Hellarit olen aina nauranut suu ammollaan teidän hörhöilyillenne

Täytyy järkevänä baptistina myöntää, että olen "suurella huumorilla" suhtautunut teidän näkyihinne ja sanansaattajiinne, hellarit.

Mielestäni kaikki "suuret näkynne" ja "Lapseni, lapseni minä tulen pian" väräjävällä äänellä sanottuna, ovat olleet yksinomaan teidän naurettavaa sielullista korotustanne ja moni teikäläisestä onkin jäänyt näistä kiinni, kun nämä lausumanne"suuret"profetiat eivät ole toteutuneetkaan, niin taas olen saanut nauraa hohottaa katketakseni.

En ole uskovana hirveästi koskaan kokenut mitään enkelijuttuja enkä mitään näkyjä, koska suhtaudun niihin kyllä aika skeptisesti, kuten baptistit opettaa.

No, olen tässä jo kauan puhunut miehelleni, että muutettaisiin takas Karjalaan, joko Lappeenrantaan tai Imatralle - sillä en viihdy YHTÄÄN täällä tosikko-tohloppien Tampereella, enkä ole IKINÄ viihtynyt täällä! Olen pakosti joutunut asumaan täällä yli 10 vuotta.

Nyt sitten, kun elämäntilanne on muuttunut, olemme ruvenneet tuumasta tekoihin eli katselemaan asuntoja Imatralta tai Lappeenrannan suunnalta, josta olen kotoisin ja jossa ihmiset ovat samanlaisia kuin minäkin; iloisia, rohkeita ja avoimen ystävällisiä tunneihmisiä: kovia nauramaan, jos itkemäänkin ja kovia riitelemäänkin, jos joku asia tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja väärältä!

No, odottelin tässä männäviikolla työkaveria yhteiseen projektiin erään rakennuksen ulkopuolella, kun tuntematon, tumma nainen tulee minua kohti näyttäen tummia sadepilven näköisiä pilviä, sanoen:

" Kohta alkaa satamaan - mie soitin ystävälle, jotta haluaisin muuttaa takas Imatralle, mut hää sano et ÄLÄ tuu tänne - täällä et kuule muuta kun venäjää."

Sanoin sitten hänelle, että haluaisin muuttaa Lappeenrantaan, siihen hän sanoi, että "No siellä vasta niitä venäläisii onkii, älä mää sinnekään - mut nyt mie lähen, ennenkun alkaa satamaan". Sen sanottuaan hän lähti.

Olin kun ällikällä lyöty, mistä tuo tumma nainen tiesi juuri nuo sanat minulle sanoa? Pakko sanoa, mutta se taisi olla enkeli... kai?
2873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Miksi sinä et sanallakaan puhunut Jumalan johdatuksesta ja Jumalan kutsusta Lappeenrantaan tai Imartralle? Etkö sinä uskovan seuraa Jeesusta? Seuraatko omaa itseäsi ja kuljet omien halujesi mukaan sinne missä sinä uskot viihtyväsi parhaiten? Jos niin teet, sinä et seuraa Jeesusta. Kuule mie sanon sulle: "Sie viihyt sielä minne Jumala on sinut asettanut": Niin se vain on.

Äänestä
  • Enhän minä sellaista ole sanonutkaan, ettenkö kuuntelisi Jumalan johdatusta, NIMENOMAAN kuuntelen AINA Jumalan johdatusta, sinä itse syyllistyt minun syyttämiseeni, vaikka et tiedä minusta YHTÄÄN mitään!!!

    Jumalahan johdattaa tavalla tai toisella ja nyt hän päätti johdattaa näin luovalla tavalla tämän tuntemattoman naisen kautta - Minähän en nyt sitten Karjalaan muuta, vaikka kuinka haluaisin, koskapa Jumala syystä tai toisesta ei sitä halua!!!

    Äänestä

  • Takaisin Karjalaan kirjoitti:

    Enhän minä sellaista ole sanonutkaan, ettenkö kuuntelisi Jumalan johdatusta, NIMENOMAAN kuuntelen AINA Jumalan johdatusta, sinä itse syyllistyt minun syyttämiseeni, vaikka et tiedä minusta YHTÄÄN mitään!!!

    Että voitkin uskovainen olla taikauskoinen ja tyhmä. Se oli pelkkää sattumaa!

    Haluaako sinun perheesi muuttaa?

    Kumman sana painaa enemmän, mustalaismummon vai perheesi?

    Äänestä

  • k.kiusaantunut kirjoitti:

    Että voitkin uskovainen olla taikauskoinen ja tyhmä. Se oli pelkkää sattumaa!

    Haluaako sinun perheesi muuttaa?

    Kumman sana painaa enemmän, mustalaismummon vai perheesi?

    k.kiusaantunut
    29.10.2012 12:16
    Että voitkin uskovainen olla taikauskoinen ja tyhmä. Se oli pelkkää sattumaa!
    Haluaako sinun perheesi muuttaa?
    Kumman sana painaa enemmän, mustalaismummon vai perheesi?

    Hei, mikset käytä silmiäsi ja päätäsi??? Minähän jo kirjoitin täällä aiemmin, että se tumma rouva EI OLLUT ROMANI - vaan tavallinen mustatukkainen suomalainen nainen.

    Ja perheeni sana EI tässä paina, vaan ainoastaan JUMALAN johdatus painaa meidän elämässämme, vaikka sinä et siitä itse näköjään piittaa pätkääkään!!!!

    Voi itku sentään teidän kanssanne, enpä olisi ikinä tajunnut, että täällä voi olla noin yksinkertaista porukkaa, vaan nytpä senkin ihan omin silmin olen saanut nähdä!!! :(

    Äänestä

Tuo oli varmaan sotaprofetia.

Äänestä
  • No, mie aattelin sitä samaa...

    Tuli kanssa mieleeni ne profetiat Suomen valloituksesta, joita ollaan useilta tahoilta kuulleet mm Viktor Klimenko ym.

    Äänestä

Ne "tummat" kun saattavat "profetoida" tietäjähenkien vallassa. Kovia ne ainakin ovat olleet korteista ennusteleman.

Sitäpaitsi, ihmisiä ne ovat venäläisetkin ja heillekin kuuluu julistaa evankeliumia.
Kuuntele Jumalan ääntä, äläkä "tummien" ennustuksia.

Äänestä
  • Ei tuossa mitään profetiaa ollut. Joillakin on vain korvat joka seinän takana ja sattunut kuulemaan sinun suunnitelmistasi ja haluistasi.

    Äänestä

  • Hei, tämä "tumma nainen" EI ollut romani, vaan näytti selvästi tummatukkaiselta suomalaiselta naiselta. Jos kyseessä olisi ollut romani, olisin maininnut hänet romaniksi.

    Kummallisia johtopäätöksiä te vedättekin ja vaikka mistä???!!!

    Äänestä

  • höpöä taas kirjoitti:

    Ei tuossa mitään profetiaa ollut. Joillakin on vain korvat joka seinän takana ja sattunut kuulemaan sinun suunnitelmistasi ja haluistasi.

    "Ei tuossa mitään profetiaa ollut. Joillakin on vain korvat joka seinän takana ja sattunut kuulemaan sinun suunnitelmistasi ja haluistasi."

    No kuulehan, asun talossa, jossa on niin paksut seinät, ettei naapurit kuule takuulla yhtään mitään puheistamme.

    Sitä paitsi, asun uudessa isossa talossa, jossa kukaan ei tunne naapureitaan, mutta tunnistan kyllä, ketkä seinäntakalaiseni ovat ja tuo nainen oli aivan outo, en ole koskaan nähnytkään.

    Tuo juttusi oli muutenkin ihan höpönlöpö-arvelu koko juttusi, kaukaa haettu valepläjäys, jossa vaan yrität kieltää Jumalan sanansaattajat ja ihmeet.

    Eikä niihin välttämättä uskokaan, ennekuin omalle kohdalle sattuvat.

    Äänestä

  • No, jaa KIRJOITTI
    29.10.2012 10:22

    " Kuuntele Jumalan ääntä, äläkä "tummien" ennustuksia".

    Sanoon tämän saman vielä sinullekin:

    Enhän minä sellaista ole sanonutkaan, ettenkö kuuntelisi Jumalan johdatusta, NIMENOMAAN kuuntelen AINA Jumalan johdatusta, sinä itse syyllistyt minun syyttämiseeni, vaikka et tiedä minusta YHTÄÄN mitään!!!

    Äänestä

  • Takaisin Karjalaan kirjoitti:

    "Ei tuossa mitään profetiaa ollut. Joillakin on vain korvat joka seinän takana ja sattunut kuulemaan sinun suunnitelmistasi ja haluistasi."

    No kuulehan, asun talossa, jossa on niin paksut seinät, ettei naapurit kuule takuulla yhtään mitään puheistamme.

    Sitä paitsi, asun uudessa isossa talossa, jossa kukaan ei tunne naapureitaan, mutta tunnistan kyllä, ketkä seinäntakalaiseni ovat ja tuo nainen oli aivan outo, en ole koskaan nähnytkään.

    Tuo juttusi oli muutenkin ihan höpönlöpö-arvelu koko juttusi, kaukaa haettu valepläjäys, jossa vaan yrität kieltää Jumalan sanansaattajat ja ihmeet.

    Eikä niihin välttämättä uskokaan, ennekuin omalle kohdalle sattuvat.

    Lopeta jo valehtelu. Keille olet puhunut suunnitelmistasi. Entäpä miehesi?
    Vastustaako miehesi muuttoa? Joko sinä keksit koko jutun sekopäisessä päässäsi tai joku sinua jekuttaa. Pöpi olet jokatapauksessa.

    Äänestä

  • Takaisin Karjalaan kirjoitti:

    No, jaa KIRJOITTI
    29.10.2012 10:22

    " Kuuntele Jumalan ääntä, äläkä "tummien" ennustuksia".

    Sanoon tämän saman vielä sinullekin:

    Enhän minä sellaista ole sanonutkaan, ettenkö kuuntelisi Jumalan johdatusta, NIMENOMAAN kuuntelen AINA Jumalan johdatusta, sinä itse syyllistyt minun syyttämiseeni, vaikka et tiedä minusta YHTÄÄN mitään!!!

    Minun ei tarvitse montakaan riviä lukea, kun se jo paljastaa henkilöstä aika paljon, vaikka väität, että en tiedä sinusta "YHTÄÄN mitään".

    Ei tarkoita, että tuomitsen sinua sen kummemmin kuin ketään muutakaan.
    Ollaan vaan rehellisiä Jumalan edessä, sillä Hän tuntee jokaisen läpikotaisesti!

    Äänestä

  • No, jaa taas kirjoitti:

    No, jaa taas
    29.10.2012 12:30

    " Minun ei tarvitse montakaan riviä lukea, kun se jo paljastaa henkilöstä aika paljon, vaikka väität, että en tiedä sinusta "YHTÄÄN mitään".

    Ei tarkoita, että tuomitsen sinua sen kummemmin kuin ketään muutakaan.
    Ollaan vaan rehellisiä Jumalan edessä, sillä Hän tuntee jokaisen läpikotaisesti!"

    Edelleenkin, jos olet joku tamperelainen hellari, joka vedit aloituksellani meloonit nokkaasi, siitä vaan - mutta minua sinä ET tunne, etkä koskaan tule tuntemaankaan, sillä sinunlaistesi tosikkojen seuraa minä karttamalla KARTAN!!!

    Äänestä

  • höpöä taas kirjoitti:

    Lopeta jo valehtelu. Keille olet puhunut suunnitelmistasi. Entäpä miehesi?
    Vastustaako miehesi muuttoa? Joko sinä keksit koko jutun sekopäisessä päässäsi tai joku sinua jekuttaa. Pöpi olet jokatapauksessa.

    höpöä taas
    29.10.2012 12:30

    " Lopeta jo valehtelu. Keille olet puhunut suunnitelmistasi. Entäpä miehesi?
    Vastustaako miehesi muuttoa? Joko sinä keksit koko jutun sekopäisessä päässäsi tai joku sinua jekuttaa. Pöpi olet jokatapauksessa".

    Mitä ihmettä oikein selität, mikä ihmeen valehtelu?Eihän hänen miehensä ole näköjään muuttoa vastaan ole ollut, koska he yhdessä ovat asuntoja katsoneet?

    Tiesitkö, että Raamatun mukaan se joka sanoo toista hulluksi (pöpiksi), kuten sinä teit, on ansainnut helvetin tulen?

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    Hullu sinä olet, ei se asia muuksi muutu ja vaikka kirjoittelisit millä nimimerkillä milloinkin.

    Äänestä

  • höpöä taas kirjoitti:

    Hullu sinä olet, ei se asia muuksi muutu ja vaikka kirjoittelisit millä nimimerkillä milloinkin.

    höpöä taas
    29.10.2012 17:56

    " Hullu sinä olet, ei se asia muuksi muutu ja vaikka kirjoittelisit millä nimimerkillä milloinkin"

    En ole hullu Raamatun mukaan, sillä uskon Jeesukseen ja Jumalaan, mutta hullu on siis Raamatun mukaan se, joka EI usko Jeesukseen ja Jumalaan - tunnistitko itsesi?

    Äänestä

  • Takaisin Karjalaan kirjoitti:

    höpöä taas
    29.10.2012 17:56

    " Hullu sinä olet, ei se asia muuksi muutu ja vaikka kirjoittelisit millä nimimerkillä milloinkin"

    En ole hullu Raamatun mukaan, sillä uskon Jeesukseen ja Jumalaan, mutta hullu on siis Raamatun mukaan se, joka EI usko Jeesukseen ja Jumalaan - tunnistitko itsesi?

    Jos ihan oikeasti olisit tosiuskova niin et satuilisi. Hullu sinä olet ja valehtelijakin vielä. Mikäli oikeasti väität että joku aivan ventovieras ihminen tulee sulle höpöttämään niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tuo edellinen, ( hullu valehtelija)
    tai joku vedättää sinua. Nauravat sinulle selkäsi takana kun saivat sinut vielä enemmän sekaisin kuin jo olet. Yrittääköhän joku, ehkä miehesi, saada sinut sekaisin ja laitokseen että pääsisi sinusta eroon.
    Yksi vaihtoehto on vielä jäljellä mutta en ymmärrä miksi kerroit tuon jutun tällä palstalla ja se on se, että, et haluakkaan muuttaa, tuli pupu pöksyyn, ja keksit tuon sekopäisen huuhaa-jutun. Haluatko huomiota ja nousta jalustalle. Ihailua? Miksi?
    Et sinä ressukka ihailua saa, ainoastaan sääliä.
    Tässä on vaihtoehdot. Kerro mikä noista on totta.

    29.10.2012 20:46

    " Jos ihan oikeasti olisit tosiuskova niin et satuilisi. Hullu sinä olet ja valehtelijakin vielä. Mikäli oikeasti väität että joku aivan ventovieras ihminen tulee sulle höpöttämään niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tuo edellinen, ( hullu valehtelija) blaa blaa blaa"

    Voi hyvän tähen, vai että oikein haluaisin oikein jalustalle keksimällä tällaisen jutun ym hullutusta - Osaatpa olla tosi lapsellinen.

    En tarvitse tosiaankaan mitään jalustoja, enkä huomiota tai ihailua haahahaa, ihan älytöntä stooria sulla!

    Kirjoitin jutun, koska tapaus oli mielestäni merkillinen ja koska olen kuullut tuon "Venäjä vallottaa Suomen-profetian" jo monta kertaa eri tahoilta, mutten ole siihen uskonut, ennenkun nyt pisti ihmettelemään, mitä tässä takana tosiaan onkaan, kun tuo Itä-Suomi on niin venäläisiä täynnä ja Putinkin juttelee aika rauhattomia juttuja toisinaan.

    Yksi Putinin erikoinen vihjaisu oli tämä: Opetelkaa te suomalaiset siellä venäjää, niin me venäläiset opiskelemme täällä innokkaasti suomen kieltä!!!

    Äänestä

Espoon KD:n valtuutetun ruova , esitteli persettä hengellisessä tilaisuudessa.
Aika komea ja pyöreä.

Äänestä
  • Espoon KD:n valtuutetun ruova , esitteli persettä hengellisessä tilaisuudessa.
    Aika komea ja pyöreä

    Olet pelle ja pilkkaaja. Typerällä viestilläsi nolasit itsesi.

    Äänestä

Tuli mieleen tä sanapaikka kun sanot että naurat helluntailaisille ---->
2 etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
Toinen paikka on siinä kun sanotaan raamatussa--------->
9 Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät,
10 ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden. Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja,
11 vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.
12 Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa,

Äänestä
  • Hehee savonarola taas tuomion pasuunana paikalla - kyllä täytyy ihmisen ollakin yksinkertainen, kun ei erota metsää puilta.

    Aloittajahan kertoi, kuinka suhtautui ennen ihmeisiin ja Jumalan sanansaattajiin, mutta kun tuli omalle kohdalle tälläinen kokemus, olikin ihmeissään.

    Tosin itsekin suhtaudun aika moneen hellarin "näkyihin" ja uniin aika varauksellisesti, sillä ne ovat usein osottautuneet tosiaankin aivan vääriksi ja silloin tuo "profeetta" on saanut suuren häpeän päälleen, koska on vaan itseään korottanut, ihmisetn edessä, eikä hänen näkynsä ja profetiansa ole olleetkaan Jumalasta.

    Äänestä

  • SAVONAROLA KIRJOITTAA: 2 etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
    3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
    Toinen paikka on siinä kun sanotaan raamatussa--------->
    9 Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät,
    10 ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden. Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja,
    11 vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.
    12 Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa,

    MITEN tuo ylläoleva teksti kuvaa aloittajaa??? Olemme kaikki täällä huomanneet, että juuri SINÄ savonarola olet tämän palstan suurimpia eksyttäjiä ja tuomitset muita ihmisiä helvettiin, vaikka omat mielipiteesi ovat kaukana Raamatusta ja pilkkaat vielä Jeesusta Kristusta jatkuvasti käyttämällä Hänen Pyhässä nimessään x-kirjainta, etkä ole sitä pilkkaa lopettanut, vaikka useat meistä olemme sinulle siitä varoitelleet. Sinä olet Jeesuksen julkinen pilkaaja ja antikristuksen joukkoihin kuuluva, joka opetat jatkuvasti väärää oppia, pilkaat Jumalaa ja tuomitset muita, itseäsi toki korotat.

    Huonolta näyttää tulevaisuutesi...

    Äänestä

  • Jape stadista kirjoitti:

    Hehee savonarola taas tuomion pasuunana paikalla - kyllä täytyy ihmisen ollakin yksinkertainen, kun ei erota metsää puilta.

    Aloittajahan kertoi, kuinka suhtautui ennen ihmeisiin ja Jumalan sanansaattajiin, mutta kun tuli omalle kohdalle tälläinen kokemus, olikin ihmeissään.

    Tosin itsekin suhtaudun aika moneen hellarin "näkyihin" ja uniin aika varauksellisesti, sillä ne ovat usein osottautuneet tosiaankin aivan vääriksi ja silloin tuo "profeetta" on saanut suuren häpeän päälleen, koska on vaan itseään korottanut, ihmisetn edessä, eikä hänen näkynsä ja profetiansa ole olleetkaan Jumalasta.

    Nauraa sinäkin hänen kanssa ammollaan helluntailaisille.. Ole hyvä vaan mutta en ole teidän ystävä senverran uskova olen..

    Äänestä

  • Miró kirjoitti:

    SAVONAROLA KIRJOITTAA: 2 etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
    3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
    Toinen paikka on siinä kun sanotaan raamatussa--------->
    9 Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät,
    10 ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden. Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja,
    11 vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.
    12 Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa,

    MITEN tuo ylläoleva teksti kuvaa aloittajaa??? Olemme kaikki täällä huomanneet, että juuri SINÄ savonarola olet tämän palstan suurimpia eksyttäjiä ja tuomitset muita ihmisiä helvettiin, vaikka omat mielipiteesi ovat kaukana Raamatusta ja pilkkaat vielä Jeesusta Kristusta jatkuvasti käyttämällä Hänen Pyhässä nimessään x-kirjainta, etkä ole sitä pilkkaa lopettanut, vaikka useat meistä olemme sinulle siitä varoitelleet. Sinä olet Jeesuksen julkinen pilkaaja ja antikristuksen joukkoihin kuuluva, joka opetat jatkuvasti väärää oppia, pilkaat Jumalaa ja tuomitset muita, itseäsi toki korotat.

    Huonolta näyttää tulevaisuutesi...

    Mun tulevaisuuteni päättää onnexi Jumala eikä sinä. JA SUN TULIS TIETÄÄ ETTÄ USKOVAINEN TULIS OLLA TÄYDELLINEN JA NUHTEETON LOPPUSUORALLA..
    TEE PARANNUS NIIN SULLE KÄY HYVIN..

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    Mikä sinä olet toisia parannukseen käskemään, kun itse olet ihan metsässä.

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    Nauraa sinäkin hänen kanssa ammollaan helluntailaisille.. Ole hyvä vaan mutta en ole teidän ystävä senverran uskova olen..

    Ei se helluntalaisille naura, vaan niiden itsekorotuksille! :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Takasin Karjalaan kirjoitti:

Täytyy järkevänä baptistina myöntää, että olen "suurella huumorilla" suhtautunut teidän näkyihinne ja sanansaattajiinne, hellarit.

Mielestäni kaikki "suuret näkynne" ja "Lapseni, lapseni minä tulen pian" väräjävällä äänellä sanottuna, ovat olleet yksinomaan teidän naurettavaa sielullista korotustanne ja moni teikäläisestä onkin jäänyt näistä kiinni, kun nämä lausumanne"suuret"profetiat eivät ole toteutuneetkaan, niin taas olen saanut nauraa hohottaa katketakseni.

En ole uskovana hirveästi koskaan kokenut mitään enkelijuttuja enkä mitään näkyjä, koska suhtaudun niihin kyllä aika skeptisesti, kuten baptistit opettaa.

No, olen tässä jo kauan puhunut miehelleni, että muutettaisiin takas Karjalaan, joko Lappeenrantaan tai Imatralle - sillä en viihdy YHTÄÄN täällä tosikko-tohloppien Tampereella, enkä ole IKINÄ viihtynyt täällä! Olen pakosti joutunut asumaan täällä yli 10 vuotta.

Nyt sitten, kun elämäntilanne on muuttunut, olemme ruvenneet tuumasta tekoihin eli katselemaan asuntoja Imatralta tai Lappeenrannan suunnalta, josta olen kotoisin ja jossa ihmiset ovat samanlaisia kuin minäkin; iloisia, rohkeita ja avoimen ystävällisiä tunneihmisiä: kovia nauramaan, jos itkemäänkin ja kovia riitelemäänkin, jos joku asia tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja väärältä!

No, odottelin tässä männäviikolla työkaveria yhteiseen projektiin erään rakennuksen ulkopuolella, kun tuntematon, tumma nainen tulee minua kohti näyttäen tummia sadepilven näköisiä pilviä, sanoen:

" Kohta alkaa satamaan - mie soitin ystävälle, jotta haluaisin muuttaa takas Imatralle, mut hää sano et ÄLÄ tuu tänne - täällä et kuule muuta kun venäjää."

Sanoin sitten hänelle, että haluaisin muuttaa Lappeenrantaan, siihen hän sanoi, että "No siellä vasta niitä venäläisii onkii, älä mää sinnekään - mut nyt mie lähen, ennenkun alkaa satamaan". Sen sanottuaan hän lähti.

Olin kun ällikällä lyöty, mistä tuo tumma nainen tiesi juuri nuo sanat minulle sanoa? Pakko sanoa, mutta se taisi olla enkeli... kai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu