Viikonloppuna kisattiin Vantaan Tulisuudelmassa Karaoken isoimmassa ja kauneimmassa kilpailussa ja Suomi sai tuoreet MM-edustajat värikkäässä ja vaiherikkaassa finaalissa.
Voittajaksi selviytyivät The Voice of Finlandissakin kisailleet lieksalainen Ville Pyykönen ja helsinkiläinen Laura Malmberg. Voittajista ei voi olla kuin samaa mieltä. Molemmat lauloivat kaikki neljä kappaletta erinomaisesti ja kun molempien lavapreensens on vielä huippua, niin voitot olivat todellakin ansaitut.
Eikä ihan liikaa voi valittaa toisista MM-edustajista. Toiseksi sijoittuneet oululainen Tuomas Savolainen ja pirkkalalainen Noora Lehtinen lähtevät myös Suomen edustajiksi Saimaalle marras/joulukuun taitteeseen. Tuomaksen äänirekisteri ei ollut järin laaja, mutta laulusoundi oli todella hyvä ja lavakarismaa sen verran paljon, että naisten pikkuhousut vain pyörivät jaloissa. Noora Lehtinen osaa olla erinomainen viihdyttäjä lavalla ja oikeastaan vain viimeinen kappale meni laulullisesti hieman huterasti.
Kuten arvostelulajeissa tapana on, tuomariratkaisut jäivät selkeästi puhuttamaan. Sinänsä tuomareita ei voi mistään syytellä. He tekivät varmasti omasta mielestään hyviä ratkaisuja. Henkilökohtaisesti en ole kaikista valinnoista samaa mieltä. Espoolainen Sari Kankkonen ja tamperelainen Teemu Yli-Pukka olisivat ansainneet suorituksillaan TOP5-sijoituksen. Myös järkyttävästi jo ensimmäisellä kierroksella pudonneen helsinkiläisen Saana Mannerin kohtalo ihmetyttää.
Mutta kuten todettua. Nämä ovat kolmen ihmisen mielipiteitä ja ei heidän näkemystään voi liiaksi ruveta kritisoimaan.
Todella isot onnittelut Suomen MM-edustajille ja muille kisaan osallistuneille ei voi muuta kuin toivottaa tsemppiä ja rohkeutta kehittää yhä itseään. Viikoloppuna nähtiin lavalla niin hyviä laulajia, että pienellä esiintymis- tai laulutreenillä marginaalit saattavat muuttua suotuisiksi jo ensi vuonna.
Karaoken MM-karsinta 26.-27.10.
TiiKei
0
278
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 471012
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153902Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717837- 88812
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182790Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105699Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka49697