Tänään käyskentelin tuolla läheisellä rannalla ja katselin kaihoisasti tyynelle järvelle. Mietin kohtaloa, ihmisten välisiä suhteita ja rakkautta. Tuli sellainen tunne, että jossain maailmankolkassa majailee minunkin suuri rakkauteni ja rakkaani, ihminen, jolle minä annan sydämeni. Ehkä hän on merten takana, kenties lähempänä. Voi olla, että löydän hänet näiltä lumisilta seuduilta tai jopa tästä kaupungista, sen kylmiltä kaduilta tai toreilta.
Uskon vahvasti kohtaloon. Tämä elämä on ikään kuin näytelmä, jonka käsikirjoitus on pääpiirteittäin ollut valmiina jo ikimuistoisista ajoista lähtien. Kullakin on täällä osansa. Toisen osa voi olla vähäpätöinen ja toisen loistelias. Jotkut kantavat suurta taakkaa ja jotkut pääsevät vähällä. Joidenkin elämällä on kauaskantoiset vaikutukset ja toisten piirit ovat pienemmät. Joka tapauksessa kaikki kohtalot ja elämät ovat tärkeitä. Elämäntaidossa on kyse siitä, kuka kykenee näyttelemään osansa hyvin ja kuka pelaa taitavasti saamillaan korteilla.
Rakkauteen liittyen sisimmässäni on aavistus siitä, että minun on määrä tavata se oikea, joka sytyttää suuren kaipuun ja lemmen. Kohtaloni on etsiä ja löytää hänet, todellinen sielunkumppanini. Ongelmana on vain se, etten tiedä missä tuo ihana neito tällä hetkellä on. Näinä outoina aikoina, jolloin ihmiset voivat saada yhteyden maailman toiselta laidalta toiselle silmänräpäyksessä, turvaudun etsinnässäni internettiin. Kulkekoon siis kaipuuni pitkin kaapeleita ajatuksennopeudella kaikkialle, levitköön yli taivaiden satelliittien matkassa.
Saattaahan olla, että suuri rakkauteni onkin lähempänä kuin aavistankaan, ehkä seinän takana tai seuraavassa korttelissa. Ettei tämä menisi aivan hakuammunnaksi, mainittakoon vielä, että olen 32-vuotias mies Jyväskylästä. Tällä palstalla en rohkene enempää itsestäni kertoa, mutta jos tämä sielunkumppani on jossain, minuun saa yhteyden sähköpostin kautta, joka on [email protected]. Toki otan riemulla vastaan kaikenlaiset viestit. Ystäviä, tovereita, ajatuksenvaihtajia ja muuten vain hienoja ihmisiä ei voi koskaan tuntea liikaa.
Uskon vahvasti kohtaloon. Tämä elämä on ikään kuin näytelmä, jonka käsikirjoitus on pääpiirteittäin ollut valmiina jo ikimuistoisista ajoista lähtien. Kullakin on täällä osansa. Toisen osa voi olla vähäpätöinen ja toisen loistelias. Jotkut kantavat suurta taakkaa ja jotkut pääsevät vähällä. Joidenkin elämällä on kauaskantoiset vaikutukset ja toisten piirit ovat pienemmät. Joka tapauksessa kaikki kohtalot ja elämät ovat tärkeitä. Elämäntaidossa on kyse siitä, kuka kykenee näyttelemään osansa hyvin ja kuka pelaa taitavasti saamillaan korteilla.
Rakkauteen liittyen sisimmässäni on aavistus siitä, että minun on määrä tavata se oikea, joka sytyttää suuren kaipuun ja lemmen. Kohtaloni on etsiä ja löytää hänet, todellinen sielunkumppanini. Ongelmana on vain se, etten tiedä missä tuo ihana neito tällä hetkellä on. Näinä outoina aikoina, jolloin ihmiset voivat saada yhteyden maailman toiselta laidalta toiselle silmänräpäyksessä, turvaudun etsinnässäni internettiin. Kulkekoon siis kaipuuni pitkin kaapeleita ajatuksennopeudella kaikkialle, levitköön yli taivaiden satelliittien matkassa.
Saattaahan olla, että suuri rakkauteni onkin lähempänä kuin aavistankaan, ehkä seinän takana tai seuraavassa korttelissa. Ettei tämä menisi aivan hakuammunnaksi, mainittakoon vielä, että olen 32-vuotias mies Jyväskylästä. Tällä palstalla en rohkene enempää itsestäni kertoa, mutta jos tämä sielunkumppani on jossain, minuun saa yhteyden sähköpostin kautta, joka on [email protected]. Toki otan riemulla vastaan kaikenlaiset viestit. Ystäviä, tovereita, ajatuksenvaihtajia ja muuten vain hienoja ihmisiä ei voi koskaan tuntea liikaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Luin pari riviä ja totesin että taas yksi runopoikarunkkari, jonka elämä menee haaveillessa ja käteen vedellessä.
Nuorempana olin samanlainen, auttamattoman romanttinen ja uskoin siihen yhteen ja ainoaan tosirakkauteen, joka olisi minulle erityinen ja ainutlaatuinen koko maailmassa, ja hän tuntisi samoin myös minua kohtaan. Mutta nuoruuteni huvettua ja rakkauttani koskaan kohtaamatta, nyt ymmärrän, että olen absoluuttisen yksin tässä pimeässä maailmankaikkeudessa.
Ihmiset ovat pohjimmiltaan laumasieluisia eläimiä soidintantereella. Lauma määrää kriteerit ja arvon niin miehille kuin naisillekin, ja rakkaudeksi he kutsuvat sitä, kuka on mahtavin teeriukko soitimella.
Kyllä toki sellaiselle lopulta löytyy kumppani, joka vain tuntee kuuluvansa laumaan ja antaa lauman päättää puolestaan, ketä saa tai voi rakastaa. Yksinäisyyden pelossaan enemmistö tyytyy lopulta siihen mitä saa, sillä vain harva on soitimella todella haluttu. Siinä ei ole mitään suurta intohimoa tai ainutkertaista. Vain kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä, jotka olosuhteiden pakosta jakavat elämänsä, kunnes lopulta riitaantuvat ja eroavat.
Mutta se joka on tietoinen itsestään ja myös uskollinen itselleen etsien sitä aintukertaista tosirakkauttaan, hän on laumasta ulkopuolinen. Laumalle hän on hylkiö ja petturi, sillä hän etsiikin omaa sieluaan, ja lauman ulkopuolella etsijää odottaa vain sielun pimeä yö.
Tuo on vähän kuin uskovaisuutta. Kohtaloa ei ole olemassa, mutta jotkut valitsevat siihen uskomisen. Minusta se on ihan ok.
Jos kuitenkin tahtoo elämästään tietynlaista, on tehtävä itse töitä tavoitteidensa eteen. Ei joku Michelangelo syntynyt taiteilijaksi, vaan hän teki töitä lakkaamatta tullakseen paremmaksi. Esimerkiksi Sikstuksen kappelin maalauksista hän sanoi: "If you knew how much work went into it, you would not call it genius."
Enpä tiennyt että Mikkeli puhui enklantia. Aina oppii uutta.
Tiesit varmaan kuitenkin, että kielten kääntäminen on olemassa. Tuo on suora lainaus täältä: http://en.wikiquote.org/wiki/Michelangelo
Sinä et tainnut tietää käännösten olemassaolosta, kun lähdit tarjoamaan englanninkielisestä lähteestä sitaattia, jonka ilmeisesti ymmärsit sanatarkasti, muttet silti suomentanut.
Jotain mies32:n oppipoikia liikenteessä.
Eihän sillä ole mitään väliä, että luetteko tuon tekstin englanniksi vai suomeksi. Jokainen ymmärtää sen tällä palstalla sanatarkasti siitä huolimatta. En ole tietääkseni vastuullinen suomentamaan tälle palstalle mitään.
Kohtalousko on vaarallaista onnen kannalta. Silloin ei tavoittele onnea tarpeeksi ja jää todennäköisesti sitä vaille. "Ihminen on oman onnensa seppä" on vähän julma totuus, mutta siinä on totuuden siemen.
Ainain minä olen harvoin saanut elämässäni mitään ilmaiseksi. Opintoihin ja töihin on pitänyt pyrkiä ja niissä ahkeroida. Hyvää kuntoa ei saa treenaamatta. Eikä ihmissuhteet pysy kunnossa, jos niitä ei vaali. Eikä prinsessa tule kotiovelle kolkuttamaan vaan sitä täytyy tosissaan etsiä ja liehitellä. Siis jos meinaa saada haluamansa.
Nainen voi saada tuollaisen romanttisen sattuman ilmaiseksi. Mies sen sijaan ei saa koskaan mitään ilmaiseksi. Taitaa olla naisten keksimä tuo kohtalousko, jonka sitten joku kuuluisa mies on esittänyt omana keksintönään. Nainen pystyy menestymään ottamatta riskejä.
Vain naisilla on varaa olla haaveellisia kohtaloon ja horoskooppeihin uskoa, koska miehet on niitä tekijöitä, jotka pistää asioita tapahtumaan myös naisten elämässä.
Rakkaudessa on monta puolta. On biologinen viettien, hormonien ja lisääntymiskäyttäytymisen ohjaama puoli ja psykologinen tarpeiden tyydyttämiseen nivoutuva puoli. Näiden lisäksi rakkauteen sisältyy vielä kolmaskin aspekti, nimittäin mystinen osatekijä. Jotain selittämätöntä on rakkaudessa, joka saa ihmisen taistelemaan ja voittamaan kaikki esteet. Näitä asioita on äärimmäisen vaikeaa todistaa millään tavoin. Ne ovat vain tuntemuksia. Sama koskee kohtaloa ja elämän näkemistä tarinana tai näytelmänä. Ne ovat minun totuuksiani (ja kenties jonkun muunkin). Odotin itse asiassa paljon pahempia ja kyynisempiä kommentteja, mutta selvisinkin yllättävän vähällä.
Tuli vielä mieleen, että usko kohtaloon ei millään tavoin estä ihmistä olemasta yritteliäs. Mielestäni se, että näyttelee osansa tässä tarinassa hyvin on juuri aktiivista ja yritteliästä toimntaa kohtalon oikuista huolimatta.
Tarkoitukseni ei ole tässä kuitenkaan kiistellä asioista, vaan herättää rakentavaa pohdiskelua sekä todellakin etsiä sitä suurta rakkautta.
Mitähän lienee tarkoitat tulla mitä on "vaikeaa todistaa"? Silkkaa psykologiaahan sekin on. Mitä sitä ihmisen päänsisäisiä tuntemuksia tarvitsee todistella. Ihmisellä on tarve rakentaa elämälleen merkitystä ja erilaiset sattumat alkaa näyttää kohtalolta kun jälkeenpäin tarkastelee. Kun libido kiinnittyy johonkin kohteeseen, niin ihmispsyyke alkaa kasaamaan merkitystä ja tarinaa kohteen ympärille. Samalla tavalla toimii kaikki ideologiat uskonnoista, astrologian kautta poliittisiin aatteisiin sekä rakkaustarinoihin. Kun hurahtaa johonkin kertomukseen, oli se sitten proletariaatin vallankumous tai Jeesuksen ristinkuolema tai naapurin Maijan kohtalokas katse, niin ihminen alkaa tulkitsemaan menneisyyttäänkin tästä uudesta uskostaan käsin. Tipahtanut maitotölkki vaikuttaa kohtalon kädeltä kun sitä kurottuu poimimaan ihanainen Esko, uni auto-onnettomuudesta tuntuu enteeltä silloin kun yksi niistä tuhansista auto-onnettomuuksista osuu yksiin yhden niistä tuhansista auto-onnettomuusunista kanssa. Kun Mervi rakastuu Pekkaan, niin Pekka on Se Oikea, ainakin siihen asti kun erotaan, jolloin Matti alkaakin tuntua siltä Kohtalon Valitulta. Jne. Ihmisellä on halu ja kyky vaikka huijata itseäänkin kunhan vain saa elämälleen merkitystä ja tarinaa ja kohtalontuntua.
Sanot, että asiat ovat pelkkää psykologiaa. Minä en usko niin. Mistä sen voi varmasti tietää, jos nämä "nornain seitit" ovatkin todellisuutta? Kuinka tällaisia metafyysisiä asioita voi todistaa? Minun näkemykseni mukaan kohtalo ei ole pelkkää luulottelua tai todellisuuden selittelyä. Se mitä kutsumme sattumaksi onkin ennalta määrättyä ainakin suurissa linjoissa. Kai ihmisellä on jonkin verran vapaata tahtoakin, mutta vain tämän näytelmän käsikirjoituksen asettamissa rajoissa.
Sitä paitsi uskomus se on tuokin, jonka esitit. Saattaapa olla, että olemme molemmat väärässä ja totuus onkin paljon moniulotteisempi.
Mitkä "asiat"? Asioita tapahtuu, syystä tai toisesta, se miten niitä tulkitset menee sinne psykologian puolelle. Ei "asioissa" ole mitään metafyysistä. Jos edes tietäisi mistä hemmetin "asioista" puhut. Ilmeisesti rakastumisesta tai muusta vastaavasta. Ei rakastuminen ole metafyysistä vaan hyvinkin fyysistä ja psykologista. Muu on astrologiaa ja taikauskoa. Tässä "asiassa" käytän Occamin partaveistä enkä oleta mitään näkymättömiä metafyysisiä kohtaloita, koska sellaiseen ei ole tarvetta, vaikka se psykologisesti olisikin tyydyttävää samalla tavalla kuin usko tuonpuoleiseen toisille. Ei se vähennä rakkauden merkitystä, että ei johda sitä tähtien asentoihin, päin vastoin, taikausko vähentää rakkauden merkitystä, koska silloin se ei ole enää oman itsen vaikutettavissa, vaan jonkun henkiolennon nukketeatteria. Kuka helvetti sellaista haluaa kuvitella?