään.
Tuskin lapsetkaan katselevat kovin ylpeinä vanhempiaan, jotka vain kinaavat ja syyttelevät toisiaan eivätkä osaa muuttaa tapojaan.
Kuten sanoin, niin mies ei puhu. Minä kyllä puhun, mutta siihen se jää. Lopputulos on sama onko mies paikalla vai ei. Se on kyllä totta, että olen antanut tämän jatkua näin kauan. Tosin mies ei ole nuorempanakaan halunnut puhua asioista. En tiedä miksi kun ei vastausta tule. Jonnin joutavaa tekstiä tulee mutta mitään mikä liippaa läheltäkään jotain ongelmaa tai vaikeaa asiaa niin niistä ei keskustella. Jos kerron nätisti kantani miksi olen jotain mieltä ja mitä haluaisin toisin, on vastaus olan kohautus. Kun kysyn että mitä mieltä hän on, sanoo että jaa. Ei sano omaa mielipidettään mihinkään mitä kysyn.
Miten minun pitäisi toimia toisin??
Tuskin jäädään toisiamme viihdyttämään kun lapset parin sisällä lähtee kotoa omilleen.
Ja meillä ei edes riidellä. Meillä ei vain ole mitään.
Lähinnä ongelma josta lähdin avautumaan oli se, että miten mies voi kuvitella että haluaisin seksiä tuollaisessa tilanteessa.
Olet sä sille ennenkin antanut pimppiä joten se tietää et sulta saa kun vähän vonkaa.
Olet siis ollut tuon idiootti miehen kanssa 20 v ja tehnyt vielä lapsiakin vaikka miehes ei osaaa edes tyydyttää sua seksuaalisesti. Miehes ei tee kotitöitä eikä muutakaan apua anna sulle. Olet tuhlannut 20 vuotta ihan hukkaan. Eikä kannattaisi jo ettei mene seuraavat 20 vuotta kans hukkaan idiootti miehen vierellä. Ei miehes edes rakasta sua eikä tiedä mitä parisuhde tarkoittaa.
"Kiva" kuulla että jonkun muunkin mielestä miehen käytös on idioottimaista. Lohdullista tavallaan. Niin, lapsia on kaksi ja maailman parhaat onkin. Jotain hyvääkin siis tässä on saatu aikaiseksi.
Eiköhän pikku hiljaa ole aika alkaa etsimään onnea jostain muualta. Ja todellakin kaipaan myös seksiä, sellaista joka tyydyttää ja mieheltä jota haluan.
Ehkä tämä vain oli pieni tökkäisy itselleni kun sen sai kakaistua ulos, muillekin kuin tuolle miehelle.
Kaipaan läheisyyttä niin paljon, miehen kosketusta. Normaalia arkea.
Miehesi käyttää asuntoanne hotellina, sinä olet huonepalvelija. Parisuhdeen pitäisi olla jotain ihan muuta. Kirjoitit että "Kaipaan läheisyyttä niin paljon, miehen kosketusta".
En hyväksy pettämistä, mutta tuollaisessa tilanteessa voisin sen ymmärtää.
Jos miehesi ei ole tehnyt mitään suhteen eteen oikeasti, onko vielä hänellä jotain oikeuksia, joita pitäisi kunnioittaa?
Taas yksi joka kaipaa vain ja ainoastaan tukea omille tunteilleen.
No täältä pesee: ihan hirveen kauhee ukko, miten ootkin kestänyt sitä kaikki noi vuodet, varmaan törkeen pettynyt olo, ymmärrän, ja vielä vaan pitäs sänkyhommat hoitua automaattisesti kuin iltalypsy, käsittämätöntä itsekkyyttä! Eikai se ukko vaan ole narsisti! Mut jotta nyt et aivan katkeroituisi sen ääliön takia, lähde vetämään heti kun olet saanut lapsesi maailmalle, sillä vaihtamalla se onni taas löytyy!
Ainakin hetkeksi...ja toivottavasti tämä riittää, sillä enempää en kykene valehtelemaan, sori.
Mut jotta nyt et aivan katkeroituisi sen ääliön takia, lähde vetämään heti kun olet saanut lapsesi maailmalle, sillä vaihtamalla se onni taas löytyy!
Siis LÄHDE HETI, älä odota enää hetkeäkään. Aina vedotaan lasten takia, mutta olen varma, että lapsilta ei jää mitään puuttumaan.
Ette ilmeisesti ole koskaan puhuneet juuri mistään parisuhteeseen liittyvistä asioista? Opeta miehesi vuorovaikuttamaan ja opetelkaa kumpikin puhumaan tuntemuksistanne.
Aloita vaikka keskustelemalla pienistä arjen asioista, rohkaise miestä ilmaisemaan mielipiteensä vaikkapa päivän lööpeistä ja osoita mielenkiintoa tämän mielipiteitä kohtaan. Vuorovaikutus perustuu aina vastavuoroisuuden periaatteelle, mutta aina tämä vastavuoroisuus on jomman kumman vuorovaikutustilanteen osapuolen aloitteen ansiota. Sinun on oltava siis aloitteellinen, kannustava ja osoitettava mielenkiintoa miestä kohtaan, jos kerran sinä olet se puheliaampi ja puheliaisuutta kaipaava osapuoli ja tahdot samanlaista käyttäytymistä itseäsi kohtaan. Voit siis kertoa esimerkin vuoksi oman mielipiteesi jostain asiasta ja kysyä sitten hänen mielipidettään, mutta älä tee asiasta "numeroa", eli jankuta esimerkiksi että "meidän on opeteltava nyt puhumaan, tehdään se näin", sillä itse ainakin olen kohdannut vain sellaisia miehiä, joille ns. vaivihkaisuus toimii paremmin.
Sitten, kun miehesi puhuu tuntemuksistaan jo sen suurempia kannusteita tarvitsematta, voi mielestäni vasta alkaa puhua petipuuhista. Tätä ennen olisi todennäköisesti jo käynyt selväksi puhumisen opettelussa, että mies on kiinnostunut myös sinun mielipiteistäsi (jos näin on eli rakastaa ja kunnioittaa sinua ihmisenä). Näin ollen hän varmasti kunnioittaa myös pedinpuolen mielipiteissäsi. Moitinnan kautta on huono lähteä liikkeelle, minkä vuoksi etenkin pedinpuolella on parempi lähteä liikkeelle positiiviselta kannalta: "Minusta olisi vielä mukavempaa/vielä enemmän nauttisin/ olisi todella kiihottavaa, jos - - ".
Mielestäni olisi vain hyvin omituista ja suorastaan sisutonta olla tekemättä töitä kahdenkymmenen vuoden suhteen eteen. Puhumisen opetteluun menee aikaa, mutta jos todella rakastat miestä ja hän sinua, kestätte kyllä moisten vaikeuksien yli.
Alkuperäinen ajatuksiani havainnoiva teksti hukkui bittiavaruuteen, mutta toivottavasti tästä nyt vähän selviää tarkoitteeni. Tsemppiä.
Etsi kuule sellainen mies, joka osaa puhua. Niitäkin on, vaikkei uskoisi. Tai edes joku ihminen, jolle voit aueta ja päästää 'lastin' ulos, tavalla tai toisella. Unohda ukko hetkeksi ja keskity itseesi, tee ja mee ja elä niin kuin sinusta hyvältä tuntuu. Opettele nauttimaan olostasi, hemmottele itseäsi, laittaudu, uusiudu ... Ja etsi, hae jostain apukeinoja ilmaistaksesi juntille, mikä on homman nimi. Sitten kun saat sen selville ja tiedät itse ...
Kyllä tässä alkaa mitta olla täynnä ja ajatukset jo ihan muualla. En usko että tämä tästä edes miksikään muuttuu, itse ainakin olen jo niin katkeroitunut ettei tätä taida pelastaa mikään. Nyt kun asiaa olen kovasti miettinyt, en tiedä jaksanko enää edes haluta muutosta. Ehkä vapaus kaikesta olisi paras vaihtoehto.
Ei kukaan ihminen toisen halusta muutu, enhän minäkään.
Vaikka jokainen on tottakai vastuussa omasta onnestaan niin kyllä sillä puolisollakin on joku funktio tässä yhtälössä. Kyllä minulla on omaa elämää ja hyviä ystäviä, oma työ ja omat menot, itseasiassa tämä liitto on se ainoa asia joka ei toimi.
Ja jos puolison kanssa ei ole minkäänlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, niin minun on kovin vaikea haluta seksiä tämän ihmisen kanssa. Enhän sentään ole talouskone joka laitetaan päälle nappia painamalla..
Niiih, katkeroitumalla ei näe uutta eikä jaksa. Jotta oiskos asennepuolessa töitä kumminkin. Se tarkoittaa, että anna ukon olla mitä on ja ole sinä itsesi ja jos on tarpeita, tyydytä ne ...
Jos luet itse oman tekstisi ikään kuin ulkopuolisen silmin niin tiedät itsekin vastauksen. Asumusero olisi hyvä ratkaisu. Huolehdi että sinulla on omaa rahaa ja hanki itsellesi asunto. Asumuseron aikana mies "näyttää tapansa" ja jos mitään parannusta suhteeseen ei tule niin sitten lopullinen ero.