Kertokaapa

Ei elämä ole koskaan vain helppoa ja mutkatonta. Jos se on ainut asia mitä toiselta ihmiseltä odottaa, voi rauhassa jatkaa sinkkuilua vaan.

Sitä saa juuri sitä mitä itse toiselle antaa, sillä parisuhteet ovat ennen kaikkea vuorovaikutussuhteita.

26 vuoden rajapyykki ohitettiin juuri minun ja elämänkumppanini yhteiselossa, emmekä me ole koskaan "epäilleet" valintaamme, koska se merkitsisi sitä, että me emme luota omiin selviytymiskykyihimme.
Huomiota ja hyväksyntää ei ole tarvinnut hakea muualta, koska me emme loukkaa toisiamme ja saamme siten positiivista huomiota toisiltamme joka ikinen päivä. Tunnesidettä siis vahvistetaan päivittäin - muttei rutiinilla sittenkään.

Riitely on meillä nykyään väittelyä, koska olemme molemmat enemmän järki- kuin tunneihmisiä. Nuorempana riideltiin juupas-eipäs tyyliin, mutta koska kummallakaan ei ollut tarvetta pomottaa toista eli tuntea olevansa kukkulan kunkku, eivät riidat eskaloituneet koskaan hallitsemattomiksi tai vajonneet henkilökohtaisen haukkumisen tasolle.

Näin ollen meidän elämämme on juuri sellaista kuin me haluamme sen olevan. Olemme juuri niin tyytyväisiä ja onnellisia kuin haluamme olla.
Tämä kaikki lähtee siis siitä, että on rehellinen itselleen.

"riitelettekö koskaan"

Kun fyysinen kosketus loppui, riitelykin loppui.

"epäilettekö koskaan valintaanne"

Oli virhe ruveta parisuhteeseen. En ole oikeaa materiaalia. Minulla ei ole mitään annettavaa. Harmittaa lähinnä puolison puolesta.

Minä en usko, että on olemassa "sitä oikeaa". Kumppaneiden "oikeus" on niin paljon kiinni elämäntilanteista ja ajankohdista.

Mutta kysymykseesi. Elämä ei ole juuri koskaan "helppoa ja mutkatonta", ja itse olen parhaitakin parisuhteitani epäillyt aika-ajoin. Mutta hyvässä parisuhteessa niitä epäilyjä ei tule usein, ja nekin ovat (omalla kohdallani) itsestä lähtöisin. Ei siis kyseenalaista, onko kumppani itselle sopiva, vaan onko itse kumppanilleen. Ja jos kyseenalaistaa parisuhteen toimivuutta tai "oikeutta" jatkuvasti, niin kannattaa miettiä, miksi, ja mitä niille syille voi tehdä. Onko vika itsessä vai kumppanissa ja voiko sitä muuttaa.

Kannattaa myös puhua kumppanin kanssa suhteen ongelmista avoimesti, niin säästyy turhalta mietinnältä.

"te jotka olette löytäneet sen oikean, että onko elämä aina helppoa ja mutkatonta, riitelettekö koskaan, epäilettekö koskaan valintaanne"

No tuskin "sen oikean" kanssa elävät miltään vaikeuksilta ja mutkilta säästyvät, meikäläisen mielestä enemmän ratkaisevaa se miten niiden vaikeuksien kanssa pärjää yhdessä sen toisen kanssa. Pitkässä juoksussa hyvin tärkeää, toisen tukeminen ja tuen saaminen toiselta.

Elämä on aika lyhyt, menee hukkaan paljon jos jatkuvasti viettää aikaansa "epäilemässä valintaansa", tämä ei meinaa sitä etteikö meistä moni sitä tee aina joskus. Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, hyvä itseään välillä vähän haastatellakin. Tarkoitan lähinnä sitä että jos jatkuvasti epäilee sitä toista kumppaninaan niin se tuppaa olemaan aleneva kierre josta ei hyvää seuraa myöskään.

Ihminen on kokonaisuus ja sen kokonaisuuden kanssa sinäkin elät, niin oman itsesi suhteen kuin sen kumppanisikin. Pääasia varmasti että hyviä puolia on rutkasti enemmän kuin huonoja. Ei mitään täydellistä ihmistä olekaan. Toisen kunnioittaminen tärkeää, heijastuu usein myös takaisin toisesta.

Riitely sinänsä ei minun mielestä ole vaarallista, se miten riidellään merkityksellisempää pitkässä juoksussa. Konflikteja tulee ja menee, tärkeintä meikäläisen mielestä "osata riidellä" asia selväksi (tai no, niin selväksi kun sen voi saada...) ja pyrkiä siihen ettei jää hampaankoloon hirmu määrä riitojen "vakkariaiheita" jotka sitten alkavat tulla sieltä muistista lumivyöryn tavoin aina vain uudestaan ja uudestaan kun riitaa jostain tulee.

Toista ihmistä ei voi muuttaa, särmiä voi hioa itsestään ja yrittää viilata toisestakin mutta se itse "perusrakenne" toisessa on ovi joka aukeaa sisältä, ei ulkopuolelta sitä vasten voimalla heittäytyen.

Tälleen mietti keski-ikäinen äijänketale, yhdeksättä vuotta pukkaa nykyisen naisensa kanssa.

Tottakai on mutkia matkassa ja riitojakin mutta niistä on sekä halua että kykyä selviytyä yhdessä. Tottakai sitä on tullut mietittyä että olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, järkeilyn tulos että tuskimpa on. Yhdessä eteenpäin

Aloittaja on nyt suurten vesien äärellä.

Maailmassa on miehiä ja naisia. Nämä sukupuolet kommunikoivat eri tavoilla, heillä on erilaiset emotionaaliset kokemukset ja näkemykset ja heidän tarpeensa parisuhteessa ovat erilaisia. Lyhyesti ottaen heitä yhdistää ulkoinen ihmisruumiin muoto, kaikki mitä tapahtuu pääkopan sisällä onkin sitten aika paljon erilaista.

Astuessaan parisuhteeseen mies/nainen odottaa suhteestaan todellisuuudessa erilaisia asioita kuin vastakkainen sukupuoli. Useinkaan nämä asiat/odotukset/tarpeet eivät sitten toteudu, josta seuraa riitoja ja kärsimystä. Asioiden vaillinnainen toteutus suhteessa johtuu kommunikaation puutteesta ja sukupuolten erilaisesta tavasta kommunikoida parisuhteessa. Mikäli ymmärtäisimme kommunikoida parisuhteessa, tunnistaa ja kertoa tarpeemmme ja vielä viestittää sanomamme niin, että meitä ymmärrettäisiin, voitaisiin paljon ikävyyksiä välttää.

Sitten alkuperäiseen kysymykseen. Edellä mainituista syistä elämä parisuhteessa ei useinkaan ole helppoa. Sanotaan, että on kahdenlaisia avioliittoja, vaikeita ja todella vaikeita. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin näkemykseni mukaan sitoutumisesta. Mikäli olet sitoutunut puolisoosi ja liittoosi, haluat tehdä töitä sen eteen ja uskot sen kehittymiseen, olet vahvoilla vesillä. Tietenkin tämä edellyttää, että myös toinen haluaa sitoutua liittoon.

Minun avioliittoni on kuulunut niihin todellla vaikeisiin liittoihin. Parisuhdepatologian opiskelu ja elämän kärsimykset ovat olleet suureksi avuksi. Olen epäillyt liittoani, enää en epäile.

Meidän seurustelu oli oikeasti helppoa ja mutkatonta, mukavaa yhdessäoloa, jossa kunnioitettiin ja arvostettiin toista eikä siinä ilkeilty koskaan loukkaamistarkoituksessa. Ei riitelyä, väittelyä joskus kyllä, mutta se ei tuonut säröjä suhteeseen. Kummankaan ei tarvinnut olla koko ajan joustamassa, koska ajatukset kävivät niin hyvin yksiin kotona ja harrastuksissa. Kuten sanottua, hyvin helppoa ja antoisaa yhdessä olemista, joka olisi minulle riittänyt mainiosti. Mies kuitenkin toivoi ja etsi koko ajan kipinää, mietti miltä pitäisi tuntua jos toinen on se oikea. Siihenpä se sitten loppuikin, kun lähti sitä Suurta Rakkautta etsimään.

Elämässä pitää olla tavoitteita ja haasteita, sisältöä.

Kun ne ovat elinkumppanin kanssa aidosti yhteisiä niin epäonnistumisetkaan eivät masenna.

Emme ole oikeastaan koskaan riidelleet.
Näkemyserojen esiintyessä jompi, kumpi on aina ollut oikeassa tai ainakin lähempänä.
Järjelliset, ymmärrettävät perustelut ovat avainasemassa.

Puhtaasti tunnepohjaisissa kysymyksissä särmämme menevät toistensa lomiin.
Vaimolle tärkeät asiat eivät ole sitä minulle ja myös päin vastoin.

En pidä riitelynä sitä jos jskus pyydän vaimoani uskomaan, ettei kännykkään tarvitse huutaa.
Tai hän huomauttaa minulle pussieni kohentelusta kotioloissa, vaatteitteni levittelystä tietsikka- / vierashuoneen sohvalle, kengistäni ja sukistani eteisen lattialla tms.

Kun on asiaa takana niin ei tarvitse närkästyä.
Kunhan sanomisessa on hyväntuulinen perusvire.

mitään "oikeita" ei ole ensinnäkään olemassakaan! on vain sopivia ja vähemmän sopivia. siitä on hyvä lähteä kun tämän sisäistää!

Itse koen, että elämäni on aika helppoa ja mutkatontakin parisuhteen osalta, tietty normaaleja vastoinkäymisiä yms. on aina välillä, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Kaiken kaikkiaan mieheni kanssa eläminen on ollut todella helppoa ja se on alusta lähtien tuntunut hyvältä ja oikealta, molempien mielestä. Tietysti välillä tulee riideltyä, mutta aika harvoin. Yleensä ne ovat enemmän kiistelyitä, emmekä yleensä huuda toiselle tai riehu muutenkaan. Pari ns. riitaa on sisältynyt tähän 7 v. yhdessä eloon. Nekin on sovittu nopeasti saman päivän aikana pois, ettei tarvitse jäädä asiaa märehtimään. Valintaani olen kerran epäillyt ja kun asiaa pohdin tarkkaan, niin sen jälkeen ei ole tarvinnut epäillä! En voisi löytää parempaa miestä itselleni, olemme ihan suoraan luodut toisillemme ja pelkkä ajatuskin erosta repii riekaleiksi!