Kartokaapa naiset oletteko koskaan muuttaneet miehen perässä paikkakunnalle joka ei ole teidän kotipaikkakunta? Minä olen. Ero tuli. Nyt tunnen olevani aivan yksin. Eksyksissä elämässä. Töitä minulla on nykyisessä paikkakunnassa mutta nekin loppuvat maaliskuussa. Pelkään työttömyyttä. Miten pärjään? Pärjäänkö? Ystäviä en ole onnistunut saamaan muutakuin rehellisesti vain yhden ystävän kyllä vain yhden jonka kanssa olen viettänyt aikaa vapaalla. Asuntoani rakastan. Olisin maaliskuussa valmis muuttamaan takaisin kotipaikkakunnallen mutta ajatus siitä hiukan pelottaa koska asunto missä asun viihdyn siinä. Luulin, että se asunto olisi minulle pysyvä. Pelkään vain, että pärjäänkö siinä taloudellisesti? Töitä varmaan saisin täältä mutta saisinko kotipaikkakunnaltani koska se on huomattavasti pienempi kuin tämä paikkakunta missä nyt asun, aivan ääripäät. En tiedä yhtään mitä tehdä. Aikaa minulle on miettiä tilanteita maaliskuuhun asti, mistä haen töitä nykyisestä paikkakunnasta vai kotipaikkakunnasta? Paniikinomainen tunne minulla silti on. Ne kaikkein lähimmäiset ihmiset asuvat kotipaikkakunnallani sukulaiset, todelliset ystävät. Mietin sellaistakin asiaa, että hyväksytäänkö minut vielä takaisin kotipaikkunnalleni? Lähdinhän sieltä hiukan ylimielisenä jota kadun en koskaan antanut elmälleni siellä kunnon mahdollisuutta koska lähdin tämän mieheni mukaan niin nuorena. Luulin saavani jotain parempaa täältä mutta ei se niin mennyt.
Ero
Eksynyt elämässä
3148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ainakin ansiosidonnaisella pärjää ihan ok
Vähän järkevämpiä vastauksia kiitos!
Kuka oikeesti jaksaa edes vaivautua tänne kirjoittamaan jotain yhden, kahden pituisia lauseita.
Useita muuttoja.
Ennen lasten syntymää muutimme kolmen vuoden aikana neljästi.
Mieheni työn vuoksi. Kyse ei ollut komennustöistä vaan vakituisista työpaikoista.
Muutot olivat helppoja koska tuleva työnantaja oli aina varannut työsuhdeasunnon ja kustansi muuttoauton apumiehineen.
Avioituessamme lopetin työssäkäynnin enkä ensimmäisessä "evakkopaikassa" töitä hakenutkaan vaikka en saanut mitään työttömyysrahaa.
Toisen muuton jälkeen menin osa-aiksieen työhön joka keskeytyi seuraavaan muuttoon.
Kolmannen muuton aikana esikoiseni oli vielä rintaruokinnalla ja neljännenkin aikana lapsi oli ratasiässä.
Tuota putkea jäinkin kotiin useammaksi vuodeksi ilman korvauksia.
Minulla ei ollut missään mitään sopeutumisvaikeuksia.
Elämässä oli vaihtelua ja muutot estivät turhan roinan kertymisen.
Loppujen lopuksi, vuosien jälkeen, polkumme päätyivät alkuperäiselle kotipaikkakunnalle.