olis kannattanut

Miettiä. Tulimpa yllättäin jo eilen kotiin komennukselta ja pahaa aavistamatta menin sisään... Olin saada turpaan!! Naiseni oli sängyllä touhuamassa toisen miehen kanssa vähän aikaa katsoin ja tuumasin älkää minun antako häiritä eukko säikähti ja ukko veti herne maissi paprikat nenään ja tarrasi puseroon kiinni. Sanoin että päästää irti kun tulee vähän homo olo kun alaston mies halailee sitten se vasta lämpes eukko luuttu riitaan ja loppu siihen ukko lähti akka jäi. Jatkettiin välien selvittelyä itkua ja vääntöä huutoa ja mekkalaa... Kerroin hänelle että pakkaa vaatteet lähdet tänä iltana minne menetkin. Sitten alkoi mankumaan että mitä saan sohvaa pöytää tms. Vastaus: et sitten mitään kun et omista mitään et saa mitään . Hirveä huuto et ajattele kuin itseäsi kysyn teiltä lukijat ketä minun pitäisi ajatella ?
12676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

eihän tuossa tilanteessa jää ketään muita kuin sinä, ketä ajatella

Äänestä

Tilanne on vaikea.
Lähtökohtaisesti katsoisin, että sinun kannattaa etsiskellä uutta emäntää.

Äänestä

Sanoisin että tilanne on kuitenkin lähtökohtaisesti hyvä, tulipa sulle konkreettisesti selville ettei naisiin voi luottaa.

Äänestä

Sanoisin että tilanne on kuitenkin lähtökohtaisesti hyvä, tulipa sulle konkreettisesti selville ettei naisiin voi luottaa."

Kyllähän sitä joutuu elämässä muutamia parisuhteita kokeilemaan, ennenkuin löytyy kunnollinen kumppani.

Mutta se mikä ei tapa se vahvistaa.

Äänestä
  • se mikä ei tapa, vammauttaa pysyvästi ;)

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    se mikä ei tapa, vammauttaa pysyvästi ;)

    Väärin, olen nainen, joka erosin yli kymmenen vuoden suhteesta viime vuoden puolella. Vuosiin mahtui miehen pettäminen(hällä oli pidempi suhde työkaveriinsa)yms. sekoilu, miehen lopullinen moka oli se, että sekoitti lapset keskinäisiin riitoihimme ja nyt olen onnellinen, koska osaan viimeinkin elää. Olen kokenut elämäni parhaan seksisuhteen ja huomaan, että tulen onnelliseksi tosi pienistä jutuista. Kaikki tämä johtuu siitä, että elin läpi helvetin joka ei vammauttanut, vaan sai minut avaamaan silmäni.

    Äänestä

  • luuserinex1 kirjoitti:

    No onneksi meillä ei ole lapsia. Asunto ja autot minun eipähän tarvitse riidellä mikä jää ja mikä lähtee

    Äänestä

  • seon siinä. kirjoitti:

    No onneksi meillä ei ole lapsia. Asunto ja autot minun eipähän tarvitse riidellä mikä jää ja mikä lähtee

    No, minun ex.ni riitelee vieläkin tavaroista, vaikka itse vei parhaat päältä, sitä kun jotenkin jurppii, että minulle jäi auto, vaikka itse osti eron jälkeen kaksi, eli ahneen pitäisi saada kaikki ja me olimme avoliitossa.

    Äänestä

  • luuserinex kirjoitti:

    No, minun ex.ni riitelee vieläkin tavaroista, vaikka itse vei parhaat päältä, sitä kun jotenkin jurppii, että minulle jäi auto, vaikka itse osti eron jälkeen kaksi, eli ahneen pitäisi saada kaikki ja me olimme avoliitossa.

    Niin ahneelle kun mikään ei riitä. Exäni kävi juuri hakemassa viimeisimmät tavarat hyvältä näyttäis että se olis ohi nyt

    Äänestä

joka ei ajatellu nenäänsä pidemmälle. Miehen teko on laittaa tuommonen emäntä taipaleelle. Jospa järki kasvas pettäjän päähän. Toivottavasti jatkossa parempi tuuri naisten suhteen.

Äänestä
  • Avopuoliso ilmoitti pari viikkoa sitten että tavarat laitetaan jakoon ja aletaan elää erillistä elämää. Maailmani romahti sinä päivänä ja suru on todella kova, yhdessä oltiin 20 vuotta ja kolme lastakin on. Nyt lasten takia koitan olla vahva ja jatkaa elämääni. Koville ottaa ja vahvasti epäilen että ex-miehellä on jo uusi emäntä kuvioissa vaikka varma en olekaan. Minä en tälläistä olisi halunnut enkä olisi uskonut, kun kaiken piti olla hyvin ja tulevaisuuden suunnitelmia oli paljon tehtynä. Kyynelistäni kai valtameren saa...

    Äänestä

Ihan voit olla itsekäs ja ajatella itseäs.Jos olet suhteessa ollut itse kunnioittava,väkivallaton ja muuten kunnollinen,ni ei muuta kun muikkeli ulos.Ja pidä pokkas,näyttele tilannetta mahdollisimmn rentona äläkä kuuntele mitään selityksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

seon siinä. kirjoitti:

Miettiä. Tulimpa yllättäin jo eilen kotiin komennukselta ja pahaa aavistamatta menin sisään... Olin saada turpaan!! Naiseni oli sängyllä touhuamassa toisen miehen kanssa vähän aikaa katsoin ja tuumasin älkää minun antako häiritä eukko säikähti ja ukko veti herne maissi paprikat nenään ja tarrasi puseroon kiinni. Sanoin että päästää irti kun tulee vähän homo olo kun alaston mies halailee sitten se vasta lämpes eukko luuttu riitaan ja loppu siihen ukko lähti akka jäi. Jatkettiin välien selvittelyä itkua ja vääntöä huutoa ja mekkalaa... Kerroin hänelle että pakkaa vaatteet lähdet tänä iltana minne menetkin. Sitten alkoi mankumaan että mitä saan sohvaa pöytää tms. Vastaus: et sitten mitään kun et omista mitään et saa mitään . Hirveä huuto et ajattele kuin itseäsi kysyn teiltä lukijat ketä minun pitäisi ajatella ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu