Monikulttuurisuudesta täytyy olla kiitollinen
Monikulttuurisuuden ja erilaisuuden väheksyminen on huolestuttavan yleistä. Perustelut maahanmuuttajavastaisuuteen eivät yleensä ole sen kummempia kuin "ne vie meidän työt" tai "täällä ne elää meidän verorahoilla".
Syntymäpaikkaansa ei voi valita. Suomessa syntyneet ja asuvat ovat etuoikeutettuja. Me saamme käyttää pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan palveluja, ja olemme kaikki tasa-arvoisessa asemassa toisiimme nähden. Näitä oikeuksia meidän täytyy vaalia ja kehittää ja samalla tarjota niitä muille.
On tärkeää, että Suomeen muuttavat ulkomaalaiset kotoutuvat hyvin. Maahanmuuttajille tarkoitetut yhteisöt auttavat koulutusmahdollisuuksien löytämisessä ja työnhaussa.
Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle joillekin aloille syntyy työvoimapulaa. Maahanmuuttajat ovat jopa valmiimpia kouluttautumaan ja työskentelemään kuin suomalaiset, ja heidän tarjoamansa työvoima on tervetullutta.
Esimerkiksi sosiaali- ja hoitoala on jo työllistänyt maahanmuuttajia.
Jotta ihmiset, joilla on erilainen kulttuuritausta, saataisiin osallistumaan yhteiskunnan toimintoihin, heitä täytyy kohdella oikeudenmukaisesti.
Edellytys maahanmuuttajanuorten kouluissa viihtymiselle ja siellä pysymiselle on suvaitseva ympäristö ja nollatoleranssi rasismille. Näitä ominaisuuksia vanhempien, opettajien ja median on opetettava lapsille ja nuorille.
Suomalainen koulutus on tunnettu maailmalla huipputasostaan, mutta kouluikäisten ennakkoluulojen tai ennakkoluulottomuuden kehittymisestä ei ole puhetta, lasten kasvaessa monikulttuurisessa ympäristöstä heidän maailmankuvansa monipuolistuu jä he oppivat erilaisia vuorovaikutustaitoja. Heistä kasvaa vastuuntuntoisia, maailmalle valmiita ja kypsiä ihmisiä.
Täytyy ymmärtää, että maahanmuuttajat eivät ole syrjäyttämässä suomalaisia työelämästä tai muustakaan. He ovat täällä auttamassa luomaan parempaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja tekemässä yksittäisistä kansalaisista avarakatseisempia ja ymmärtäväisempiä.
Ilona Rahnasto
lukiolainen, Helsinki
Teininaiset ovat kauniita, muttei älyllä pilattuja kuten ylläolevasta teininaisen mielipidekirjoituksesta käy ilmi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Teini on teini ja nainen on nainen. Teininainen taas on itsensä kanssa ristiriidassa oleva termi.
Komppaus asialle