Suomalaisten Sotllaskarkuruus talvi- ja jatkosodassa

Sotilaskarkuruushan määriteltiin viimesotien aikana vuoden 1919 sotaväen rikoslain (SRL) 76 § mukaan. Karkuriksi luokiteltiin henkilö, joka sodan aikana poistui palveluspaikkakunnaltaan tai joukko-osastostaan ja viipyi poissa kauemmin kuin yhden vuorokauden. Karkuruudeksi tulkittiin tarkoituksellinen palvelukseen saapumatta jääminen (SRL 87, 88 §), mutta myös pelkuruudesta pakeneminen ja jälkeen jättäytyminen (SRL 70, 71 §) tulkittiin karkuruudeksi.

Rangaistukset vuoden 1919 lain mukaan pakoilurangaistus, joka johtui pelkuruudesta ja jossa pakoileva sotilas houkutteli asetoverinsa tai asetovereitaan mukaan rikokseen, seurasi kaikista ankarin rangaistus eli kuolemantuomio tai elinkautinen kuritushuonerangaistus. Muissa tapauksissa rangaistus vaihteli teon vakavuusasteesta riippuen kuudesta vankeustuomiokuukaudesta kymmeneen kuritushuonevuoteen.

Sotilaskarkuruus talvisodassa.Kolme kuukautta kestäneen talvisodan aikana sotilaskarkuruudesta tuomittiin vain 250 sotilasta. Pelkuruudesta tuomittiin noin 120 ja luvattomasta poistumisesta rangaistuksen sai noin 240–290 miestä. Luvut ovat suhteellisen pieniä kun niitä vertaa koko armeijan vahvuuteen, joka talvisodassa käsitti noin 340 000 miestä.

Sotilaskarkuruus 1941–1945Vuosina 1941–1945 suomalainen sotatuomioistuin langetti tuomion noin 32 000 pakoilurikoksesta. Jos lukuun lisätään vielä ne, jotka välttivät syytteeseenpanon, luku nousee 39 000. Suurin osa eli lähes 38 000 tapausta ajoittui jatkosotaan eli vuosille 1941-1944. Pakoilurikollisten suhteellinen osuus oli noin 5 % kaikista palvelusvelvollisista eli 650 000 miehestä. Kyseisestä luvusta on vähennetty arvioitu rikoksenuusijoiden osuus.

Vakavimmat pakoilurikokset kasaantuivat sodan aktiivisiin vaiheisiin. Vuoden 1941 hyökkäysvaiheeseen, jolloin 1500 miestä jäi kokonaan saapumatta palvelukseen ja 4000 miestä pakeni joukoista sodan alettua. Toinen kriittinen sodanvaihe oli raskaat torjuntataistelut kesällä 1944, jolloin rintamalta karanneita oli noin 12 000 miestä ja heistä suurin osa eli 8000 karkasi Karjalan Kannaksella.

Karkurien tausta .Suurin osa sotilaskarkureista kuului alempaan sosiaaliryhmään. Hän oli usein työväestöön kuulunut mies, jolla ei ollut aikaisempia rikoksia. Sodan poikkeukselliset olosuhteet olivat usein hänen karkuruutensa taustalla. Joissakin tapauksissa karkuruuden taustalla saattoi olla myös jonkinlaisia ideologisia syitä.

Jatkosodan hyökkäysvaiheen keskivartokarkuri oli iältään yli 25-vuotias. Kesällä 1944 karkurit olivat huomattavasti nuorempia. Suurin osa heistä kuului armeijan nuorimpiin ikäryhmiin. Lisäksi useilta heistä puuttui taistelukokemusta.
20312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Eikö yksi suomalaissotilas vastannutkaan kymmenttä russää?
Totuushan on se että ei suomalainen sotilas ole yhtään kummempi ja rohkeampi kuin kukaan muukaan.

Äänestä
  • Olet kyllä tyhmä jopa trolliksikin. Neuvostoliitossa ammuttiin pelkästään Stalingradissa jo 50 000 karkuruudesta ja pelkuruudesta. ENEMMISTÖ oli kaltaisiasi ukrainalaisia, venäläisiä ja valkovenäläisiä uhoajia.

    Äänestä

Idiootteja lammasmaisia tottelijoita sotilaat oli molemin puolin, kun muutaman hullun johtajan takia itsensä tapattivat ja silvottivat.

Äänestä
  • Paitsi että vuonna 1939 taisteltiin kansallisesta olemassaolosta, eikä siinä ollut muiden paitsi kaltaisesi ryssä idiootin mielestä, mitään väärää.

    Äänestä

  • balt-kamenv kirjoitti:

    Paitsi että vuonna 1939 taisteltiin kansallisesta olemassaolosta, eikä siinä ollut muiden paitsi kaltaisesi ryssä idiootin mielestä, mitään väärää.

    Toivottavasti nyt ei enää suomipoika lyö toista kertaa päätänsä karjalan mäntyyn ihan turhaan.

    Äänestä

  • niinpä... kirjoitti:

    Toivottavasti nyt ei enää ryssät lyö toistamiseen päätänsä Karjalan mäntyyn ihan turhaan.

    Äänestä

  • niimpä... kirjoitti:

    Toivottavasti nyt ei enää ryssät lyö toistamiseen päätänsä Karjalan mäntyyn ihan turhaan.

    Tosin NL nyt vain sattui voittamaan nuo molemmat kahinansa Suomea vastaan 1930-1940-luvuilla. Jos sinä nyt et jostain syystä sattunut muistamaan tätä kertomaani faktaa.

    Äänestä

  • niinpä.. kirjoitti:

    Mitään karkaamisia ei ole edes tapahtunut. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa rintamamiehillä ei ole ollut mitään "motivaatio" ongelmia eikä torjuntavaiheessa venäläisistä ole ollut edes vastusta suomalaisille. Varsinkin suojeluskuntalaiset ovat olleet hurjia ja peräänantamattomia suur-suomen tekijöitä ja jälkipolvi vieläkin hurjempaa.

    Äänestä

  • niinpä.. kirjoitti:

    Tosin NL nyt vain sattui voittamaan nuo molemmat kahinansa Suomea vastaan 1930-1940-luvuilla. Jos sinä nyt et jostain syystä sattunut muistamaan tätä kertomaani faktaa.

    NL voitti taisteluja, suomi voitti silloin itsenäisyytensä( rajoitetun mutta länsimaisen)

    2.11.2012 suomella on vähän talousvaikeuksia NL on lakannut olemasta, hajonnut, häipynyt historiaan.

    Revi siitä lisää viisastelua

    Äänestä

  • Svetlanan äpäräkö se siellä puhhu nyt rivoja?DDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • ec1 kirjoitti:

    NL voitti taisteluja, suomi voitti silloin itsenäisyytensä( rajoitetun mutta länsimaisen)

    2.11.2012 suomella on vähän talousvaikeuksia NL on lakannut olemasta, hajonnut, häipynyt historiaan.

    Revi siitä lisää viisastelua

    Sehän tässä nyt harmittaakin että maa jota ei edes ole olemassa voitti Suomen sodassa.DDDDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Äläpäs perseily ei takaluukusta lisäännytä!

    Äänestä

  • niinpä... kirjoitti:

    Toivottavasti nyt ei enää suomipoika lyö toista kertaa päätänsä karjalan mäntyyn ihan turhaan.

    Toivottavasti nyt ei enää rysäpöksy toista kertaa kolua 14,6 miljoonan miehen hinnalla Keski-Eurooppaan! ihan turhaan!

    Äänestä

  • HUUTONAURUA!! kirjoitti:

    Sehän tässä nyt harmittaakin että maa jota ei edes ole olemassa voitti Suomen sodassa.DDDDDDDDDDDDDDDD

    Ei vaan se suuresti ILAHDUTTAA YHÄ! Suuri itäinen pskatunkio romahti 1991!

    Tästä iloitsimme kaikki! Myös Agit Prop!

    Siitä se kertoi laulussaan: ”On jotain mikä yhdistää ja hymyyn vetää suun!”

    Äänestä

avaus ja tiedotkin kutakuinkin pikein.

Kommentit ovatkin sitten tavanomaista hölynpölyä. Niinhän siinä useimmin käy.

Äänestä
  • sun kommentti on epä asiallinen.

    Äänestä

  • kerro lisää, nero kirjoitti:

    sun kommentti on epä asiallinen.

    Mitähän epäasiallista tuossa tämän keskusteluketjun avaajan aloittamassa keskustelussa sitten oikein onkaan?

    Avaajahan kumminkin kertoo pelkästään historiallista faktaietoa kyseisen asian suhteen.

    Mutta jotkut ihmiset näköjään ne nyt vain ei jostain syystä halua kuullakkaan minkäänlaista oikeaksi todistettua historiallista faktatietoa yhtään mistään.

    Äänestä

  • selvä homma.. kirjoitti:

    ” Mutta jotkut ihmiset näköjään ne nyt vain ei jostain syystä halua kuullakkaan minkäänlaista oikeaksi todistettua historiallista faktatietoa yhtään mistään.”

    Tarkoitat sitä, kun Neuvostoliitto romahti 1991?

    Äänestä

"Karkurien tausta .Suurin osa sotilaskarkureista kuului alempaan sosiaaliryhmään. Hän oli usein työväestöön kuulunut mies, jolla ei ollut aikaisempia rikoksia. Sodan poikkeukselliset olosuhteet olivat usein hänen karkuruutensa taustalla. Joissakin tapauksissa karkuruuden taustalla saattoi olla myös jonkinlaisia ideologisia syitä."

Olivatko alemmat sosiaaliryhmät myös suurin yksittäinen vertailuryhmä? Tämän tapaiset tarkastelut olisi usein hyvä suhteuttaa ryhmäkokoihin, että vertailu olisi helpompaa.

Pienessä ryhmässä karkaamistodennäköisyys voi olla korkeampi kuin suuressa ryhmässä, mutta ilman ryhmäkokojen vertailua suurempi ryhmä voidaan joutua raportoimaan kärkipaikalle, koska lukumäärällisesti mitattuna suuresta ryhmästä on saattanut lähtenyt enemmän porukkaa karkuun. Ryhmäkoot huomioivassa tarkastelussa kärkipaikka menisi suuremman karkaamistodennäköisyyden omaavalle ryhmälle, jos ero on merkitsevä.

Äänestä
  • Suomenruotsalaiset karkasivat suhteessa omaan ryhmäänsä eniten. Erityisesti talvisodassa murtokohdassa Lähteen lohkolla kaksikieliset pysyivät poteroissaan ja painelivat pöpelikköön.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

evp.. kirjoitti:

Sotilaskarkuruushan määriteltiin viimesotien aikana vuoden 1919 sotaväen rikoslain (SRL) 76 § mukaan. Karkuriksi luokiteltiin henkilö, joka sodan aikana poistui palveluspaikkakunnaltaan tai joukko-osastostaan ja viipyi poissa kauemmin kuin yhden vuorokauden. Karkuruudeksi tulkittiin tarkoituksellinen palvelukseen saapumatta jääminen (SRL 87, 88 §), mutta myös pelkuruudesta pakeneminen ja jälkeen jättäytyminen (SRL 70, 71 §) tulkittiin karkuruudeksi.

Rangaistukset vuoden 1919 lain mukaan pakoilurangaistus, joka johtui pelkuruudesta ja jossa pakoileva sotilas houkutteli asetoverinsa tai asetovereitaan mukaan rikokseen, seurasi kaikista ankarin rangaistus eli kuolemantuomio tai elinkautinen kuritushuonerangaistus. Muissa tapauksissa rangaistus vaihteli teon vakavuusasteesta riippuen kuudesta vankeustuomiokuukaudesta kymmeneen kuritushuonevuoteen.

Sotilaskarkuruus talvisodassa.Kolme kuukautta kestäneen talvisodan aikana sotilaskarkuruudesta tuomittiin vain 250 sotilasta. Pelkuruudesta tuomittiin noin 120 ja luvattomasta poistumisesta rangaistuksen sai noin 240–290 miestä. Luvut ovat suhteellisen pieniä kun niitä vertaa koko armeijan vahvuuteen, joka talvisodassa käsitti noin 340 000 miestä.

Sotilaskarkuruus 1941–1945Vuosina 1941–1945 suomalainen sotatuomioistuin langetti tuomion noin 32 000 pakoilurikoksesta. Jos lukuun lisätään vielä ne, jotka välttivät syytteeseenpanon, luku nousee 39 000. Suurin osa eli lähes 38 000 tapausta ajoittui jatkosotaan eli vuosille 1941-1944. Pakoilurikollisten suhteellinen osuus oli noin 5 % kaikista palvelusvelvollisista eli 650 000 miehestä. Kyseisestä luvusta on vähennetty arvioitu rikoksenuusijoiden osuus.

Vakavimmat pakoilurikokset kasaantuivat sodan aktiivisiin vaiheisiin. Vuoden 1941 hyökkäysvaiheeseen, jolloin 1500 miestä jäi kokonaan saapumatta palvelukseen ja 4000 miestä pakeni joukoista sodan alettua. Toinen kriittinen sodanvaihe oli raskaat torjuntataistelut kesällä 1944, jolloin rintamalta karanneita oli noin 12 000 miestä ja heistä suurin osa eli 8000 karkasi Karjalan Kannaksella.

Karkurien tausta .Suurin osa sotilaskarkureista kuului alempaan sosiaaliryhmään. Hän oli usein työväestöön kuulunut mies, jolla ei ollut aikaisempia rikoksia. Sodan poikkeukselliset olosuhteet olivat usein hänen karkuruutensa taustalla. Joissakin tapauksissa karkuruuden taustalla saattoi olla myös jonkinlaisia ideologisia syitä.

Jatkosodan hyökkäysvaiheen keskivartokarkuri oli iältään yli 25-vuotias. Kesällä 1944 karkurit olivat huomattavasti nuorempia. Suurin osa heistä kuului armeijan nuorimpiin ikäryhmiin. Lisäksi useilta heistä puuttui taistelukokemusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu