Melkoista puppua väittää että suomi on vauras maa jossa ihmiset onnellisia.Itsarien kärkimaa ja elintaso eu:n pohjakastia eikä tilannetta ainakaan paranna verkkareihin sonnistautuneet kiristelevät pahanhajuiset rumat urpot ja alkoholin suurkulutus.
Jos suomi on oikea onnela niin miksi
itsareita eniten?
37166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Koska psyykenlääkkeet on huumeita ja ne aiheuttaa eniten itsemurhia.
Suomessa on mielisairata miljoona. Parasta olisi jos tarjottaisiin koko porukalle oman valinnan mukaan joko köysi tai syanidi pilleri niin saataisiin Suomesta vähän parempi paikka elää.
Katsos kun täällä on se häviävän pieni "sikapossukerho", joka voi YLIhyvin sen entistä suuremman pahoinvoivan joukon kustannuksella.
Se on niin yksinkertaista. Systeemi on itse luonut ongelmansa.
Ja heikon itsetunnon omaavat nöyristelevät lampaat uhraavat itsensä ennemin kuin nousisivat vääryyttä vastaan.
Suomalainen luonteenpiirre on vielä sellainen nöyrä ja alistuva. Tämä taas johtuu kristillisestä kasvatuksesta.
muhikset samoilla korvauksilla elämään mitä työtön suomalainen saa niin mellakoita tulee alle viikossa. Ei ole leipäjonoissa muhiksia ja se kertoo jo aika paljon. Kohta varmaan joku hyysäri selittää että ne ei juo mikä sekin on täyttä valetta.
Kristillinen kasvatus ei ole ollut kristillistä kasvatusta jos olet sentähden tullut nöyristreleväksi! Olet käsittänyt väärin kristillisyyden. Pois ihmispelko heitä ja pelkää Jumalaa....Jumalan pelko on sitä, että tajuat, että Hän on yhtäaikaa hyvä, rakastava, hellä ja Pyhä!
Ihmisen rakkaus voi olla vääristynyttä nössöilyä.
Tutki Raamattua, jos sinulle on opetettu väärää nöyryyttä.
Ohjaako se sama sana israelia suorittamaan kansanmurhaa Palestiinalaisia kohtaan?
Kannatais kokeilla miten kävisi tuota ideaasi samaan jonoon ja samoilla perusteilla rahan myöntäminen ja asuntojen kanssa. Kokeillaanhan sitä hullumpiakin ideoita. Samalta viivalta Suomalaisten työttömien kanssa se olisi sitä tasa-arvoa.
Rikkaille ja hyvätuloisillehan suomi on onnela, mutta ei vähävaraisille, joille suomi on kallis ja ankea maa.
Jos suhteutetaan rikkaan ja vähävaraisen (8000€) kesken vaikka tietokone 600 euroa.
Ajatelkaa, jos vähävaraisena tarvitsisi maksaa tietoneesta vain n.20 euroa, silloin se hinta olisi suhteessa oikea tuloihin katsoen.
Rikkaalle yli 200 000 vuodessa ansaitsevalle oikea hinta suhteessa tuloihin tuosta 600 euron tietokoneesta on yli 14 500 euroa.
Eli vähävaraiset maksavat kaikesta suhteessa rikkaisiin yli 24 kertaisesti suuremman summan, mitä rikkaat.
Toiseksi suomen ilmasto ei ole ole tarkoitettu ihmisen elinympäristöksi, johtuen kylmästä talvesta, kosteista ja viileistä syksyistä.
Rikkailla on mahdollisuus lähteä talveksi etelään tai muuttaa sinne kokonaan, mutta vähävaraisilla ei ole sellaisia mahdollisuuksia, he ovat täällä kuin vankina omassa maassa, joka on heitä kohtaan epäystävällinen kaikissa suhteissa.
Aina valitetaan että köyhällä ei ole mitään ja että rikkailta pitää ottaa enemmän. Mutta kun rikkailta otetaan kunta- ja valtionveroa, kirkkoveroa, työttömyysvakuutuusmaksua ja ensi vuonna vielä hyvätuloisen omaa veroa niin työtulosta viedään parhaimmillaan 55 prosenttia. Esimerkiksi 120 000 euroa vuodessa ansaitsevalta hyvätuloiselta se tekee 66 000 euroa jotka ikäänkuin varastetaan työntekijän taskusta köyhien elatukseen.
Köyhä maksaa veroja vaikka 1500 euron kuukausittaisesta tulostaan 5 prosenttia vähennysten jälkeen eli vuodessa 900 euroa mutta saa vielä asumistukea ynnä muita tukia satoja euroja kuukaudessa jolloin todellista nettoveronmaksua ei tapahdu ollenaan.
Tämä maa on mennyt sairaaksi kun köyhä ei maksa veroja siis ollenkaan ja hyvätuloinen maksaa kymmeniä tai satoja tuhansia yhteiskunnalle. Missä on tasa-arvo? Eikö köyhille pitäisi tehdä ainakin lastentekokielto koska tunnetusti köyhyys periytyy alemmille sukupolville.
Jos joku haluaa rikastua niin se on tässä maassa aina mahdollista koska koulut ovat maksuttomia kaikille. Jokainen voi myös valita vapaasti työnsä tai alka yrittäjäksi jos haluaa rikastua. Toisaalta maassa ainakin miljoona yhteiskunnan varoilla laiskottelevaa kuten työttömät ja opiskelijat joita pitäisi kannustaa työntekoon pakolla.
Jos luopuisimme työttömyyskorvauksista niin luultavasti laiskurit alkaisivat hakemaan töitä joko Suomesta tai ulkomailta vähän innokkammin. Toivoisi että yhteiskunnan loiselätit tekisivät jotain oman itsensä eteen sen sijaan että nämä alkoholistit vain istuskelevat kaljakuppiloissa.
Eipäs kun toi HYVÄtulonen ei maksa tietokoneestaan MITÄÄN, koska se voi vähentää sen verotuksessa työkaluvähennyksenä ja maksattaa senkin veronmaksajilla! :/
Soot kyllä oikee SUPER-idiootti! :/
Ensinnäkin, Suomessa KAIKKI köyhät maksaa tuloistaan AINAKIN 20 % veroa! :) (jos siis saa KELAlta.
Toisekseen: Köyhäkin maksaa TÄSMÄLLEEN saman verran kulutusveroja ALVin muodossa kuin rikaskin! :)
Ja kerroppas että MIKSI köyhät joutuu käyttämään asumistukea! :) Kerroppas? Johtuiskohan OLLENKAAN siitä, kun Suomessa on asuntojen vuokrasääntely purettu (ja KENENKÄHÄN toimesta?!? :/ ) ja niiden hinnat hilattu pilviin! Ja tokihan TÄMÄKIN on KÖYHIEN syytä! .. Niinkö?
Ja ei köyhille kyllä mitään kastraatiotakaan tartte tehhä! :/ kyllä jokainen köyhä tietää sanomattakin ettei köyhillä ole varaa mitään lapsia tehdä ka kasvattaa! :/ (toisaalta kaltaisillesi idiooteille vois olla paikallaan? Koska tyhmyys taitaa periytyä VIELÄ varmemmin kuin köyhyys?)
Ja herra on sitten hyvä ja menee pankinjohtajalle kertomaan, että: "Hei. Haluaisin pari miljoonaa rahaa haluan perustaa firman. Kerroinhan muuten jo että olen varaton työtön?" ... Ja tu kertoo saitko rahaa vai räkänaurut! :/
Ja meinaaks sä sitte vai et työttömät himassa iha pelkästä makaamisen ILOSTA lojuu, ...taman kertakaikkinen DORKA!
Sanoppas sitte, oi älyn jättiläinen, et miten HTISSÄ se, ettei tässä maassa makseta työttömyyskorvauksia tekee tähän YHTÄÄN työpaikkaa lisää?!?
*Hooooh! :/ annamunkaikkikestää!*
Timppa TT täysin oikeassa.Toi toinen joku wanna bee rikas jolla ei todellisuudessa ole yhtään varallisuutta mutta tykkää ärsyttää meitä muita.
oikea onnela, niin miksi sitten olet täällä?
Muuta pois heti paikalla johonkin onnelaan!
Jos olisi rahaa niin lähtisin heti.
on onnela... Kaikilla on rahaa....
Myy tietokoneesi ja nettisi niin saat rahaa ja muuta pois.
Olisit mennyt kesällä metsään poimimaan marjoja ja käpyjä, jotka myymällä myös olisit saanut rahaa....
Suomihan ON oikea onnela, kun mamutkin pystyvät poimimaan metsästä jopa 10.000€....
Miksi ei kiinnosta?
Kuka mamu poimi metsästä RAHAA noin paljon?!
Kerro HETI sen nimi mä meen sille oppipojaks! :P
Hyvinvointivaltio
Avaaja ei ole oikein pystynyt maailman muutoksissa mukana!
Itsemurhien määrä Suomessa on ollut laskussa jo pitkään eikä Suomi erotu mitenkään kummallisesti muista maista enää.
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_suicide_rate
Tuosta näkee miten Suomi sijoittuu kansainvälisesti.
En todellakaan halua vähätellä itsemurhien määrää Suomessa, mutta ei meidän kannata synkistellä ja ajatella että kaikki täällä on päin p:tä.
Kyllä Suomi, vaikka monella tälllä meneekin heikosti, on edelleenkin hemmetin hyvä maa elää varsin suurelle osalle kansalaisia, ei vain rikkaille, vaan myös suurimmalle osalle duunareita.
avaaja on ruotsalaisten kätyri. Ruotsalaiset haluaa aina uutisoida tollaista Suomesta ja lähettävät kätyrinsä tällekin palstalle väittämään ihan väärää faktaa.
No en nyt SANOIS että mitenkää keskikastia! :/
Euroopan 6!
http://www.hs.fi/kotimaa/Miesten itsemurhat vähenivät rajusti/a1339986331582
Ja jos toi iso lama on tulossa, kuten vaikuttais, ni just edellusen laman 90 vuos oli ton tilaston mukaa SYNKIN, että koht ollaan taas kärjessä tossakin varmaa? :/
(että kiitos vaan, tän maan asiat "hyvin" hoitaneet (varsinkin kokoomus) poliitikot! :) Montahan ihmishenkeä teidänkin kusipäiden kontolla jo on? Toivottavasti ette vilustu kuolemanne jälkeen! :) )
Ja puhutaanpas ny vähän itse ihmishengistäkin sitten!
Se tekee sentään nykyäänkin aikatarkalleen 1000 per vuosi!
Ja varmaan JOKAINEN Suomainen tuntee ainakin yhdrn tollasen tapauksen (itse tiedän 4, rauha heidän sieluilleen)
Ja noi pilipalipoliitikit joutaa noiden(kin) takia grillaantumaan erittäin mureaksi helvetissä! :) ja jos se on olemassa, niin sielähän sitten tavataan! ;) .. Ja arvatkaas kuka saa keltä siinä vaiheessa tulikuumaa hiilihankoa hanuriin niin maan perusteellisesti! ;) )
Avaaja on näitä katkeria kansalaisia, joille olisi kaiken pitänyt tulla tuosta vaan kuin manulle illallinen.
Tätähän nämä odottavat, nimittäin 2000 e:n kansalaispalkkaa. Ei tarttis töitä tehdä muuta kuin syleksiä kattoon ja juoda olutta.
Olen pieneläkeläinen ja ihan tyytyväinen osaani. Kyllä sitä jokainen on oman onnensa seppä. Sitä saa, mitä tilaa.
Voi v ittu että se on helppoa sanoa teidän sodan jälkeisten sukupolvien tuota "jokainen on oman onnensa seppä"
Maailma ei ole enää sellainen kuin 50 vuotta sitten..
Että silloin kun kävi kansakoulun niin sai vakituisen työn ja pääsi jopa joksikin mestariksi työtä tekemällä..
No, ei Suomi ole enää kaikille muille onnela, kuin elintasopakolaisille.
Psyykenlääkkeitä nauttiva ei yleensä lähde barrikaareille ja niinpä ko. lääkkeet palvelevat aivan huomaamatta rahanvaltaa, koska vastustajat on huumattu tokkuraan lamaavilla ns. lääkkeillä. Nämä henkilöt tuskin lähtevät äänestämäänkään.
48% äänestäjistä makasi mömmöissä sohvalla ja söivät halpaa mättöä suunpielet rasvassa.
Ei he mömmöissä maanneet vaan he olivat sitä ajattelevaa osaa joka ei kannata kokoomusta, RKP:tä tai muita myötäjuoksijoita näitten mukana, joten heillä ei ollut ketä tai mitä puoluetta äänestää. Tyhjää äänestyslappuakaan he eivät kehdanneet lähteä heittämään.
osasyynä voi olla liian korkeat kriteerit itseä kohtaan.
pitäisi opetella ajattelemaan kuten insinööri. ei kannata, ei tästä kuitenkaan mitään tule. sitten jos tuleekin, se yllättää positiivisesti.
Suomi on onnela suomalaisten mielestä, ainakin niiden mielestä joihin propaganda ja median valheet uppoaa helposti.
Pitäähän moni pohjois-korealainen maatansa onnelana vaikka muu maailma voi olla muuta mieltä. Sama koskee about jokaista maata.
Oma maa mansikka vai miten se meni.
Oman maan ihainnointihan kuuluu jokaiseen kulttuuriin ja kansanasenteeseen. Maatansa inhoavat ovat epäisänmaallisia pettureita jne.
Vaikka menisi päin helvettiä asiat niin silti oma maa on paras koska muualla menee huonommin kertoo iltapäivälehdet ja uutiset.
Jokainen saa ajatella omilla aivoillaan vaikka virkamiehet ja media haluaakin ajatella kansan puolesta. Suomessa on moni asia vielä hyvin, moni asia ei ole hyvin. Mitään täydellistä utopiaa ei saada minnekkään pitkään aikaan jossa kaikki olisi hyvin. Vaatisi täyden remontin kaikkeen kulttuurista alkaen.
olet ruotsalainen Suomen pilkkaaja, häpeä itseäsi agentti
Se on vain evoluutiota.
passi ja käydä vilkasemassa muita maita ja tulla sitten puhumaan lisää.
Esimerkiksi matka halki Venäjän saa Suomen vaikuttamaan aika hyvältyä paikalta.
Kuule kun käy saksassa tai missä tahansa euroopassa niin on 100 x parempi meno kun pimeässä ja huonon elintason suolessa eiku suomessa.
Ja jos joku haluaa nähdä maanpäällisen helvetin niin ei muuta kun Palestiinaan lomalle on nimittäin pahempi paikka kun venäjä.
Suomi on vaipumassa samanlaiseen tilaan kuin Kreikka, ei tämä ole mikään onnela ja hyvinvointivaltio. Leipäjonot on hyvinvoinnin mittari. Jonot pitenenvät vuosi vuodelta.
Suomihan uutisoidaan katsos siksi maailman parhaaksi ja onnellisimmaksi, että saadaan sillä tuntemaan suomalaisissa hyväksyntää miljardien jakamiselle muulle euroopalle.
Kyllä joo ja leipäjonot kasvaa ja perhesurmat lisääntyy sekä nuoret jäävät työkyvyttömyys eläkkeelle alle 25v.
Se on sellasta kun arvomaailma tuputetaan ja muutetaan kaupalliseksi,( iso kysymys ja mietinnän paikka on myös se Miksi niin annetaan tapahtua??! ) niin jos/kun seuraukset ovat sen mukaiset.