Kuoleman jälkeen...

NIINKÖ

Menetin lapseni koulukiusauksen UHRINA! Elämäni on eletty, kuka pyyhkisi surun silmistäni pois? Lapselleni tuli paha tulehdus aivorunkoon, kun häntä kiusattiin vuosikausia koulussa (hakattiin mm. pientä päätä tiiliseinään, eikä siinä kaikki, koulureppu vietiin, niin ettei hänellä ollut edes koulukirjoja - ei hän voinut sitä kertoa opettajille, muuten olisi tullut enemmän pahoinpitelyä), hyytymä meni aivoihin, jossa tuli paha tulehdus, leikattiin pariin kertaan 2 päivän sisällä, tuli pyyntö sairaalasta "SAADAANKO LEIKATA UUDESTAAN", elonjääminen on minimaalinen: Ei tullut hakkaajille mitään, meni koko perhe-elämä sekaisin, en nukkunut, en syönyt... nyt oottelen vain kuolemaa (joka kylläkin näköjään tulee odottamattakin), jotta pääsisin lapseni luokse, koska pelkään, että hänellä on kylmä ja ikävä "äikkyä" (kuten hänellä oli tapana sanoa). Milloin tulee Suomeen laki henkisestä väkivallasta, se on pahempaa kuin ruumillinen väkivalta? Toinen lapseni yrittää pitää minua elämässä kiinni, mutta ikävä on liian suuri, että hän pystyisi minua auttamaan. Lapsen kuolemasta on jo toistakymmentä vuotta ja ikävä vain tulee suuremmaksi. En hän tule takaisin, vaikka joka yö valvon ja odotan, koska en usko sitä todeksi, pahuudella ei näköjään ole mitään rajaa.......

Hei, sinun toisella lapsellasi on kova työ tehtävänä. Toivottavasti hän ei murru taakan alle ja vastuu hänelle ole liian suuri.
Olen itse myös menettänyt lapsen kuolemalle ja vuosia on mennyt surressa, mutta olen pyrkinyt pitämään suhteet eläviin lapsiini sellaisina, että he tuntevat, että saan iloa heidän kanssaan olemisesta ja nykyisin myös lapsen lapsistani.