Mietin vaan, monella kun on sama ongelma kuin minulla. Anopin kanssa ei tulla toimeen vaikka ilmeisesti yritetty on. Miksi sitten pitäisi/pitäisikö? Mihin välinne anopin kansssa ovat kaatuneet ja mistä asiasta anoppi aloitti moittimisen?
Mitä mieltä olette, onko paras jäädä anopin moitinnan alle vaiko ottaa välimatkaa, mahdollisesti lopettaa kanssakäyminen?
Mitä mieltä olette, onko paras jäädä anopin moitinnan alle vaiko ottaa välimatkaa, mahdollisesti lopettaa kanssakäyminen?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Lue näistä suomi24-keskusteluista "suku on pahin"-otsikon jutut.
Siellä lisää nokkivista anopeista.
Pakene kun voit!
Anoppi aloitti moittimisen, kun kuuli meidän menevän naimisiin. Mitä kannattaa tehdä, riippuu kokonaan tilanteesta. Mutta kenekään kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, jos se aina vain tuottaa pahaa mieltä ja ritoja.
Itse en ole vielä 50v mennessä kyennyt riitelemään sopimatta kenenkään muun kuin anopin kanssa. Hän puolestaan on riidoissa kaikkien kanssa. Jos anoppi sattuu olemaan riidanhaluinen ja hankala tyyppi, joka aina moittii muita, niin miniä on hyvä kohde, kun melkein aina sukulaiset yrittää kestää toisiaan, vaikka kuinka lujille ottaisi. Minultakin meni yli 20 vuotta ennen kuin tajusin, ettei kannata.
Olen sekä miniä, että anoppi, joten hyvin pyyhkii:)
Anoppini kanssa on vuosien mittaan muotoutunut oikein hyvä ja lojaali suhde ja pelkän sietämisen sijaan jopa viihdymme useinmiten toistemme seurassa. Itse anoppina kahdelle miniälleni olen oppinut viisaasti (olen rauhaa rakastava) karttelemaan turhia tapaamisia ja yhteydenpitoja varmaan liikaakin. Menkööt nyt sitten vaikkapa tylyyden piikkiin, mutta minua ei pätkääkään kiinnosta, miten miniät huushollinsa ja lapsensa hoitavat. Saavat ihan rauhassa elää elämäänsä ja minä elän omaani. Puolisoni, työni ja harrastukseni ovat aina etusijalla nyt, kun pojat ovat aikuisia ja saaneet elämäänsä mielestäni hyvät eväät kotoa.
Miniäni ovat aika nuoria vielä ja ovathan ne välillä uhitelleet terhakkaasti monestakin asiasta. Nyt viimeksi toinen viikko sitten pahoitti mielensä, kun en ollut valmis lapsenhoitoon viikonlopuksi. Menin mieluummin mieheni kanssa kylpylään. Tapaan lapsenlapsia ja heidän vanhempiaan mieluummin muissa merkeissä, kuin kotiapulaisena.
Kokematon miniä voi olla silmille hyppivä tyranni ja samoin anoppi voi olla halutessaan itse piru ihmisen hahmossa. Oivaltaminen vaatii vähän ajatustyötä, mutta halutessaan ihminen voi keskittyä ihan vaan omaansa elämään ja antaa tilaa muille. Itse en mukavuudenhaluisena halua mitään rasitteita enkä vääntöjä lasteni perheiden kanssa. Poimin mielelläni vain hyvät hetket, niinkuin rusinat pullasta ja en syyllistä itseäni, vaikka en mikäänpullantuoksuinen uhrautuva mummo olekaan.
Ihanaa huomata että kaltaisiani anoppeja on muitakin.
Olen myös yrittänyt pitää tietyn välimatkan poikieni perheen sisäisiin asioihin ja lasten- sekä kodinhoitoon. Otan lapsenlapsiani hoitoon jos pyydetään, mutta sillä edellytyksellä että se minulle sopii. Yhden ainoan kerran olen siirtänyt omia menojani hoitaakseni lasta, mutta silloinkin oli kyse akuutista lapsenhoitaja pulasta ja äidin meno oli tuikitärkeä.
Toinen miniöistäni kommentoi jossainvaiheessa tyyliäni kärkevästi, tein asian hänelle selväksi ettei elämäni kuulu hänelle sen paremmin kuin hänenkään elämänsä minulle. Jonkinaikaa oli kovin loukkaantunut sanoistani, mutta joka syyttä suuttuu, se myös lahjatta leppyy, joten en ottanut kuuleviin korviinikaan kiukutteluaan. Lapsenlapset ovat mukavia ja koitan järjestää heille tasapuolisesti laadukasta aikaa mummin kanssa, mutta mikään lapsenhoitoautomaatti en suostu olemaan.
Myös minä haluan viettää aikani parhaaksi katsomallani tavalla ja katson parhaaksi viettää töiltä liikenevän vapaa-ajan puolisoni kanssa, matkustella ja harrastaa. Lapseni ovat aikuisia perheellisiä ihmisiä, he hoitavat oman tinkinsä kuten olen itsekin hoitanut kun lapset olivat pieniä.
Olet todellakin toiveanoppi:)
Juuri näin sinun kuuluu elämääsi elää.
Olet tavoitettavissa,mutta et ole itsestäänselvyys.
MIllainen on kokematon miniä? :D
Luulen, että mun sukupolvessa 60-luvulla syntyneissä on jo enemmän porukkaa, jolla on muutakin elämää kuin lasten perheet, nykyään hyvin harvassa on kotiäiditkin. 40-luvulla syntyneissä anopeissa on paljon äitejä, joiden elämän pääsisältö on ollut lapset, avioliitto on voinut olla sitä sun tätä, kun eroamista ei hyväksytty, eka lapsikin on voinut olla vahinko ja avioliitto pakkoliitto. Niinpä elämä on sitten vanhuksena ja vanhana anoppina lasten perheisiin takertumista. Oma anoppi on just tälläinen kotiäiti, joka ei ole ollut koskaan töissä ja jäi nuorena leskeksi, ei ystäviäkään ole. Meillä ei ole mitään yhteistä, mutta hän toivoi varmaan aluksi minusta itselleen ymmärtäjää ja auttajaa. Vuosia koetinkin ymmärtää "vaikeaa elämää" mutta toisten kautta ei voi elää. Kun taas 40-luvulla kasvatetuttejn naisihanteena on ollut toisten kautta eläminen ja uhrautuminen, jota osa naisista ei lainkaan kyseenalaista.
Olen monesti miettinyt sitäkin ihmettä, ettei anoppi ollenkaan tajua, ettei kukaan arvosta hänen uhrautumistaan, kukaan ei ole ikinä sitä pyytänyt ja varsinkin lapset ovat inhonneet sitä. Niin kuin lapsenlapsetkin nyt inhoavat, koska hän kohetelee täysi-ikäisiä kuin leikki-ikäisiä. Se ajatus miten "hyvä" hän omasta mielestään on, on hänen elämänsä suurin surkeuden aiheuttaja.
Anopista olen oppinut, miten vaarallista on elää toisten kautta ja kuvitella tietävänsä mikä on heille hyväksi. Ihmiset suorastaan inhoavat sellaista.
Kylläpä olet varma mielipiteistäsi. Jotka ovat valitettavasti vääriä. Otahan asioista selvää.
Ensinnäkin 40-luvulla syntyneet ovat ensimäinen ikäluokka, joka muutti sankoin joukoin kaupunkeihin. Suurena ikäluokkana kilpailimme opiskelupaikoista ja työpaikoista.
60-luvun lopulla tulivat E-pillerit ja 70-luvun alussa abortti. Kävimme töissä , lapset olivat joko lastentarhassa tai kunnallisessa päivähoidossa. Äitiysloma oli 70-luvun lopulla 7kk, 70-luvun alussa 2-3kk.
Osa meistä 40-lukulaisista on vielä työelämässä. Osa ansaitulla työeläkkeellä. osa jatkaa vielä eläkeiässä työelämässä.
Nyt eläkkeellä nautimme. Matkustamme paljon esim. aurinkoon. Monet harrastavat aktiivisesti jotain lajia esim Golfia. Talvisin ryvemme kylpylöissä. Ja usko tai älä, ehdimme tavata rakkaita lapsenlapsiammekin. Osalla meillä on se vanha 60-luvulla tavattu kumppani, osa on leskiä ja osalla uusio perhe. ja lapsenlapsia molempien puolelta.
Tuo on totta , että tulee lässytettyä murkkuikäisille. Mutta tiedätkö, joskus tuntuu, että he pitävät siitä. Pitävät myös aika perusasioista kuten yhdessä kalastuksesta mökillä, lettujen paistosta ym.
Minun miniäni on jotain 40 ja risat. Harmittaa, kun hän on niin vaivainen. Valittaa paljon. Itseäni on siunattu terveydellä, vaikka työurani tein kolmivuorotyössä.
Luin juuri netistä uudesta Ultraääni "rasvaimusta". Mökki on nyt myynnissä. Saadut rahat taidamme käyttää molemmille tehtävään rasvaimuun, useampaan paikkaan ja tietty säästetään, että voimme ostaa palveluita kotiin, sitten kun jalka ei nouse.
Noita piirteitä, joita kuvaat , löytyi omasta anopistani. Syntymävuosi oli 1913.
Riippuu toki paljon siitä, oliko perhe varakas, maalta vai kaupungista, koulutettu vai duunari, ei 40-luvulla syntuneiden sukupolvi ole yhtenäinen. Anoppi on vielä hyvin uskonnollisesta kodista maalta, sekin vaikuttaa - nuo ajatukset ovat itseäni auttaneet ymmärtämään häntä hiukan paremmin. 40-luvulla syntynyt äitini sisarineen on syntynyt 40-luvun loppupuolella, he ovat aivan toisesta maailmasta. Eli toisin kuin näköjään luulit, tarkoitus ei ollut syyllistää 40-luvulla syntyneitä anoppeja, enemmänkin ymmärtää syitä miksi hänen arvomaailmansa on tuollainen.
Kirjoitin muuten, että anoppi lässyttää täysi-ikäisille, ei siis murrosikäisille. Eihän tuo suuri synti ole, kuvastaa vain hänen tapaansa olla ihmisten kanssa jotenkin aina viisaamman roolissa. Ja sen ihmiset kokevat raskaana. Mutta tosiaan, itse hän siitä kärsii eniten, eipä silti. Hyvä on jos nautitte anopina elämästä. Tiedostan kyllä että anopillani on oikeastikin ollut raskas elämä. Mutta en voi sille mitään, enkä juuri jaksa olla tekemisissä kaiken tapahtuneen jälkeen.
Hieno kuvaus ihmisestä tuo "ihminen viisaamman roolissa". Sitä varmaan on paljon meissä äideissä ja anopeissa. Muta on stä myös lapsissa ja miniöissä. Kun on kokenut tuon roolin edellisessä sukupolvessa, osaa suhtautua siihen alenevassa sukupolvessa, eli suhteuttaa kokonaisuuteen. Se merkitsee esimerkiksi sitä, että neuvottelee ja sopeutuu ja saa pitää hyvät mahdollisuudet olla lastenlapsien kanssa.
Huomaa, että olet sitä ikäluokkaa, joka ei ole syntynyt noina vuosikymmeninä eikä tiedä niistä ajoista.
Olettepa te nuoret nyt kuinka itsenäisi ja riippumattomia tahansa, jokaisella tulee hetket, jolloin odottaa jonkun tulevan, jonkun huomaavan, jonkun koskettavan.
Mitä nokkavammin suhtaudutte lähimmäisiinne, sitä yksinäisempiä tulette tulevaisuudessa olemaan. Ei ystävätkään siedä kauan ylemmyyden tunnelmissa leijailemista. Tulee hetki, jolloin elämä vetää teidät kuvitteelliselta jalustaltanne ja panee teidät kohtaamaan oman raadollisuutenne.
" neuvottelee ja sopeutuu" ja
"saa pitää hyvät mahdollisuudet olla lastenlapsien kanssa"
Lastenlapsia taidetaan käyttää yhtä usein kiristyskeinona appivanhempia kohtaan kuin äidit käyttävät lapsia hyväkseen isiä vataan erosuhteissa.
Tyyliin: "Jos et käyttäydy kuten minä tahdon, vien sinulta mahdollisuuden lapsiin ja lapsenlapsiin".
Lapset ovat aina kärsijöitä elämässä. Lapsia käytetään sumeilemaata hyväksi aikuisten omiin tarkoituksiin. Sellaisilta vanhemmilta pitäisi ottaa lapset pois.
kaikki anopit on pyllystä ja kaikkien anoppien pyllystä tulee uusia anoppeja
"Mitä nokkavammin suhtaudutte lähimmäisiinne, sitä yksinäisempiä tulette tulevaisuudessa olemaan. Ei ystävätkään siedä kauan ylemmyyden tunnelmissa leijailemista. Tulee hetki, jolloin elämä vetää teidät kuvitteelliselta jalustaltanne ja panee teidät kohtaamaan oman raadollisuutenne."
Tuo pitää prikulleen paikkansa anoppini suhteen!
Vain anopin tapa elää, ajatella ja toimia on ainoa oikea tapa maailmassa. Ja miniähän on tietenkin maan matosista arvottomin. Suhtautuminen on ollut nimenomaan nokkavaa ja ylimielistä.
Nyt anoppi on vanha ja vaivainen ja tarvitsisi apua, mutta kun miniäparka ei ole koskaan osannut tikkua ristiin pistää muuta kuin haukkujen kera, niin anoppipa joutuukin nyt etsimään itselleen "osaavampaa" apua. Ja vähissä ovat hänellä ystävätkin, joilta pyytää apua, jotka haluaisivat "koskettaa".
Jotta kielteisyys kostautuu yhtä hyvin myös anopeilla, ei pelkästään miniöillä.
Naulan kantaan! Se aika jolloin tarttis apua animittäin tulee nopeammin anopeilla ja apeilla vastaan kuin miniöillä ja vävyillä!
Onko tämä anonymous joku yhteis nimimerkki. Sillä nimimerkillä kirjoittaa kakkonen uskottomuuspalstalla, mies avioero palstalla ja nyt miniä anoppi ja appi palstalla.
Jotakin muutakin yhteistä noissa aloituksissa on. haha haa.
Kahden aikuisen ihmisen suhteessa ei kummankaan vanhemmat saisi vaikuttaa millään lailla. Jos on lapsia pariskunnalla, se on ydinperhe. Vanhempien vanhemmat ei kuulu ydinperheeseen. It´s simple like that.
Mä lopetin heti kanssakäymisen, kun anoppi kuttuili eka kertaa.Miksi mun pitäisi kuunnella ukkoni katkeraa äitiä, kun oma äitini on ihana.
Kun lapsi oli pieni, ei halunnut koskaan jäädä anopin hoitoon.Varmasti joku saattaa vuodatella anopista ylisanoja, minä en.
Olen nähnyt arkipäivää, mihin narsistiäidin kasvatus johtaa.
Ja minähän lopeti kun anoppi kuttuili eka kertaa. Ja oma äiti on ihana ja narsistiäidin kasvatus... eli sinun miehesi on jotenkin viallinen?.
Mene nyt itseesi. Käytät miehestäsi sanaa ukkoni jne. Minusta tuntuu, että juuri sinun asenteestasi on vikaa. Huono kotikasvatus.
" Ja oma äiti on ihana ja narsistiäidin kasvatus... eli sinun miehesi on jotenkin viallinen?. "
Ei kaikki äidit ole oikeasti hyviä äitejä. Tämä koskee niin jo anopeiksi tulleita mummoja kuin ihan pikkuvauvojenkin äitejä.
Ilkeä ja negatiivinen ihminen ei yleensä muutu kivaksi ja mukavaksi kun ikää tulee lisää, päinvastoin, luonteenpiirteet tuppaavat ajan myötä vahvistumaan.
Mielestäni kyse ei välttämättä ole pelkästään anopin ja miniä suhteesta sinänsä, vaan joskus myös miehestä. Mieshän on siinä mielessä se päähenkilö, että toisaalta on kyse hänen äidistään ja hänen vaimostaan.
Periaatteessa voisin sanoa, että meillä meni mieheni kanssa poikki "anopin takia", koska en halunnut asua niin lähellä anoppia kuin mies halusi, enkä halunnut olla anopin kanssa niin läheisissä tekemisissä kuin mies halusi.
Anoppi itse ei kuitenkaan ole tähän se varsinainen syypää, vaan mies. Jos miehen on vaikea käsittää, että nainen haluaa jotakin yksityisyyttä, niin mieshän siinä on se joka on pihalla. Olkoonkin, että anoppi oli yhtä pihalla, mutta miehen kanssa minä yritin olla, en anopin kanssa.
Eli asiasta riippuen, toivon etä mieskin osallistuu näihin rajanvetoihin. Anoppi ja miniä sopivat keskenään ja pitävät yhtä silloin kuin välit ovat JO tarpeeksi läheiset ja välittömät. Mutta alkuvaiheessa ja ongelmatilanteessa miehellä on mielestäni vastuuta ja on miehen osa muodostaa rajoja.
Itsellä oli niin pitkään hyvät välit anopin kanssa kunnes sitten toisen lapsemme syntymän jälkeen asiat meni loputla siihe et me miehen kanssa vaihdettiin jopa paikkakuntaa..
Mutta, nykyv äleistä en oikein osaa sanoa. En ole anopin kanssa jutellut kun pakollisilla vierailuilla. tosin nyt ylitin itseni ja pyysin Jouluksi meille.
Toki lapsien takia ei välejä ole katkaistu, varsinkin esikoisellemme Anoppi on tärkeä ja hän on siellä vieraillut sitten ihan yksinään, miehen sisko hoitanut kyyditsimiset.
AIka kärkkäästi hän sillon muuton alla mua arvosteli ja sen varmaan teki sen etten ole halunnut itse tekemisissä olla.
toki siinä vanhan maalaistalon asuttamisessa kahden polven kesken on paljon tilanteita joita ei normaaleilla anopeilla ja miniöillä olekaan..