Sinkkumies

Tänä vuonna vuoden turhakkeeksi ei valita juotavaa jugurttia, ei huuhdeltavaa wc-paperin hylsyä eikä lehtipuhallinta sillä kaikki nämä ovat jo saaneet tämän arvonimen. Ehdotankin kokemusteni perusteella vuoden turhakkeeksi suomalaista sinkkumiestä.

Perusteluna on mm. se että heitä on liikaa suhteessa vapaisiin naisiin, he juovat liikaa olutta, ovat epäsosiaalisia, nössöjä ja eivät saa kipinöintiä aikaan treffeillä. Heillä ei ole minkäänlaista itseisarvoa. Joku heistä saattaa poikkeuksellisen komean ulkomuotonsa, varallisuutensa tai kuuluisuutensa myötä olla jossain määrin tarpeellinen, mutta se on harvinaista.

Vuoden turhakkeen valinnut raati voisi todeta mm. seuraavaa: Kokeilimme sinkkumiehen elämää tavallisen miehen avulla. Puimme hänet hyvin ja laitoimme baariin, tuloksena nolla lähestymistä. Teimme hänelle testimielessä nettitreffiprofiilin. Jälleen nolla lähestymistä naisten taholta. Testasimme sinkkumiestä myös arkikäytössä ja lopputulos oli se että hän ei kiinnostanut ketään ja kukaan naisista ei keksinyt sinkkumiehellemme järkevää käyttöä. Valintamme on siis tänä vuonna harvinaisen yksimielinen.
499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Etkö tiedä, että 104 poikaa kohti syntyy 100 tyttöä, ni on täysin biologian mukaista, että sinkkumiehii on hiukan naisii enemmän nuorten parissa.

Pelkästään sivilisääty ei määrää päihteiden juonnin määrää. Oon kostosinkku ja juon lähinnä jos satun olemaan kavereiden seuras baaris, mutta muutoin näen kahvin huomattavast parempana vaihtoehtona. Se on kyllä totta että Suomen suurin ongelma ei oo mitkään seksuaalivähemmistöt vaan nimenomaan alkoholistit!!!

Mutta en tuu missään vaiheessa elämääni hyväxymään mitään sinkkujen syrjintää, vaikka muut luetellut piirteet paitsi olut täyttyskin mun kohdalla.
Oon redi ajamaan sinkkujen asemaa niin täl sivul kuin live-elämässäkin ja tarvites vaik riiteleekin sinkkuuden puolesta, jos sinkut ei saa elää rauhas!!!

Ja kaiken lisäx tää kirjotus viel täyttää sukupuolisen syrjinnän kriteerit koska turhake on eritelty pelkästään miehiin eikä kaikkiin sinkkuihin!! Kirjottajan täytyy olla nainen, koska kirjotuxesta paistaa ylläri pylläri miesten syrjintä!!!
Miehet leimattas oitis naisten syrjijöix jos he karttas naisii ja sitte sanois heitä turhakkeex koska naiset ei sytytä heitä!

Jos naiset ei oo kiinnostuneita musta ni sittepä eivät oo!!
Mut jos koen mitään syrjintää sinkkuuden vuox ni ei voi välttyy riidalta mun suhteen.

Äänestä

Tai sitten vuoden turhake on sinkkunainen.
Tuo miesten ja naisten määrän vertailu ei toimi täysin. Tilastot eivät kerro sitä että montako noista miehistä on homoja tai omasta tahdostaan yksin olevia miehiä(MGTOW). Entä montako naisista on lesboja tai omasta tahdostaan yksin.

Äänestä
  • En ymmärrä miten sinkkunainen voisi olla turhake. Sinkkunaisellahan on paljonkin kysyntää ja tarvetta. Heidän elämä on jännittävää ja itsenäistä, kun taas vastaava miehen elämä on yksinäistä, säälittävää ja epätoivoista.

    Jos olet sinkkunainen ja vaihdat itse renkaat autoosi, saat ottaa vastaan kehuja kuinka osaava ja oma-aloitteinen olet. Jos olet sinkkumies ja leivot sämpylöitä, niin siinä ei ole mitään ihmeellistä tai ihailtavaa. Homoksi vaan epäillään.

    Äänestä

Olen haavoittunut. Pyydä anteeksi tai tätä ketjua ei enää jatketa. Ilmoitin asiattoman viestisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuoden turhake kirjoitti:

Tänä vuonna vuoden turhakkeeksi ei valita juotavaa jugurttia, ei huuhdeltavaa wc-paperin hylsyä eikä lehtipuhallinta sillä kaikki nämä ovat jo saaneet tämän arvonimen. Ehdotankin kokemusteni perusteella vuoden turhakkeeksi suomalaista sinkkumiestä.

Perusteluna on mm. se että heitä on liikaa suhteessa vapaisiin naisiin, he juovat liikaa olutta, ovat epäsosiaalisia, nössöjä ja eivät saa kipinöintiä aikaan treffeillä. Heillä ei ole minkäänlaista itseisarvoa. Joku heistä saattaa poikkeuksellisen komean ulkomuotonsa, varallisuutensa tai kuuluisuutensa myötä olla jossain määrin tarpeellinen, mutta se on harvinaista.

Vuoden turhakkeen valinnut raati voisi todeta mm. seuraavaa: Kokeilimme sinkkumiehen elämää tavallisen miehen avulla. Puimme hänet hyvin ja laitoimme baariin, tuloksena nolla lähestymistä. Teimme hänelle testimielessä nettitreffiprofiilin. Jälleen nolla lähestymistä naisten taholta. Testasimme sinkkumiestä myös arkikäytössä ja lopputulos oli se että hän ei kiinnostanut ketään ja kukaan naisista ei keksinyt sinkkumiehellemme järkevää käyttöä. Valintamme on siis tänä vuonna harvinaisen yksimielinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu