Olen pulassa. Olen pian nelikymppinen miehenalku. Vaimon kanssa olemme olleet yhdessä 15 vuotta, koko tämän ajan hän on ollut enemmän ja vähemmän mielenterveysongelmainen. Taipaleemme ei ole ollut helppo, enkä minäkään ole ollut aina mikään ihanneaviomies.
Monista vaikeista ajoista olemme selvinneet. Yksi teini-ikäinen lapsi meillä on.
Vaimon mielenterveysongelmat ovat vaikuttaneet elämäämme paljon. Minä teen paljon kotitöitä, sillä vaimo ei jaksa. Nyt vaimo on melko hyvässä hoitotasapainossa.
Kuitenkin eläminen näiden ongelmien kanssa on ollut raskasta. Olen pyrkinyt huolehtimaan myös parisuhteesta, mutta vaimo ei ole ollut kykenevä terveytensä puolesta mihinkään intiimimpään, toisinaan tuntuu että minä olen se joka aina huomioi vaimoa, mutta hän ei millään tavalla minua. Olen melko yksinäinen parisuhteessamme, vaikka lomareissuja ja vaimolle omaa aikaa olen koettanut järjestää.
Vuosi sitten elämääni tuli nainen joka pursuaa elämäniloa ja energiaa! On ollut vaikea myöntää itselleni, että rakastan toista naista ja olen rikkonut omaa moraaliani vastaan ja ollut uskoton vaimolleni.
En vain mitenkään uskalla jättää vaimoa. Pelkään kuinka hänen mielenterveytensä käy!
En halua vaimollekkaan mitään pahaa, mutta tunnen olevani vanki omassa kodissani ja omassa elämässäni.
Enkä osaa tehdä päätöstä suuntaan enkä toiseen.
Olen itsekäs halutessani tämän toisen naisen myötä jotain hyvää itselleni. Mutta onko ihmisen tarkoitus elää niinkään että ajatelee aina toisten parasta?
Monista vaikeista ajoista olemme selvinneet. Yksi teini-ikäinen lapsi meillä on.
Vaimon mielenterveysongelmat ovat vaikuttaneet elämäämme paljon. Minä teen paljon kotitöitä, sillä vaimo ei jaksa. Nyt vaimo on melko hyvässä hoitotasapainossa.
Kuitenkin eläminen näiden ongelmien kanssa on ollut raskasta. Olen pyrkinyt huolehtimaan myös parisuhteesta, mutta vaimo ei ole ollut kykenevä terveytensä puolesta mihinkään intiimimpään, toisinaan tuntuu että minä olen se joka aina huomioi vaimoa, mutta hän ei millään tavalla minua. Olen melko yksinäinen parisuhteessamme, vaikka lomareissuja ja vaimolle omaa aikaa olen koettanut järjestää.
Vuosi sitten elämääni tuli nainen joka pursuaa elämäniloa ja energiaa! On ollut vaikea myöntää itselleni, että rakastan toista naista ja olen rikkonut omaa moraaliani vastaan ja ollut uskoton vaimolleni.
En vain mitenkään uskalla jättää vaimoa. Pelkään kuinka hänen mielenterveytensä käy!
En halua vaimollekkaan mitään pahaa, mutta tunnen olevani vanki omassa kodissani ja omassa elämässäni.
Enkä osaa tehdä päätöstä suuntaan enkä toiseen.
Olen itsekäs halutessani tämän toisen naisen myötä jotain hyvää itselleni. Mutta onko ihmisen tarkoitus elää niinkään että ajatelee aina toisten parasta?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä vaimosi saa apua ongelmiinsa ammattiauttajilta. Jos uhkaa tehdä itsemurhan tms., ota yhteys ammattiauttajiin, jotka huolehtivat vaimostasi.
Mielestäni sinä voit erota ja jatkaa omaa elämääsi.
Lapsi kyllä vaistoaa, ettei sinulla ole hyvä olla. Pidä hyvä yhteys lapseesi
ja/tai ota lapsi luoksesi asumaan, jos hän haluaa. Jos sinulla on tunne,
ettet tiedä mikä on lapsellesi parasta, hae neuvoa/apua paikkakuntasi
auttajilta.
Jeesus sentään. Päästä puolisostasia irti, kun haluat pettää ja laita auttajalle, koska sen vertaa et itse vrakasta (= tee töitä asian eteen)? Idioottiko olet. Kaikken rakkaimman ja läheisimmän ihmisen taholta petos on se rankin. Sinun puolestasi rakkainta ihmistä ei ole, vain se entien mielihyvää tuottava - eikä se ole koskaan se VANHA puoliso.
Kiitos vastauksestasiUusi elämä!
Vaimoni saa varmasti apua, onhan hän ollut lyhyitä aikoja laitoshoidossa ennenkin. Tiedän hänen rakastavan minua ja hän on todella takertuvainen ollut aina minuun. Tiedän, että ero järkyttäisi häntä valtavasti! Luulen, että hän joutuisi hoitolaitokseen jos lähden. Miten sellaista syyllisyyttä voi kestää, että on aiheuttanut sellaisen romahduksen toiselle? Tottahan tiedän, että myös tämän petturuuteni paljastuminen aiheuttaisi aivan yhtä suuren romahduksen!
Minun on sanottava, että rakkautta en ole tuntenut vaimoani kohtaan enää vuosiin, vaikka hän on oikein mukava ihminen silloin kun hän voi hyvin. Mutta välitän hänestä kyllä, onhanhän lapseni äiti ja yhteisiä vuosia monta. Paljon hyviäkin hetkiä on liitossamme ollut. En kuitenkaan koe, että asiat voisivat tästä enää parempaan suuntaan mennä.
Vai parempi suunta! Salli minun nauraa. Olet itse tehnyt liittosi entistä pahempaan suuntaan.
Parempi suunta, jos tunustat tekosi ja mietitte sitä yhdessä vaimosi kanssa. Rakastaisit todella vaimoasi, jos lupaisit tehdä kaiken liittonne eteen, jos hän hyväksyisi sinut vielä. Menette terapiaan. Vaimosi antaa anteeksi, jos edes yritit. Jos jätät kuin paskan perseestäsi. olet itse sitä.
Olen se Uusi Elämä. Minä hain masennukseeni apua ja samalla sanoin
miehelleni, että haluan avioeron. Nyt menee paremmin. Eli masentunut
ihminen voi aloittaa uuden elämän. Niin voi myös vaimosi, joka varmasti
saa apua ja tukea.
Ihan kamalaahan tätä sanoa suoraan, mutta perustelet tapahtunutta vääristä syistä syyllistäen vaimoasi tapahtumaan.
Sinä lähdit pettämään, etkä hakenut apua. Väärin.Vaikka vaimo olisi joutunut onnettomuuteen ja sairaalassa, ei se oikeuta pettämään.
Et siis ole rakastunut vaimoosi, mutta näytät rakastavan, koska et halua hänelle mitään pahaa. Yrität toki hakea tukea erollesi täältä, mutta on erittäin varmaa, että herkkä ihminen tuhoutuu petturuutta kohdatessaan kaikkein lähimmän ihmisen puolelta hyvin perusteellisesti, koska terveenkin ihmisen on vaikea kestää. Hänen sairautensa ei ole sinun vikasi, mutta olet tehnyt hänelle aikoinasi rakkauden lupauksen, jolla pitäisi olla merkitystä. Jos sillä ei ole merkitystä, niin onko sitten milään suhteella, minkä elämässämme kohtaamme?
Eipä tiilenpää osannut edes yskäistä vaivaantunesti Tämän paikan lortot ovat mieltä, et vaimo on täysin tuntematon heille ja Afrikan nälkää näkevää lastakin vähemmän huomiota tarvitseva.
Sinä kuulet katkeroidut enemmin tai myöhemmin jos jatkat noin ja sitten on lapsellasi isäkin jo mielenterveysongelmainen. Lapsenne tarvitsee edes yhden terveen ja onnellisen vanhemman. Rakkautta on myös päästää irti. Sinun vastuusi ja velvollisuutesi on huolehtia myös itsestäsi.
Sinä itse tiedät ettet halua pahaa vaimollesi ja tunnet turhaa syyllisyyttä jos haluat hyvää itsellesi? Onko teillä joku lähisukulainen jolle voisit ensin kertoa erosta ja joka olisi sitten vaimosi tukena kun ero tulee? Varmista että tukiverkosto on olemassa vaimollesi. Älä missään nimessä kerro vielä suhteesta vaan pidä jonkin aikaa myös etäisyyttä uuteen naiseesi eron jälkeen.
Ei todellakaan. Jos jatkaa noin, niin talossa on uskoton ja salaileva kylmä mies. Rakkautta on päästää irti? Rakkautta ja vastuuta on ottaa itseään niskasta kiinni, hakea ammattiapua uskottomuuteensa ja rakastaa läheisiään - lastaan ja vaimoaan.
Vai että ammattiauttajalle jalkoihin jääneet läheiset, kun tehtävä olisi pelastaa oma ja koko perheen elämä sen vaimolle rakkaimman ja läheisimmän toimesta.
Oisko näin, että ilman ihmisten itsekkyyttä paljon parempi olisi kaikkien elää.
Toisaalta ymmärrän sinua oikein hyvin. En sano, että olisit toiminut oikein aloittaessasi intiimin suhteen toiseen naiseen, mutta jollain lailla ymmärrän. Tuossa tilanteessa ymmärrän myös sen, että kaipaat iloa ja valoa elämääsi. Vaimohan ei kuitenkaan ole omaan sairauteensa syyllinen, joten se tuntuu pahalta.
Koskapa selvästi välität vaimostasi, rakastatkin häntä, voit varmasti tukea häntä, vaikka eroaisittekin, mikäli hän tukesi hyväksyy. Uuden kumppanin on tuossa tapauksessa vain ymmärrettävä asia, mikäli suhdettanne haluaa jatkaa. Sinun ei tarvitse hylätä vaimoasi, joka mitä ilmeisemmin on sinulle edelleen hyvin tärkeä ihminen.
Älä sitten mies valita, jos sinut lempataan joskus vaikka syöpään sairastuessasi.Sitä saa, mitä tilaa.Missähän mahdoit olla, kun. vastuuntuntoa ja terveitä tunteita oli jaossa?
Mä en ymmärrä tällästä lynkkausta. Ei se ole kenellekää oikein et sopimukses pysytään ja hampaat irves ollaan yhdes jos ei yksinkertaisesti vaan rakasta enää. Kyllä oma itse on itselle se läheisin ja sen onnellisuutta pitää miettiä eniten.
Herranjumala ihmiset!
Hoida vaimollesi tukiverkosto ja elä omaa elämääsi. tsemppiä jatkoon :)
Jos kaikki ajattelisivat näin alkeellisesti, luokkajako olisi suoraviivaista.Surkimukset alakastiin ( luulen nimimerkin " Ärsytys " kuuluvan tähän kategoriaan ) ja sitten muut jonnekn yläkertaan.
Kaikki osaavat ajatella vain itseään
" Ärsytys " kuvittelee itsestään liikoja.Olisiko ihan ainesta poliitikoksi?
Mitään en tiedä enkä osaa, mutta omahyvä parashyvä.Olikohan se keskiarvo sittenkään yli kuuden?
Älä yllytä paskaan. Uskon kyllä oikeasti, ettei tämä mies on havahtunut tilanteeseen ja ei tee sitä mitä asian loppuun vieminen vaatisi:
eron loppupeleissä on pystyttävä pieksämään henkisesti entistä vaimoa kuin vierasta sikaa, eikä se "onnistu" kaikilta miehiltä.
Useinkin, rakkaan ja läheisen ihmisen petollisuutta on vaikea ymmärtää todeksi.