Ihan mukava mutta..

Ihan mukava mutta en suurempia intohimoja kuulemma sitten naisen mielestä herättänyt. No ihan samat oli minullakin tuntemukset naisesta, ei herättänyt intohimoja mutta ihan mukava oli nainen, semmoinen akateeminen lukeva nainen.

Voin ihan suoraan sanoa että jos nainen olet Sharon Taten näköinen, sitten minulla herää intohimot heti ekalla sekunnilla, ping!! Mutta eihän semmoinen ole realismia tai hyvin hyvin epätodennäköistä että Sharon Taten näköinen nainen kiinnostuisi sitten minusta.

Tutustukaa naiset, antakaa toinen ja kolmaskin mahdollisuus. Miksi pitää heti teilata ja lyödä stop-merkki eteen jos ei intohimot syttyneet? Ainakin omasta puolestani olisin voinut käydä tämän naisen kanssa vaikka keilaamassa ihan kaverina, että pääsee toisen kanssa paremmin tutustumaan, ei sitä ekalla tutustumisella välttämättä kipinät lennä (ja myös puolin toisin vielä).

Tuskin nyt mikään susiruma pummikaan olin naisen mielestä kun kuvat nähtiin ja suostui tapaamaan. On vakityö, hyvä palkka, ok-vaatteet ja kuntoileva mies.
8254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ihan mukava ei tänäpäivänä riitä, tai se että on hyvä työ ja pystyy elättämään. Elintason nousun myötä naisetkin pärjää jo ihan mukavasti omillaan, ainakin ne Sharon Tatea edes etäisesti muistuttavat joilla hyvä koulutus ja jonkinlainen duuni. Ne tytöt odottaa ihan tosissaan että tulee vastaan mies harlekiini kirjasarjasta ja pistää polvet tutisemaan, jos ei tutise niin olet vaan ihan mukava. Sitten jos pääsee pukille mahdollisuudet paranee sillä ihan mukavallakin kun syntyy emotionaalista yhteenkuluvuuden tunnetta mutta ei pääse jos pelkästään vain fiksusti kahvittelee.

Nainen kannattanee viedä syömään hienoon paikkaan ja juottaa sinä samalla pikkuhiprakkaan niin että unohtaa analyysit, yllättäen toimii kemiatkin aina vain paremmin, samassa suhteessa kipinöi kuin viinipullo vajenee. Ja mies tietysti maksaa, sen pitäisi olla itsestäänselvää jos meinaa edes etäisesti harlekiinimiestä muistuttaa.

Äänestä
  • No mistähän mun urpot työkaverit on löytäneet kauniit vaimonsa? Tavallisia tehdasduunareita...

    Äänestä

  • hjkjjkjhjk kirjoitti:

    No mistähän mun urpot työkaverit on löytäneet kauniit vaimonsa? Tavallisia tehdasduunareita...

    Niinpä ne taitavat olla vaimotkin...

    Äänestä

Itse olen juuri tuollainen nainen, joka tietää, että yksi tuhannesta miehestä sytyttää. Jos ajattelen parisuhdetta, tarvitsen sen, että mies sytyttää. Se on reilua molempia kohtaan. Lisäksi itse en ole niitä, jotka tarvitsevat parisuhteen sen itsensä vuoksi. Jos olen jonkun kanssa, hän voi olla varma, että olen hänen kanssaan juuri siksi että hän on hän. Ei kuka tahansa "kelpaava".

Sinussa ei varmasti ole mitään vikaa (kertoohan sekin siitä, että nirso nainen on suostunut tapaamiseen). Jollekin toiselle olet se täydellinen mies. Kuitenkin ymmärrän täysin naista ja sen, ettei tuntematonta tyyppiä halua tapailla pidempään "kaverina", kun tietää, että miestä mahdollisesti kiinnostaa ja itse tietää varmaksi, ettei itseä tule kiinnostamaan muuten kuin kaverina.

Siitä se valitus harhaanjohtamisesta vasta alkaakin, mikäli tapailee tyyppiä useamman kerran ja sitten sanoo ettei kemiat toimi. Parempi siis samantien lähteä eri teille. Ei se ole henkilökohtaista.

Äänestä

Kyllä se ihan mukavakin kelpaa, jos ei eti sitä nättiä tyttöä.

Näteillä tytöillä on tänä päivänä markkinat kohdillaan, joten miksi kiinnostuisivat tavallisesta miehestä, jos saavat komeemman, rikkaamman, fiksumman niin halutessaan.

Itse normimiehenä tapailen itseäni ulkonäöllisesti ehkä pykälän tai pari alempia. Ikävä kyllä samantasoiset tai paremmat joko kattelevat minua paremman puutteessa tai kyllästyvät nopeasti.

Jos vakavaa suhdetta haluaa, niin normimiehen kannattaa pelata varman päälle ja seurustella ei suosittujen tyttöjen kanssa.

Äänestä
  • Kannattaisikohan ennemmin unohtaa tuollaiset luokittelut ja pelaamiset, ja tutustua avoimin mielin ja elää tunteella.

    Äänestä

Itse en ole saanut sitä ensimmäistäkään mahdollisuutta.

Äänestä

Näillä palstan miekkosilla ei näytä olevan tippaakaan itsetuntoa! Mihinkä se on hävinnyt vai eikö sitä oo koskaan ollutkaan? Valitetaan ja syytellään toisia ja vika on aina muissa. Kyllä minäkin (nainen) oon käynyt monta kertaa treffeillä, jonka jälkeen ei deittikaveristani oo kuulunut mitään. Sen sijaan että olisin alkanut haukkua kaveria, oon kohauttanut olkapäätäni ja todennut: se siitä. Maailma on täynnä ihmisiä ja jos yhden kans ei synkkaa, voi toisen kans onnistua vaikka miten hyvin. Nykyään on olemassa erilaisia kursseja, jossa harjoitellaan itsetunnon kohottamista erilaisin keinoin. Suosittelen lämpimästi tällaisia näille elämän murjomille kavereille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tympääntynyt kirjoitti:

Ihan mukava mutta en suurempia intohimoja kuulemma sitten naisen mielestä herättänyt. No ihan samat oli minullakin tuntemukset naisesta, ei herättänyt intohimoja mutta ihan mukava oli nainen, semmoinen akateeminen lukeva nainen.

Voin ihan suoraan sanoa että jos nainen olet Sharon Taten näköinen, sitten minulla herää intohimot heti ekalla sekunnilla, ping!! Mutta eihän semmoinen ole realismia tai hyvin hyvin epätodennäköistä että Sharon Taten näköinen nainen kiinnostuisi sitten minusta.

Tutustukaa naiset, antakaa toinen ja kolmaskin mahdollisuus. Miksi pitää heti teilata ja lyödä stop-merkki eteen jos ei intohimot syttyneet? Ainakin omasta puolestani olisin voinut käydä tämän naisen kanssa vaikka keilaamassa ihan kaverina, että pääsee toisen kanssa paremmin tutustumaan, ei sitä ekalla tutustumisella välttämättä kipinät lennä (ja myös puolin toisin vielä).

Tuskin nyt mikään susiruma pummikaan olin naisen mielestä kun kuvat nähtiin ja suostui tapaamaan. On vakityö, hyvä palkka, ok-vaatteet ja kuntoileva mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu