Tästä voit lukea todellista adventismia:

"Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea."

1. Kor. 3:11

Raamattu on adventti seurakunnassa tärkein ja ainoa oppikirja:

Me annamme myöskin täyden tukemme uskonpuhdistuksen periaatteelle, jonka mukaan Raamattu selittää itse itsensä ja yksin Raamatun on oltava kaikkien uskon oppien perustana.

Meillä on vain yksi tunnustuskirja ja se on Raamattu ja ainoastaan Raamattu.

Adventistit käyttävät tilaisuuksissaan yleisen kirkolliskokouksen vuosina 1933 ja 1938 sekä evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 1992 käyttöön ottamaa Raamatun suomennosta.

Uskonnonvapaus on yksi tärkeimmistä ihmisoikeuksista. Uskomme kristinuskon käsittävän rakkauden Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Näin tämä uskonto ei tarvitse inhimillistä tukea tai pakkoa tuekseen.

Rakkautta ei voi pakoittaa. Uskomme jokaisella yksilöllä olevan oikeus palvella Jumalaa tai olla palvelematta, muuttaa uskonkäsityksiään tai olla muuttamatta oman omantuntonsa sanelun mukaan. Käyttäessään tätä oikeuttaan ihmisen tulee kunnioittaa toisen ihmisen vastaavaa oikeutta.

Pelastuksen kuitenkin ratkaisee sydämen suhde Vapahtajaan. Uskomme Jumalalla olevan vilpittömiä lapsia kaikkien uskonsuuntien keskuudessa. Herra itse tuntee omansa. Ihmisen pelastuksen ratkaisee sydämen suhde Vapahtajaan eikä mikään ulkonaisen kirkon tai järjestön jäsenyys.

Me emme usko niin, että me yksin muodostaisimme Jumalan todellisten lasten joukon, tai että me yksin olisimme ainoat tosi kristityt maailmassa tänä aikana. Me uskomme jokaisella yksilöllä olevan henkilökohtainen vapaus ilman minkäänlaista painostusta, niin halutessaan liittyä seurakuntaamme, tai erota siitä.

Jeesus on Raamatun keskipiste ja ainoan oikean uskon perusta. Uskomme, että Raamatun keskeisin sisältö on sanoma Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen uhrikuolemassaan jokaisen ihmisen puolesta.

Jeesus Kristus on se viaton Jumalan karitsa, joka pois ottaa kaikki maailman synnit. Yksin uskomala Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen voi ihminen pelastua.
978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jaakobin kirje:
2:20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?

2:26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut

Joten?

Äänestä
  • Joten iloitsen adventisteista, koska Kristuksessa tämä ruumis, Hengessä julisti äidilleni evankeliumin.
    Tänäänkin vanhainkodin dementiaosastolla hänellä on kirkkaana taivaskoti ja tietoisuun, että Jeesus on lunastaja.

    Henki sen hänelle ilmoittaa.

    Äänestä

  • Näinhän se on.

    Kun ihminen Jumalan armosta saa uudesti syntyä, niin silloin Jeesus vaikuttaa hänessä ne teotkin.

    Vain Jeesus voi antaa ne oikeat teot ja oikean lähimäisen rakkauden.

    Kehoittaisin sinuakin katumaan syntejäsi ja ottamaan Jumalan armon vastaan Kristuksessa.

    Äänestä

Adventistin tärkein oppikirja on Raamatun sanoma lehtinen, joka tarkkaan seuraa Ellen Whiten kirjoituksia. Raamatun sanoma lehtinen on jokaisen lauantaiaamuisin pidettävän raamattutunnin ainoa sallittu tutkisteluvihkonen. Adventismi on myös täysin riippuvainen pääkonferenssin hyväksymistä opeista.

Aloitus oli adventismin tahallista väärentämistä ja harhakuvitelma.

Äänestä
  • Sinun väitteesi on puhdas valhe.

    Äänestä

  • "Adventisti" kakkoselle!

    Voi sinua, ensinnäkin miksi otit saman nimimerkin?

    Vaikka nimimerkkisi on tuo, et ole adventisti. Minä, aloittaja sitävästoin olen adventisti.

    Tiedän itse parhaiten mitä minun uskoni on ja mitä se pitää sisällään. Ei minun tarvitse sitä sinulta kysyä, tai muiltakaan kaltaisiltasi syyttäjähenkisiltä, adventistien moppaajilta.

    Miksi jatkuvasti haastatte riitaa jos kerran uskossa olette? Jeesus ei katso henkilöön vaan hänen lapsiaan ovat kaikki ihmiset jotka ovat uudestisyntyneet hänen kauttaan elävään uskoon. Ei teilläkään ole muuta pelastusta kuin Jeesus Kristus.

    Äänestä

#Miksi jatkuvasti haastatte riitaa jos kerran uskossa olette? #

Tuli vain mieleeni, tuota lukiessani, että onko sellainen ihminen joka kaiken aikaa nimettömänä valheellisesti syyttelee ihmisiä internetissä uskossa? ja jos on niin minkälaisessa uskossa?

alex

Äänestä

===="Tuli vain mieleeni, tuota lukiessani, että onko sellainen ihminen uskossa? ja jos on niin minkälaisessa uskossa?"====

No ei ainakaan samanlaisessa höpölahkon ja -kultin uskossa kuin sinä.
Se riittäneekin hyvin.

Äänestä

Siitä teidät tunnetaan Jumalan lapsiksi, että teillä on keskinäinen yksimielisyys"

Jos onkin erimielisyys, niin miten ratkaisette kumpi on Jumalan kanssa yksimielinen, jos ihmisen kanssa on erimielisyyttä? terv. benedi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Adventisti kirjoitti:

"Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea."

1. Kor. 3:11

Raamattu on adventti seurakunnassa tärkein ja ainoa oppikirja:

Me annamme myöskin täyden tukemme uskonpuhdistuksen periaatteelle, jonka mukaan Raamattu selittää itse itsensä ja yksin Raamatun on oltava kaikkien uskon oppien perustana.

Meillä on vain yksi tunnustuskirja ja se on Raamattu ja ainoastaan Raamattu.

Adventistit käyttävät tilaisuuksissaan yleisen kirkolliskokouksen vuosina 1933 ja 1938 sekä evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 1992 käyttöön ottamaa Raamatun suomennosta.

Uskonnonvapaus on yksi tärkeimmistä ihmisoikeuksista. Uskomme kristinuskon käsittävän rakkauden Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Näin tämä uskonto ei tarvitse inhimillistä tukea tai pakkoa tuekseen.

Rakkautta ei voi pakoittaa. Uskomme jokaisella yksilöllä olevan oikeus palvella Jumalaa tai olla palvelematta, muuttaa uskonkäsityksiään tai olla muuttamatta oman omantuntonsa sanelun mukaan. Käyttäessään tätä oikeuttaan ihmisen tulee kunnioittaa toisen ihmisen vastaavaa oikeutta.

Pelastuksen kuitenkin ratkaisee sydämen suhde Vapahtajaan. Uskomme Jumalalla olevan vilpittömiä lapsia kaikkien uskonsuuntien keskuudessa. Herra itse tuntee omansa. Ihmisen pelastuksen ratkaisee sydämen suhde Vapahtajaan eikä mikään ulkonaisen kirkon tai järjestön jäsenyys.

Me emme usko niin, että me yksin muodostaisimme Jumalan todellisten lasten joukon, tai että me yksin olisimme ainoat tosi kristityt maailmassa tänä aikana. Me uskomme jokaisella yksilöllä olevan henkilökohtainen vapaus ilman minkäänlaista painostusta, niin halutessaan liittyä seurakuntaamme, tai erota siitä.

Jeesus on Raamatun keskipiste ja ainoan oikean uskon perusta. Uskomme, että Raamatun keskeisin sisältö on sanoma Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen uhrikuolemassaan jokaisen ihmisen puolesta.

Jeesus Kristus on se viaton Jumalan karitsa, joka pois ottaa kaikki maailman synnit. Yksin uskomala Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen voi ihminen pelastua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu