Hei,
Takana 20v suhde, lapset teini-ikäisiä. On talo ja muut kulissit. Suhde puolison kanssa muistuttaa "kämppistä". Syitä varmasti molemmissa.
Pelkäsin, mutta ehkä myös toivoin jos tulee joku joka herättää tunteita niin haluan muutosta elämään. Eli nyt tuli se joku, pääni on sumua ja tuskaa täynnä.
Välitän puolisostani edelleen, enkä haluaisi satuttaa häntä. Hän on antanut parhaat vuotensa minulle ja tässä kiitos..
Eniten pelkään tehdä ratkaisuja lasteni vuoksi, sillä etenkin poikamme on kärsinyt lievistä mielenahdistuksista. Luulen että pojan ongelmat juontuvat perheen irrallisesta ilmapiiristä(kaikki touhuaa omia juttujaan).
Tiedän että tilanteemme lienee kovin yleinen, mutta kullekkin ne ovat aina henk.kohtaisia.
Antakaa suoraa palautetta/kokemuksia (asiallisia kiitos)miten toimisitte tai olette jo toimineet tämänkaltaisissa tilanteissa.
Kiitos.
Takana 20v suhde, lapset teini-ikäisiä. On talo ja muut kulissit. Suhde puolison kanssa muistuttaa "kämppistä". Syitä varmasti molemmissa.
Pelkäsin, mutta ehkä myös toivoin jos tulee joku joka herättää tunteita niin haluan muutosta elämään. Eli nyt tuli se joku, pääni on sumua ja tuskaa täynnä.
Välitän puolisostani edelleen, enkä haluaisi satuttaa häntä. Hän on antanut parhaat vuotensa minulle ja tässä kiitos..
Eniten pelkään tehdä ratkaisuja lasteni vuoksi, sillä etenkin poikamme on kärsinyt lievistä mielenahdistuksista. Luulen että pojan ongelmat juontuvat perheen irrallisesta ilmapiiristä(kaikki touhuaa omia juttujaan).
Tiedän että tilanteemme lienee kovin yleinen, mutta kullekkin ne ovat aina henk.kohtaisia.
Antakaa suoraa palautetta/kokemuksia (asiallisia kiitos)miten toimisitte tai olette jo toimineet tämänkaltaisissa tilanteissa.
Kiitos.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Oletteko puolisosi kanssa puhuneet asiasta? Koittaneet löytää yhteyttä uudelleen? Tehdä asioita enemmän yhdessä ja perheenä?
Omalla miehellä kävi varmasti vastaavasti, sumun hälvettyä tiesi ettei perheestään halua luopua. Onhan se ihastuminen ihana tunne, mutta hälvenee sekin.
Joku muu jatkaa edellisen kirjoituksen jatkoksi.
Kun kerran välität puolisostasi ja arvostat jopa kiittäen häntä noista 20 vuodesta, niin oletko sanonut sitä koskaan ääneen puolisollesi? Oletteko puhuneet tunteistanne? Olen varma, että kunnolla puhumalla keskenänne sumu päästäsi hälvenee ja jos tuntuu vaikealta puhua, oletko miettinyt jotakin perheneuvontaa esim. seurakunnan tms vastaavan, jossa ammattiauttaja purkaa tilannetta kanssanne? Tällainen ammattiauttajahan on täysin vaitiolovelvollinen ja ammattilaisena osaa tukea teitä oikeaan suuntaan. Kun luin "mies sumussa" -kirjoituksen, sain sen käsityksen, että toivoa teillä on, jos vain haluatte yrittää. Vielä kysyisin, että kun arvostat vaimoasi, niin tietääkö/aavistaako hän, mitä mietit? Miten suhtautuu, eivät kaikki vaimot anna koskaan anteeksi pientäkään syrjähyppyä eli tietääkö, vai toimitko hänen selkänsä takana? Jos sinä yrittäisit, niin yrittäisikö vaimosikin tehdä kaikkensa parisuhteenne eteen, vai kuinka paljon olette jo tuuliajolla?
Mietit lapsiasi? Kirjoitat, ettet halua satuttaa vaimoasi, kuinka paljon haluat satuttaa lapsiasi? Teini-ikäisiltä lapsiltasi et pysty mitään salaamaan, tiedätkö oletko jo satuttanut heitä, oletko puhunut heidän kanssaan vai elätkö niin sumussa, että ajattelet lapsiesi olevan tietämättömiä? Erityisessä vaaravyöhykkeessä on juuri murrosikäiset lapset, joilla on juuri kehittymässä oma moraalikäsitys. Tällainen lapsi voi padota kaiken sisälleen ja se sitten purkautuu myöhemmin erilaisina ongelmina eri elämänalueilla. Murrosiän ohittaneilla lapsilla on jo selvä käsitys, mikä on sallittua ja mikä ei parisuhteessakin ja hyvällekin perheenisälle voikin olla järkytys millainen tulevaisuus odottaa, jos isä lähtee toisen naisen matkaan. Tiedän, että lapset voivat tehdä ratkaisun, jossa eivät halua olla enää missään tekemisissä isänsä kanssa, eivät edes silloin kun isovanhemmuus alkaa. Ratkaisullasi tässä asiassa voi siis olla erittäin kauaskantoisia seurauksia, jotka kannattaa ottaa huomioon ja miettiä, paljonko on se hinta, jonka on valmis maksamaan? Jääkö lopulta kuitenkin yksin. Jos suku on tärkeä, niin miten suhtautuu, voiko myös sukusi hylätä jäsenensä?
Millainen olisi sitten se uusi suhde? Lapsellinen vai lapseton? Miten jaksaa siinäkään suhteessa arkea, jos ei ehkä ole sitä edellisessäkään kestänyt? Jos uudella on lapsia, jaksaako telmiä heidän kanssaan, jos omienkaan kanssa ei ole jaksanut ja lasten melu on häirinnyt? Ovatko uuden lapset alle vai päälle murrosiän ja sen vaikutukset tulevaan elämään?
Tilanteesi ei ole helppo ja kokonaisuutta pitäisi pyrkiä katsomaan ennen ratkaisua, sillä se on lopullinen, jos päätät erota. Kuten tuossa joku muu kirjoitti, niin ihastuminen on ihana tunne, mutta kun se ei vaan kestä, vaan arki tulee joka suhteeseen eli ihastuminen hälvenee. Menetkö sitten taas etsimään uuden, johon ihastut? Ihastuminen on nyt sekoittanut pääsi, koska se on sumussa, mutta toivon sinulle päätökseesi järkeä ja rakkautta, sillä omaa perhettäsi, et voi enää takaisin saada, jos sen kerran päätät hylätä. Tässä asiassa ei peruutusvaihetta ole, jos kysymys on uskottomuudesta, on vain kaksi vaihtoehtoa kivinen polku tai suora tie. Puhukaa, keskustelkaa ja tehkää perheenä yhdessä kaikenlaista, ottakaa uusi mahdollisuus, jos se vaimollesikin sopii.
Siis suomeksi: petät puolisoasi? Voisit kenties vilkaista Uskottomuus -osiossa kuinka pahaa jälkeä saa puolisonsa pettämisellä aikaiseksi, kuinka totaalisesti silloin loukkaa toista, kuinka rikkoo oman puolisonsa sydäntä myöten hajalle. Häpeäisit, sen sijaan että hekumoit omia rakkaudentunteitasi.
Petätkö ap selän takana, joka on kaikkein raadollisinta. Juuri niin, siinä rikkoo ja satuttaa puolisoaan niin pahasti, ettei ole ihme, vaikka puolisosi mielenterveys järkkyisi. Se haava, jonka olet puolisosi sydämeen viiltänyt ei parane sieltä koskaan. Itse pidän tekoa kaikkein pahimpana, mitä puolisolleen voi tehdä ja kaikki vain lihanhimon vuoksi. Paljon ei ole älliä päässä myöskään sillä naisella, joka leikkiin ryhtyy pettäjän kanssa, voi sanoa, että melko tunteeton täytyy naisen olla, jos haluaa satuttaa yhdessä toisen puolisoa. Itsellä ei omatunto koskaan antaisi myöten tehdä sellaista toiselle naiselle, toiselle äidille.
Harva ns. toinen nainen haluaa satuttaa puolisoa. Ei toinen nainen ole vastuussa siitä, mitä kunkin neljän seinän sisällä tapahtuu, koska ei voi olla siitä tietoinenkaan. Hän on vastuussa itselleen ja mahdolliselle omalle perheelleen, mutta ei pettäjän perheelle tai vaimolle. Mies ja vaimo ovat aikuisia, joiden pitäisi pystyä elämään ja ennen kaikkea puhumaan asiat siten, ettei pettämistä tapahtuisi. Tai jos toinen ajautuu siihen tilanteeseen henkisesti, ettei mikään tunnu miltään, niin pariskuntana asioista voisi keskustella ja lähteä suhdetta eheyttämään. Valitettavan harvoin se keskusteluyhteys enää kuitenkaan pelaa ja sitten lähdetään toisen syliin hakemaan hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä, sitä kaikkea mitä ei koeta kotona enää saavan.
Itselleni voi käydä niin, että tulen jätetyksi. Pitkän parisuhteen aikana intohimo oli laimennut ja vaimoni halusi muutosta elämäänsä. Tähän muutoksenhakuun liittyi vaimoni ihastuminen toiseen mieheen. Missään vaiheessa en kuitenkaan ole kokenut, että tämä toinen mies on suhteemme ongelmat aiheuttanut, enkä syytä häntä mistään. Pettämistä tilanteeseen ei liittynyt. Siitä huolimatta koen asemani todella uhatuksi.
Nyt elämme vaihetta, jossa keskustellaan, käydään terapiassa ja rakennetaan parisuhdetta uudelleen. Olen huomannut, että olen koko ajan rakastanut vaimoani. Koskaan en ollut sitä hanelle sanonut - nyt olen. Olen myös huomannut rakastuneeni vaimooni uudelleen.
Tällä hetkellä tuntuu pahalta ajatella, että suhteemme päättyisi. Kommunikaatiomme on parantunut merkittävästi ja nyt elämme tasapainoisemmassa suhteessa kuin koskaan. Menettämisen pelko ja siitä johtuva ahdistus on nyt pikku hiljaa muuttumassa tilanteen hyväksymiseksi. Ihastuskin on vaimoni kertoman mukaan ulkona kuvioista.
Minulle on joka suunnasta vakuutettu, että tilanteen "normalisoituminen" ottaa aikaa. Toivoisin vaan, että voisin mahdollisimman pian palata normaaliin arkeen ja alkaa luottaa tulevaisuuteen.
No onhan se moraalitonta alkaa suhteeseen varatun miehen kanssa, täysin tietäen asiasta. Ja juu todellakin ihastus ja rakkaus voi viedä, huomata siinä samalla edellisen suhteen kuolleen aikoja sitten.
Siltikään en itse ikinä ryhtyisi toiseksi naiseksi. Voisin jopa luvata odottaa miestä jos itsekkin tuntisin vahvasti, kunhan vain hoitaa ensin vanhan suhteen loppuun.
Tavallaan siinä suojelee itseäänkin, onhan noista valehtelevista pettureista kuultu, joilla ei ole tarkoituskaan vaimoaan jättää.
Voimia sinulle melkein jätetty mies. Sinä olet ymmärtänyt katsoa peiliin. Samoin minä ymmärsin aikanani ja näin mitä mieheni haki toisesta suhteesta. Hän haki hellyttä, arvostusta, kauniita sanoja, kaikkea sitä mitä minä en enää jostain syystä antanut. Meidän liittomme pelastus oli lisäksi se, että en lähtenyt syyttelemään sitä toista naista enkä miestäkään alun vihan ja epäuskon jälkeen. Uskon että mieheni arvostelukyky on sen verran hyvä, ettei hän mitään hempukkaa olisi edes huolinut.
Uskon, että toinen nainen aidosti rakasti miestäni, hän ei alkanut roikkumaan hänessä, kun mies sanoi haluavansa vielä yrittää liitossaan. Eikä kertaakaan ottanut minuun yhteyttä, vaikka minä provosoin häntä viestein (haukuin värikkäin sanakääntein). Käsittääkseni hän kuitenkin kärsi heidän erosta, joten arvostan suuresti häntä myös naisena, joka antoi miehelleni ja minulle mahdollisuuden ehyeen perheeseen.
Jos olisin syyttänyt pettämisestä vain miestä ja tätä toista naista, olisin taatusti menettänyt mieheni ja katkeroitunut. Nyt olen oppinut, että rakkaus ei pysy vain olettamalla, sen eteen on tehtävä töitä! Ja arvostettava toista niin paljon, että kykenee keskustelemaan asioista, myös muilta kuin omalta kantiltaan.
Aloittajan nimimerkillä kirjoittaa tuolla uskottomuuspalstalla nainen, kakkonen. Harrastuksensa kullakin.
Aloittajan nimimerkki onkin niin omaperäinen, että aika jännä, että joku muukin sitä käyttää! Kannattaisi rekisteröityä niin ei tulisi tuota ongelmaa.
Voihan se olla rekisteröity. Sepustuksien takana sama henhkilö. Peilaa tällä palstalla nyt miehen maailmaa. Uskottomuuspalstalla vaihtoi nimimerkin aloituksen jälkeen rehellinen-iituksi.
Entäpä. jos tilanne on se, että petetty vaimo on tehnyt työtä rakkauden eteen koko ajan, mutta mies on torjunut, ajoittain jopa kosketuksen. Onko kyse yksipuolisesta rakkaudesta, jos vain toinen kertoo rakastavansa, mutta toinen ei seurusteluajan jälkeen ole sanonut rakastavansa? Tuleeko siitä mitään, jos toinen on yrittänyt ja yrittää tehdä suhteen eteen töitä, mutta toinen ottaa kyllä vastaan kaiken, mutta ei osoita sanoin tai teoin rakkauttaan? Tietenkin kannattaa yrittää, mutta jotenkin vain miettii, onko kaikki turhaa ruudin tuhlausta, jos toiselta saisi edes jotain muuta kuin huutamista ja nalkutusta, olisi tunne, että on onnistunut. Kai tässäkin voi lopulta katkeroitua, vaikka olisi kuinka hyvänahkainen ja aika tärkeää olisi myös tietää jatkuuko salasuhde. Korjaisi korkein jomman kumman pois, niin sattuisi vähemmin.
Kirjoittais nyt vielä sen petetyn vaimon persoonanakin. Ai mutta eihän sillä ole niin väliä mitä se tuntee. Tai tietääkö edes?
Odottavan aika on pitkä ja ukkomiestä odottavan vielä pitempi....
Jätät nuo lätinät kulisseista, kämppiksistä ja molempien "muka" syyttämisestä ja menet terapiaan. Eron tekeminen on yhtä helvettiä. Kohta huomaat että joka paikka palaa ja nykyinen kärvistelysi on pientä, lapsesti ja vaimosi itkiessä ym. suvun huutaessa helvettiä ja hoosiannaa. Tilaat ajan psykologille. SInä olet se, joka ei ole suhteeseen tyytyväinen, muttei halua hakea apua.
Paskaa touhua penkoa valheitaan, omahyväisyyttä ja oman hyvän pelkurimaisia tarpeita , mut lopuksi huomaat et on helevtin paljon hauskempi istahtaa jonkun hiton arvostettavan sinut tuntevan naisen viereen sohvalle perjantaina ja nauttia siitä, että elämä on täydellisen tyydyttävää,mutkatonta, ihanaa ja elämisen arvoista.
Mutta on myös h''tin hauskaa tutustua uuteen ihmiseen, jonka kanssa saa aloittaa alusta, joutuu vähän tsemppaamaan ja löytämään uusia puolia itsestään.
Aloittaa alusta ja päätyä samaan erohelvettiin uudestaan ja uudestaan. Miksei voi tsempata nykyisen puolison kanssa? Kunnolla tsempatessaan löytää uusia puolia niin itsestään kuin nykyisestä puolisostaankin. Nykyiseen kertakäyttökulttuuriin kuuluu se, että kaikki tavara heitetään surutta kaatikselle ja ostetaan uutta, mutta onni ei ole sitä, että ihmissuhteensakin heittää kaatikselle.
Nykyiset ihmissuhteet ovat kuin kodinkoneet. Ei niiden ole tarkoituskaan kestää yli 5 vuotta.
No just.. tyypillinen tarina: lasten vuoksi emme voi erota. Kun se menee niin, että tuossa tilanteessa lasten vuoksi olisi viisainta erota, jos kerta jo nyt näät, että poikasi kärsii irrallisuudesta. Jos kerta suhde ja tunteet on kuollut ja kuopattu, luuletko todella, että se "parempaa päivää" odottamalla paranee?! Mitä sitten, kun murkut muutaman vuoden päästä lentävät pesästä ja jäätte kahden - onko sama tilanne edessä sitten kuitenkin? Lapsille paljastuu viimeistään tässä vaiheessa karu totuus, että vanhemmat ovat olleet onnettomia heidän vuokseen.. vähän liian raskas taakka nuoren ihmisen kannettavaksi! Haluatko tosiaan, että hautakiveesi tulee muistokirjoitus "Oli onneton, mutta eipähän ainakaan eronnut" tai että siitä jonkin taivaspaikan saa, ettei tajua ottaa vastuuta omasta elämästään! Ei kaikki eroperheistä olevat lapset ole automaattisesti "virheellisiä".. Itse ainakin aikanaan 13vuotiaana uusperheiden myötä sain vain elämääni lisää ihania ihmisiä!! Biologisten vanhempien lisäksi vielä kaksi rakastavaa vanhempaa ja sisarpuolet, joista olen ikuisesti kiitollinen! Ihan turhaan siis kuuntelet näitä kyynikkoja, joiden mielestä ero on automaattisesti aina huonoin ratkaisu sekä aikuisille että lapsille.. olen elävä todiste, että se ei pidä paikkaansa!
Eiköhän suoraselkäisintä kuitenkin olisi nyt alkaa tietoisesti hoitamaan asiaa eteenpäin, ettei se pitkittyessään vain mutkistu! Lue sillä välin vaikka tämä asiantuntija-artikkeli: http://www.terve.fi/parisuhde/pohditko-eroa
TSEMPPIÄ!!
jos kerta jo nyt näät, että poikasi kärsii irrallisuudesta"
Höh-Höh
Siitäkös se irrallisuus vähenee, kun eron jälkeen ei olla enää edes samassa
huushollisa kuin osa-aikaisesti :))
"Siitäkös se irrallisuus vähenee, kun eron jälkeen ei olla enää edes samassa
huushollisa kuin osa-aikaisesti :))"
Kyllä vaan ja juuri näin. Itse tunsin ex-liitossani olevani yksin, onneton ja kolmen lapsen yksinhuoltaja. Lapset kasvoivat, oirehtivat. Minun energiani meni miettiessä kuollutta parisuhdettani ja exän ongelmia. Ex-mies oli varsinainen energiasyöppö. Älysin viimein erota. Samalla huomasin, että vaikka se oli haastavaa ja välttämätöntä, niin todella helpottavaa ja fiksua. Ensimmäistä kertaa pystyin rauhassa keskustelemaan lasten kanssa (kaikki olivat jo teini-ikäisiä!), tekemään asioita todella yhdessä, ja kuuntelemaan lasten tarpeita. Koko liittoni ajan exän tarpeet, toiveet, halut, ja ne ongelmat menivät kaiken muun, ja kaikkien muiden edelle. Ei ihme, että toisille tulee irrallinen olo.
"If you love two people at the same time, choose the second one. Because if you really loved the first one, you wouldn't have fallen for the second" sanoi Johnny Depp.
Ja näinhän se on! Jos rakkaus on aitoa ja oikeeta, ei siihen väliin pääse kukaan - ei sille vaan anna tilaa eikä mahdollisuutta.
Voithan toki heittäytyä marttyyriksi ja roikkua syystä tahi toisesta löyhässä hirressä vielä muutaman vuoden, mutta luuletko todella että se asioita ratkaisee tai muuttaa paremmaksi?? Luuletko että lapsesi ovat onnellisia, jos vanhemmat ovat onnettomia (ja irrallisia)??
Lusikka vaan nyt kauniiseen käteen ja oma elämä haltuun! Ettei tarvitse jossitella tai katua vuosien kuluttua..
Olen 3-kymppinen nainen, aviossa ja 1 yhteinen (ainoa) lapsi. Minä juuri ystävättärelleni eilen ihmettelin sitä, mikseivät ihmiset osaa tehdä rohkeita päätöksiä silloin, kun on niiden aika.
Jos avioliitto alkaa muistuttaa kämppismeininkiä, on siinä liitossa jotain pahasti pielessä. Itse voin tämän omakohtaisesti todeta omassa avioliitossani jo 3 vuoden ajalta. En jää kärsimään, koska haluan elämältäni muutakin: intohimoa, romantiikkaa, seksiä, rakastelua.
On turha jäädä roikkumaan. Anteeksi jos kuulostan julmalta, mutta joskus pitää ja saa olla itsekäs! Meille tulee avioero.
Se on oikea ratkaisu. Ja lapsi kun on pieni vielä, ei ehdi kehittyä pahoja oloja. Lapsi kärsii, jos vanhemmat kärsii. Lapsi on onnellinen, kun vanhemmat ovat onnellisia, yksin tai erikseen.
Seuraavan miesehdokkaan syynään kyllä perusteellisesti, ei tosiaan ole kiirettä uuteen suhteeseen!
Minä ansaitsen parempaa!!!
Tsemppiä! :)
Pitkään kestävässä rakkaudessa on aina myös kaverirakkaus -piirre. Sellainen piirre on parhailla, elinikäisillä kumppaneilla.
Ne kumppanit, joiden elämässä pitää joka päivä olla romantiikkaa ja himoa, vaihtavat nopeasti partnerista toiseen.
Pitkässä liitossa seksihalut voivat loppua, mutta ne voivat taas palata, entistä intohimoisempana.
"Eroamassa asenteella" ihmisiä ihan vain haluan varoittaa. Ratkaisu voi tietenkin olla ok. Muttta voi käydä niinkin, että aikansa sinkkuna bailattuaan huomaa, etttä hyviä miehiä on vähän, romantiikkaa tarjotaan, mutta käteen jää "suklaasydän tinakuoret" .
Voi kasduttaa ja tulla ikävä vanhaa, hienoa kumppania, jonka itse tyhmyyksissään jätti. Jätetty ei yleensä enää otta entistä takaisin, kun on kokenut toisen keveän ja ajattelemattoman asenteen elämää ja parisuhdetta kohtaan, vaikka itse sitoutuu vakavasti, kuten hieno ihminen liitosssa toimii.
Eroon pitäisi ehdottomasti suhtautua positiivisemmin. Se on kyllä vanhan elämän loppu, mutta myös uuden elämän alku.
"Pelkäsin, mutta ehkä myös toivoin jos tulee joku joka herättää tunteita niin haluan muutosta elämään. Eli nyt tuli se joku, pääni on sumua ja tuskaa täynnä."
Haluat muutosta elämään. Siispä nyt ei auta muu kuin kertoa se vaimollesi. Siitäkin huolimatta, että pelkäät. Ero on paljon parempi vaihtoehto kuin lopunkin eläminen tuhlaaminen kämppissuhteessa.
Ilman onnellisia vanhempia ei ole onnellista perhettä ja lapsia. Eroa, jos et ole ollut pitkään aikaan onnellinen. Teet palveluksen teille kaikille. Hampaat irvessä yrittäminen ei ole aina sen arvoista.
Kiitos kaikille mielipiteistä. Paljon ajattelemisen arvoisia juttuja..
Myös ne iskut joita tuli keskusteluissa oli varmaan myöskin suurin osa ansaittuja.
On myös niinkin että, kun yrittää muutamassa lauseessa kertoa muille ja itselleen missä mennään, niin jää myös paljon taustoja kertomatta...
Keskustelu yhteys vaimon kanssa on auennut todella hyväksi, ja kaikki faktat ovat pöydässä.
Molemmat alkavat hyväksyä ja ymmärtää että on aika päästää irti. Vuosien hapeton tila on tehnyt hallaa kaikille perheen jäsenille.
Haemme avioeroa, mutta emme katoa toistemme, emmekä lastemme elämästä.
Saattaa olla joidenkin vaikeata käsittää että luopumalla nykyisestä, asiat ja ihmisten väliset suhteet saattavat jopa parantua.
Pettäjäksi syyttäjille pakko mainita että, löytyy myös niitä naisia jotka näkevät kaikesta tuskasta huolimatta syytä myös itsessään.
Mutta se siitä, täällä ei pala helvetintuli, vaan lasit ovat puolitäysiä, ja näemme kaikista huolimatta että valoa on tunnelin päässä.
Jatkoja ja jaksamisia kaikille.
ps. sumujen mies ei ole hyppäämässä uuteen suhteeseen välittömästi, sehän ei tunnetusti useinkaan kanna pitkälle..
Kuulostaa kahden vastuuntuntoisen aikuisen kypsältä ratkaisulta, onnittelut!! Asia on varmasti juuri näin kuten sanoitkin, että rauhallisesti ja järkevästi asiat hoitamalla kaikki hyötyvät järkevästä ratkaisustanne pitkällä tähtäimellä. Antaisin kuitenkin saman läpi eläneenä kaksi neuvoa:
Ensimmäisen tiesit jo itsekin eli lapsille täytyy tehdä selväksi, että kukaan ei ole katoamassa minnekään. Rakastatte heitä yhä ja edelleen aina. Yhtälöstä saa kyllä toimivan, mikäli te molemmat vanhemmat kykenette aitoon yhteistyöhön ja sopimaan asioista järkevästi.
Toinen neuvo liittyy tähän uuteen ihmiseen elämässäsi: vaikka et edes ole astelemassa heti uudelleen alttarille, pyri silti hänen(kin) kanssaan avoimuuteen ja rehellisyyteen - kerro missä mennään. Muuten helposti annat sen vaikutelman, että käytät/käytit häntä vain hyväksesi ja siten kyllä riskeeraat, että silloin viimeistään helvetti pääsee valloilleen.. huonoimmassa tapauksessa. Jos hän sinusta todella välittää, hän ymmärtää kyllä odottaa. Teillä on koko loppuelämä aikaa.. Mutta kerro se hänelle - pelaa avoimin kortein!!!