Kuntavaaleista lisäpotkua eroihin?

Voisiko kuntavaaleista ja kristittyjen vaalitappiosta tulla tähän päivään vähän lisäpotkua? Muistaakseni presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ääntenlaskennan edetessä erokäyrä kohosi hieman, kun KD pysyi tukevasti viimeisellä sijalla.
1198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

123 eroa nyt kello 20.00 jälkeen. Ihan kelvollinen erovauhti. Päivin äksy naama voi saada muutaman lisäeron aikaan.

Äänestä
  • Harmi kyllä Räsänen ei saanut juuri ollenkaan puheaikaa ainakaan Ylellä. Tämän tädin kaikki näkyvyys on kirkolle hallaa.

    No, hyvä silti, että kristillisdemokraatit olivat eduskuntapuolueista jälleen vaalien häntäsijalla ja menettivät kannatustaan suhteessa varsin paljon. Muissakin puolueissa on toki uskonnollisia ihmisiä, mutta ainakaan nämä puolueet eivät johdonmukaisesti tee työtä uskonnonvapauden rajoittamiseksi. Siitä heille kiitos.

    Äänestä

Luulisi nyt olevan monen koneella katsomassa tuloksia, ja muutaman ehkä eroavan kun KD:n nimi näkyy. Mutta ei näytä siltä, vaan on ollut tasaisen perusvilkas päivä.

KD näyttäisi tippuvan. Paljonkohan on yleensä liikkuvia äänestäjiä KD:lla? Kunnallisvaaleista 2005 vaaleihin 2008 KD kuitenkin paransi tulosta vähäsen. Jos ennakkoäänten povaama pudotus on todellinen, on muutos suhteellisesti melko iso. Mutta kertooko se sitten kristillisyyden vierastamisesta?

Toisaalta Vihreiden alamäkin jatkuu, Vasemmistoliitto säilyttää kannatustaan. EHKÄ Vihreiden valtionkirkkokantasekoilu vaikuttaa ja Armon Vihreät ei lisännyt ääniä vaan päinvastoin vei pois. Mutta en ole politiikan tuntija, joten en osaa sanoa onko hypoteesi lainkaan realistinen.

Äänestä
  • Mikä vihreiden valtionkirkkosekoilu? Seuraan suht aktiivisesti näitä asioita enkä ole moisesta kuullutkaan. Eli ei takuulla vaikuttanut vaalitulokseen mitenkään. Tapetilla on ollut niin paljon muuta.

    Aika harva sitä paitsi uskonnon perusteella äänestää muita puolueita kuin KD:ta. En minäkään ole vihreiden äänestämistä harkinnut sen takia, että heidän ehdokkaansa ovat muutaman prosentin vähemmän uskonnollisia kuin jotkut muut. Tärkeämmät asiat ratkaisevat. Tuskin ateistit Arhinmäki ja Halla-aho saivat koko vaalien toiseksi ja kolmanneksi isoimmat äänipotit uskonnottomuutensa takia, vaan muiden asioiden.

    Sekin on pakko sanoa, että ainakin kehä kolmosen ulkopuolella on myös täyshihhuleita tai vähintään tapakristittyjä vihervasemmistolaisia pilvin pimein, eli ei tämäkään jako ihan niin mustavalkoinen ole.

    Äänestä

  • 13 + 2 kirjoitti:

    Mikä vihreiden valtionkirkkosekoilu? Seuraan suht aktiivisesti näitä asioita enkä ole moisesta kuullutkaan. Eli ei takuulla vaikuttanut vaalitulokseen mitenkään. Tapetilla on ollut niin paljon muuta.

    Aika harva sitä paitsi uskonnon perusteella äänestää muita puolueita kuin KD:ta. En minäkään ole vihreiden äänestämistä harkinnut sen takia, että heidän ehdokkaansa ovat muutaman prosentin vähemmän uskonnollisia kuin jotkut muut. Tärkeämmät asiat ratkaisevat. Tuskin ateistit Arhinmäki ja Halla-aho saivat koko vaalien toiseksi ja kolmanneksi isoimmat äänipotit uskonnottomuutensa takia, vaan muiden asioiden.

    Sekin on pakko sanoa, että ainakin kehä kolmosen ulkopuolella on myös täyshihhuleita tai vähintään tapakristittyjä vihervasemmistolaisia pilvin pimein, eli ei tämäkään jako ihan niin mustavalkoinen ole.

    Tarkoitin tätä muutamien vuosien takaista juttua, jossa Vihreiden puoluekokous päätti puolueen linjan olevan kirkon ja valtion erottaminen. Heti perään uusi puoluejohto ilmoitti, ettei aio millään tavalla edistää tuota tavoitetta.

    En minä tiedä mitkä ovat mielikuvat mistäkin puolueesta ja mitkä osat mielikuvaa vaikuttavat äänestykseen. Voi tosiaan hyvin olla, ettei tuolla ollut suuntaan tai toiseen mitään merkitystä Vihreiden kannatukseen.

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Muistin sen linjauksen kyllä, mutta en tuota puoluejohdon korjausliikettä. Sekoilua todellakin, mutta tuskin tuo on mitenkään vaikuttanut. Vihreiden vaalitulokseen vaikutti varmaan enemmän se, ettei sillä ollut oikein mitään sanottavaa isojen puolueiden vääntäessä kunta- ja sote-uudistuksista.

    Äänestä

KD edustaa vain pientä osaa uskovaisista, uskovaisia on kaikissa puolueissa johtoa myöten
Ateistit ovat pienen pieni osa.

KD:n menestymisellä tai menestymättömyydellä ei ole merkitystä, se on vain puolue puolueiden joukossa. Tosin jäseninä ei varmaankaan ole ateisteja mutta kirkosta eronneita kyllä.

Presidenttikin on kirkon jäsen . Samoin aikaisemmat presidentit.
Edellinen kansan suosikki liittyi jopa kirkkoon, mikä osoittaa vakaumuksen kypsymistä.

Äänestä
  • "Ateistit ovat pienen pieni osa."

    Kirkon oman tutkimuksen mukaan suomalaista 27% uskoo niin kuin kirkko opettaa. Luuletko olevasi enemmistössä?

    Pressat, kuten vanhukset muutenkin, kuuluvat useammin kirkkoon. Nuoret eivät niinkään.

    Äänestä

  • pontius31 kirjoitti:

    "Ateistit ovat pienen pieni osa."

    Kirkon oman tutkimuksen mukaan suomalaista 27% uskoo niin kuin kirkko opettaa. Luuletko olevasi enemmistössä?

    Pressat, kuten vanhukset muutenkin, kuuluvat useammin kirkkoon. Nuoret eivät niinkään.

    Uskoo niinkuin kirkko opettaa.
    Opetteleppa lukemaan. Minä puhuin uskovaisista siinä yhteydessä.

    KD:n jäsenistä suuri osa on muihin kuin evl kirkkoon kuuluvia, tämä olisi syytä muistaa kun puhutaan ko puolueesta. He ovat jo noudattaneet kehotusta kirkosta eroamisesta.

    Mistä tiedät että minä kuulun niihin 27 prosenttiin?
    Mutta se sopii hyvin ennakkoluuloisen ajatusmaailmaan. Maailmaa on helpompi hahmottaa , jos laittaa sen omaan kaavioonsa sopivaksi.

    Äänestä

Eiköhän se ole niin että vihreiten ääniä on siirtynyt persuille. Vihreät olivat aikaan protestiäänestäjien puolue, mutta nyt se on jo vanha puolue ja monen protestoijan ääni päätyy persuille.

Äänestä
  • Siirtymää Vihreistä Perussuomalaisiin on kyllä vaikea kuvitella, niin erilaiset ovat näiden puolueiden näkemykset.

    Jos Vihreiden kannattajia johonkin puolueeseen merkittävämmässä määrin siirtyy, niin se puolue lienee Vasemmistoliitto. Vasemmistoliitosta puolestaan saattaa siirtyä kannatusta Perussuomalaisiin. Ei kuitenkaan ammattiyhdistysväkeä, ideologisesti tiukasti vasemmalla olevaa porukkaa saati nuoria arvoliberaaleja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

7 + 6 kirjoitti:

Voisiko kuntavaaleista ja kristittyjen vaalitappiosta tulla tähän päivään vähän lisäpotkua? Muistaakseni presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ääntenlaskennan edetessä erokäyrä kohosi hieman, kun KD pysyi tukevasti viimeisellä sijalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu